Juhlat ja juhannus

Sirius täytti hieman yli viikko sitten jo 9 vuotta. Se kertoo siitä, että myös ylioppilaskirjoituksistani on kulunut saman verran vuosia. Ostin Siriuksen aikanaan itselleni valmistujaislahjaksi saamillani lahjarahoilla (sekä kesätöillä, jotka saivat pennunodotusajan kulumaan ehkä aavistuksen nopeammin).
Siriuksesta huomaa hiljalleen, että ikää alkaa jo olla. Sen silmän ympärykset ovat harmaantuneet ja sen lihakset ovat alkaneet kaventumaan - kaikki tämä kuuluu ikääntymiseen. Onneksi Sirius jaksaa lenkkeillä, leikkiä ja temppuilla kuten ennenkin, ja varsinkin rallytoko on osoittaunut oivalliseksi lajivalinnaksi veteraanikoiran kohdalla :)
Siriuksen syntymäpäivää vietettiin ihan vain kotona oman lauman kesken, mutta sai Titiuu sentään ikioman kakun sekä lahjaksi possunkorvan. On se vaan kaikista rakkain poika ♥

Muutoin elämä on ollut kovin rauhallista, ehkä vähän liiankin. Mitään ei ole tullut treenattua sen suuremmin, tosin juhannuksena käytiin pienen koiraporukan kanssa vetämässä kooikkereille mejäjäljet Savon sydämen metsiin, ja pääsivätpä aikuiset kooikkerit kokeilemaan myös esineruutua.
Esineen etsintä osoittautukin hauskaksi hommaksi, joten tätä lajia voidaan treenata myös täällä Keski-Suomessa naapurin metsässä, joka alkaa heti pihan laidalta. Tästä kyseisestä esineruudusta voi olla hyötyä myös arkielämässä, mikäli satun esimerkiksi hukkaamaan avaimeni lenkkipolulle (tämä on käynyt jo pari kertaa...) tai pudotan hanskat taskustani marjametsässä.
Pienillä askelilla edetään ja katsotaan mitä tästä tulee, lajihan on minulle täysin vieras, mutta eiköhän siitäkin selvitä maalaisjärjellä sekä (koirankoulutus)kokemuksen tuomalla varmuudella.

Juhannuksesta sen verran, että kooikkerit pääsivät vanhemmilleni hoitoon päiväksi/yöksi, kun emäntä ja isäntä lähtivät viettämään hieman railakkaampaa keskikesän juhlaa pitäjän toiselle puolelle. Hyvin olivat kooikkerit kuulemma viihtyneet juhannussaunassa sekä auttaneet makkaroiden syömisessä sillä aikaa, kun minä laitoin jalalla koreasti.
Eikä kooikkereilta seuraakaan puuttunut, vanhempieni Milo-vaarin lisäksi paikalla olivat myös isosiskoni 3 italianvinttikoiraa sekä Africa-whippet (joka on ollut 3 viikkoa hoidossa Pasin vanhemmilla ongelmiensa takia).

Mitään sen suurempaa ei koirien kanssa ole suunnitelmissa, pari näyttelyä mahtuu loppuvuodelle ja rallytokokisoja olen myös kalenterista katsellut. Agilitykilpailut antavat vielä odotuttaa itseään, mutta Ylöjärvellä järjestettävään Agirotuun (epävirallinen joukkuekilpailu) olen menossa molempien aikuisten kooikkereitten kanssa. Soraya lähtee todennäköisesti mukaan turistiksi, mikäli sää vain sallii. Agirotuun on siis tarkoitus väkertää sekä koirille että ohjaajille jonkinlaiset joukkueasut, mikä taas aiheuttaa oman päänvaivansa.
Sen verran uskaltauduin kuitenkin ajattelemaan syksyä, että hain molempien kooikkereitten kanssa koiraseuramme (eli LAUKAn) rallytokon piirinmestaruusjoukkueeseen. Saa nähdä, pääsemmekö joukkueeseen ollenkaan vai jäämmekö ulkopuolelle. Onneksi sentään yksilökisoihin voimme ilmoittautua kaikesta huolimatta. Elokuuta odotellessa, silloin aukeaa PiirM-RT:n ilmoittautuminen ja saamme tietää, olemmeko osa laukalaisten joukkuetta.
Peukkuja saa pitää pystyssä.