Summa summarum syyskuun alku

Pitäisi selkeästi päivittää blogia useammin, sillä puolet asioista on jo unohtunut siinä vaiheessa, kun vihdoin muka saan itseni koneen ääreen kirjoitustarkoituksessa.

Jokaviikkoisista rallytokotreeneistä voisi tietysti jotain kirjoitella, ainakin silloin kun minulle tulee jokin ahaa -elämys, tai koko treeni menee syystä tahi toisesta ilman perseelleen. Valitettavasti ensimmäinen vaihtoehto ei ole vielä toteutunut, ja toinen vaihtoehto on onneksi jäänyt toteutumatta.
Kahtena peräkkäisenä viikkona olen ollut erikoisen laiska ja saamaton, enkä ole jäänyt enää ensimmäisen treeniryhmän jälkeen VOI/MES -ryhmän treeneihin. Syynä myös se, että myöhään illalla ulkona on jo tähän aikaa vuodesta kylmää ja pimeää. Lisäksi sateessa treenaaminen ei kiinnosta minua pätkän vertaa, ja sitä vettähän on sitten taivaalta tullut kuin saavista tai vähintään lasten leikkiämpäristä kaataen.
Sisällä olen vähän treenaillut sitä, tätä ja tuota, mutta en mitään säännöllisesti järkevää. Koska suunnitelmalliset tavoitteet ja minä emme vain sovi yhteen.

Syyskuun alussa Sirius ja Soraya kävivät harjoituskoirina opiskelevilla koirahierojilla, eikä kyllä minulle ole näistä kahdesta tulevasta hierojasta mitään muuta kuin hyvää sanottavaa. Soraya rentotui niin paljon käsittelyn loppuvaiheessa (kun jumit oli saatu auki), että se torkahti. Ihan uskomatonta. Ovathan kooikkerit erittäin tottuneita kaikenlaiseen käsittelyyn jäsenkorjauksesta osteopatiaan, mutta silti. 

Aurinkoa ei valitettavasti hierottu, ja se lievästi sanoen harmitti rouvakoiraa. Auri marmatti häkissä hieronnan ajan (oli hierontahuoneessa mukana), ja kun laskin sen vapauteen, rouvakoira suorastaan heittäytyi patjalle, että "olisiko nyt minun vuoro?". Ei ollut, perhana. Aurinkoisesta moinen syrjintä oli ihan hirveän typerää.

Sitten kun arkitottelevaisuuskoulutusohjaajakurssi peruuntui, niin sain yllättäen kaksi vapaata viikonloppua (joista toinen tosin meni ihan vaan harakoille). Viimeisenä ilmoittautumispäivänä päätin osallistua Sorayan kanssa LAUKAn rally-tokokisoihin, koska eivätkä ne valitettavasti niitä tuloksia kotiinkaan tuo!
Sen päivän tuomariksi valikoitu meille jo melkoisen tuttu Minna Hillebrandt. Lähdin kisoihin ihan yllättävän rentona, tosin sanoin jo rataantutustumisessa tuomarinsihteerinä toimineelle Jaanalle, että lieköhän mustaan sadeviittaan sonnustunautunut tuomari millainen kauhu koirille?
Sorayalle oli. Ei se sadeviitta, eikä edes sadehattu vaan hirveääapuaperkele kirjavanvärinen iso sateenvarjo, jota tuomarinsihteeri piteli paperien yllä! Kesken täyskäännöskyltin Sorsa päätti nostaa metelin ja parin sekunnin epäröinnin jälkeen yritti näyttää mokomalle sateenvarjolle närhen munat. Onneksi Soraya lopetti ärhentelyn, kun komensin sitä melkoisen napakasti, ilmoitin uusivani kyltin ja otin koiran tiukasti haltuun.
Vähennyksiähän siitä seurasi; -1p kontrolli ja -3p uusinta, mutta 96/100p ja toinen hyväksytty tulos alokasluokasta! Tuomari vielä kirjoitti tämän uusittavan kyltin kohdalle paperiin "hieno pelastus!" sekä loppukommentiksi "Kaunista ja tarkkaa menoa". No niin se kyllä olikin, hieno Sorsa (ja mokoma sontsa) ♥

Sirius kävi sitten voittajaluokassa tekemässä nollakoirakkona sellaisen esimerkkisuorituksen että huhhuh! Ei yhden yhtä virhepistettä, eli epävirallisesti 100/100p! Minna kommentoikin heti radan jälkeen, että MIKSI en ilmoittanut Siriusta virallisesti kisoihin ja käski kehystää kyseisen arvostelulomakkeen. Että on se pappakoira edelleen huikea harrastuskoira!

Lyhyt katsaus harrastussuunnitelmiin

Olen huomannut, että en tosiaan saa agilitysta enää oikein mitään irti. Siis henkisesti, mitään erikoisempaa iloa tai sellaista. Käyn edelleen viikkoryhmässä treenaamassa Sorayan kanssa, ja vedän omaa ryhmääni, mutta mitä lähemmäs kauden vaihtuminen tulee (heinäkuu), sitä vähemmän minua kiinnostaa koko agility.
Välillä tekisi mieli jättää treenien vetäminenkin välistä, mutta sitä en yksinkertaisesti kehtaa tehdä. Ryhmäläiset ovat kuitenkin maksaneet (seuralle, eivät minulle) siitä, että saavat harjoitella sellaisessa ryhmässä, jossa on kouluttaja. Enää yhdeksän kertaa agilitya, enää yhdeksän viikkoa siihen, että minulta loppuu aksa kokonaan, ja siirryn rallytokokouluttajaksi.

Hainkin rallytokoon kahta tai jopa kolmea paikkaa, riippuu kuinka uusia ryhmiä pystytään muodostamaan ja miten vanhoissa ryhmissä on tilaa. Sirius ja Aurinko pääsevät toivottavasti harjoittelemaan VOI/MES-ryhmässä, kun taas Sorayalle on takuuvarma paikka ALO/AVO-ryhmässä. 

Lisäksi olen siinä onnellisessa asemassa, että olen saanut uusia kavereita. Sellaisia, jotka lähtevät mielellään treenaamaan rallytokoa tai perustottelevaisuutta muuallekin kuin LAUKAn tarjoamaan sisähalliin/ulkokaukaloon.
Tosin tässäkin asiassa on pieni taka-ajatus: ohjaan toisen kaverin koiraa ainakin yksissä rallytokokisoissa, ja toisten koiraa taas esitän parissa näyttelyssä. Minua käytetään selkeästi hyväksi! ...Vaikka on ne lainakoirat kyllä tosi ihania, ei haittaa yhtään.

 

Yritän kovasti saada rohkeutta ja varmuutta ilmoitta myös omat koirani rallytokokisoihin. Vieläkin mietin, että olenko minä valmis ja ovatko koirat valmiita. Tai no, uskon että Aurinko selvittää avoimen luokan ilman suurempia ongelmia. Siriuksen voittajaluokan startti aiheuttaa enemmän päänvaivaa. En todellakaan halua mennä keskeneräisen koiran kanssa kisaamaan!
RT-kouluttajamme oli tosin sitä mieltä, että voin ihan hyvin mennä Titiuun kanssa kisoihin. Että siellä sitten huomaa, kuinka jännitys vaikuttaa uusiin liikkeisiin, mitä pitää vielä harjoitella enemmän, ja mitkä liikkeet ovat jo hyvin hallussa.

Lisäksi ehdin vielä treenata kaikessa rauhassa kokonaiset 4 viikkoa, ja vahvistaa niitä heikkoja liikeitämme paremmiksi. Kaipaisin vain potkun persaukselle, että nyt kisoihin ja tuloksista viis! Siis en oikeasti halua ottaa osumaa takalistoon, tämä oli vertauskuvallinen lause.

Sen verran epävirallista tulospäivitystä, että kävin Siriuksen ja Aurinkoisen (sekä laina-aussi Lillin) kanssa match show'ssa torstaina. Lainakoiralle ei erikoisempaa tulosta, vaikka se esiintykin hienosti: punainen nauha ja kiitos-näkemiin.

Aurinko sen sijaan sai kehut tuomarilta siitä, kun se oli niin aurinkoinen ja tykkää ihan kaikesta. Pieneten aikuisten PUN 4. sija irtosi ihanuudelle ♥ Mutta Sirius, pappakoira: SIN VET1 BIS8 (10 lkoiran joukosta). Siriuksesta oli ihan hirveän hauskaa päästä tekemään minun kanssani jotakin ihan kahdestaan, ja se näkyi myös ulospäin.

Huomenna on sitten Sorayan vuoro esiintyä ihan virallisessa näyttelyssä, jonne tuli viime hetken tuomarinmuutos, joten tulokset voivat olla mitä tahansa (toivottavasti nyt ei HYL tai EVA). Se nähdään sitten huomenna.
Sorsa on sentään juuri pesty, föönattu ja harjattu, kynnet leikattu sekä lihakset venytelty pariin otteeseen tällä viikolla. Kotihieronnasta on jo yli viikko, mutta jospa tuo venyttely on pitänyt pahimmat kireydet poissa.

Huomenna voin sitten jännittää. Onneksi Anna ja ihanan iloinen Haades -veli tulevat mukaan.

Tuumailua ja taukojumppaa

En ole vieläkään ihan sisäistänyt sitä, että rallytokoa pitäisi treenata ehkä useammin kuin kerran viikossa. Ajattelen, että kun ohjatut ryhmäharkat on viikoittain, niin se riittää - ei muuten pidä paikkaansa. Olen vaan niin toivottoman jämähtänyt vasempaan puoleen, etten osaa tehdä mitään oikealla puolella. Koirien seuraaminen ja perusasennot ovat oikealla ihan surkeat. Puolenvaihto sujuu hienosti kumpaan suuntaan tahansa, mutta siihen se jääkin.
Voi olla, että rallyn voittajaluokka jää ensi vuoteen tällä menolla. Minulta menee hermot itseni kanssa, kun en osaa opastaa koiria niin, että ne ymmärtäisivät mitä niiltä haluan. Olen ihan lukossa koko rallytokon suhteen, ajatus ei kulje yhtään enkä keksi mitään keinoja minkään liikkeen opettamiseen.
Sen sijaan opetan Sorayaa pujottelemaan jalkojen välistä, Auria tuomaan minulle erinäisiä tavaroita ja Siriusta jumppaamaan myös murtunutta etujalkaansa. Ei paljon rallytokouraa edistä moiset hommat.

Haaveilen mejän harrastamisesta, mutta talvi päätti saapua lumen muodossa vasta nyt, joten verijäljen veto metsikköön saa odotella sulaa maata ja lämpimämpiä päiviä. Sorkkakin pitäisi hankkia, sekä tietysti verta ja muut välineet. Joku treenikaverikin olisi mukava saada, ettei itsekseen tarvitse pöheiköissä rämpiä.

Lisäksi olen yrittänyt opetella ottaa tavaksi venytellä koirat edes pari kertaa viikossa. Nyt tämä suunnitelma onkin toteutunut jo hurjat 3 viikkoa ihan hyvin. Sirius ei oikein osaa rentoutua venyttelyssä (eikä hieronnassa, ei ole ikinä osannut vaikkei kovin jumissa olisikaan), se vain odottaa sitä hetkeä kun minä sanon vapautuskäskyn ("no niin") ja ponnahtaa seisomaan heti. Aurinko ja Soraya sen sijaan saattavat jopa sulkea silmänsä, mikäli jokin kohta ei ole erityisen jumissa.
En tiedä, ovatko koirat muuttuneet näin lyhyessä ajassa yhtään vetreämmiksi. Aurinko on vähän piristynyt (voi johtua myös valeraskauden oireista), mutta muuten taitavat olla yhtä lihaskireitä kuin ennenkin. Soraya kävi juuri jäsenkorjaajalla, Aurinkoisella on ylihuomenna osteopaattinen hoito ja maaliskuun loppuun olen varannut kaikille jäsenkorjausajan. 

Kotona olen treenannut lähinnä tasapainotyynyllä sekä istu-seiso-maahan -vaihtoja. Lisäksi tietysti tämä perussyvälihasharjoitus, eli ristikkäisten jalkojen nostaminen ja muutaman sekunnin pito. Yksinkertainen liike, mutta kyllä koiria silti huojuttaa ja selkeästi joutuvat tekemään lihaksillaan töitä pysyäkseen tasapainossa.

Mitähän seuraavaksi keksisin, mielelläni hoitaisin itse koiriani niin paljon kuin vain pystyn (kunhan taas pääsen siitä alkuahdistuksesta ja koirien jatkuvasta kyttäämisestä eroon).

Siinä missä Aurinko ja Sirius ovat päässeet hallille rallyilemaan, Sorsa on päässyt aksaamaan. Mikäli tauon jälkeen enää jatketaan agilitya Sorayan kanssa, voin videoilta katsoa mitä se oikeastaan osaakaan ja mitä ei. Tai sitten vain katsella, että on joskus harrasteltu tätäkin lajia, vaikkei enää agiradalle mentäisikään. 

A Design for Life

Kirjoitin jo aikaisemmin siitä, miltä minun päässäni tuntuu, ja mitä kaikkia ajatuksia yksi koiraharrastus (agility) voi aiheuttaa. 

Olen edelleen pyöritellyt asiaa päässäni monen monta kertaa, ja alkanut tulla siihen tulokseen, että jätän agilityn kokonaan ainakin toistaiseksi. Minulla on ryhmäpaikka sekä koulutettava ryhmä kesäkuun loppuun asti. Kummastakaan en aio luistaa; teen Sorayan kanssa jotain helppoa aksaa kauden loppuun, ja koulutan oman ryhmäni sovitusti kesäkuun viimeiselle viikolle asti. Sitten riittää.

Ehkä jatkan agilitya ensi vuonna, kun Soraya on ensin terveystutkittu ja mahdollisesti (sekä toivottavasti) terveeksi todettu.
Tällä hetkellä agility vaan ottaa enemmän kuin antaa. Minä huolestun ja huolehdin, ahdistun ja pelkään. Välillä treenaaminen on hauskaa ja onnistumisiakin tulee, mutta millä hinnalla? Sillä että minulla ei ole hyvä olla, koska ajattelen koko ajan sitä, mikä Sorayassa voi olla jo nyt rikki ja mikä siinä voi vielä mennä rikki.

Osasyynä agilityn tauolle laittamiseen on Sorayan lihasjumit, jotka keskittyvät erityisesti takareisiin ja lanneosaan. Jostainhan nekin ovat peräisin, vaikka tuskin ne ovat pelkästään agilitysta tulleet. Sorsa vain on sellainen nollasta sataan -koira, joka kiihdyttää yhtäkkiä ja pysähtyy aivan yhtä nopeasti.
Soraya ei ole ontunut mitään, eikä osoittanut kipua (aristusta kylläkin, kun lihasta hieroo tai venyttää). Lihasjäykkyyden huomaa takajalkojen rajoittuneena liikkeenä (liike on puhdas, mutta siitä puuttuu ”potku” ja pituus), sekä tietysti hieroessa ja venyteltäessä. Takajalan venyttäminen eteenpäin kohti etujalkaa (eli juurikin takareiden venytys) on Sorayasta inhottavaa, koska molemmat takareidet ovat todella jumissa. Tämä tietysti heijastuu myös lantioon, kun selkälihakset eivät pääset venymään ravissa koska takaliike ei ole ”normaalin” pituinen, ja sitten taas etuosa joutuu enemmän töihin, jolloin myös etuosan lihaksisto tulee kireäksi.

Sorayalle onkin nyt varattu hieronta (ihan koulutetulla hierojalla), ja tarpeen tullen voin käyttää sitä myös osteopaatilla. Fysioterapiakaan ei ole poissuljettu, mikäli hieroja tai osteopaatti sitä suosittelevat. Olen myös ajatellut uimista treenausmuotona, täällä Jyväskylässä kun on mahdollisuus käyttää koirauimalan palveluita. Se on vielä kuitenkin vielä kysymysmerkillä varustettu asia, koska en tiedä ajanvaraustilannetta enkä sitä, kuinka usein uimassa sitten tulisi käydä ja kannattaako kooikkereita vielä edes lähteä uittamaan, mikäli Sorsan lihaksisto on pahastikin jumissa.

Täytyy nyt kirjoittaa ihan omalle itselleni vielä muistutukseksi sellainen asia, etten osallistu vähään aikaan minkäänlaiselle ”koiranhuolto/-hoito” -kurssille. Perjantaina on viimeinen kerta koirahierontakurssia, ja vaikka olen oppinutkin jotain uutta ja kurssin vetäjä osaa asiansa, minun psyykeeni ei kestä sitä.
Olen huomannut kurssin saaneen minut tuijottamaan koiriani entistä enemmän, analysoimaan niiden jokaista askelta, istumis/makaamis/seisomisasentoa, jalan kirputusta, hännän heilautusta, lihaksen nykäisyä.
Pahimmillaan olen takuuvarma siitä, että koirillani on spondyloosi, vähintään LTV3 ja LTV4 yhtä aikaa, Ö-lonkat, sekä kaikki mahdolliset ja mahdottomat luusto- ja nivelsairaudet mitä maa päällään kantaa aina välilevytyrästä patellaluksaatioon. Kaikki ihan vain siitä syystä, että niillä nyt on lihaksia jumissa eri puolilta kroppaa. 

Minä itse saan olla fyysisesti kipeä ihan mistä vain, enkä välitä siitä juurikaan. Otan vähän tulehduskipulääkettä ja ehkä lihasrelaksantin, venyttelen ja sitten taas mennään. Vaikka välillä kaikki ylä- ja keskiselän lihakset ovat aivan jumissa ja jopa kramppaavat niin paljon, etten saa vedettyä henkeä vaan joudun hengittämään pinnallisesti keuhkojen yläosalla, ja minua itkettää kun kipu on niin jäätävää, en ole käynyt kahteen vuoteen missään hoidoissa. Ehkä pitäisi, mutta kun ne hoidot maksavat.
En vain osaa välittää omasta fyysisestä hyvinvoinnistani niin paljoa kuin koirien. Minä pärjään kyllä vähemmälläkin, kunhan koirat voivat hyvin (ja haluaisin tarjota niille enemmän ja parasta, mutta se on taas rahasta kiinni. Ehkä joskus pystyn siihen).

Kaiken lisäksi koen syyllisyyttä siitä, että koirani ovat kipeitä tai jumissa tai että niissä ylipäätään on jotakin fyysistä vikaa, olipa se vika sitten iso tai pieni. Minä koen olevani niistä vastuussa.
Tiedän, etten voi pitää koiriani pumpuliin ja kuplamuoviin käärittyinä jättimäisessä muovijuoksupallossa, vaikka kuinka haluaisin. Välillä teen varmasti niiden kanssa liikaa ja väärin. 

Mitä tästä eteenpäin? Rallytokoa ja näyttelyitä. Ajattelin myös alkaa harrastaa mejää aktiivisemmin – nyt kun asun maaseudulla, niin metsiäkin on helpommin saatavilla. Ja uskokaa tai älkää, harkitsin myös jonkinlaisessa mielenhäiriössä tokoa uudelleen. Harkitsen vähän edelleen.

Onneksi näille tuntuu olevan aivan sama, että mitä
niiden kanssa harrastetaan, kunhan ne pääsevät
vaan mun viereen sohvalle. Ihanat rakkaat ♥

Hormoneita ja hoitoa

Minä olen taas vellonut liikaa omissa ajatuksissani, enkä ole pystynyt keskittymään niinkin vaikeaa tehtävään kuin kirjoittamiseen, ja blogin päivitys on jäänyt unohduksiin...

Aloitetaan vaikka tästä:

Maailman rakkain päivänpaisteeni Aurinko täytti 6 vuotta viikko sitten (eli 9. tammikuuta)!

Auri sai kakkua (kuten muutkin koirat) sekä erikoisherkkuluun, kynttilää puhaltaessa minä toivoin mamman kullalle vain parasta

Ja koska Aurilla on juoksut, Sirius pääsi rouvakoiran puolesta käymään osteopaattisessa hoidossa. Se taisi tehdä pappakoiralle aika hyvää, jumeja löytyi erityisesti lantion ja alaselän alueelta, mutta hyvin Sirius hoitoon reagoi. Seuraavan kerran mennään sitten varmaan useamman koiran voimin vastaanotolle, vaikka ajat menevät ainakin maaliskuulle.

Onneksi osaan itse hieroa (ja käyn tällä hetkellä myös koirahierontakurssilla), joten ainakin jonkinlaista hoitoa koirat saavat myös kotona.

Kaikki koirat on myös rokotettu seuraavien 3 vuoden varalle. Siriukselle on varattu hammaskivenpoisto sekä mahdollinen hampaanpoisto (P4 -poskihammas on lohjennut). Aurinko tyrkyttää edelleen itseään kaikille mahdollisille nelijalkaisille.

Soraya otti äidistään mallia, ja aloitti toiset juoksunsa pidettyään päivällee 6kk väliä.Olisin kovasti toivonut, että Sorsan juoksuväli olisi ollut sen 8 kuukautta, mutta ei tietenkään. Saan nyt nauttia puolen vuoden välein veritipoista lattialla, punapöksyisestä koirasta ja sitä seuraavasta valeraskaudesta.

Aurinko ehtii ehkä tekemään toiset juoksut, mutta tarkoitus on steriloida Auri ensi talvena. Päästään koko lauman paljon vähemmällä, kun on yksi hormonihöyryinen hirviö vähemmän - mikä tietysti tarkoittaa sitä, että kohta meille kuitenkin tulee puolivahingossa neljäs koira... Ei kiitos, ainakaan ennen kuin Soraya on oikeasti aikuinen koira.

Juoksut tietysti tarkoittavat sitä, että olen vielä ainakin viikon poissa treeneistä, ehkä kaksikin. Ei oikeastaan edes harmita. Olen ihan tyytyväinen, kun saan olla illat rauhassa kotona ja tehdä ihan omia juttuja. Tosin nyt viikonloput ovat olleet niin täynnä kaikenlaista ohjelmaa, että arkena olen ollut erittäin tyytyväinen saadessani olla ilman ylimääräistä seuraa.
Sama meno jatkuu edelleen, ensi viikonloppunakin on tulossa lisää vieraita käymään, ja lähden vielä Kiva Koirakansalainen -testiin Siriuksen sekä Aurinkoisen kanssa. Toivottavasti molemmat saavat todistukset kauniista käytöksestään. Soraya sen sijaan ei varmasti edes läpäisisi tuota testiä, koska se ei osaa kulkea hihnassa vetämättä. Hienosti olen pentuni opettanut (PS. olen ihan oikeasti tosi laiska) :D

Meillä on nyt myös kisataukoa luultavasti (ja toivottavasti) ainakin pari kuukautta, mahdollisesti pidempäänkin. Soraya käy parissa näyttelyssä maaliskuussa, mutta sen pidemmälle en ole ajatellut. Siriuksen kanssa voittajaluokan korkkaaminen rallytokossa saa vielä odottaa ainakin kesään asti, koska kävin taas toteamassa treeneissä, että minä en osaa itse suorittaa kylttejä oikein. Tosin myönnettäköön, että aivoni eivät olleet kaikken terävimmillään, sillä treenejä edeltävä ilta oli mennyt vähän pitkäksi, koska siskoni oli kylässä 3 litran viinitonkan kanssa...

Aurin kanssa katsellaan rauhassa seuraavaa rallytokokisaa, josta voitaisiin yrittää saada RTK2-koulutustunnus. Uskon koiran kyllä pystyvän siihen, mikäli minä itse en vain mokaa mitään radall - mikä ei ole kyllä ihan taattua.

Sorayan agilitya (=sorsaksaa)

Välillä tulee vieläkin sellainen olo agilityssa, että etenenkö liian nopeasti Sorayan kanssa? Vaadinko siltä liikaa, rasitanko sitä liikaa? Kestääkö se? Entäs jos se menee rikki nimenomaan agilityn takia?
Yritän tehdä asiat niin, että Soraya ei rasittuisi liikaa. Että sen paino olisi sopiva, ruokinta, lisäravinteet ja nesteytys kunnossa. Teen huolellisen alku- ja loppulämmittelyt. Kerran viikossa tai kahdessa koirilla on vapaapäivä liikunnasta (emme käy edes lenkillä, sen verran että tekevät tarpeensa), jolloin hieron ne niin hyvin kuin vain itse osaan. Ne saavat rentoutua ja levätä.
Koirani ovat paljon irti lenkeillä, se on niille parasta liikuntaa. Maasto vaihtelee hiekkatiestä asfalttiin, peltoon, niittyyn ja metsään. Kesäisin tehdään välillä pidempi lenkki, jossa koirat pääsevät myös uimaan. Joskus teen niiden kanssa erillistä lihas- tai tekniikkajumppaa (erilaiset tasapaino- tai kropanhallintatemput, tasapainotyyny- ja lauta, dobopallo). Kai sitä enemmänkin voisi tehdä, ainakin sellainen olo tulee.

En tee kontakteja osana rataa Sorayan kanssa. Se ei edes oikeastaan osaa kontakteja. Keinua se on tehnyt matalimmillaan pari kertaa, samoin A-estettä. Puomia on ravattu muutaman kerran enemmän. Mutta ei se niitä osaa, kontakteja varsinkaan. Mietin, missä vaiheessa rupeaisin treenaamaan niitä enemmän tosissani. Ehkä sitten, kun olen opettanut Sorayan juoksemaan matolla "täysillä". Haluaisin opettaa Sorayalle juoksukontaktit puomille ja A:lle.
Pujottelua en ole edes ajatellut opettaa vielä. Se jää ensi syksyyn. En ole vielä edes päättänyt, että millä metodilla opetan Sorsalle kepit. LAUKAlta löytyy niin ohjurit, verkot, kuja- kuin vinokepitkin. Sen tiedän, että verkkoihin ja ohjureihin ei kovin vähällä koske. Ne eivät vain ole minun juttunut. Todennäköisin vaihtoehto on kujakepit, mutta Soraya saa "itse päättää" kunhan se on ensin terveystutkittu. Vasta sitten rupean tekemään sen kanssa pujottelua, joka on kuitenkin koiran rangalle mahdollisesti vaativin yksittäinen este (hyppyjen kiertoja ja muita niissä tapahtuvia tärähdyksiä sekä vääntöjä en nyt laske tähän mukaan).

Välillä on hirveää olla näin vainoharhainen ja ahdistunut. Jos voisin, pitäisin koirani pumpulissa ja tutkisin niistä viikoittain kaiken mahdollisen, ettei niitä vaan vaivaa mikään. Mutta valitettavasti se ei ole mahdollista missään määrin. On vaan opeteltava tekemään parhaansa ja sitten yritettävä rauhoittua. En voi hallita kaikkea, vaikka kuinka sitä haluaisin.

Sitten sitä Sorayan aksaa ihan käytännössä:

Sorsaksaa 24.10.2016

Sorsaksaa 14.11.2016

Sorsaksaa 21.11.2016

Sorsaksaa 28.11.2016

Kahden viikon agilityt jäivät kuvauksissa välistä, koska emme olleet edes paikalla (marraskuun kaksi ensimmäistä maanantaita). Mutta tuolta se meno tällä hetkellä näyttää. Pitäisi varmaan tehdä useammin vähän helpompia ratoja, että Soraya kokisi enemmän onnistumisia, että sen vauhti ja into pysyisivät noin mahtavina. Minulle itselleni on vain haasteellista ikään kuin palata taaksepäin harjoittelussa, kun Aurinkoisen ja Siriuksen kanssa olin agilityssa jo niin pitkällä.
Pitäisi vaan löytää itsestään se luottamus ja rentous tekemiseen. Siihen, että aina asiat eivät mene niin kuin on toivonut, mutta että silti on asioita joissa on vaikka mitä hyvää. Ilo ja onni niistä pienistäkin hetkistä, jolloin asiat ovat hyvin.

Yli puoli vuotta taukoa

Aurinko kävi agilitykisoissa elokuussa 2015, ja sai siistin tuplanollan. Sen jälkeen alkoivatkin juoksut, joista Auri astutettiin onnistuneesti - sen seurauksena isänpäivänä syntyi 8 kooikerhondjepentua.
Sain Aurin takaisin kasvattajan luota jouluna, ja tammikuun toisella viikolla aloitimme taas agilityn, joka sisälsi lähinnä hyppytekniikkaa, sekä hyvin helppoa sekä maltillista esteiden kertaamista. Ratatreeniä olemme tehneet nyt 2 kuukauden aikana tasan kolmesti, muutoin agiliito on sisältänyt vain 3-6 estettä, joissa olen muistutellut Aurille mieleen tutuimpia ohjauskuvioita. Sama treenimäärä on tietysti koskenut myös Siriusta, tosin Sirius jäi lomalle treeneistä vasta marraskuussa.

Nyt sitten päätin ilmoittaa Aurinkoisen agilitykisoihin Jyväskylään peräti kolmelle radalle. Koiran nopeus ei ole kadonnut mihinkään äitiysloman aikana, eikä into tehdä. Minä olen edelleen myöhässä ohjauskuvioideni kanssa, enkä luota Aurinkoiseen kisoissa täysin, vaikka treeneissä esimerkiksi kepit sujuvat itsenäisesti erittäin hyvin. Kaikki tämä tuli huomattua kisoissa.
Myös ratatreenin puute näkyi, minulta hajosi välillä pakka käsiin tai olin liian myöhässä, jolloin Aurinko teki omia ratkaisujaan. Osaan ohjata Siriusta paremmin kuin Aurinkoa, mutta olen myös harjoitellut Siriuksen kanssa enemmän. 
Tuloksina kotiin viemiksi 2x HYL, mutta myös puhdas 0-tulos hyppyradalta!

Ensimmäinen hylkäys tuli siitä, että Aurinko päätti lähteä tervehtimään keppien aloituspään lähellä seisovaa tuomaria. Se ei haukkunut eikä pörhistellyt (kuten on tehnyt aikaisemmin), vaan meni tuomarin luokse, hyppäsi vasten, haisteli ja heilutti häntäänsä, palaten sitten minun luokseni tekemään keppejä. Minulta meni ajatukset aivan sekaisin, joten Aurinko sujahti keppien jälkeen putken väärään päähän. Toinen hylkäys oli täysin minun mokani; olin valssissa todella pahasti myöhässä, jolloin Aurinko luki ohjaukseni väärin ja meni putken väärään päähän.
Yksi nollatulos sentään, sijoituksella 4. ja etenemä oli 4,66m/s. Kovempaakin olisi päässyt, jos vain minä olisin kertonut ajoissa mitä tehdä ja näin ollen myös kaarrokset olisivat olleet pienempiä. Ei huonompi suoritus kuitenkaan äitikoiralta, jonka pennut ovat tällä hetkellä 4kk vanhoja.
Tuomarina toimi Hilpi Yli-Jaskari, joka saa kiitoksen siitä, että radan linjat olivat koiralle melko luontevia eivätkä rangalle erityisen rasittavia, vaikka hyllyjä tulikin (niin minulle kuin monille muillekin).

Sunnuntaina kävin Sorayan kanssa katsomassa maxi3-ratoja, ja Soraya pääsi taas kuuntelemaan ääniä samaan kaikuvaan halliin, jossa se oli myös kuukausi sitten. Alkuun Sorayaa vähän jännitti, namit maistuivat kyllä, mutta se kuunteli kovasti kaikkia ääniä ja piti häntänsä alhaalla. Parin minuutin jälkeen se lakkasi välittämästä kaiuttimista kaikuvista kuulutuksista sekä koirien haukunnasta ja rähinästä, nosti häntänsä ylös ja alkoi leikkimään lelullaan.
Soraya oli kauniisti vieraiden ihmisten sylissä, leikki heidän kanssaan ja söi kaikki sille tarjotut herkut (yllätysyllätys). Se seurasi välillä silmä kovana radalla eteneviä koiria, erityisesti putkeen meno aiheutti sylissä rimpuilua, mutta ei sentään saanut mitään äänitehosteita aikaiseksi.

Koirilla on myös käynyt koirahieroja täällä kotona, ja seuraava aika onkin viikon päästä. Kaikki kolme aikuista koiraamme pääsivät kyseisen valmistuvan koirahierojan projektikoiriksi, joten vielä on ainakin pari hierontaa edessä. Soraya saa lähinnä tottua vieraan ihmisen kosketukseen ja sivelyyn, mitään varsinaista hierontaa ei näin nuorelle pennulle tehdä.
Aurinko oli koiristamme yllättäen parhaimmassa kunnossa, hieroja kehuikin erityisesti Aurin vatsalihaksia, jotka olivat kuulemma erinomaisessa kunnossa. Liekö Auri tehnyt salaa jotakin vatsalihastreeniä jo pentuja imettäessään.
Siriuksella on jäykkyyttä selässä sekä murtuneessa jalassa, mikä ei tullut yllätyksenä. Mitään pahoja triggereitä ei ainakaan vielä löytynyt, ja ikäisekseen Siriuksella on erittäin hyvä lihaskunto. Tietenkään lihakset eivät ole enää pyöreät ja muhkeat (kehonrakentaja) niin kuin nuorempana, vaan enemmänkin pitkät ja solakat (kuten uimarilla).

Africa-whippet oli kaikista surkeimmassa kunnossa. Etuosa sillä oli suht hyvä ja vetreä, mitään muuta hyvää sanottavaa ei sitten lihaksistosta ollutkaan. Onhan Africalla ihan kohtalainen lihaskunto (kesäisin se on aina parempi), mutta jäykkyttää sekä kipupisteitä löytyi kaikkialta. Hieroja suositteli kuvauttamaan African luuston, jotta tiedettäisiin onko sillä jotakin rakenteellista vikaa. African kanssa ei siis nyt tehdä yhtään agilitya, ennen kuin tiedetään tarkemmin, mistä on kyse.

Minä itsehän en siis kotihiero Africaa, koska se ei rentoudu minun käsittelyssäni ikinä. Eikä myöskään vieraiden ihmisten käsittelyssä. Pasi taas ei osaa hieroa koiria, mutta olen kyllä opettanut Pasin venyttelemään Africaa. Sekin on tyhjää parempi.

Näillä taas jatketaan. Toiveena olisi saada koirille myös uintiaika läheiseen koirauimalaan, mutta saa nähdä milloin siellä olisi tilaa. Soraya olisi mukava tutustuttaa uimisen saloihin ennen kesää, kun taas Aurinko ja Sirius saisivat vähän erilaista lihastreeniä lämpimässä vedessä.
Sitä ennen on vain tyydyttävä jumppapalloon, tasapainolautaan ja -tyynyyn sekä tietysti vapaana lenkkeilyyn, joka muuten on koirista ehkä paras hetki koko päivästä.

Tuplaten tuplat

Viime viikon tiistaina kävin todella lyhyellä varoitus ajalla Jatin hallilla kisaamassa JatPailuissa, eli epävirallisessa joukkuekilpailussa.
Onneksi Kossi -kooikkerin omistaja Kati ilmoitti meidät, joten minun tarvitsi vain saapua paikalle koirieni kanssa ja maksaa ilmoittautuminen. Alunperin oli tarkoitus kisata mölleissä vain Aurinkoisen ja Siriuksen kanssa, mutta Kati ilmoitti mukaan Africankin! Joukkueessamme Rämäryhmässä oli siis yhteensä 7 koiraa, joita minä ohjasin kolmea (4 medi- ja 3 maksikoiraa).
Ratasuoritukset olivat erinomaisia, kaikki kolme koiraani saivat 0-tuloksen ja Aurinkoisella oli joukkueen toiseksi nopein aika! Meidän joukkueemme sijoittuikin ensimmäiseksi, palkinnoksi saatiin herkkuja niin koirille kuin ihmisillekin, sekä lahjakortit Jatin seuraaviin möllikisoihin. Kannatti mennä!

Torstaina hieroin kooikkerit viikonlopun agilitykisoja ajatellen. Ihmettelinkin tiistaina, kun Sirius arpoi hyppäämistä (muistelee varmastikin myös Varkauden kisojen okserionnettomuuta) ja Titiuulla olikin lantiolla melkoinen jumi, samoin toisessa nivusessa. Aurinkoinenkin oli minusta JatPailuissa melko hidas omaksi itsekseen; lihaskireyksiä löytyi kyljistä (tyypillistä Aurille) ja takareisistä sekä pakaralihaksista.
Kummankaan kooikkerin lihaskireyksiä en saanut täysin auki, mutta pahimmat triggerit vaikuttivat lähtevän. Pitää hieroa molempia kerran viikossa niin kauan, kunnes lihasjännitykset laukeavat kunnolla.

Sunnuntaina koitti Laukaan kisapäivä ja 3-luokan startit alkoivat iltapäivällä. Silti meinasin myöhästyä koko kisoista; jännitin niin paljon, että ajoin kisapaikasta harhaan kahteen kertaan (!), jonka jälkeen paniikkikohtaus ei ollut kaukana. Olen käynyt Laukaan Vihtavuoren kentällä pari kertaa ja kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt osata ajaa sinne, mutta hermot pettivät jo ajomatkalla, joten selkeästi ajattelusta ei tullut yhtään mitään.
Ehdin juuri ja juuri kisapaikalle ennen medien rataantutustumista. Ilmoitin koirat paikallaoleviksi, käytin ne pikapissillä, annoin juotavaa ja juoksin rataantutustumiseen. Tällä kertaa en tehnyt sitä virhettä, että olisin katsonut miten muut valitsevat ohjauksena, vaan keskityin ainoastaan rauhoittumiseen ja radan opetteluun.

Sirius starttasi medeissä ensimmäisenä, joten en ehtinyt käyttää sitä tarpeillaan vaan otin koiran suurin piirtein suoraan autosta radalle. Siltä Sirius radalla näyttikin, että hätä on mutta kesken agilityn ei voi käydä kakalla. Lisäksi se arpoi jokaisen hypyn kohdalla, vieläkö sillä on okserionnettomuus mielessä? Vauhti oli aika surkea, mutta mentiin juuri ihanneajan alle!
Aurinkoisen kanssa ajattelin, että se karkaa putken väärään päähän, jättää jonkin hypyn välistä, haukkuu tuomarille (jolla oli lippis sekä aurinkolasit, apua!) tai ahdistuu siitä, kun minä olen niin hermostunut. Luulin väärin. Teimme puhtaan radan melko hyvällä ajalla.

A-agilityradalla tuloksina -0,44 ja 3. sija (Sirius) sekä -6,96 ja 2. sija (Aurinko)!

Vesa Sivonen: 3lk:n A-agilityrata

Lämpömittari näytti hellelukemia ja hiki valui ilman juoksemistakin. Kastelin kooikkereita vähän väliä ja tarjosin niille juotavaa sekä lepopaikan omassa häkissään puiden varjossa.
B-agilityradalle ehdin sitten käyttää koirat kunnolla kävelemässä ja tarpeillaan, mikä näkyi jo vauhdissakin. Toiselta radalta ehdin katsomaan myös minien menoa ja tsekkaamaan radan pahimmat ansakohdat.
Rataantutustumisessa minun oli mietittävä ohjauskuviot kahteen kertaan: Siriukselle sopiviksi ja Aurinkoiselle sopiviksi. Sirius on hitaampi, mutta toisaalta se kääntyy paremmin (minä ehdin ohjaamaan paremmin), se varmempi takaakierroissa ja esteiden merkkauksissa. Aurinko taas on nopeampi, irtoaa putkiin paremmin ja osaa varmemmin kontakti-putkierottelun. Toisin sanoen minulle on 2,5min rataantutustumisaikaa per koira.
B-rata meni ensimmäistä rataa sujuvammin, vaikka Sirius arpoi vieläkin hyppyjä (paitsi viimeistä, jee!) ja tuntui olevan vähän väsynyt kuumasta säästä. Aurinko sen sijaan haukkui kimeästi mennessään putkiin ja takaakiertoihin ja renkaalle. Vieläkin olisin saanut juosta lujempaa Aurin kanssa, se nimittäin ehti tekemään vaikka missä välissä ylimääräisiä pyörähdyksiä, kun en muutamassa kohdassa ehtinyt ohjaamaan heti. Mutta tällä kertaa Aurinko oli kiltti tyttö, eikä tehnyt omia ratkaisujaan - enkä minä ohjannut pahasti väärin.

B-agilityradalta saatiin tuloksiksi -5,30 ja 5.sija (Sirius) sekä -11,31 ja 2.sija (Aurinko)!

Vesa Sivonen: 3lk:n B-agilityrata

Molemmille siis Laukaan agilitykisoista tuplanollat. Eihän näistä tuloksista voi olla kuin ilonen!
Parasta kuitenkin oli huomata, että minä jaksoin vihdoin ja viimein juosta kunnolla. Vaikka olin Aurinkoisen kanssa vähän myöhässä, ehdin kuitenkin korjaaman virheeni ja ohjaamaan oikein. En ollut puolikuollut jokaisen ratasuorituksen jälkeen, vaan jaksoin juosta kunnolla kaikki neljä starttia.
Vaikka veriarvoni eivät vieläkään ole aivan kohdallaan eivätkä todellakaan huippulukemissa, niin olen kuitenkin alkanut tervehtymään. Joka viikko jaksan enemmän ja pystyn lenkkeilemään sekä treenaamaan eri lajeja koirien kanssa melkein normaalisti.
Kunhan kaikki on taas kunnossa, voin aloittaa itsekin vähän rankemman harjoittelun - tavoitteena on pysyä ensi kesänä koiran kuin koiran perässä agilityradalla! Siinä voi olla haastetta enemmän kuin tarpeeksi, koska Africa juoksee sille päälle sattuessaan varmasti 20km/h hyppy-putkisuoralla :D Saa nähdä, minkä vauhdin kooikkereista saan vielä irti, kun aletaan juoksemaan kilpaa radalla.

Mitalistit ♥

Sick of being sick

Kolmas kerta toden sanoo?
Minä olen taas lääkekuurilla. Jälleen kerran syön antibioottia poskiontelotulehduksen takia, mutta nyt sain lääkkeet vielä korvatulehdukseenkin. Sekä tietysti kourallisen muita lääkkeitä, joilla yritetään rauhoittaa erittäin turvoksissa olevia limakalvoja, että saataisiin ontelot auki.
Edellinen ab-kuuri loppu 6 päivää sitten, eli tulehdus ei lähtenyt niillä lääkkeillä mihinkään. Mikäli tämäkään lääkearsenaali ei auta, on tiedossa onteloiden röntgenkuvaus ja ultraus, jonka jälkeen päätetään jatkotoimenpiteistä. Kuinka mahtavaa.

Koirilla on siis ollut taas tylsät pari päivää, kun minä olen vain maannut sohvan pohjalla, vuoroin tuijottanut telkkaria ja vuoroin nukkunut. Tänään ne saivat luut iltaruoaksi, että purkavat patoutumiaan johonkin muuhun kuin minuun. Lisäksi pakotin Pasin viemään ne edes lyhyelle pyöräilylenkille.
Sirius on tyytynyt mulkoilemaan minua, huokailemaan raskaasti ja jahtaamaan äristen omaa häntäänsä, kun aika on käynyt pitkäksi. Aurinko on kantanut minulle jokaisen mahdollisen lelun, tunkenut niitä kuolaisina naamalleni, läpsinyt minua tassuillaan, kiivennyt syliin pienellä raivolla, nuollut naamaani putipuhtaaksi ja ravannut lelu suussa ympäri asuntoa siinä toivossa, että joku leikkisi.
Ulkoilu on muuttunut sinkoiluksi.

Viime viikolla sentään ehdin tekemäänkin kooikkereiden kanssa asioita. Treenasin agilitya niiden kanssa peräti kahdesti.
Ensimmäisissä treeneissä tehtiin takaakiertoa sekä sylikäännöstä yhdellä hyppyesteellä sekä putki-rengas -suoraa, jossa harjoiteltiin irtoamista molempiin suuntiin. Valitsin putken ja renkaan tähän harjoitukseen, koska putki on (ainakin meillä) vetävä este ja rengas on helppo erottaa muista esteistä ja estekäskyistä. Meillä renkaan käsky on "rrrengas" tai pelkkä "rrr".
Toisissa treenissä perjantaina harjoiteltiin keppien suorittamista itsenäisesti loppuun asti, kun minä jäin seisomaan keppien aloitukseen. Lisäksi kooikkereiden piti tehdä myös kepit suoraan minua kohti, eli aloittaa kepit itsenäisesti hypyn kautta. Lisäksi tein vähän lisää irtoamistreeniä hyppy-putki-muuri-pituus-hyppy-suoralla, joka oli pitämäni Agilityn Aakkoset -kurssin "loppukoe". Kooikkereista sellainen juoksusuora oli hirmu kiva, Sirius haukkui mennessään ja Aurinko yritti innoissaan haukata minulta käden irti.

Lisäksi harjoittelin viime viikolla rallytokon käännöksiä (270 astetta) ja perusasentoja molemmilta puolilta. Jossakin hetkellisessä riehakkuudessani tein pari tokoliikettäkin, kuten paikkamakuun sekä luoksetulon. En muistanut ollenkaan, että Aurinko osaa oikeaoppisen luoksetulon! Nähtävästi olen sen joskus Aurille opettanut, niin kauniisti se jäi paikoilleen istumaan ja tuli kutsuttaessa reippaalla laukalla suoraan sivulle istumaan. Että siihen malliin.
Hetkellisesti minulle tuli jopa mielenhäiriö, että voisin ilmoittaa Aurinkoisen tokon alokasluokkaan uusilla säännöillä - kunnes muistin, että tokossa koiraa ei voi kehua liikkeen aikana. Tylsää.

Pääsin myös pitkästä aikaa hieromaan vieraitakin koiria omien hurttieni sijasta, eli Hiisi -kooikkeria. Ottaen huomioon, että sitä ei oltu koskaan aikaisemmin hierottu, kaikki meni erinomaisesti. Aluksi Hiisi oli hieman levoton, mutta antoi käsitellä itseään hyvin. Pahimmat jumit löytyivät samalta alueelta kuin Siriuksellakin, eli alaselän, lantion ja etureisien kohdalta. Seuraava Hiisi-pojan hierontasessio on mahdollisesti tällä viikolla, kunhan tulehdukseni vähän helpottaa.
Hieroin omatkin kooikkerini tasapuolisuuden nimissä: Sirius oli jumissa selästään sekä sisäreisistään, Aurinko kyljistään (yllätys) ja takareisistään. Nyt kooikkerit saavatkin taas kuurina B-vitamiinia sekä magnesiumia pahempien lihasjännitysten välttämiseksi. Vielä kun löytäisin koirien Back On Track -loimen jostakin, mihin lie muutossa koko mantteli tungettu!

Loppuun totean, että ei ole mikään ihme, jos kooikkerit eivät ole tänä kesänä toimineet ihan täysillä. Ne käyvät selvästi auringonvaloenergialla (jota tänä vuonna on saanut todella vähän!), mistä minulla on kuvatodisteita. Ne siirtyvät auringonläiskän mukana makuuhuoneessa :)

 

Aurinko meni pilveen, mamman vika.