Eka kerta jännittää aina!

Kävin Siriuksen kanssa tänään korkkaamassa rallytokokisauramme virallisissa kisoissa! Edes rallytokomölleissä emme ole ehtineet käymään, joten tämä oli todellakin kunnollinen aloitus.
Kisapaikalle lähti onneksi tuki-ja-turva-Anna (Hiisi-kooikkerin omistaja) mukaan, joka sai rauhoitella minua sekä toimia Siriuksen virallisena ulkoiluttajana. Ennen rataantutustumista minua oksetti, huimasi ja paleli, rataantutustumisessa taas olin koko ajan kyselemässä tuomarilta (Tytti Lintenhofer), että "mitä tässä-ja-tässä tilanteessa tulee tehdä" ja "kuinka se on tämän kyltin kanssa". Ystävällisesti tuomari kuitenkin neuvoi minua ongelmallisten ajatusteni kanssa.
Rallytokon treenaus on meillä jäänyt todella vähälle, kaksi kertaa olen kuukauden aikana treenannut rallytokoa kooikkereiden kanssa. Kisoihin mentiin siis aikalailla kylmiltään, mutta minusta rallytokon alokasluokka on vielä melko helppoa kauraa, jos koira vain on peruskoulutettu.
Meillä on eteentulo edelleen hieman vaiheessa Siriuksen kanssa, Sirius tarvitsee siihen reilun käsiavun ja meinaa silloinkin jäädä minusta liian kauas istumaan (yli 30cm päähän). Lisäksi sivulletulo vasemmalta voisi olla nopeampi, takaosan käyttöä on harjoiteltava lisää.
Minun jännittämisestäni ja radalla jäykistelystäni huolimatta Sirius sai 99/100 pistettä! Saimme yhden virhepisteen epätarkasti suoritetusta tehtävästä, joka oli minun oma mokani - en antanut Siriukselle tarpeeksi tilaa mennä maahan. Tuomarin kommentti: Hieno suoritus! Huolellinen rataantutustuminen kannatti! Tsemppiä jatkoon!
Anna kuvasi meidän suorituksemme, tältä se näytti.

Tänään myös Aurinko pääse matkalle, tosin Aurin kanssa ei tehty mitään sen jännittävämpää kuin annettiin se Pirjo -kasvattajalle mahdolliselle mammalomalle. Kovasti Pirjo oli sitä mieltä, että pentuja on muutama tulossa. Minä olen edelleen sitä mieltä, että odotan varmaa tulosta tiistaihin asti.
Ikävä kyllä tulee, jos Aurinko nyt jää 9 viikoksi Pirjon hoiviin Etelä-Savoon. Onneksi voin käydä katsomassa Aurinkoa edes pari kertaa tuona aikana, sillä pitäähän minun nyt nähdä Aurinkoisen mahdollinen jälkikasvu silmästä silmään.
Edelleen jännittää, jospa tiistain jälkeen voisin rentoutua!

Aurinkoisen maha, 55/52 vrk

Suuri on kaunista

Olisikohan se niin, että suuri on kaunista?

Vielä en itse täysin varmaksi usko, että Aurinkoinen odottaa pentuja, mutta monet muut uskovat niin. Aurin vatsa on kasvanut suuremmaksi, sille on kasvanut isommat tissit (mutta nisistä ei tule maitoa), ruokahalu on valtava ja muutenkin Aurinko on paljon rauhallisempi kuin yleensä.
Aurinko ei vaikuta apaattiselta tai ahdistuneelta kuten valeraskauksiensa aikana. Se on seesteisen ja tyytyväisen oloinen suurimman osan ajasta. Lisäksi se vahtii vatsaansa hyvin tarkasti, ettei kukaan vahingossakaan tönäise sitä. Aurinko murisee toisille koirille, mikäli ne käyttäytyvät sen mielestä liian riehakkaasti tai yrittävät kutsua Auria leikkiin.
Sen sijaan Aurinko nukkuu mielellään toisten koirien lähellä, se hakeutuu jatkuvasti myös minun tai Pasin luokse kerjäämään huomiota. Erityisesti vatsan rapsuttelusta Aurinko nauttii ja makaakin usein selällään lattialla, esitellen kasvanutta vatsaansa.
Lisäksi vatsassa alkoi tuntumaan vuorokausilla 52/49 joitakin kummallisia muljahduksia kättä vasten. Ihan kuin joku olisi tönäissyt kevyesti kämmentä tai sivellyt sitä sormella. Onneksi Pirjo -kasvattaja vie Aurinkoisen röntgeniin ensi viikolla, jolloin saadaan täysi varmuus siitä, onko Aurin kohdussa pieniä koiranalkuja.
Jännitys tiivistyy (ja minä menetän kohta hermoni sen takia)!

Aurinkoisen maha: 50/47 vrk

Aurinkoisen maha: 52/49 vrk

Aurnkoisen maha: 54/51 vrk

Siriuksen kanssa kävin tekemässä alkuviikosta kisanomaisen rallytokotreenin. Tällä kertaa pidin jopa Siriuksen koko ajan kytkettynä, kuten rallytokon alokasluokassa kuuluukin. Siriukselle hihna ei ole mikään suurempi ongelma, mutta minulle on. En tiedä, kummassa kädessä hihnaa pitäisi ja miten päin. Lisäksi pitää koko ajan vahtia, että hihna ei kiristy eikä lukko nouse.
Argh. Ärsyttävä sääntö. Miksi alokasluokassa ei voisi olla vaihtoehtona pitää koiraa irti TAI hihnassa, jolloin hihna ei myöskään saisi kiristyä. Olen vain niin tottunut pitämään koiriani irti, etten osaa enää pitää niitä hihnassa muutoin kuin lenkeillä (ja näyttelykehässä). Kaikissa koulutuksissa ne ovat aina irti, eivätkä lähde mihinkään.
Katsotaan montako virhepistettä rallytokossa voi hankkia siitä, että hihna kiristyy...

Loppuviikon yritän pitää itseni kasassa ja odottaa Pirjon uutisia röntgenkuvauksesta tiistaina ilman, että saan paniikki-ahdistus-oksennus-masennuskohtausta. Saa nähdä kuinka tässä suunnitelmassa onnistun.
Mikäli Aurinkoinen odottaa pentuja, se jää Pirjon luokse mammalomalle 9 viikoksi. Siriuksen kanssa jatketaan treenausta niin agilityssa kuin rallyssakin, ehkä uskaltaudun hallille harjoittelemaan agilitya myös African kanssa. Keppien saaminen kuntoon on African kanssa yksi ikuisuusprojekti.

Hiisi oli viikonlopun hoidossa, ihana poika ♥

Rakkautta ♥

Time passes faster the older you get

Taas on mennyt viikko. Tai kaksi. En pysy enää perässä. Päivät menevät hurjaa vauhtia ohi, en muista oikeastaan ollenkaan mitä tapahtui toissapäivänä tai viime viikolla.
Kohta on taas joulu, vastahan sitä vietettiin. Vuosi sitten olin näihin aikoihin hautajaisissa ja tänä viikonloppuna on myös hautajaiset. Olisi mukavaa nähdä ihmisiä myös iloisemmissa merkeissä.

Viime viikolla treenasin kuitenkin vähän rallytokoa kooikkereiden kanssa hallilla. Pasilla ja minulla oli samana päivänä pitkät työpäivät, mutta onneksi kumpi tahansa meistä pystyy tarvittaessa ottamaan koirat mukaansa töihin (ainakin vielä nykyisissä työpaikoissamme). Koirat pääsivät siis minun mukaani hallille.
African kanssa yritin tehdä agilitya, mutta ulkona tuuli koilisesta ja pohjantähti ei ollut asennossaan, joten whippet kieltäytyi tekemästä mitään. Ei väkisin.
Aurinko ja Sirius sen sijaan tekivät innoissaan rallytokojuttuja; eteentuloa, perusasentoja, seuraamista, pujottelua, maahanmenoa ja seisomista. Sirius on ruvennut murmuttamaan myös rallytokossa, kun se kuumuu liikaa esim. pitkästä seuraamispätkästä. Mikäli en puutu ärinään, Sirius alkaa haukkumaan. Pitää yrittää rauhoittaa koiraa vaivihkaa sanoilla, ne eivät varmaan kisoissakaan häiritse.
Aurinko piti aivan upeaa katsekontaktia koko ajan, mutta oli selvästi unohtunut paikkamakuun olennaisen osan - paikallaolon. Sitä saikin hinkata muutaman kerran, ennen kuin Auri tuntui tajuavan, mistä liikkeestä olikaan kyse.
Myös oikealla puolella seuraamista harjoiteltiin, sillä ei ole vieläkään omaa käskysanaa vaan vaihdan koirat yksinkertaisesti jalkojenvälistä tai takakautta oikealle puolelle, jossa sitten vain kehun niitä oikeassa kohdassa kävelemisestä. Perusasennot oikealla puolella ovat vielä aivan alkutekijöissään, vinoja ja kaukana jalasta. Suorastaan hirveää katsottavaa.

Eksyin myös ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Lähdin hallilla koirien kanssa lenkillä, kun minulla oli pari tuntia aikaa ennen töiden jatkumista. Harhailin erilaisilla hiekkateillä Jyväskylän laitamilla, kunnes eksyin jonnekin metsäpolulle. Siinä vaiheessa minua alkoi epäilyttää, mutta en ollut varma osaisinko omia jälkiäni takaisin.
Onneksi aurinko paistoi, joten pystyin sen perusteella päättelemään, mihin suuntaan minun suurinpiirtein pitäisi kulkea, että pääsisin takaisin ihmisten ilmoille. Yllättäen puhelimesta ei ollut tässä tilanteessa mitään apua.
Harhailin varmaan puoli tuntia pitkin metsikköä, kunnes löysin hiekkapolkuja joissa oli menty hevosilla. Rupesin seuraamaan hevosten jälkiä, pitäen auringon koko ajan oikealla puolellani. Parinkymmenen minuutin jälkeen löysin vihdoin asfalttitien sekä tiekyltin!
Tunnin lenkiksi tarkoitettu reissu venyi kahteen tuntiin, koirista moinen metsäseikkailu oli vain hauska kokemusta, vaikka ne olivatkin väsyneitä ja kuraisia suunnistuksen jälkeen. Onneksi osaan suunnistaa ilman navigaattoria ja kompassia, muutoin lenkki olisi voinut venyä vielä pidemmäksi.

Viikonloppuna käytiin jälleen Savossa, tällä kertaa metsän sijaan lähdin äitini kanssa suolle. Ihanaa, kun edes jossain murheet ja ahdistus unohtuvat hetkeksi, ja voin nauttia olostani edes jollain tasolla.
Nukun edelleen todella vaihtelevasti, välillä ihan hyvin ja välillä todella huonosti. Olivatpa yöuneni millaiset tahansa, en tunne itseäni virkeäksi ja levänneeksi päivisin, vaan haukottelen, olen väsynyt enkä jaksa tehdä oikein mitään.
Ehkä tämä helpottaa kevään tullessa. Tai sitten kun olen saanut opiskeluni päätökseen. Haluaisin jaksaa tehdä koirien kanssa enemmän. Ja ylipäätään voida paremmin kaikin tavoin.

Viikonloppuna saunassa oli ruuhkaa.

Hiljaista

Hiljaista on ollut, mitään erikoista en ole koirien kanssa pariin viikkoon tehnyt. Minun päässäni ei ole hiljaista, tuntuu että joka sekunti on tuhat ajatusta aivoissa, jotka eivät hiljene mitenkään. Olen taas nukkunut todella huonosti, olen päivisin ärtynyt, ahdistunut ja väsynyt, unohtelen asioita; mitä olen sanonut pari minuuttia sitten, minne laitoin avaimet kädestäni, mitä piti tehdä töissä.

Kävimme kuitenkin Jyväskylän normaalikoululla mainostamassa Taitavia Tassuja yläasteelaisille ja lukiolaisille. Paikalla oli  myös tokon tuore maailmanmestari koiransa kanssa, hän on opettajana kyseisessä koulussa. Teinit pääsivät kokeilemaan agilitya Siriuksen ja African kanssa, Aurinko taas hoiti rallytoko- ja temppupuolen. Mukana oli myös TT:n sihteeri ja hänen koiransa Caro.

Oli hauskaa nähdä omat koirat harrastamassa niille täysin vieraiden ihmisten kanssa, jotka eivät välttämättä olleet koskaan harrastaneet mitään koiralaji.. Käskyt ja käsimerkit saattoivat olla erilaisia, kuin mitä itse käytän, mutta hyvin koirat toimivat ja ymmärsivät, mitä niiden haluttiin milloinkin tekevän. Aurinko sai lisäksi paljon harjoitusta oikealla puolella seuraamisesta, jokainen rallytokoa kokeillu halusi jostakin syystä (herkkupala oli oikeassa kädessä, siksikö?) seuruuttaa Aurinkoa oikealla puolelle.
Africa alkoi parin tunnin jälkeen näyttämään väsymisen merkkejä, se istui häkissään ja tuijotti tyhjyyteen, eikä enää ottanut käskyjä kuuleviin korviinsa. Whippet nukkuikin koko loppuillan päästyämme kotiin, eikä seuraavana päivänäkään olisi vielä jaksanut tehdä mitään.
Kooikkerit sen sijaan piristyivät parin tunnin unien jälkeen, sillä palatessani kymmenen maissa töistä kotiin, minua oli vastassa kaksi erittäin innokasta spanielia.

Täälläkin on ollut jo niin kylmä, että olen suosiolla laittanut koirille vaatteita päälle lähtiessämme lenkillle. Kooikkerit eivät vielä ihan välttämättä huppareitaan tarvitsisi, mutta lihakset pysyvät paremmin lämpiminä, kun ei noilla pohjavillaa juurikaan ole. Siriuksella täytyy kohta ruveta pitämään lämpöpinteliä murtuneessa etujalassa, vielä se ei kuitenkaan nostele jalkaansa lenkillä merkiksi siitä, että siihen käy vilu.
Africa sen sijaan haluaisi enemmänkin päälleen kuin pelkän hupparin, mutta vielä ei ole talvimantteliaika. Kunhan lämpötilat ovat päivälläkin nollan alapuolella, siirryttään paksumpiin vaatteisiin.

Vielä kun keksisin, miten saan pidettyä itseni lämpimänä, kun tuntuu jo nyt siltä, että haluan pukeutua toppahaalariin!