keskiviikko 30. elokuuta 2017

Menestystä ja menettämistä (Kiitos kaikesta Milo ♥)

Tämä kuukausi on pitänyt sisällään paljon muistelua, hyviä ja huonoja muistoja. Olen ollut tyytyväinen siihen, että molemmat tytöt aloittivat juoksunsa viikon välein, joten olen voinut hyvillä mielin jättää treenit väliin (seurassamme juoksunartut eivät voi osallistua treeneihin). Samalla myös Sirius on saanut pitää taukoa harrastamisesta.

Viime viikolla kuitenkin kaverini Tiia ja Lilli-aussi kävivät kanssamme treenaamassa rallytokoa, ja aiheeksi valittiin eräs avoimen luokan kisarata. Sirius on unohtanut sellaisen asia, kuin eteensä katsominen kävellessään, joten se törmäsi hyppyesteeseen. Huoh. Aurinko sen sijaan oli sitä mieltä, että hän ei halua laittaa herkkää juoksupyllyään märälle nurmikolle (eli istua), ennen kuin toisella käskyllä joka kerta. Soraya kävi muuten vain kierroksilla ja teki ihan omia ylimääräisiä kylttejään, kävi kokeilemassa houkutuksen tavaroita, tarjoamassa merkin kiertoa ja merkillä seisomista, ja mitä nyt vain ikinä keksikään hormoonihöyryissään.
Kaiken kaikkiaan treenit kuitenkin menivät ihan hyvin, sain korjattua jokaisen virheitä (myös omiani) ja palkattua koiria oikeasta suorituksesta. Houkutuksessa meinasi kyllä alkuun loppua usko Sorayan kanssa, mutta naksuttimen ja vastaehdollistamisen voimaa ei tässäkään pidä aliarvioida!

Aurinko ja Soraya pääsivät myös (juoksuisina) Ristiinan koiranäyttelyyn sekä erittäin ex tempore rallytokomölleihin, jotka järjestettiin koiranäyttelyn yhteydessä. Ystäväni Sarianna lähti matka- ja yöseuraksi sekä handlaamaan Sorayaa kehään. Lisäksi laitoin Sariannan kisaamaan rallytokossa Aurinkoisen kanssa, vaikka se ei ole ikinä kyseisessä lajissa kisannut tai edes aktiivisesti harrastanut.
Aurinko kuitenkin osasi hommansa, vaikka alkuun vähän ihmettelikin erilaista ohjausta sekä käskytystä. Minä itse kävin mölleilemässä Sorsan kanssa, joka tosin keksi jälleen pari omaa kuviota radalla (ja se vaati kaksi kyltin uusintaa)Molemmat tytöt saivat tasapisteet, eli 93/100p sekä tuomarinpalkinnot!
Yhtä hyvin meni itse näyttelykehässäkin, jossa tuomarina oli jälleen Virpi Montonen. Soraya esiintyi todella nätisti Sariannan kanssa, ja Aurinkoisesta oli hirmu hauskaa päästä minun kanssani kehään. Tuloksina Sorayalle NUO ERI1 SA PN3 SERT ja Aurinkoiselle VAL ERI1 SA PN1 ROP


"Erinomainen tyyppi ja hyvä sukupuolileima.
Hyvät mittasuhteet, erinomainen runko ja
luusto. Miellyttävä ilmeinen pää. Hyvä kaula,
tasapainoisesti kulmautunut. Lantiossa hieman
jyrkkyyttä. Hyvä häntä ja sen käyttö. Ei
parhaassa turkissa tänään. Liikkuu hyvällä
ryhdillä, sopivalla askelpituudella.
Reipas esiintyjä."

"Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet. Hyvä
sukupuolileima. Hyvä pää ja ylälinja. Hyvin
kulmautunut. Erinomainen tiivis runko. Hyvä
häntä ja väritys. Ei parhaassa karvassa tänään.
Liikkuu erinomaisella askelpituudella, hyvällä
ryhdikkyydellä ja tehokkaasti. Reipas esiintyjä."





























Viime viikon perjantaina sain sitten surullisia uutisia; Milon aika oli täynnä.
Milo oli ensimmäinen ikioma koirani, jonka sain vuoden ikäisenä ongelmakoirana. Ensimmäinen vuosi ei todellakaan ollut helppo, vaan se oli täynnä itkua, raivoa ja hammastenkiristelyä - onneksi oheen mahtui myös päiviä, jolloin jaksoin uskoa siihen, että minä osaisin kouluttaa ja Milo pystyisi oppimaan. Loppujen lopuksi päädyin Milon ansioista kouluttamaan koiria koiraseuroissa, kisaamaan tokossa ja ylipäätään harrastamaan aktiivisesti koiralajeja.
Olisin aikoinaan mielelläni ottanut Milon mukaani kun lähdin opiskelemaan, mutta se ei sopeutunut kaupunkiin eikä kerrostaloon, vaan oli järkyttävän eroahdistunut ja stressasi kaikista rappukäytävästä kuuluvista äänistä. Kun menin käymään vanhemmillani maalla, Milo nukkui koko sen ajan kun olin siellä käymässä. Raukka ei pystynyt rentoutumaan minun kerrostaloasunnossani. Milolle parempi ratkaisu oli siis jäädä vanhempieni hoiviin, jossa se elikin tyytyväisenä lähes 8 vuotta.
Milon kuolema ei tullut yllätyksenä. Sen kunto oli heikentynyt huomattavasti viime kesästä ja jo joulusta lähtien muun muassa minä itse olin sitä mieltä, että Milo-vaarin olisi parempi päästä jo sateenkaarisillan tuolle puolen.
Milolla oli usean vuoden ajan pieni lihaskasvain kyljessään, joka levisi laajemmalle alueelle viimeisen vuoden aikana. Lisäksi sillä todettiin viime vuonna sivuääni sydämessä, johon se söi lääkkeitä. Epäilyksenä oli myös, että Milo sairasti degeneratiivista myelopatiaa eli selkäytimen rappeumasairautta. Viimeisinä aikoinaan sen takapäässä oli lieviä halvausoireita sekä tunnottomuutta (kiputunto säilyi).
Milo laitettiin ikiuneen 14 vuoden, 7 kuukauden ja 3 päivän iässä. Se on suurenmoinen, pitkä ikä mille tahansa koiralle.


Kiitos Milo, Miloski, Milosevitz, Iso-Pälli, Sikari-Sakari, Möntti, Vaarikoira, Huupero. Toivon että siellä missä oletkin, on loputtomiin tennispalloja, appelsiineja, jäätelöä ja uimarantoja - ihan kaikkia sun lemppariasioita.
Nähdäänhän vielä?


Milo 22.01.2003 - 25.08.2017


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti