perjantai 17. kesäkuuta 2016

Epävirallisia tuloksia

Kesäkuun alussa kävin match show'ssa Sorayan ja Aurinkoisen kanssa. Tällä kertaa oli Siriuksen vuoro jäädä kotiin, koska kyseisessä mätsärissä ei ollut veteraaneille omaa luokkaansa.
Soraya esiintyi pennuissa (5-9kk, ei kokoluokkia), Aurinko taas pienissä aikuisissa. Molemmat esiintyivät kerrassaan kauniisti, Aurinko hieman väisti pöydällä kun tuomari kokeili sen takapäätä. Soraya taas seisoi pöydällä kuin patsas, ei olisi tuomarin käpälöinti voinut enää vähempää kiinnostaa kun nenän edessä oli nakkia.
Molemmat saivat punaisen nauhan, ja sijoittuivat vielä punaisten nauhan saaneissa; Aurinko pääsi pienten aikuisten 4.sijalle ja Soraya oli pentujen toinen! Aurinko oli minusta hieman laiskahko juoksemaan, mielikuvituspennut varmasti painavat vatsassa ja valeraskausoireet alkavat kohta olla pahimmillaan. Soraya sen sijaan juoksi hienosti erikokoisten ja rotuisten koirien seassa, kuunteli nätisti minua ja jaksoi aina pysähtyessämme hyppiä häntä heiluen minua vasten. Ne sukkahousut joutivat roskikseen sen match show'n jälkeen...

Kävin myös LAUKAn mölliagilityssa sekä talkoilemassa että juoksemassa pari rataa. Putkiralliin osallistuin Siriuksen ja Aurinkoisen kanssa. Yllättäen Aurinko hyllytti koska putket nyt vain ovat niin kivoja, että ne täytyy juosta monta kertaa läpi, kun rata on muuten liian helppo.Sirius teki siistin putkirallin, mutta kaiken kruunasi lainakoira Hiisi (Sorayan isäpappa siis) jonka kanssa tein nopean nollaradan! En ole koskaan aikaisemmin ohjannut Hiisiä, ollut vain palkkaajana kun Anna on treenannut. Hauska tietää, että Hiisi kulkee hyvin myös minun kanssani. Antaisikohan Anna sen toisenkin kerran lainaan - edes epävirallisiin kisoihin? :D
Kisaavien radalla oli sitten tiedossa yhden tämän vuoden agilityn SM-tuomarin melko mutkainen rata. Mitäpäs siitä sen kummempia kertomaan, vein kaksoisvoiton mediluokassa; Aurinko oli ensimmäinen ja Sirius toinen. Möllikisaaminen vain on niin mukavaa, kun siellä kukaan ei ota turhia paineita - en myöskään minä.

Viime viikon lauantaina oli sitten Sorayan ensimmäinen oikean näyttelyn vuoro. Olkoonkin että Soraya oli pentuluokassa, joka on aina epävirallinen, mutta kyllä sieltä silti saa kirjallisen arvostelun ihan oikealta tuomarilta, sekä mahdollisesti ruusukkeita ja pokaaleita kotiinviemiseksi.
Mikkelin ryhmänäyttelyyn oli ilmoitettu kaksi pentua (Soraya ja Sorayan veli Max), kooikkerit tuomaroi Elena Ruskovaara.
Soraya sai KP:n ja sijoitettiin ROP-pennuksi, velipoika Maxin ollessa VSP-pentu!

Mallikas hyvä luusto ja hyvä runko. Hyvä ryhdikäs kaula. Lupaavan mallinen oikeailmeinen pää. Jo nyt hyvät korvakorut. Tyylikäs häntä. Etuliike saa vielä kehittyä. Hyvät sivuliikkeet.

Kyllähän se tyttö esiintyikin kauniisti. Seisoi maassa sekä pöydällä kovin rauhallisesti, juostessa olisi saanut olla ehkä hieman enemmän potkua (johtui varmaankin myös minun melko huonosta kenkävalinnastani), mutta silti
Aurinko ja Sirius olivat mukana turisteina, esittelemässä itseään muille paikallaoleville kooikkeri-ihmisille sekä näyttämässä vähän rallytokotaitojaan odotellessamme kehän alkamista. Kaikki treenitilanteet ja uudet paikat täytyy käyttää hyväkseen!


Minulle KP-ruusuke ja Sorayalle nakkia! Toisessa kuvassa iloiset omistajat palkintojensa kanssa, ja idioottikaksoset, jotka eivät tajunneet edes katsoa (kännykkä)kameraan.
Ja sitten tietysti ryhmäkuva, jossa mukana Taina ja Ilo (Muskettikoiran Ääretön Ilo), Kati ja Max (Muskettikoiran Öinen Kuunhohde), Soraya, Aurinko, Sirius sekä kasvattaja-Pirjo, Tara (Muskettikoiran Ånnetar) ja Timi (Manusia's Timmie the Dutch).
Kaiken kaikkiaan ihana päivä hyvässä seurassa - ja näyttelyn jälkeen päästiin vielä katsomaan 5-viikkoisia cockerspanielinpentuja, voi oksetus



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti