sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Ei ihan vielä lomalla

 Koiria pitäisi jälleen jumpata kotona, kun kerran jumppapallokin löytyy. Sekä tietysti hieronta-, venyttely- ja lihashuoltokirjoja ja artikkeleita joka lähtöön. Lämpötyynykin hankittiin koiria varten, että voi antaa täsmähoitoa kipeytyneille tai jumissa oleville lihaksille. Lämpötyynyllä on myös helppo lämmitellä koiran lihakset ennen hierontaa ja pitää koira muutenkin lämpimänä hieronnan ajan.
 Hieroin kooikkerit myös tällä viikolla. Siriuksella pitkät selkälihakset olivat taas kireänä. Aurinkoisella olivat jälleen kyljet kipeinä, lantioalue sen sijaan oli parempi kuin edellisellä hierontakerralla. Ties mistä nämä lihasjumit johtuvat, osasyynä on varmasti agility sekä liukkaat tiet - välillä sataa vettä, sitten lunta ja kohta pakastaa. Luusto-ongelmia kun kummallakaan ei kuvausten mukaan ole, eikä nivelissä ole vikaa.
 Mutta ei koiria voi pumpulissakaan pitää. Niiden pitää saada juosta, leikkiä, hyppiä, jahdata toisiaan ja leluja, kaivaa, uida, kieriä ja olla koira. Yritän ulkoiluttaa koiriani joka päivä vapaana, mutta kaupungissa niiden on oltava jokaisella pidemmällä lenkillä jonkin aikaa hihnassa. Niillä on y-valjaat, jotka (luultavasti) ovat mukavat päällä, vaikka koira vetäisikin hihnassa eikä niiden pitäisi myöskään aiheuttaa minkäänlaista painetta rankaan, mikäli koira nykäisee hihnassa yllättäen. Puen kooikkereille takit tai hupparit heti, kun lämpötila laskee alle +5'c - erityisesti jos tuulee kylmästi ja ilma on kostea. Kovemmille pakkasille meillä on toppamanttelit sekä tarvittaessa minun neulomani villapaidat. Treenien sekä kisojen (olipa laji mikä tahansa) lämmittelyt ja jäähdyttelyt hoidetaan aina huolella.
 Ehkä pitää vain jatkaa samalla linjalla kuin tähänkin asti. Ennaltaehkäisy ja kotihoito, tarvittaessa sitten vien koirat ammatilaisten käsittelyyn.

Rallytokoilu on jäänyt vähän vähemmälle, parina iltana olen tehnyt sisällä jotain liikkeitä mutta mitään uutta en ole alkanut vielä opettamaan. Joululomalla on sitten tarkoitus keskittyä enemmän rallytokoon, koska vietämme joulun Savossa ja agilityyn tulee 3 viikon tauko. 
 Agilityn ryhmätreeneissä tällä viikolla oli meille profiililtaan niin sopiva rata, että ongelmakohtia ei yksinkertaisesti ollut. Ei ratakaan ollut kovin haastava, mutta eipä sen aina tarvitsekaan olla. Tein radan aluksi molempien kanssa kokonaisuudessaan ja sitten vielä lyhyissä pätkissä (3-5 estettä kerrallaan), että pääsin palkkaamaan useasti niin kontakteista kuin kovaa juoksemisestakin. Tällä kertaa se koira, joka puri minulle vahingossa reiän käteen, oli Aurinko. Ihan vain siksi, että oli niin kivaa ja mahtavaa!
 Sirius murisi minulle kontakteilla ja haukkui keppejä tehdessään. Tällä kertaa Titiuu ei sentään laskenut pyllymäkeä kontakteilla!


Rata 25.11.2014
 Odotan jo joululomaa, vaikka opiskelua pitäisi vielä jatkaa melkein kolme viikkoa. Ensimmäiset pikkujoulut vietin perjantaina (kooikkeritkin pääsivät mukaan!), joten olen jo ihan joulutunnelmissa. Eihän tässä enää voi keskittyä mihinkään opiskeluun!
 Ensi viikonloppuna suuntaan Helsinki Winner -näyttelyyn messukeskukseen, tosin ilman omia koiriani. Ihmeellistä kyllä, saan tänä vuonna vähän veronpalautuksia, joten voin jopa ostaa Messarista jotakin koirille! Onneksi äitini (ja isäni) suostui vahtimaan koiria Helsinki-viikonlopun ajan. Mitä tekisinkään ilman luotettavaa ja ilmaista koiranhoitopaikkaa, jossa koirat todellakin nauttivat olostaan?



Pikkujouluista väsyneet kooikkerit <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti