Lyhyt katsaus harrastussuunnitelmiin

Olen huomannut, että en tosiaan saa agilitysta enää oikein mitään irti. Siis henkisesti, mitään erikoisempaa iloa tai sellaista. Käyn edelleen viikkoryhmässä treenaamassa Sorayan kanssa, ja vedän omaa ryhmääni, mutta mitä lähemmäs kauden vaihtuminen tulee (heinäkuu), sitä vähemmän minua kiinnostaa koko agility.
Välillä tekisi mieli jättää treenien vetäminenkin välistä, mutta sitä en yksinkertaisesti kehtaa tehdä. Ryhmäläiset ovat kuitenkin maksaneet (seuralle, eivät minulle) siitä, että saavat harjoitella sellaisessa ryhmässä, jossa on kouluttaja. Enää yhdeksän kertaa agilitya, enää yhdeksän viikkoa siihen, että minulta loppuu aksa kokonaan, ja siirryn rallytokokouluttajaksi.

Hainkin rallytokoon kahta tai jopa kolmea paikkaa, riippuu kuinka uusia ryhmiä pystytään muodostamaan ja miten vanhoissa ryhmissä on tilaa. Sirius ja Aurinko pääsevät toivottavasti harjoittelemaan VOI/MES-ryhmässä, kun taas Sorayalle on takuuvarma paikka ALO/AVO-ryhmässä. 

Lisäksi olen siinä onnellisessa asemassa, että olen saanut uusia kavereita. Sellaisia, jotka lähtevät mielellään treenaamaan rallytokoa tai perustottelevaisuutta muuallekin kuin LAUKAn tarjoamaan sisähalliin/ulkokaukaloon.
Tosin tässäkin asiassa on pieni taka-ajatus: ohjaan toisen kaverin koiraa ainakin yksissä rallytokokisoissa, ja toisten koiraa taas esitän parissa näyttelyssä. Minua käytetään selkeästi hyväksi! ...Vaikka on ne lainakoirat kyllä tosi ihania, ei haittaa yhtään.

 

Yritän kovasti saada rohkeutta ja varmuutta ilmoitta myös omat koirani rallytokokisoihin. Vieläkin mietin, että olenko minä valmis ja ovatko koirat valmiita. Tai no, uskon että Aurinko selvittää avoimen luokan ilman suurempia ongelmia. Siriuksen voittajaluokan startti aiheuttaa enemmän päänvaivaa. En todellakaan halua mennä keskeneräisen koiran kanssa kisaamaan!
RT-kouluttajamme oli tosin sitä mieltä, että voin ihan hyvin mennä Titiuun kanssa kisoihin. Että siellä sitten huomaa, kuinka jännitys vaikuttaa uusiin liikkeisiin, mitä pitää vielä harjoitella enemmän, ja mitkä liikkeet ovat jo hyvin hallussa.

Lisäksi ehdin vielä treenata kaikessa rauhassa kokonaiset 4 viikkoa, ja vahvistaa niitä heikkoja liikeitämme paremmiksi. Kaipaisin vain potkun persaukselle, että nyt kisoihin ja tuloksista viis! Siis en oikeasti halua ottaa osumaa takalistoon, tämä oli vertauskuvallinen lause.

Sen verran epävirallista tulospäivitystä, että kävin Siriuksen ja Aurinkoisen (sekä laina-aussi Lillin) kanssa match show'ssa torstaina. Lainakoiralle ei erikoisempaa tulosta, vaikka se esiintykin hienosti: punainen nauha ja kiitos-näkemiin.

Aurinko sen sijaan sai kehut tuomarilta siitä, kun se oli niin aurinkoinen ja tykkää ihan kaikesta. Pieneten aikuisten PUN 4. sija irtosi ihanuudelle ♥ Mutta Sirius, pappakoira: SIN VET1 BIS8 (10 lkoiran joukosta). Siriuksesta oli ihan hirveän hauskaa päästä tekemään minun kanssani jotakin ihan kahdestaan, ja se näkyi myös ulospäin.

Huomenna on sitten Sorayan vuoro esiintyä ihan virallisessa näyttelyssä, jonne tuli viime hetken tuomarinmuutos, joten tulokset voivat olla mitä tahansa (toivottavasti nyt ei HYL tai EVA). Se nähdään sitten huomenna.
Sorsa on sentään juuri pesty, föönattu ja harjattu, kynnet leikattu sekä lihakset venytelty pariin otteeseen tällä viikolla. Kotihieronnasta on jo yli viikko, mutta jospa tuo venyttely on pitänyt pahimmat kireydet poissa.

Huomenna voin sitten jännittää. Onneksi Anna ja ihanan iloinen Haades -veli tulevat mukaan.

Aika happamia nämä huhtikuun päivät

Viime vuosi loppui huonosti, tämä vuosi alkoi huonosti - vielä huonommin kuin osasin ehkä ajatella. Olisipa ihan helvetin kiva, jos välillä olisi sellainen pidempi jakso, ettei tarvitsisi huolehtia, itkeä, ahdistua tai surra. En vaan voi olla odottamatta seuraava pommia. Että kuka koirista seuraavaksi sairastuu, tai mitä ikäviä uutisia tulee lähipiiristä.

Tällainen päivästä toiseen rämpiminen ja jatkuvat huonot uutiset vievät voimat, sekä pohjan niiltä pieniltäkin iloisilta asioilta.

En edes muista, mitä kaikkea on jäänyt päivittämättä. Elämään on mahtunut niin paljon (negatiivisia) muutoksia, että ajatuksissakaan ei ole ollut tilaa millekään ylimääräiselle.

Soraya on nyt suurinpiirtein terve. Ainakin eläinlääkäri oli maaliskuun lopussa sitä mieltä verikokeiden ja yleiskunnon tarkituksen perusteella. Ihan terveeltä tuo koira on nyt vaikuttanutkin, tai ainakin käytös on aivan samanlaista kuin ennenkin. Eli se kimpoilee toisinaan seinille ja juoksee ojanpohjia myöten. 

Aurinko ja Sirius kävivät 3 viikkoa sitten oman seuramme rallytokomölleissä ihan extempore, koska halusin vain jotakin muuta ajateltavaa. Onko se taas niin, että lahjattomat treenaa: Aurinko AVO 94p ja 2.sija, Sirius VOI 97p ja voitto kotiin ♥

Olipa kiva olla hetki iloinen ja tyytyväinen (myös vähän itseensä).

Lisäksi Soraya teki "mielikuvituspennut", lopullinen lukumäärä taisi olla 5 kappaletta. Onneksi nämä kakarat tulivat hyvin nopeasti luovutusikään, ja pahin valeraskaus meni Sorsan kohdalta ohi parissa viikossa.

Aurinko sen sijaan on edelleen sitä mieltä, että hän voisi hoitaa pentuja. Eihän tätä valeraskautta olekaan kestänyt kuin vähän päälle kuukauden vasta... Rouvakoira vuotaa vieläkin maitoa ja varsinkin takatissit ovat ihan hirveän kokoiset. Käytös on sentään jo mennyt normaalimpaan suuntaan. 

Ohjatut rallytoko- ja agilitytreenit ovat edelleen jääneet välistä parina viikkonna. En vaan jotenkin ole saanut aikaiseksi lähteä, on ollut helpompi jäädä iltaisin kotiin. Eikä ole ollut motivaatiotakaan lähteä ihmisten keskelle väsyneenä ja surullisena. 

Itsenäisesti olen sentään käynyt treenamassa, etteivät koirat nyt vallan pääse elämään kuin pellossa. Ajatuksena olisi mennä toukokuussa kisaamaan ainakin Aurin kanssa, todennäköisesti Siriuksen voittajaluokan korkkaus saa jäädä vielä odottamaan - puhumattakaan Sorayan alokasluokan valloituksesta...

Mejäinnostus on nostanut päätään ihan tosissaan, vaikka vielä en ole yhtään jälkeä tänä vuonna koirille tehnyt, enkä edes tarvikkeita ostanut. Mutta ajatus siitä, että koirien jäljestämistaitoa voisi käyttää apuna etsittäessä kolarissa loukkaantuneita eläimiä poliisin kanssa yhteistyössä, on kiehtova. Antaisin mielelläni koirani tällaiseen "hyötykäyttöön".

Yksi treenikaverikin on jo hankittu, ettei yksikseen tarvitse metsissä tarpoa ja kiskoa verivanaa perässään. Täytyykin ottaa nyt tavoitteeksi, että äitienpäivään mennessä on yksi verijälki ajettuna kaikilla kooikkereilla - tai Sorayan tapauksessa, ainakin tutustuttu veren hajuun.

Tämän kesän näyttelyitä en ole vielä ihan lukkoon lyönyt, vaikka monia onkin tullut katseltua jo vähän tarkemmin. Ajatuksena kuitenkin olisi, että molemmat tytöt pääsisivät pyörähtämään virallisissa kehissä tänä vuonna. Joka tapauksessa, pääsiäisviikonloppuna Soraya kävi esiintymässä Lappeenrannan KV-näyttelyssä (joka tosin järjestettiin Imatralla) kroatialaiselle Marko Bubalolle, saaden tulokseksi NUO ERI1 SA PN1 VSP SERT CACIB ♥

Alla suomentamani arvostelu:

Tyypilliset pään linjat erinomaisella värityksellä.

Korvissa hyvät korvakorut. Kaunis ylälinja.

 Tyypillinen rotunsa edustaja, jolla oikein kannettu häntä liikkeessä.

Hyvin hapsuttunut. Liikkeessä hieman ahdas takaa.

Käyttäytyminen: Käsiteltävissä (1) 

 

Vaikka on huhtikuuhun on mahtunut vähän hyvää, niin silti haluaisin unohtaa tämän kuukauden. Mielellään kaikki ikävät asiat viime elokuusta lähtien. Jos se auttaisi taas jaksamaan. Että en edes osaisi ahdistua ja aloittaa murehtemista niistä ikävistä asioista yhä uudelleen ja uudelleen, koska en muistaisi niiden tapahtuneen. Mutta valitettavasti vain tiettyjen tapahtumien unohtaminen ei ole mahdollista.

Kaikki tai ei mitään. Välillä se kaikki on vaan ihan liikaa.