torstai 30. kesäkuuta 2011

Pikapäivitys (virheiden muokkauksineen...)

 Siriuksen ja Aurinkoisen kanssa olen käynyt pelkästään perustokotreeneissä. Näyttelytreenit ovat jääneet, koska sunnuntaille on aina ollut jotakin muuta menoa jolloin näyttelyharkat olisivat Varkaudessa. Agilitya ei itsekseen juuri ole kehdannut harrastaa, katsotaan milloin päästään seuraavan kerran treenaamaan.

  Tokossa on molemmissa koirissa huomattavissa edistystä: Aurille olen alkanut opettaa perusasentoa takaakierrolla, joka on yksinkertaisesti minulle helpompi tapa opettaa. Takapuolen heitto viereen on itselleni vaikeampi, en saa vedettyä koiraa kädellä oikeaan asentoon, vaan koira jää vinoon tai tulee liian kauas.
 Nyt olen liittänyt 'seuraa' -käskyn liikkeesseen, Auri seuraa vieläkin kättä mutta alkaa jo tarjota takaakiertämistä. Oikea istuimiskohta ei vaan vielä ole Aurinkoisella hallussa, mutta ei tässä kiire olekaan.
 Odottaa pikkuakka osaa istuen, maaten sekä seisten, matkaa on pisimmillään ollut 15m ja aikaa minuutin verran. Mitä pidempi matka, sitä lyhyempi aika että suoritus varmasti onnistuu. Myöskin luoksetulo paikaltaan onnistuu Aurilla, luoksetulo on vielä tosin pelkkää riemuhepulia suoraan vetoleluun kiinni. Tokomaista luoksetuloa aletaan harjoitella sitten, kun perusasento on kunnossa.
 Toisten koirien ohitukset sujuvat hirmu hienosti, Aurinkoinen on katsekontaktissa melkein koko ajan ja kävelee kauniisti jalan vieressä vaikka matkaa on kymmeniä metrejä. Aikamoinen pikkuakka miulla!



 Siriuksen kanssa ollaan jatkettua avoimen luokan liikkeiden hiomista edelleen, nouto alkaa näyttää oikein hienolta, samoin hyppy. Kaukkareissa on vielä haparointia, istumaannousu jää vähän vajaaksi edelleen eikä se ole kovin nopea. Maahanmenossa ei ole minkäänlaisia ongelmia. Luoksetulon pysäytys meinaa vähän valua, täytyy ottaa järeämmät otteet käyttöön (eli pallo) jolla voi helposti palkata Siriuksen taakse heti pysähtymisestä :)


Aurinkoinen täytti sunnuntaina 28vk eli 5,5 kuukautta. Viimeinen hammas irtosi viikko sitten, purenta on edelleen leikkaava ja rautahampaat ovat hyvällä vauhdilla tulossa.


 Aurin mitat, 25vk: 8,6kg - 35,8cm




Tosiystävyyttä rakkaudella.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Kesäkuun alku

 Kahdessa viikossa ehdittiin juhlia ylioppilasjuhlat, pyörähtää koiranäyttelyssä, tokoilla, kärsiä moottoripyöräonnettomuudesta (omaishoitajana) ja käydä mätsäreissä.

 Italianvinttikoira Lula kävi Pieksämäen KR-näyttelyssä esiintymässä nuorten luokassa Markku Kipinälle. Tuloksena oli NUO ERI1, ei hullummin mutta SA jäi taasen saamatta. Ehkä sekin joskus vielä tulee.
  Aurinko oli mukana turistikoirana, ja treffattiin Pirjo-kasvattajaa sekä muita kooikkereita omistajineen jotka olivat paikalle ilmoittautuneet. Auri olisi halunnut leikkiä suurimman osan kanssa, teki näyttelyjuttuja Pirjon kanssa, joi kaikista eteensattuvista vesikupeista, karkasi sileäkarvaisten collieden kehään, söi maasta kaiken syötäväksi tarkoitetun ja kellisteli helteessä. Eräs kooikkerikaveri sanoikin, että oltiin Aurin kanssa positiivinen yllätys - mikäs sen mukavampaa kuulla... :D

Tokossa ollaan käyty jokainen maanantai, Sirius parantaa joka kerta avoimen luokan liikkeitä. Luoksetulon perusasennossa vieläkin väljyyttä, mutta paranemaan päin. Kapulan Sirius palauttaa jo hitaalla laukalla, siihen vielä tarvittaisiin lisää nopeutta. Kaukokäskyjen istumaannousu on tullut terävämmäksi, murtunut jalka jättää liikkeen hieman vajaaksi toisinaan, mutta minkäs sille mahtaa. Seuraaminen ja jäävät liikkeet ovat mielestäni priimatavaraa!
 Aurinko harjoittelee ohituksia, luoksetuloa, odottamista eri asennoissa ja uutena liikkeenä sivulletuloa. Saatan vaatia pennulta liikaa liian nopeasti, koska Sirius osaa jo hommat ja Aurinkoinen ei. Toisaalta muutamat 5kk vanhat pennut osaavat paljon enemmän tokoliikkeitä kuin Sirius, mikä on minusta suuruudenhulluutta. Mutta minä olenkin melko laiska harjoittelemaan mitään, kerran viikossa riittää mainiosti. Nähtävästi silläkin saa tuloksia, onhan Siriuksella sentään TK1 ja BH-koe suoritettuna :)

 Torstaina 16. kesäkuuta VarPS järjesti match show'n VekaraVarkaus -tapahtuman yhteydessä. Osallistuin molempien koohottimien kanssa kehiin, tuli taas hieman kiire vaihtaa koiria kun pienet pennut ja pienet aikuiset olivat samalla tuomarilla ihan peräkkäin. Aurin kanssa jännitin ihan älyttömästi, enkä edes tiedä minkä takia. Auri sai kuitenkin punaisen nauhan ja sijoittui sitten kolmanneksi, tuomari sanoikin minulle että jännitit ihan liikaa, joka näkyi sitten koirassakin. Kaunis keltainen ruusuke ja nameja saatiin kuitenkin.
 Siriuksen kanssa hommat menivät rennommin, jätkä esiintyi ja juoksi mainiosti (korkeaa hännän kantoa juostessa lukuunottamatta...), sai punaisen nauhan ja voitti pienet aikuiset! BIS-kehässä pyöri jos jonkin kokoista ja näköistä koiraa, kuitenkin koohotin pisti sen verran tuomareiden silmiin, että sijoitukseksi saatiin hieno BIS4 komealle Titiuulle!
 Päälle päätteeksi osallistuin Siriuksen kanssa kilpailuun, jossa koiran piti syödä nakki vesikupista mahdollisimman nopeasti. Sirius tekaisi koko illan parhaan ajan, 3 sekuntia! Lähdin mätsäristä 3 lahjakassia rikkaampana ja kahden hienon kooikkerin kanssa :)

 Lauantaina 18. kesäkuuta osallistuin ensin Siriuksen ja Aurin kanssa VekaraVarkauden rotuparaatiin, jossa esiteltiin eri koirarotuja. Mukana oli myös kooikerhondje Severi 5kk (Estaika's -- ? Seedan ja Rommin jälkeläinen, eli Aurinkoisen serkkupoika). Hyvin oli näinkin harvinainen rotu edustettuna paraatissa!
 Rotuparaatin jälkeen alkoi taas match show. Aurinko esiintyi paremmin kuin torstaina, osasyynä varmasti se että itse maltoin olla rauhallisempi. Tuloksena pienten pentujen PUN1. Auri pääsi vielä Best In Show -kehään, jossa tyttönen esiintyi edukseen ja sai BIS2 -tuloksen! Kauniskaunis Aurinkoinen! Palkinnoksi ruusukkeita ja iso ruokasäkki. Sirius sai myös punaisen nauhan, mutta ei päässyt sen pidemmälle tällä kertaa vaikka herkkupussi saatiinkin kiitokseksi osallistumisesta.
 Nähtävästi miun koohottimet menestyvät vuorotellen, toivottavasti muissa lajeissa mennään enemmän koulutuksen määrän ja laadun mukaan eikä pelkällä tuurilla... :D

Sirius pienten aikuisten PUN1 BIS4

Aurinko pienten pentujen SIN1 BIS3

Aurinko pienten pentujen PUN3

Aurinko pienten pentujen PUN1 BIS2

Pakollinen pärstäkuva!

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Pentutapaaminen, näyttely ja helle

Vähän yli viikkoon on ehtinyt käydä vaikka missä. Minä kävin Joensuussa tekemässä kirjatentin, jolloin kooikerit jäivät Antille hoitoon. Hyvin oli päivä kuulema mennyt, vaikka olivatkin joutuneet olemaan yksin Antin ollessa töissä. Kumpikaan ei ollut itkenyt minun perääni, Sirius oli huokaillut eteisessä ja käynyt minun kenkieni päälle nukkumaan, Aurinko taas oli ihan tapansa mukaan syönyt luuta, leikkinyt sukalla, repinyt pahvia, kerjännyt ruokaa, syönyt ruoanmuruja ja roskia, tunkenut Antin syliin ja paininut sängyllä lelun kanssa.

 Torstaina käytiin sitten agilitykentällä tekemässä ihan oma treeni itsekseen. Sirius oli vähän hidas, jotenkin motivaatio oli hukassa eikä koira tehnyt alussa kovinkaan iloisesti hommia. Otin radan kaksi kertaa molempiin suuntiin, ja alkoi se Siriuskin kulkea paremmin. Yleensä Sirius tekeekin isossa porukassa rataa paremmin, se tuntuu jotenkin virkeämmältä ja motivoituneemmalta. Jatkossa käydäänkin siis vaan porukassa treenaamassa ihan senkin takia. Virheitä ei Siriukselle kuitenkaan tullut, luki hyvin ohjausta mutta vauhti oli melko huono.
Auri pääsi tekemään lopuksi hyppyjä rimat maassa ja S-putkea, meinasi minulta loppui henki kesken juoksemisen (kiitos flunssalle sekä Aurin piiiitkille jaloille) ja sormet samoin. Pikkuakalla on vielä vähän huono tähtäys vetoleikeissä ja namien kanssa Aurinko sekoittaa myös sormet nakkeihin...
 Ratapiirros löytyi Ninka R-K:n blogista, kiitos!













 Lauantaina suunnattiinkin sitten auto kohti Lempäälää, päämääränä Bella Belleza's -kennel. Mervi päätti pitää D-pentueen tapaamisen nyt, kun jälkikasvu on 10kk ikäinen. Paikalle oltiinkin saatu koko lauma omistajineen, paikalla pyöri siis yhteensä 9 (Sirius, Cindy, Bella, D-pentua ja Auri) kooikerhondjea!
 Paikanpäällä käytiin yhdessä  metsälenkillä, syötiin ja juotiin, sekä katseltiin koirien leikkejä. Kaikki esittelivät temppukokoelmansa, vaikka toiset kooikerit kiinnostivatkin välillä omistajaa enemmän ;) Itse vedin porukalle näyttelytreenit ja annoin vinkkejä näyttelyjuttuihin, vaikka en itsekään mikään kovin kokenut konkari niissä hommissa ole.
 Kovasti ihastelin pentujen luonteita, Dellaa lukuunottamatta kaikki tunkivat syliin pussailemaan. Della oli selvästi ujompi ja vähän pidättyväinen, sain kuitenkin ihan rauhassa katsoa pikkutytön hampaat ja tutkia muutenkin, ja Dellakin heilutti häntäänsä. Vappu (Dicha) oli aloittanut näyttelyuransa saaden PEK2:n, esiintyminen olisi kuulemma voinut olla parempaa, mutta sitähän voi aina harjoitella! Miki (Dici) oli käynyt Kooikerhondje yhdityksen järjestämässä pentupäivässä ja aikoi mennä agilityn alkeiskurssille. Kovasti ehdottelin myös muille perustokoa, agilitya ja kisatokoa, intoa pennuilla ainakin näkyi riittävän!
 Kuvia en ole vielä saanut, mutta niitä toivottavasti ilmestyy blogiinkin jossain vaiheessa. Kauniita olivat kaikki pennut, Sirius oli periyttänyt päänsä ja ilmeensä 3:lle pennuista. Samoin väritykset olivat hyviä, mutta yllättävän pieniä (alle 40cm) olivat kaikki pennut. Onhan niillä vielä aikaa kasvaa vuoden verran, mutta tuskinpa mitään jättiläisiä silti on luvassa.

 Sunnuntaina Lula pääsi Varkauden KR-näyttelyyn. Ensimmäinen virallinen tulos oli NUO EH. Arvostelu oli muutoin erinomainen, mutta Lula oli tuomarin makuun turhan pieni ja kuono oli liian hento. Lula esiintyi kuitenkin kauniisti tuulisesta ja koleasta säästä huolimatta, sekä antoi tutkia itsensä hienosti vaikka paikalla oli myös tuomariharjoittelija. ROP oli Py's Lemonchello, komea musta uros jota Mytylle kaavailtiin ennen silmäsairautta...
 Aurinko pääsi turistiksi näyttelyyn mukaan, ensimmäiset pari minuuttia Auri käveli karvat pörhössä ja tuijotti ihmeissään toisia koiria. Pian se kuitenkin rentoutui, alkoi etsiä maahan pudonneita herkkuja (löysi mm. lehmänmahaa, koirankeksin, jäätelöä ja makkarapaperin) ja tahtoi leikkimään italianvinttikoirien kanssa. Käytöksensä puolesta Auri olisi ansainnut vaaleanpunaisen nauhan ja ruusukkeen :D

 Maanantaina käytiin taas perustokoryhmässä: Aurin kanssa harjoiteltiin ohittamista, katsekontaktia ja luoksetuloa. Ohittamisessa maassa olevat hajut kiinnostavat enemmän kuin kontaktinpito, onneksi myöskin toiset koirat jäävät tuoksuille toiseksi. Paikallaan ollessa katsokontakti on erinomainen, Auri hakee sitä heti kun tajuaa namia olevan tarjolla. Vaikka olen liittänyt käskysanan "katse", Auri on sitä mieltä ettei kävellessä voi katsella silmiin. Harjoitusta kaivataan tällä saralla.
Luoksetulossa toiset koirakot menivät kujaksi ja Aurin piti juosta siitä läpi minun luokseni. Tokovetäjä kysyi, että uskaltaako hän päästää kokonaan irti vai laitetaanko liina varmuuden vuoksi. Siinä mitään liinoja tai hihnoja tarvittu, Auri juoksi täyttä päätä syliini kutsun kuullessaan ja iski vetoleluun kiinni. Taitava aurinkoinen pentuni!
Siriuksen kanssa otettiin avoimen liikkeitä: nouto, hyppy, seuraaminen ja luoksetulon pysähdys. Seuraaminen oli hyvää, Sirius edisti välillä koska oli niin kauhean innoissaan päästessään tekemään. Muutama täyskäännös ja pysähtyminen palauttivat Siriukselle mieleen oikean seuraamiskohdan.
 Luoksentulossa Sirius tuli alkupätkän vähän liian hitaasti, mutta laukalla kuitenkin. Pysähtyi hyvin ja palkkasin koiran taakse lelulla. Otin läpijuoksuja muutaman kerran, sivulletulo on Siriukselta unohtunut ihan totaalisesti. Joka kerta perusasento meni pitkäksi, ja Sirius istui etuviistossa eikä jalan vieressä. Tätä tahkottiin metrin luoksetulomatkalla, kunnes tuli onnistunut suoritus.
 Avoimen hyppyä ei juurikaan olla treenattu, eikä nähtävästi sen suuremmin tarvitsekaan hioa liikettä. Sirius lähtee hyvin hyppyyn, kääntyy heti hypyn takana ympäri ja istuu käskystä samantien. Luoksetulokutsulla Sirius hyppää samaa reittiä esteen yli ja tulee perusasentoon. Jes!
 Lisäksi nouto puukapulalla onnistui vihdoinkin hyvin! Ensimmäiseksi annoin Siriukselle kapulan ja kutsuin sen matkan päästä luokse. Tämän jälkeen otettiin pari kertaa oikeaoppisesti heitolla, ja Sirius lähti iloisesti sekä palauttikin noutokapulan laukalla! Tästä innostuneena kokeilen hyppynoutoa ja Siriushan haki ihan oikea oppisesti! Yksi onnistunut suoritus tästä riitti ettei mene pilalle koko homma, ja palkkasin koiran kunnon vetoleikillä. Jos vielä ne kaukkarit saisi kuntoon, niin oltaisiin suunnilleen kisavalmiita.

 Aurin mitat, 20vk: 7,9kg - 34cm, irronneita hampaita 12kpl

Kooikerit saunassa, kuvaajana Helena (äitini)



Kesä on ihanaa!


Auringonpalvojat