sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Mustaa, märkää ja marrasta

Marras tarkoittaa erilaisia kuolemaan liittyviä ilmiöitä, kuten esimerkiksi kuolleiden sieluja tai ennusmerkkejä kuolemasta. Kyllähän blogissa on ollut aika kuollutta, samoin kuin kisarintamalla, eikä treenaaminenkaan ole ihan hirveästi innostanut. Ulkoillessa on tuntunut siltä, että kaikki valo, lämpö ja ilo on kuollut kaikista ihmisistä sekä luonnosta. On vain harmaata, mustaa, mutaista, ankeaa, märkää, kylmää.

 Rallytokoa olen nyt treenannut vain kotona, ensi viikolla ehkä pääsen hallille taas tekemään ratatreeniä - tai ainakin pidempiä seuraamispätkiä sekä pujottelua. Lisäksi ollaan harjoiteltu merkille lähettämistä ja peruuttamista. Merkille lähettämisessä matka on ollut 5m, saa nähdä kuinka merkille meno onnistuu uudessa ympäristössä (tuttu treenihalli) ja pidemmällä matkalla.
 Sirius on osannut peruuttaa jo useamman vuoden käskystä, nyt vain harjoitellaan suoraan peruttamista. Aurinkoisella peruuttamisen opettelu on alkutekijöissään, tällä hetkellä naksautan takajalkojen liikuttamisesta taaksepäin. Hiljalleen edetään.

 Agilityssa käytiin tekemässä helppoa rataa (jälleen kerran...):


Treenirata 04.11.2014

Mitään suuria onglmia ei radalla ollut, enkä harjoitellut mitään erikoisempia ohjauskuvioita. Putkeen lähettämistä otin molempien kooikkereiden kanssa välimatkaa vaihdellen (parista metristä pariinkymmeneen metriin). Tein sekä Aurinkoisen että Siriuksen kanssa radan kolmessa osassa, jolla sain ainakin Aurinkoon lisää draivia tekemiseen. Sirius päätti taas karjua minulle juostessaan putkeen, lisäksi Titiuu on ottanut tavakseen murista keinulla häntä heiluen - syystä X. Aurinko vain haukkuu, mikäli en juokse tarpeeksi lujaa tai ohjaa selkeästi.
 Aurinko malttoi tehdä kauniisti kepit loppuun(!), vaikka menin itse ottaamaan sitä vastaan 11. hypylle heti, kun Auri aloitti kepit. Siriuksen kanssa moista kiirettä ei ole, joten menin odottelemaan Siriusta hypylle 10. kun Sirius suoritti keppejä.
 Tällä kertaa otin kontakteja myös erikseen, naksutin ja palkkasin 2on-2off -kontakteista. Myös rataa tehdessä kiinnitin huomiota oikeanlaisiin kohtakteihin, palkaten ensimmäisellä kierroksella molemmatb kooikkerit kaikilta kontakteilta. 

Viikonloppuna saunottiin kunnolla ja lenkkeiltiin erittäin vaihtelevassa säässä - välillä satoi lunta, välillä räntää, sitten vettä, kohta kaikki suli ja sitten taas jäätyi. Kerrassaan ihana marraskuu. Onneksi koirille on sadetakit, toppatakit, kurahaalarit ja villapaidat olemassa, tulkoon minkälainen sää tahansa.

 Ensi viikolla luvassa itsenäistä agilitya (kiitos pitkän päivän yliopistolla juuri pienryhmätreenipäivänä!) sekä toivottavasti rallytokoa. Minä menen lisäksi kouluttamaan agilitya ja vetämään näyttelytreenejä, Pasin syntymäpäiväpirskeetkin pitäisi juhlia ja suunnitella pienimuotoisia pikkujouluja. Iloa arjen keskelle!

Meidän lauma <3

Serkukset saunassa!

Luntakin oli paljon!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti