Relax, take it easy

Viime blogipäivityksen jälkeen ollaan vaan oltu. Sirius oli täyslevossa kolme päivää, jonka jälkeen jatkoin normaalia lenkkeilyä myös Titiuun kanssa - tosin vain hihnassa. Vapaana juokseminen, riehuminen, hyppiminen ja muu repivä liikunta on kiellettyjen listalla tikkien poistoon asti, etteivät tikit vain repeä ja leikkaushaava aukea.
Tänään tarkoituksena oli mennä agilitytreeneihin Aurin kanssa, mutta kaaduin aamulla polkupyörällä jäisellä tiellä ja liuin vasemmalla kyljelläni pitkin asfalttia: nyt minulla on nahka rullalla polvesta kylkeen asti, käsi auki ja kyynärpää ruvella. Eli ei agilitya tänään.

Ajoittain Siriuksella on ollut tylsää, se on muutaman kerran saanut itseltään kaulurin pois päästä (!), kiukutellut aitauksessaan ja hakannut minua kaulurillaan, että saisi huomiota. Haavan putsaaminen, suihkuttelu ja tyhjän kivespussin puristelu turvotuksen välttämiseksi ovat olleet Siriuksesta ihan perseestä, ja se onkin protestoinut kauhealla kitinällä ja jatkuvalla istumisella, välillä tuntui että perskarvat liimautuivat lattiaan! Nyt haava kuitenkin näyttää siistiltä, ja kivespussin turvotus on laskenut huomattavasti. Mitään uutta en ole Siriukselle opettanut, jotain helppoja temppuja olen sillä teettänyt, koska Sirius innostuu ja kuumuu tempuista todella herkästi, enkä halua leikkaushaavan paranemiseen mitään takapakkia.
Nyt perjantaille varasin kuitenkin vapaavuoron rallytokon tekemiseen; Sirius pääsee halliin treenaamaan kalsarit jalassa (ettei haavaan mene kumirouhetta) ja Aurinko alasti ;)

Sirius sai viettää siis laatuaikaa Pasin kanssa, kun taas tytöt pääsivät lenkille viettämään laatuaikaa minun kanssani. Tosin välillä tuntui siltä, että vain Aurinkoisella oli hauskaa ja Africalla enimmäkseen vain typerää ja kurjaa, koska en todellakaan uskalla pitää Africaa irti mikäli minulla ei ole muita ihmisiä mukana vahtimassa sitä. Joulukuinen karkureissu Savonmaalla aiheutti ihan tarpeeksi sydämentykytyksiä, harmaita hiuksia sekä kipeitä äänihuulia, joten Africa on saanut minun kanssani tyytyä lenkkeilemään hihnassa ja katsomaan vierestä, kun Aurinko on juossut vapaana kimaltelevalla hangella sekä vesilätäköissä ja kantanut minulle ties mitä mädätynyttä tavaraa heitettäväksi.

Sirius valvoo Pasin töitä.

Africalla ei ollut kivaa. Aurinkoisella oli!

Kastroinnin myötä voi tietysti tulla paino-ongelmia ja kooikkerin turkki voi räjähtää pehmeäksi pörröpalloksi, mutta tällä hetkellä ei Siriuksella on syytä huoleen: eläinlääkärin vaaka näytti 11,3kg. Sirius onkin mielestäni hoikassa kunnossa, painoa voisi olla 200-300 grammaa enemmän.
Africa voisi myös olla paksumpi, mutta nyt sentään ollaan whippetin kanssa saatu jo maaginen kolmentoistakilon raja rikki: 13,1kg. Melko lihaksiton tuo eläin kyllä on, mutta liekö se mikään ihme, kun talvella Africaa ei voi käyttää pitkillä lenkeillä tai pitää irti atooppisen ihon takia. Kova pakkanen ja kova hangen pinta tekevät African ihosta sen näköisen, kuin sitä olisi vedetty raastinraudalla.
Aurinkoinen voisi sen sijaan aloittaa dieetin, tai sitten se todellakin on vain lihaksikas sekä raskastekoinen; vaaka näytti 12,6kg. Haluaisin jonkun ulkopuolinen mielipiteen siihen, onko Aurinko paksu vaiko ei. Itse en osaa enää sanoa. Ylhäältä päin katsottuna Aurilla on kuitenkin selkeä vyötärö, sen vatsalinja nousee ja kylkiluut tuntuvat kevyellä painamisella.

En ole vielä muuttanut Siriuksen ruokavaliota mihinkään suuntaan, vaan jatkan samalla ruokintamäärällä kuin aikaisemminkin. Ruokaakaan en ole vielä vaihtanut mihinkään, vaan Canaganin kanaruoalla mennään. Seuraavaksi on kyllä tarkoitus ostaa Orijenia, mikäli vastaan ei tule jotakin todella hyvää koiranruokatarjousta (kuten viime syksynä Applaws -kuivaruoasta). 

Mitään lisäravinteita en ole nyt lääkekuurilla Siriukselle antanut pellavaöljyä lukuunottamatta. Piimää olen antanut Siriukselle joka aterialla, vaikka ei sen vatsa ole mennyt sekaisin antibiooteista eikä kipulääkkeistä. Kipulääkkeitä annoin vain 5 päivää, ab-kuuri jatkuu vielä perjantaihin asti. Viikon päästä tikit ovat jo poissa, ja voimme lenkkeillä sekä treenata normaalisti!

Ja loppuun vielä hehkutus siitä, että graduluonnokseni (34 sivua) on viimein lähetetty ja huomenna on sen arviointi! Vaikka minulla on vieläkin aivan liikaa tekemistä opiskelujeni kanssa tänä keväänä, voin olla sentään vähän rennommin ja unohtaa gradun hetkeksi. Nyt on sentään iltaisinkin aikaa vain olla, eikä tarvitse ihan koko ajan olla tekemässä jotakin opiskeluun liittyvää. Jes.

Kädetöntä menoa

Viime viikolla ärsytti, itketti, suututti, pelotti, kiukutti, v*tutti, ahdisti ja masensi koirien takia. Minulla alkoi myös viime viikolla viimeinen opetusharjoitteluni, joka vie yllättävän paljon aikaa ja varsinkin energiaa. Olen jatkuvasti väsynyt, enkä meinaa jaksaa iltaisin mitään. Tietysti tuo gradu painaa päälle: onneksi perjantaina on seminaariversion palautus, joten saan pariksi kuukauden rauhan gradulta. Tieteellinen kirjoittaminen kuitenkin jatkuu 10-sivuisella opetusteorialla, elämänkatsomustiedon kandilla ja pedagogisten harjoitteluiden portfoliolla sekä tietysti kirjatenteillä.
Pääsiäisloma on erittäin tervetullut, vaikka se kestääkin vain 4 päivää. 

Koirille olen opettanut kosketuskeppiä. Siriukselle opetin sen joskus kauan sitten, mutta Aurinkoiselle en ole kosketuskeppiä käyttänyt - ennen kuin nyt. Sain kooikkerikaverilta hyvän vinkin rallytokon eteensiirtymiseen, jossa apuna käytetään kosketuskeppiä. Myös puolenvaihtojen opetteluun seuraamisessa kosketuskeppi voi olla avuksi. 
Siriukselle kosketuskepin tökkääminen nenällä oli siis tuttua kauraa, mutta nenän sijaan Sirius innostui käyttämään kieltään, suutaan ja hampaitaan nopeamman palkan toivossa. Tarkoituksenani oli siis saada Sirius pitämään kirsunsa kiinni kosketuskepissä muutaman sekunnin ajan, mutta Sirius vaihtoi nenän parissa sekunnissa suuhun. Naksuttelua jatketaan oikeasta toiminnosta! Kosketuskepin seuraaminen onnistuu hyvin, vaikka en ole sen avulla vielä mitään uusia temppuja opettanut, vaan käyttänyt vanhojen ohjaamiseen käden sijasta.
Aurinko tarjosi kosketuskepille ensin molempia tassujaan (erikseen ja yhtä aikaa), sitten maahanmenoa, pyörimistä itsensä ympäri ja lopulta haukkumista. Typerä tikku, kun ei namia herunut vaikka teki hyviä temppuja. Kun Aurinko sai ensimmäisen naksautuksensa kosketuskepin haistamisesta, kuulin kuinka Aurin aivoratas alkoi raksuttaa. Tällä hetkellä Aurinko ei kauhean kauaa malta keppiä koskettaa, mutta seuraa sitä hyvin ja tökkii sateenkaaripalloa myös silloin, kun se on pöydällä/repussa/tuolilla/missä-tahansa-korokkeella mihin kooikerhondjen nenä vain yltää.
Africa pääsi myös kokeilemaan kosketuskeppiä. Pitkään siinä meni, ennen kuin Africa tajusi kepin pallopään oleva se asia, johon piti kiinnittää huomiota. Toinen ongelma oli se, että Africa nuoli mieluummin palloa kuin tökki sitä kirsullaan. Edelleenkin kieli kiertyy liian herkästi pallon ympäri, vaikka siitä ei palkkaa saakaan. Nenällä on vissiin tylsää tökkiä.

Meillä kosketuskeppinä toimii kissan pallo, johon on tehty reikä ja liimatty syömäpuikko kiinni.
Helppoa ja halpaa. Koirienkin tuntuu olevan helppoa erottaa monivärinen pallo muusta ympäristöstä.

Nyt sitten jäämmekin ainakin viikoksi treenitauolle, koska Siriuksella on huomenna kastraatio. Toivon kovasti, että kaikki menee hyvin, eikä Siriukselle tule mitään jälkiseuraamuksia leikkauksesta ja että eturauhasongelmilta vältytään jatkossa. Todennäköisesti eläinlääkäri määrää jokatapauksessa antibioottikuurin, mutta saa nähdä kuinka hyvin haavan puhtaana pitäminen onnistuu tässä loskassa ja ravassa - en todellakaan viitsi olla kahta viikkoa lenkittämättä Siriusta!
Samalla myös Aurinko saa yli viikon loman agilitysta, mikä tekee sille varmasti hyvää. Aurinkoisessa oli paljon jumeja kun hieroin sen viikoloppuna, eikä mikään ihme kun vuoroin lenkkipolut ovat mudassa ja vuoroin jäässä. Huomaan itsestänikin, kuinka nopeasti lihakset menevät jumiin kun askeleitaan joutuu varomaan: erityisesti selkä, lantio ja reidet - kuten Aurillakin. Siriuksen hieron vasta sitten, kun se on toipunut leikkauksestaan, eli parin viikon päästä.

Viime viikon treenit menivät erityisesti Siriuksen kanssa niin mainiosti, että hyvillä mielin voin viettää treenittömän viikon kooikkereiden kanssa. Aurinko vähän empi "kädettömässä" ohjauksessa, koska se vahti koko ajan käsiäni ja taskujani: "Milloin mamma heittää lelun?!" 
Meidän seurassamme siis oli pienimuotoinen haaste, jossa haasteen vastaanottavien koirakoiden oli tarkoitus ohjata sama rata läpi ilman käsiä (siis ilman käsiohjausta). Muutama koirakko tähän tarttui, kuten myös minä, ja videomateriaaliakin on todisteena! Hauskaa ainakin oli, ja sain tehtyä nollaradat molemmille, vaikka minä kaaduin ja olin käskyineni monessa kohtaa myöhässä.

Sirius&kädetön ohjaus *klik*
Aurinko&kädetön ohjaus *klik*

Lisäksi sunnuntaina kävin rallytokoilemassa kooikkereiden kanssa häiriökoirakkoina agilityn hallintakokeessa. Tosin Aurinko ja Sirius eivät tainneet olla kovin häiritseviä häiriökoiria; laskivat nimittäin vieraat koirat iholle ilman mitään reaktiota, ja tottelivat jokaista käskyä hirmu kauniisti.
Onneksi kooikkereiden kanssa tulee välillä edes näitä pieniä onnistumisia ja ylpeyden hetkiä, ettei elämä ole ihan pelkkää paskaa. Melkein kuitenkin, mutta ei ihan.

Pohjois-Karjalassakin paistaa kevätaurinko <3

Anything that can go wrong, will.

Murphyn laki tai oikeastaan Finagleen laki: mikä voi mennä vikaan, menee. Kohta vaihdan nimekseni Finagle tai vaikka sitten Murphy. Vai nimetäänkö tämä laki uudestaan vaikka minun mukaani?

Ihmettelin Siriuksen jäykkyyttä viime viikolla itsenäisissä treeneissä ja huomasin sen reagoivan toisen takajalan lihaksen paineluun. Ajattelin sen johtuvan siitä, että Sirius kompastui rappusissa vanhempieni luona ja kaatui kirsulleen. Treenien jälkeen annoin Siriukselle hoidoksi lämpöä, eli sähkö- ja kauratyynyä sekä BoT-loimen.

Mutta sehän olisi ollut liian helppoa ja yksinkertaista. Lauantaina lattialla oli verisiä tippoja. Siriuksen eturauhanen on tulehtunut jälleen. Nähtävästi se ei ole juurikaan suurentunut, koska siihen viittaavia oireita (virtsaamis- ja ulostamisvaikeuksia) ei ole. Soitin eläinlääkärille, selitin tilanteen ja sain puhelinreseptin antibiootteihin. Kipulääkettä oli sentään jääkaapissa niskakipuepisoidin johdosta.
Kun tarkemmin ajattelen, oireet alkoivat ehkä kuukausi sitten: Sirius kiinnostui Aurinkoisesta ja Africasta, kosiskeli niitä ja yriti astua. Ajattelin tämän käytöksen johtuvan siitä, että naapurustossa ja lenkkipoluilla on varmasti juoksuisia narttuja. Lisäksi Sirius haisteli pissoja todella tarkasti, maisteli niitä ja merkkaili lenkeillä paljon. Viikko sitten ilmeni jäykkyys ja jonkinasteinen lihasaristus.
Tästä johtuen Siriukselle on nyt varattu kastraatioaika ensi viikolle, kunhan antibioottikuuri loppuu eli tulehdus on saatu aisoihin. Minä lupasin viime keväänä Siriukselle, ettei sen tarvitse enää syödä hormooneja, eikä minun tarvitse pelätä mahdollisia kasvaimia tai kystia, joita eturauhasongelmista voi aiheutua. Hormoonit auttoivat meillä vuoden ajan, mutta en halua antaa koiralleni jatkuvasti hormoonihoitoja - eivät ne ole hyväksi ihmisellekään, miten ne sitten olisivat koiralle? Jos Sirius saisi leikkauksen jälkeen vielä monen monta tervettä ja onnellista vuotta minun harrastus- ja seurakoiranani.

Osasin jo odottaa seuraavaa huonoa uutista, eihän näitä ollutkaan vielä tarpeeksi. Viime kerralla huonojen uutisten kausi (jota kesti yli 2 vuotta) loppui siihen, kun läheiseni kuoli. Sen lisäksi, että Sirius on kipeänä (vaikka jaksaakin lenkkeillä, leikkiä ja tehdä rallytokoa), minä itse joudun myös jatkotutkimuksiin. Yritän olla ajattelematta koko asiaa, mutta kyllähän se kaihertaa mieltä.

 Viime viikon radasta sen verran, että Siriuksen kanssa en tehnyt rataa kokonaisuudessaan, vaan jätin kepit kokonaan radalta pois ja kontaktien sijaan ohjasin Siriuksen putkiin. Koska Sirius on takaosastaan jäykkä ja hyppääminen ei näyttänyt puhtaalta, jätin rasittavimpia esteitä pois. Sen sijaan juokseminen vaikutti tuntuvan Siriuksesta mukavalta, se teki innoissaan hyppyjä ilman rimoja sekä putkia, ja juoksi hallissa voitonriemuisena lelu suussaan.
 Aurinkoisen kanssa tein radan parissa osassa. A-esteeltä lähtö takaakiertoon oli hidas, Auri luultavasti paineistuu minusta ja minun elekielestäni, eli reilu palkkaus takaakiertoihin, erityisesti silloin kun minä seison paikoillani ja Aurin pitää liikkua. Toinen ongelma oli putket 12 ja 13, koska Aurinko ei (putkihulluna) kuunnellut putkijarrua, vaan juoksi täysillä putken 13 väärään päähän. Tiukalla tässätässä käskyllä Aurinko pudotti putkesta tullessaan raville, mutta sain sen kuitenkin putken 13 oikeaan päähän. Seuraavilla toistoilla Aurissa oli jo vauhtia, minun täytyy vain itseni muistaa olla hermostumatta ja yrittää olla paineistamatta Auria liikaa omilla äänenpainoillani sekä elekielelläni - Aurinko kun on vähän draamaqueen.
 Kaikki muu menikin Aurin kanssa oikein hyvin, kun vaan minä osasin linjata itseni oikein ja antaa käskyt ajoissa, enkä jäänyt miettimään. Pituuden (nro 10) jälkeen Aurinko ehti kääntyä minua kohti, koska en ohjannut sitä kepeille vaan ajattelin, ettei Aurinko osaa hakea avokulmaa. Enpä ajattele enää, vaikka meninkin aika lähelle keppien aloitusta auttamaan Auria oikeaan väliin.

Rata viikolla 10.

Siriuksen tulehduksen lisäksi Aurilla on taas kyljet ja alaselkä kipeänä. Onko se mikään ihme, kun öisin on vielä pakkasta, jolloin kaikki jäätyy, ja päivisin lämpöasteet sulattavat kaiken loskaksi? Itsekin olen liukastellut lenkeillä ja saanut alaselkäni sekä sääreni kipeiksi pelkästään siitä, että yritän pysyä lenkillä pystyssä!
Olen ajatellut hoitolaserin ostamista kotiin koirien hoitoa varten, mutta vielä ei taloudellinen tilanne anna periksi. Kunhan saan kaavittua tarpeeksi kahisevaa kasaan, laitan tilauksen menemään - ulkoimaille tietenkin, koska sieltä saa saman laitteen satasen halvemmalla. Kielitaidosta on hyötyä.

Mitään erikoisen iloista sanottavaa en nyt keksi, vaikka Siriuksen tilanne ei itketäkään. Lähinnä ärsyttää ja harmittaa, kun Siriuksella on taas vähän tukala olla ja se on toipilas. Onko liikaa se liikaa vaadittu, että edes koirat pysyisivät kunnossa? Tällä hetkellä ei kiinnosta mikään. Tuntuu että yritin mitä tahansa, jotain menee perseelleen.
En olisi uskonut, että voin olla näin loppuunajettu ja kertakaikkisen kyllästynyt elämääni tällä hetkellä. Onneksi on nuo koirat, joista saan aina iloa - huolimatta siitä, miten paljon huolta ja murhetta ne joskus aiheuttavat.

Aurinko tahtoo pullaa.

Sirius luopui toivosta saada pullaa.

Elämäni ilot <3

Born to be a film star?

 Tänää Aurinko ja Sirius pääsivät videokuvattavaksi PoKSin hallille!
 Eräs poksilainen tekee PoKSille esittelyvideota, johon on tarkoitus kuvata erilaisia koiralajeja. Nähtävästi myös agilityjaosto on saamassa oman esittelyvideonsa, koska agilitykoirakoita ilmoittautui enemmän kuin tarpeeksi videokameran eteen :)
 Sirius esitteli pari temppua kameralle, Aurinko sai esittää yhden bravuurinsa - kooikkerithan osaavat suurinpiirtein samat temput. Lisäksi tietysti kuvattiin agilitya eri kulmista ja eri esteiltä, saa nähdä pääsevät punavalkoiset mukaan esittelyvideolle, kun osallistuja on niin paljon!
 Kooikkereille on kuitenkin vielä luvassa ainakin rallytokon kuvaamista ja ehkä pari temppujuttua, mikäli saan opetettua jommalle kummalle (tai molemmille) jonkin näyttävämmän tempun. Perustemput (anna tassu, kieri, leiki kuollutta, hauku... jne.) ne osaavat, joten olisi mukava esitellä jotakin vähän haastavampaa tai ainakin sellaista joka näyttää hauskalta. Katsellaan, jos keksin jotakin kivaa kooikkereiden pään menoksi.

 Viime viikolla agilitytreeneissä oli tuttu rata edessä, ainoastaan numeroiden paikat olivat vaihtuneet. Aurinkoinen ei ensimmäisellä kerralla suorittanut keppejä itsenäisesti loppuun, vaan karkasi kesken pois. Nakitin yhden treenikavereistani palkkaamaan Aurinkoista keppien toiseen päähän, jolloin sain samantien Aurille onnistuneet itsenäiset kepit. Auristahan oli myös hirrrveän hauskaa, kun tällä radalla sai mennä monta kertaa putkeen!
 Siriuksen niskakipuilun takia molemmat kooikkerit tekivät radan pelkillä ponnareilla, mikä tietysti aiheutti sen, että minä sain juosta kovempaa kuin normaalisti. Siriuksen kanssa en tehnyt kepit kuin kerran, pujotteluliike käy kuitenkin koiran niska- sekä selkälihaksiin, joten en viitsinyt rasittaa Siriusta enempää. Nyt Sirius on jo täysin normaali, sen pää kääntyy hyvin kaikkiin suuntiin ja se pystyy tekemään kaikki temput sekä rallytokoliikkeet puhtaasti. Hyvä niin.

Rata 25.02.2015

Rallytokotreenejä teen edelleen vain omassa olohuoneessa, halli kun on alkuviikosta täynnä agilityesteitä (mikäli tekisin kokonaisen rallytokoradan, minun pitäisi raivata kaikki esteet ensin pois ja sitten laittaa ne takaisin paikoilleen), kun taas loppuviikosta halli on ollut todella täynnä. Erakkoluonne kun olen, minua ei kiinnosta mennä treenaamaan kenenkään tuntemattoman kanssa. Varsinkaan kun loppuviikosta hallissa on nimenomaan tokon harrastajia, joten minun pitäisi raivata rallytokokyltit pois jokaisen suorituksen jälkeen, että tokoilija pääsisi treenaamaan. En arvosta tätä yhtään. Odotan että lumet sulaisivat pois, jolloin voisin treenata kooikkereiden kanssa rallytokoa PoKSin hallin hiekkakentällä. Taidan joutua odottamaan vielä muutaman kuukauden kevään tuloa täällä Itä-Suomessa...

 Huomenna minä lähden Pasin kanssa pariksi päiväksi Keski-Suomeen, koirat sen sijaan pääsevät vanhemmilleni maalaistaloon sylikoiriksi. Onneksi kooikkerit ovat vain yhden yön hoidossa, vanhemmillani on nimittäin tapana rakastaa koiria erityisesti ruoalla. Aurinko ja Sirius eivät laita ollenkaan pahakseen sitä, että naaman eteen ilmestyy vähän väliä jotakin herkullista - Africalla ruokavalio on huomattavasti rajallisempi, joten sitä eivät edes vanhempani ehdi viikossa lihottamaan. Ahneille spaaanieleille kilot sen sijaan kertyvät huomattavasti helpommin... :P