Tuplaten tuplat

Viime viikon tiistaina kävin todella lyhyellä varoitus ajalla Jatin hallilla kisaamassa JatPailuissa, eli epävirallisessa joukkuekilpailussa.
Onneksi Kossi -kooikkerin omistaja Kati ilmoitti meidät, joten minun tarvitsi vain saapua paikalle koirieni kanssa ja maksaa ilmoittautuminen. Alunperin oli tarkoitus kisata mölleissä vain Aurinkoisen ja Siriuksen kanssa, mutta Kati ilmoitti mukaan Africankin! Joukkueessamme Rämäryhmässä oli siis yhteensä 7 koiraa, joita minä ohjasin kolmea (4 medi- ja 3 maksikoiraa).
Ratasuoritukset olivat erinomaisia, kaikki kolme koiraani saivat 0-tuloksen ja Aurinkoisella oli joukkueen toiseksi nopein aika! Meidän joukkueemme sijoittuikin ensimmäiseksi, palkinnoksi saatiin herkkuja niin koirille kuin ihmisillekin, sekä lahjakortit Jatin seuraaviin möllikisoihin. Kannatti mennä!

Torstaina hieroin kooikkerit viikonlopun agilitykisoja ajatellen. Ihmettelinkin tiistaina, kun Sirius arpoi hyppäämistä (muistelee varmastikin myös Varkauden kisojen okserionnettomuuta) ja Titiuulla olikin lantiolla melkoinen jumi, samoin toisessa nivusessa. Aurinkoinenkin oli minusta JatPailuissa melko hidas omaksi itsekseen; lihaskireyksiä löytyi kyljistä (tyypillistä Aurille) ja takareisistä sekä pakaralihaksista.
Kummankaan kooikkerin lihaskireyksiä en saanut täysin auki, mutta pahimmat triggerit vaikuttivat lähtevän. Pitää hieroa molempia kerran viikossa niin kauan, kunnes lihasjännitykset laukeavat kunnolla.

Sunnuntaina koitti Laukaan kisapäivä ja 3-luokan startit alkoivat iltapäivällä. Silti meinasin myöhästyä koko kisoista; jännitin niin paljon, että ajoin kisapaikasta harhaan kahteen kertaan (!), jonka jälkeen paniikkikohtaus ei ollut kaukana. Olen käynyt Laukaan Vihtavuoren kentällä pari kertaa ja kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt osata ajaa sinne, mutta hermot pettivät jo ajomatkalla, joten selkeästi ajattelusta ei tullut yhtään mitään.
Ehdin juuri ja juuri kisapaikalle ennen medien rataantutustumista. Ilmoitin koirat paikallaoleviksi, käytin ne pikapissillä, annoin juotavaa ja juoksin rataantutustumiseen. Tällä kertaa en tehnyt sitä virhettä, että olisin katsonut miten muut valitsevat ohjauksena, vaan keskityin ainoastaan rauhoittumiseen ja radan opetteluun.

Sirius starttasi medeissä ensimmäisenä, joten en ehtinyt käyttää sitä tarpeillaan vaan otin koiran suurin piirtein suoraan autosta radalle. Siltä Sirius radalla näyttikin, että hätä on mutta kesken agilityn ei voi käydä kakalla. Lisäksi se arpoi jokaisen hypyn kohdalla, vieläkö sillä on okserionnettomuus mielessä? Vauhti oli aika surkea, mutta mentiin juuri ihanneajan alle!
Aurinkoisen kanssa ajattelin, että se karkaa putken väärään päähän, jättää jonkin hypyn välistä, haukkuu tuomarille (jolla oli lippis sekä aurinkolasit, apua!) tai ahdistuu siitä, kun minä olen niin hermostunut. Luulin väärin. Teimme puhtaan radan melko hyvällä ajalla.

A-agilityradalla tuloksina -0,44 ja 3. sija (Sirius) sekä -6,96 ja 2. sija (Aurinko)!

Vesa Sivonen: 3lk:n A-agilityrata

Lämpömittari näytti hellelukemia ja hiki valui ilman juoksemistakin. Kastelin kooikkereita vähän väliä ja tarjosin niille juotavaa sekä lepopaikan omassa häkissään puiden varjossa.
B-agilityradalle ehdin sitten käyttää koirat kunnolla kävelemässä ja tarpeillaan, mikä näkyi jo vauhdissakin. Toiselta radalta ehdin katsomaan myös minien menoa ja tsekkaamaan radan pahimmat ansakohdat.
Rataantutustumisessa minun oli mietittävä ohjauskuviot kahteen kertaan: Siriukselle sopiviksi ja Aurinkoiselle sopiviksi. Sirius on hitaampi, mutta toisaalta se kääntyy paremmin (minä ehdin ohjaamaan paremmin), se varmempi takaakierroissa ja esteiden merkkauksissa. Aurinko taas on nopeampi, irtoaa putkiin paremmin ja osaa varmemmin kontakti-putkierottelun. Toisin sanoen minulle on 2,5min rataantutustumisaikaa per koira.
B-rata meni ensimmäistä rataa sujuvammin, vaikka Sirius arpoi vieläkin hyppyjä (paitsi viimeistä, jee!) ja tuntui olevan vähän väsynyt kuumasta säästä. Aurinko sen sijaan haukkui kimeästi mennessään putkiin ja takaakiertoihin ja renkaalle. Vieläkin olisin saanut juosta lujempaa Aurin kanssa, se nimittäin ehti tekemään vaikka missä välissä ylimääräisiä pyörähdyksiä, kun en muutamassa kohdassa ehtinyt ohjaamaan heti. Mutta tällä kertaa Aurinko oli kiltti tyttö, eikä tehnyt omia ratkaisujaan - enkä minä ohjannut pahasti väärin.

B-agilityradalta saatiin tuloksiksi -5,30 ja 5.sija (Sirius) sekä -11,31 ja 2.sija (Aurinko)!

Vesa Sivonen: 3lk:n B-agilityrata

Molemmille siis Laukaan agilitykisoista tuplanollat. Eihän näistä tuloksista voi olla kuin ilonen!
Parasta kuitenkin oli huomata, että minä jaksoin vihdoin ja viimein juosta kunnolla. Vaikka olin Aurinkoisen kanssa vähän myöhässä, ehdin kuitenkin korjaaman virheeni ja ohjaamaan oikein. En ollut puolikuollut jokaisen ratasuorituksen jälkeen, vaan jaksoin juosta kunnolla kaikki neljä starttia.
Vaikka veriarvoni eivät vieläkään ole aivan kohdallaan eivätkä todellakaan huippulukemissa, niin olen kuitenkin alkanut tervehtymään. Joka viikko jaksan enemmän ja pystyn lenkkeilemään sekä treenaamaan eri lajeja koirien kanssa melkein normaalisti.
Kunhan kaikki on taas kunnossa, voin aloittaa itsekin vähän rankemman harjoittelun - tavoitteena on pysyä ensi kesänä koiran kuin koiran perässä agilityradalla! Siinä voi olla haastetta enemmän kuin tarpeeksi, koska Africa juoksee sille päälle sattuessaan varmasti 20km/h hyppy-putkisuoralla :D Saa nähdä, minkä vauhdin kooikkereista saan vielä irti, kun aletaan juoksemaan kilpaa radalla.

Mitalistit ♥

Vientiä

Vientiä on riittänyt, olen melkein joka päivä käynyt jossakin koirien kanssa.

Maanantaina kävin lenkillä Annan kanssa saamassa keskusteluterapiaa. Hiisi ei valitettavasti päässyt mukaan, mutta onneksi Aurinko kulki kiltisti (ja superinnoissaan, eli hihna soi kireänä koko ajan) myös Annan kanssa.
Tiistaina käytiin pitkällä lenkillä (9-10km) koko lauman voimin. Mieliala ei ole juurikaan parantunut, hetkittäin on parempi olla, mutta on sentään mukavaa huomata, että jaksan lenkkeillä jo lähes normaalisti. Pulssi pysyy kävelylenkillä (vauhti 6-8km/h) melkein normaalilukemissa, tällä viikolla se on ollut 120-140 bpm.
Keskiviikkona kävin ennen töistä kooikkereiden kanssa samoilemassa metsässä ja löysin melkein litran kanttarelleja! Aurinko sen sijaan etsi mustikoita ja mussutti niitä onnellisena, kieli sinisenä. Sirius sen sijaan halusi ehdottomasti katsoa mahdollisimman läheltä, että mitä minä oikein maasta poimin. Osassa kanttareilleista olikin hieman kuolaa.
Torstaina töiden jälkeen tein kooikkereiden kanssa yhdellä hypyllä takaakiertotreeniä, johon yhdistin niin saksalaista kuin japanilaistakin. Minulta varsinkaan saksalainen ei suju vielä kovin sulavasti, mutta japanilainen alkaa näyttää (ja tuntua) jo oikeanlaiselta. Sekä Aurinko että Sirius lähtevät hyvin mukaan näihin ohjauksiin, eikä näitä ohjauskuvioita tarvinnut ainakaan kooikkereille erikseen opettaa, kun ne kuitenkin osaavat takaakierron.

Perjantaina sitten Hiisi ja Anna lähtivät meidän kanssamme uudestaan lenkille, ja tällä reissulla kooikkerit pääsivät uimaankin! Aurinko ui yllättäen kaikista eniten ja niin kauan, kuin vain joku jaksoi heittää sille keppiä järveen. Siriuskin innostui kepin noutamisesta niin, että halusi antaa minulle äänekästä palautetta liian hitaasta heittämisestä.
Lisäksi Aurinko ja Sirius pääsivät perjantaina ostoksille ranskalais-italialaisille markkinoille, jotka järjestettiin Jyväskylän kävelykadulla. Ulkomaalaiset myyjät suhtautuivat koiriin erittäin ystävällisesti, pari tuli jopa rapsuttamaan niitä kesken myymisen. Lisäksi tietysti kooikkerit viihdyttivät muita ostoksilla olijoita, saaden osakseen enemmän kuin tarpeeksi huomiota ja silityksiä.

Piitsipotretti.

...Todellisuus.

Fiinit katukoirat ♥

Lauantaina oli lepo päivä, koska katsoin agilityn Pohjoismaiden mestaruus -kisoja; tosin kävin kiipeilemässä harjulla koirien kanssa ja puhuin puhelimessa liian monta tuntia.
Sunnuntaina sitten pyysin Annan treeniavuksi agilityyn eli pelottelemaan Auria erilaisilla vaatteilla. Reaktioita saatiinkiin akassa aikaan, mutta myös onnistumisia tuli. Vaikka seuraavat kisat menisivätkin vielä tuomarin-mahdollisesti-epäilyttävän-vaatetuksen-haukkumiseksi, on pohjatyö sentään nyt aloitettu ja tästä voidaan jatkaa siedättämistä.
Treenirata ei ollut kovin vaativa, pari haltuunottoa ja takaakiertoa sekä okserin treenaamista (jota Sirius tosin kolautteli treeneissäkin pariin otteeseen ja arpoi sen hyppäämistä). Aurinkoiselle tämä oli myös putkijarrun harjoittelua: Auri periaatteessa osaa sen, mutta joskus into tehdä menee älyn yli ja korvien käyttö loppuu. Niin oli käydä nytkin useammin kuin kerran, joten putkijarruharjoitukset jatkuvat tulevaisuudessakin.
Lopuksi tein keppitreeniä niin, että Anna palkkasi kooikkereita ja minä jäin putken taakse ohjaamaan. Ajatuksena oli treenata sekä leijeröintiä, keppien itsenäistä aloittamista että itsenäistä suorittamista loppuun.  Toistoja tehtiin molemmista suunnista, hienosti kyllä kooikkerit hakevat itse keppien oikean aloituksen kun minä en ole niitä sotkemassa. Avainsana kepeille = luottamus.
 

Treenit 16.08.2015

Aurinkoista pelotteleva Anna, joka ei sitten ollutkaan yhtään pelottava.

Tällä viikolla olisi tarkoitus jatkaa pelotteluharjoituksia mikäli mahdollista. Ajatuksena on aluksi tehdä kerran viikossa tällainen "pelottava tuomari". Kunhan Aurinko lakkaa reagoimasta tai reaktiot muuttuvat vähäisiksi (vilkaisu tai hännän nosto haukkumisen sijaan), voidaan häiriön määrää vähentää ja laittaa vain silloin tällöin joku epäilyttävä tyyppi seisomaan keskelle Aurinkoisen treenirataa.
Tiedänpähän taas seuraavan koiran kanssa treenata tätäkin asiaa etukäteen, enkä vain ajattele että koira toimii samalla tavalla joka tilanteessa. Viretila vaikuttaa varsinkin teräviin ja/tai reaktiivisiin koiriin todella paljon: on aivan eri asia nähdä kaksimetrinen parrakas mies sadetakissa ja kommandopipo päässä rauhallisella kävelylenkillä, kuin nähdä sama tyyppi seisomassa paikoillaan ja tuijottamassa tuimasti keskellä agilityrataa.
Kyllä ne tuomarit vähän nimittäin minuakin ahdistavat ja jännittävät.

Metsään meni

Kävin starttaamassa kooikkereiden kanssa Varkauden agilitykisoissa kahdella agilityradalla. Tuomarina oli Jari Helin, jonka radat ovat tunnetusti melko haastavia.
Jälleen piti molemmilla agilityradoilla koira kääntyä kontakteilta 180°, eli takaisin tulosuuntaan. Lisäksi koiran piti kääntyä pituudelta todella jyrkästi keinulle. En pidä tällaisista rataratkaisuista, siinä on koiran kroppa kovilla kun täytyy vauhdissa tehdä tuollaisia käännöksiä - varsinkin jos ohjaaja on vähänkin liian myöhässä ohjauksessa tai ennakoi liikaa.

Tuloksilla ei juurikaan juhlittu.
Okseri on aina ollut Siriukselle vaikea este hahmottaa ja niin oli tälläkin kertaa. Heti ensimmäisellä A-agilityradalla Sirius hyppäsi suoraan okserin päälle niin, että eturima osui sitä nivusiin ja takarima rintaan. Vaikka annoin käskyn "pituus" mielestäni ajoissa, enkä ollut koiran linjalla, niin silti Sirius ei onnistunut hypyssä. C-agilityradalla Sirius sitten arpoi jokaista hyppyä, kuin peläten niiden muuttuvan yhtäkkiä oksereiksi. Taiteilimme kuitenkinkin tältä radalta nollatuloksen.
Aurinko pudotti A-radalla riman syystä X. Mietin, ohjasinko myöhässä, tuliko Aurilla kiire keinulle, olinko koiran linjalla vai mistä oli kyse. Aurinko tuli lujaa suorasta putkesta, sen jälkeen hyppy oli hieman vinosti ja antoi suoran linjan keinulle. Tästä hypystä putosi rima. Tuloksena 5.
C-radalla alkoi sitten sataa kaatamalla ja ukkostaa, jyrinä ja salamointi oli aikamoista. Aurinkoa ei sää haitannut, mutta tuomarin sadetakki kyllä. Eli jälleen 3 ensimmäisen esteen jälkeen Auri juoksi haukkumaan tuomarin ja hyppäsi sen jälkeen väärän hypyn takaisin minun luokseni. HYLKY. Loppurata mentiinkin sitten lujaa ja puhtaasti läpi - tietenkin.

Kisojen jälkeen minua alkoi itkettää, ja halusin vain nopeasti pois koko kisapaikalta.

Ärsyttää kyllä vieläkin, näistä kisoista jäi jotenkin paha maku suuhun. Siriuksen kanssa harmittaa okserionnettomuus ja sen jälkeen hyppyjen arpominen sekä varominen. Aurinkoisen kanssa riman tiputus harmitti vähän, mutta tuomarin sadetakkiepisodi sai kyllä sapen kiehumaan.
Ymmärrän kyllä, että Aurinko käy usein radalla kovilla kierroksilla ja se on melko terävä kooikkeri, eli se reagoi asioihin melko herkästi ja voimakkaasti. Mutta silti suututtaa, kun rata kaatuu siihen, mitä tuomarilla on päällään. Kadulla saa tulla vastaan sadetakkiasuisia ihmisiä, mutta nähtävästi kisaradalla ei. Tätä on nyt alettava harjoitella ihan tosissaan, kun vain saisin treeniapua - muutenkin kuin pelkästään tähän ongelmaan.
Yksin treenaaminen alkaa kostautua, mutta vaihtoehtojakaan ei juuri ole. Kuulun edelleen PoKSiin, mutta en ehkä lähde treenaamaan 300km päähän. Jyväskylässä en ole liittynyt mihinkään koiraseuraan, koska saan työsuhde-etuna treenata TT:n hallilla ilmaiseksi.

Onneksi Varkaudessa oli match show heti agilitykisojen jälkeen, johon ehdin kooikkerit juuri ja juuri ilmoittaa. Aurinko meni aikuisten koirien luokkaan ja Sirius ensimmäistä kertaa veteraaniluokkaan. Kaikki koko luokat olivat samassa, mikä oli minusta melko harvinaista.
Olin tietysti unohtanut kooikkereiden omat näyttelyhihnat kotiin, mutta onneksi anoppilasta löytyi ikivanha, musta näyttelyhihna lainaksi. Värillä on joskus väliä, musta hihna ei oikein sointunut punavalkoiseen turkkiin, mutta olipahan joku naru koiralla kaulassa. Luulen kyllä, että kooikkerit olisivat kulkeneet ilman hihnaakin kehässä, mutta en tiedä mitä mieltä järjestäjät olisivat siitä olleet.
Aurinko meni kehään ensin ja sai kauniista esiintymisestään punaisen nauhan. Olen todella tyytyväinen siihen, kuinka nätisti Auri antoi tutkia itsensä pöydällä. Se ei väistänyt, ei nojannut minuun, ei edes vaihtanut asentoaan kuin tuomari katsoi hampaat ja kopeloi kroppaa. Juokseminen olisi voinut olla vähän reippaampaa, mutta ehkä aikainen herätys ja kaksi agilitystarttia vaativat jo veronsa. Tuloksena AIK PUN2 ja palkintona ruusuke, lelu, herkkuja sekä 1,5kg koiranruokasäkki.
Veteraaneja oli yllättävän paljon, niillekin jaettiin eriväriset nauhat ja pidettiin punaisten sekä sinisten kehä erikseen. Sirius esiintyi hienosti, juokseminen oli silläkin hieman tavallista laiskempaa kenties agikisojen takia, mutta häntä sentään heilui. Sirius oli niin nätisti, että tulokseksi saatiin VET PUN2 ruusukkeineen, herkkuineen, lisäravinteineen (kallista apteekkitavaraa nivelille!) ja koiranruokapusseineen.
Sain sekä tuomarilta että katsojilta kehua siitä, miten hyvin olin koirani opettanut ja kuinka iloisesti ne esitin. Nähtävästi agilitykisojen aiheuttama paha mieleni ei näkynyt päälle päin, mikä on koirien kannalta vain hyvä asia. Vaikka minulla on paha olla, en haluaisi purkaa sitä koiriini.

Sirius VET PUN2

Aurinko AIK PUN2

Kooikkerit pääsivät vielä päivän päätteeksi metsään sekä saunomaan. Vietin äitini ja koirien kanssa yli 2 tuntia metsässä, josta mukaan tarttua kanttarelleja sekä mustikoita. Kooikkerit juoksivat pitkin metsikköä heijastinliivit päällä, ahmivat mustikoita suoraan varvuista ja kävivät vähän väliä tökkimässä kirsuillaan minua tai äitiäni sanoakseen, että "Tallessa ollaan!".
Kunpa pääsisin useammin pitkille metsälenkeille, sellaisille jossa koirat saisivat juosta vapaina monta kilometriä ja itsekin voisi nauttia vielä viimeisistä lämpimistä päivistä. Siellä unohtuvat kaikki maalliset murheet hetkeksi, kun saa vain olla itsensä ja koiriensa kanssa metsän rauhassa ilman, että tarvitsee välttämättä sanoa yhtään mitään.

En tällä hetkellä nimittäin tiedä, mitä teen kisaamisen kanssa. Koko ajatus on taas alkanut ahdistaa minua. Minua itkettää ja harmittaa, tuntuu etten osaa ohjata enkä kouluttaa koiriani, tuntuu taas siltä että teen niin paljon asioita aivan väärin. Ehkä olen vain liian tulostavoitteellinen, liian perfektionisti.
Ymmärrän, että koiraharrastuslajit eivät ole se asia, mikä minua stressaa. Tai välttämättä ei edes kisaaminen niissä. Minulla on vain taas niin paljon ajateltavaa ja tehtävää, etten pysy itsekään perässä.
Jatkuva sairastaminen on syönyt voimavarojani, en ole jaksanut enkä voinut tehdä puoliakaan niistä asioista, mitä olisi pitänyt tai mitä olisin halunnut tehdä. Minulla on osa-aikatöitä (josta pidän), mutta omat murheensa sekin aiheuttaa. Lisäksi gradun työstäminen alkaa taas, minun on haettava lisää opintoaikaa ja yritettävä valmistua tämän vuoden loppuun mennessä. Lisäksi tietysti on raha, joka on jälleen kaiken murheen sekä mielipahan alku ja juuri.
Olen todella väsynyt. Jospa se tästä helpottaa, kunhan veriarvoni on saatu taas kohdalleen ja kuume-tulehdus-antibiootti-kierre loppuu. Onhan sitä jo 2,5kk kestänytkin.

Jatkan haaveilua paremmasta. Sitä parempaa odotellessa täytynee etsiä samoilumetsä täältä Jyväskylästäkin. Onneksi Savon sydämessä on perintömetsä aina odottamassa ♥

Onnen pieniä osia.

Sick of being sick

Kolmas kerta toden sanoo?
Minä olen taas lääkekuurilla. Jälleen kerran syön antibioottia poskiontelotulehduksen takia, mutta nyt sain lääkkeet vielä korvatulehdukseenkin. Sekä tietysti kourallisen muita lääkkeitä, joilla yritetään rauhoittaa erittäin turvoksissa olevia limakalvoja, että saataisiin ontelot auki.
Edellinen ab-kuuri loppu 6 päivää sitten, eli tulehdus ei lähtenyt niillä lääkkeillä mihinkään. Mikäli tämäkään lääkearsenaali ei auta, on tiedossa onteloiden röntgenkuvaus ja ultraus, jonka jälkeen päätetään jatkotoimenpiteistä. Kuinka mahtavaa.

Koirilla on siis ollut taas tylsät pari päivää, kun minä olen vain maannut sohvan pohjalla, vuoroin tuijottanut telkkaria ja vuoroin nukkunut. Tänään ne saivat luut iltaruoaksi, että purkavat patoutumiaan johonkin muuhun kuin minuun. Lisäksi pakotin Pasin viemään ne edes lyhyelle pyöräilylenkille.
Sirius on tyytynyt mulkoilemaan minua, huokailemaan raskaasti ja jahtaamaan äristen omaa häntäänsä, kun aika on käynyt pitkäksi. Aurinko on kantanut minulle jokaisen mahdollisen lelun, tunkenut niitä kuolaisina naamalleni, läpsinyt minua tassuillaan, kiivennyt syliin pienellä raivolla, nuollut naamaani putipuhtaaksi ja ravannut lelu suussa ympäri asuntoa siinä toivossa, että joku leikkisi.
Ulkoilu on muuttunut sinkoiluksi.

Viime viikolla sentään ehdin tekemäänkin kooikkereiden kanssa asioita. Treenasin agilitya niiden kanssa peräti kahdesti.
Ensimmäisissä treeneissä tehtiin takaakiertoa sekä sylikäännöstä yhdellä hyppyesteellä sekä putki-rengas -suoraa, jossa harjoiteltiin irtoamista molempiin suuntiin. Valitsin putken ja renkaan tähän harjoitukseen, koska putki on (ainakin meillä) vetävä este ja rengas on helppo erottaa muista esteistä ja estekäskyistä. Meillä renkaan käsky on "rrrengas" tai pelkkä "rrr".
Toisissa treenissä perjantaina harjoiteltiin keppien suorittamista itsenäisesti loppuun asti, kun minä jäin seisomaan keppien aloitukseen. Lisäksi kooikkereiden piti tehdä myös kepit suoraan minua kohti, eli aloittaa kepit itsenäisesti hypyn kautta. Lisäksi tein vähän lisää irtoamistreeniä hyppy-putki-muuri-pituus-hyppy-suoralla, joka oli pitämäni Agilityn Aakkoset -kurssin "loppukoe". Kooikkereista sellainen juoksusuora oli hirmu kiva, Sirius haukkui mennessään ja Aurinko yritti innoissaan haukata minulta käden irti.

Lisäksi harjoittelin viime viikolla rallytokon käännöksiä (270 astetta) ja perusasentoja molemmilta puolilta. Jossakin hetkellisessä riehakkuudessani tein pari tokoliikettäkin, kuten paikkamakuun sekä luoksetulon. En muistanut ollenkaan, että Aurinko osaa oikeaoppisen luoksetulon! Nähtävästi olen sen joskus Aurille opettanut, niin kauniisti se jäi paikoilleen istumaan ja tuli kutsuttaessa reippaalla laukalla suoraan sivulle istumaan. Että siihen malliin.
Hetkellisesti minulle tuli jopa mielenhäiriö, että voisin ilmoittaa Aurinkoisen tokon alokasluokkaan uusilla säännöillä - kunnes muistin, että tokossa koiraa ei voi kehua liikkeen aikana. Tylsää.

Pääsin myös pitkästä aikaa hieromaan vieraitakin koiria omien hurttieni sijasta, eli Hiisi -kooikkeria. Ottaen huomioon, että sitä ei oltu koskaan aikaisemmin hierottu, kaikki meni erinomaisesti. Aluksi Hiisi oli hieman levoton, mutta antoi käsitellä itseään hyvin. Pahimmat jumit löytyivät samalta alueelta kuin Siriuksellakin, eli alaselän, lantion ja etureisien kohdalta. Seuraava Hiisi-pojan hierontasessio on mahdollisesti tällä viikolla, kunhan tulehdukseni vähän helpottaa.
Hieroin omatkin kooikkerini tasapuolisuuden nimissä: Sirius oli jumissa selästään sekä sisäreisistään, Aurinko kyljistään (yllätys) ja takareisistään. Nyt kooikkerit saavatkin taas kuurina B-vitamiinia sekä magnesiumia pahempien lihasjännitysten välttämiseksi. Vielä kun löytäisin koirien Back On Track -loimen jostakin, mihin lie muutossa koko mantteli tungettu!

Loppuun totean, että ei ole mikään ihme, jos kooikkerit eivät ole tänä kesänä toimineet ihan täysillä. Ne käyvät selvästi auringonvaloenergialla (jota tänä vuonna on saanut todella vähän!), mistä minulla on kuvatodisteita. Ne siirtyvät auringonläiskän mukana makuuhuoneessa :)

 

Aurinko meni pilveen, mamman vika.