Ei kuuta taivaalta


Alle viikossa ei ihan hirveästi ehtinyt tapahtua.

Aurinko imettää lapsiaan varsin huolella, koska lauantaina 14vrk täyttäneet pikkuplaneetat eivät todellakaan ole pieniä: painot vaihtelevat 630-890g välillä! Pirjo vähensi jo Aurin ruokamäärää, koska pentuja pitäisi viikon päästä alkaa totuttamaan kiinteään ruokaan, eikä niiden nyt aivan välttämättä nostaa painoaan tällaista tahtia. Melkoisia pulleroita siis nämä pentuset.
Kaikkien pentujen silmät ovat auenneet, ne opettelevat kävelemistä, pyllähtävät istumaan, ja jopa harjoittelevat haukahtelemista. Yksi oli jopa yrittänyt paeta pentuhuoneesta keittiön hajujen maailmaan avoinaisen koiraportin kynnysen yli, mutta pakoyritys oli onneksi huomattu ajoissa.

"Terra", "Mars", "Venus", "Jupiter" ja "Merkurius" ♥

Kävin Siriuksen ja Sorayan kanssa rally-tokon viikkoryhmässä toteamassa, että molemmat kaipaavat perseenkäyttötreeniä. Sirius oikealla puolella seuratessa, ja Sorsa molemmilla puolilla. Jotenkin rasittavaa, että jokaisen koiran kanssa on lähestulkoon samat ongelmat - mikä tietysti viittaa siihen, että minä teen jotakin perustavan laatuisesti väärin, tai en tajua opettaa jotakin käytösmallia koirilleni. Sellainen on ihan helvetin turhauttavaa. 
Toteankin todella usein treeneissä kouluttettavilleni: "Tehkää niin kuin minä sanon, älkää niin kuin minä teen" sekä "Minä olen tästä koirineni varoittava esimerkki, miten EI pidä tehdä." Jospa sitten en siirtäisi tyhmyyttäni ja osaamattomuuttani eteenpäin, vaan toimisin nimenomaan esimerkkinä, jota ei kannata seurata.

Oli rally-tokotreeneissä toki hyvääkin ja saatiin myös onnistumisia.
Sirius teki hienosti pari mestariluokan kylttiä, ja peruutus seuratessa seinää apuna käyttäen onnistui mainiosti.  Sorayan kanssa saatiin siistejä sivulle- ja eteentuloa liikkestä sekä paikoiltaan, sekä käskystä seisominen (vielä vahvan) käsimerkin avulla alkaa hahmottua Sorsalle.
Olen välillä vähän laiska harjoittelemaan kotona, minulla treeni-into menee todellakin kausittain, enkä pidä yksin treenaamisesta. Se on jotenkin haastavaa, hankalaa ja tylsää, eikä kukaan myöskään huomata silloin ohjaajavirheistä.

Voi olla, että RTVA-titteli jää jonnekin hamaan tulevaisuuteen, jos sinnekään. Kenties ajatus mestariluokan koulutustunnuksesta RTK4:stä on meille aivan liikaa.
Yksinkertaisesti varmaan lakkaan tavoittelemasta mahdottomia, koska olen itse todella rajallinen tyyppi, vaikka koirissani voisikin olla potentiaalia (ainakin oikeanlaisella ohjaajalla). En osaa, pysty, jaksa, opi, ymmärrä, vaikka yrittäisinkin. Heitän todella helposti hanskat tiskiin asioiden kanssa, jotka eivät onnistu parin yrittämisen jälkeen. Minulla ei ole pitkäjännitteisyyttä asioiden kanssa, ja olen aina inhonnut sitä, kun joku minun tuntemani henkilö on minua parempi sellaisessa asiassa, joka on minulle merkityksellinen. Silloin yleensä vain luovutan, tosin raivosta nyyhkien ja hammasta purren, mutta minä vain annan periksi. Ei sitten.
En myöskään kestä takaiskuja. Ne lannistavat minut.

Varmaankin tämä pitkäjännitteisyyden puute, kateellisuus ja luovuttaminen ovat saaneet aikaan sen, että tiedän järkyttävän monista asioista pieniä palasia, jotka eivät kuitenkaan muodosta järkevää kokonaisuutta. Tunnistan esimerkiksi kirahvilajit niiden kuvioinnin perusteella - täysin hyödytön, joskin (kenties toisia ihmisiä) huvittava tieto.
Sama ongelma minulla on erityisesti koiraharrastuslajien kanssa. Olen kokeillut hyvin monia koiralajeja, menestynyt joissakin kohtuullisen hyvin aluksi, mutta heti isomman takapakin tullessa olen lopettanut kyseisen harrastuksen kuin seinään.
Saa nähdä, miten rally-tokoharrastuksen käy. Tai tokon, mikäli nyt pääsen edes aloittamaan sitä. Puhumattakaan noseworkista, jossa edelleen odotan alkeiskurssille pääsyä.

Mutta eikös se sananlasku mennyt näin: "Ne, jotka osaavat, tekevät. Ne, jotka eivät osaa, opettavat."

Kommentit