tiistai 27. tammikuuta 2015

Hyvä treeni, parempi mieli

Koska nyt päätin keskittyä koirien kanssa kaikenlaiseen harrastamiseen, olen käynyt kahdesti treenaamassa agilitya hallilla, naksutellut sisällä rallytokoliikkeistä ja opettanut uuden tempun kooikkereille. Ohessa videotodiste uudesta tempusta, josta ei sen suurempaa hyötyä mihinkään meidän harrastamaamme lajiin ole, mutta voinpahan viihdyttää vähintään itseäni sillä :D
Tässä linkki videoon: Reppuselkään -temppu


Kävin treenaamassa itsekseni kaikkien kolmen koiran kanssa Eva Lacnakovan agikoulutusrataa, jonka ratapiirroksen löysin internetin syövereistä. Vaihdoin yhden putken keppeihin (jotka tosin jätin African kanssa välistä), ja tein leijeröintiä sekä irtoamistreeniä niin paljon kuin radalla pystyin.
 Kooikkereille rata oli helppo, Africa taas tarvitsi tarkempaa (minulle vaikeampaa ja enemmän askelia vaativaa) ohjausta ja muistutusta siitä, mitä tässä -sana tarkoittaa. Africahan on tunnetusti putkihullu, joten putkikäskyt menivät perillä kauempaakin. Tosin hypyn nro 10 jälkeen Africa olisi halunnut juosta molempiin putkiin yhtäaikaa, joten tässä -käsky oli paikallaan. Africahan ei myöskään tajua omaa nimeään agilityssa, se varmasti kuulostaa whippetin korvissa vain tuulen huminalta, koska AGILITYSSA SAA JUOSTA. Eihän silloin tarvitse omaa nimeään kuunnella.
Aurinkoiselle ja Siriukselle tein hypylle nro 8 jaakotuksen, ja leijeröin kepeille sekä putkeen 11/18 molemmilla kerroilla. Samoin leijeröin putkelta 12 hypyille nnro 13 & 14, tällöin sain itse seisoa rauhassa putken nro 12 suulla ja ohjata koiria kauempaa.


Eva Lacnakovan koulutusrata keppilisällä.

Maanantaina treeniseuraksi lähti Sari collieineen, jossa sitten paitsi autoin Raisan treenaamisessa, pääsin tekemään rataa neljän eri koiran kanssa. 
 Aurinkoiselle ja Siriuksella halusin opettaa backlap -ohjauskuvion, jota en ainakaan muista käyttäneeni aikaisemmin. Ongelmana ei suinkaan ollut se, etteivätkö koirat olisi tajunneet ohjaustekniikan ideaa, vaan se että minä en aluksi itse osannut ohjata oikein. Juoksin liian paljon koiran edellä, ohjasin liian myöhässä, en sanonut koiralle edes sen nimeä. Onneksi Sari oli kriittisenä silmäparina seuraamassa uuden opettelua, ja tajusin itsekin että missä on vika.
 Lisäksi Sari palkkasi Aurinkoa ja Siriusta keppien suorittamisesta niin, että minä jäin seisomaan paikoilleni koiran taakse ja koiran tuli tehdä kepit itsenäisesti loppuun. Sirius osasi tämän varsin mallikkaasti, Aurinkoinen kaipaa vielä lisää treenausta ja palkanpitelijää, vaikka tekikin kepit kauniisti loppuun asti, kun Sari seisoi palkkaamassa. Ilman Saria Auri ei voinutkaan tehdä yksin keppejä kokonaan, vaan tuli välistä pois kuin ihmetellen, että mihin minä jäin ja missä se palkka muka voisi olla, kun keppien päässä ei odotakaan ketään namin kanssa. Harjoitukset siis jatkuvat!
 Loppuun otin putkirallia kooikkereiden sekä kahden collien kanssa, minulta virtasi hiki vaikka kooikkerit ja Bondi ovatkin enemmän kauko-ohjattavia kuin lajia aloitteleva Raisa. Silti sain juosta ihan riittävän lujaa, ottaen huomioon että Aurinko ei tällä hetkellä edes juokse täysillä (valeraskaushormonit...) ja kaikki koirat olivat jo vähän väsyneitä kaikesta treenaamisesta. Päätin kuitenkin lopettaa harjoituskerran helppoon vauhtiharjoitukseen, josta riemukkaana kiitoksena Raisa iski minua sormeen nakin sijasta, Bondi haukkui korvani lukkoon, Sirius iski päänsä leukaani ja Aurinko haukkasi nenääni. Nähtävästi koirilla oli hauskaa!

Kaksi erilaista backlap-treeniä

Putkiralli


1 kommentti:

  1. Vaarallista tämä koiraharrastus :'D Äärimmäisen hasardia!

    VastaaPoista