Päätäni pudistellen luin joidenkin ihmisten sosiaalisen median päivityksiä siitä, kuinka heidän koiransa ulkoilevat -30'c pakkasilla yli tunnin lenkkejä, eikä koiralla ole mitään päällä (tai ehkä juuri ne tossut, jotka eivät lämmitä lihaksia vaan estävät ainoastaan anturoita "jäätymästä").
On olemassa koirarotuja, jotka kestävät kovaakin pakkasta. Mutta suurempi osa koiraroduista ei kestä pakkasta - ei ainakaan sellaista pakkasta joka saa omistajankin vetämään turkishaalarin päälleen, rukkaset käsiinsä ja kulkemaan ihmisten ilmoilla michelinukon näköisenä.
Kooikerhondje ei kuulu niihin rotuihin, jotka kestävät kovaa pakkasta - whippet vielä vähemmän. Vaikka kooikkereilla on aluskarva, se ei tarkoita etteikö koira kärsisi kylmästä ja tarvitsisi lämmikettä ylleen Suomen talveen. Lisäksi pukemalla koiraa vältytään yllättävän monilta lihasperäisiltä ongelmilta.
Voin myös keuhkokuumeen sairastaneena ja siitä arpeutuman toiseen keuhkooni saaneena sanoa, että yli -15'c pakkanen käy keuhkoihin. Saman se tekee myös koirille. Erityisesti hengästymistä tulisi välttää, ja harvoin koirat kireällä pakkasella juoksevatkaan täysillä mikäli saavat itse valita.
Kovimmilla pakkasilla kooikkereilla oli päällään villapaidat, toppamanttelit sekä pipot (säärystimet). Siriuksella oli murtuneessa jalassaan kaksi kyynärpäähän ulottuvaa tossua sekä BoT-pinteli. Silti kooikkereilleni oli tulla kylmä, mikäli lenkitys venyi yli 20 minuutin, ja ne kulkivat kolmella jalalla, vaihtaen ilmassa olevaa jalkaa. Mikäli jouduimme pysähtymään hetkeksi syystä tai toisesta, ne alkoivat täristä ja tutista, nousivat minua vasten ja Sirius jopa itki hiljaa.Onneksi TT:n halli on lämmin, ja pystyin ottamaan koiria sinne mukaan toisinaan. Siellä ne saivat juosta, leikkiä ja vähän treenatakin. Myös olohuoneessamme oleva jumppapallo oli kovassa käytössä, ja pahimpien pakkasten aikaan tehtiin temppuja aktivoimiseksi.
Koirien kunto on laskenut varmasti parissa viikossa, samoin kuin minunkin. Jospa nyt ei enää tulisi yli -15'c pakkasia, että voimme lenkkeillä normaalisti.
Sorayan kanssa ei siis ole pystytty käymään oikein missään kaksi viikkoa kestäneen ripulin ja kovien pakkasten takia. Kaksi viikkoa hyvää sosiaalistamiskautta on mennyt harakoille. Ja sen huomaa.
Soraya hätkähtää vieraiden koirien haukuntaa, se suhtautuu epäilevästi ihmisiin jotka ovat pukeutuneet huppuun/isoon pipoon/tummiin laseihin/puolet naamasta peittävään huiviin, ja sitä epäilyttää kulkea läheltä (ohittaa) vieraita koiria.
Olen itse yrittänyt pukeutua vaikka mihin vaatteisiin, eikä Soraya välitä mistään, mitä minulla on päälläni. Mutta vierailla ihmisillä erikoiset asusteet ovat jännittäviä.
Soraya inisee, laskee häntänsä alas ja vetää korviaan taaksepäin. Se tuijottaa epäilyksensä kohdetta, yrittää kiertää sen kaukaa. Onneksi Soraya on ahne. Olen lahjonut sitä tutustumaan oudosti pukeutuneisiin ihmisiin nameilla, vienyt sen tyynesti pelottavan asian (kuten jätelava) luokse ja heitellyt nameja maahan. Kun Soraya tajuaa, että vierailta ihmisiltä saakin herkkuja, se unohtaa epävarmuutensa samantien. Yleensä jännittävät asiat unohtuvat myös, kun sen vierestä on syöty muutama nami.
Ohittaminen on sen sijaan vielä haastavaa. Soraya jää seisomaan, tuijottaa ja inisee, mikäli vieras koira reagoi Sorayaan haukkumalla tai murisemalla. Hiljaisten, rauhallisten koirien ohitus sujuu jo paremmin.Sisätiloissa sen sijaan, olipa kyseessä sitten oma koti tai uusi, vieras ympäristö, hyvin harvat asiat pelottavat pikku-piraijaa. Soraya muun muassa päätti että 20kg tyhjä perunasäkki on hyvä leikkipaikka - ja tuleepahan harjoiteltua samalla pussia agilitya ajatellen.
Olen nyt kahtena päivänä pitänyt Sorayaa Aurinko-emonsa kanssa samassa häkissä hallilla, kun kurssilaiseni treenaavat agilitya. Siinä koirat haukkuvat, juoksevat ja joskus kuumuessaan jopa rähisevät toisilleen. Soraya pääsee seuraamaan erilaisia tilanteita turvallisesti metallihäkistä, emonsa vieressä. Toisinaan pentu myös nukahtaa häkkiin, eikä lotkauta korvaansa koko agilitykurssille.
TT:n hallissa Soraya malttoi keskittyä minuun ja osaamiensa temppujen tekemiseen, vaikka samassa pienessä tilassa oli 5 vierasta, äänekästä koiraa. Astuttuaan pikkukentälle, Soraya laski häntäsä alas ja epäröi, katsoi muita koiria mutta tuli mukanani. Tajuttuaan, että minulla on nameja, vieraat koirat unohtuivat eikä Soraya enää välittänyt niistä.
Tällä viikolla aion ottaa Sorayan parina päivänä töihin ja viedä pennun myös kaupungin keskustaan, kun sääkin on lämpimämpi (ja mikäli ei sada jäähilettä/vettä taivaan täydeltä!). Sisätiloihin kun emme keskustassa pääse, mutta onneksi lämpötilan ollessa vain -2'c, Sorayakin pärjää ulkona pienen hetken toppatakki päällään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti