Agilitya ja ajatuksia

Ensin 3 viikon takaiset agilitytreenit. Lyhyenä kertauksena itsenäisissä treeneissä käydään siis kerran viikossa ja ryhmätreeneissä kerran viikossa. Itsenäisissä treeneissä harjoitellaan lähinnä yksittäisiä esteitä ja niiden erilaisia suoritustapoja ja ohjauskuvioita. Ryhmätreeneissä sitten tehdään rataa ja kuvitellaan että ollaan kisoissa.
 Molemmilla kerroilla otan yleensä koirien kanssa myös vauhtitreeniä lopuksi, sellaisen hauskuutus-hulluttelurallin jossa on tarkoituksena vain juosta mahdollisimman kovaa, suorittaa eteentulevia esteitä täysillä ja pitää hauskaa. On toiminut tähän mennessä joka kerta :)

 Tällä radalla (17.09.) treenailtiin lähinnä kunnon vetoja ja haltuunottoja, että koiran sai menemään oikealle esteelle. Siriukselle rata oli helppo, se osaa erotella hyvin putken ja kepit toisistaan, eikä edes yrittänyt mennä 7. putkeen vaan sujahti suoraan käskystä keppeilemään. Varsin mallikkaita suorituksia teki Sirius, intoa riitti ja vauhtia oli. Tein radan myös takaperin, ei tarvinnut vaihtaa kuin pituus toisinpäin ja antaa mennä. Siriukselle tekee hyvää vaihtaa ratapiirrosta kesken treenien, koska se muistaa nopeasti mikä este tulee seuraavaksi ja alkaa suorittaa rataa itsenäisesti, ilman että seurailee suuremmin mitä minä teen. Toisaalta se on hyvä siinä mielessä, että voin itse vaihdella ja harjoitella eri ohjaustekniikoita ja -kuvioita.
 Aurinkoisen kanssa tehtiin sama rata kahdessa osassa, kepit tosin jätettiin välistä ja pituudelta tehtiin suoraan 6. hyppy. Aurinko irtoaa ihanasti putkiin, jolloin minä saan vähän etumatkaa ja pääsen ohjaamaan paremmin. Aurille hankaluuksia tuotti este 13., johon yritin tehdä takanaleikkauksen. Aurinko kääntyi joka kerta minua kohti sen sijaan, että olisi hypännyt esteen kun leikkaisin sen takana. Tämä ratkaistiin nakkipalojen ja naksuttimen avulla: heitetään nakki esteen yli, naksautetaan kun koira hyppää ja tehdään samalla takanaleikkaus. Parin toiston jälkeen tämä toimi myös vauhdissa. Keppejä tehtiin erillisenä esteenä Aurinkoisen kanssa, hieno pieni akka on hän!

  Seuraavalla viikolla (24.09) harjoiteltiin juoksemista. Sirius teki hommia tavanomaiseen tapaansa, ihan hyvällä vauhdilla mutta ei selvästikään niin kovalla vauhdilla kuin olisi päässyt. Tähän ongelmaan auttoi koiran vaihto. Aurinko innostui silmittömästi kun radalla oli niin monta putkea! Parasta! Ongelmaksi tulikin heti ensimmäisen hypyn jälkeen muuri, jonka Auri olisi halunnut jättää täysin omaan arvoonsa ja syöksyä pää edellä putkeen. Siinä tahkottiin pieni hetki, että sain Aurin hyppäämään muurin ja sen jälkeen vielä menemään 3. putkeen eikä suinkaan takaperin 5. putkeen. Putkihullukoira(?). Kun pääsi Aurin kanssa yhteisymmärrykseen, sujui rata täysin moitteettomasti ja hyvällä vauhdilla kahdessa osassa.
 Koiran vaihto Siriukseen takaisin aiheutti Aurissa huutokonsertin puhkeaminen ja Siriuksessa korkean vireen: sekin ampui kuin tykin suusta jokaiseen putkeen ja pussiin, haukkui välillä ja puri ohi vetolelusta kyynärvarteen. Pikkuvikoja.
 Otin saman rallatteluradan vielä uudestaan Aurinkoisen kanssa, johon myös oli tullut vielä entisestään lisää vauhtia - niin siinä käy kun mamma tekee jonkun toisen kanssa rataa, eikä Hänen Korkeutensa kanssa.
 Tässä radassa ei ollut mitään sen mutkikkaampaa etu- eikä takaperin tehtynä, estekäskyt piti vain antaa tarpeeksi ajoissa ja etsiä itselleen lyhyimmät reitit juosta että ehtii suorittamaan rataa koiran mukana. Hauskat treenit!

 Vietin syyslomaa viikolla 39, jolloin myös agilityn ryhmätreenit jäivät välistä. Maanantaina ehdin kuitenkin käymään itsenäisissä treeneissä harjoittelemassa vähän tekniikkaa (takaakiertoja ja välistävetoja), keppejä sekä keinua. Sitten pääsin ryhmätreeneihin valmiiksi rakennetulle radalle - yksin! Ketään muuta ei treeneihin ilmaantunut, olivatko sitten viettämässä syyslomaa? Itsekseni sain molempien koirien kanssa treenata, vaikka olisin ehkä kaivannut silmäpareja katsomaan ja ehdottamaan uusia ohjauskuvioita vaikeissa kohdissa, mutta ei auta jälkeenpäin valittaa. Kuitenkin onnistuneitakin suorituksia sain aikaiseksi sekä Aurinkoisen että Siriuksen kanssa.
 Puomi-putki erottelu osoittautui Aurille helpommaksi kuin Siriukselle. Samoin se, mihin hypylle ja putken suulle piti milloinkin mennä, Sirius taituroi radalla täysin oman mielensä mukaan, Aurinko taas kuunteli ohjeita ja meni juuri sinne, mihin itse ohjasin (välillä päin p*rsettä).
 Tällä kertaa uskalsin ottaa Aurin kanssa keinun osana rataa, koska keinuttelutreenit ovat menneet sen verran mallikkaasti. Vähän hidas on tuo keinu vielä, mutta mieluummin hidas keinu kuin lentokeinu tai ei keinua ollenkaan. Kepit tehtiin jälleen erillisenä esteenä, aloitus on Aurille vielä vähän hankalaa ilman opastusta, mutta rytmi on muutoin kohdallaan ja vauhtiakin tulee kerta kerralta vähän lisää. Muy bien! Jaoin radan molemmille koirille kolmeen osaan (1-10; 7-13; 10-22) että pääsin palkkamaan tarpeeksi usein. Kontakteilla palkkasin Aurinkoisen vielä erikseen, Siriuksen kanssa otettiin myös yksi sellainen kierros että sekin sai naksun ja nakin oikeasta kontaktin suorittamisesta.
 Haastava rata sekä koirille että minulle, minua alkoi oli yhdessä vaiheessa pyörryttää kesken radan ja oli pakko pysähtyä istumaan ja hengittämään hetkeksi. Liekö niskat vai mikä pyörrytyksen, hirveän hengästymisen ja korvien lukkiutumisen syynä, ei ollut nimittäin ensimmäinen kerta kun noin käy vähänkään raskaammassa liikuntasuorituksessa.

 Ajatuksia sen verran, että uskaltauduin katsomaan tulevia agility-, toko- ja BH-kisoja/kokeita. Haaveena olisi edes toisen koiran kanssa käydä jossakin virallisessa näyttäytymässä (muuallakin kuin näyttelyissä), ja ehkä saada joku tuloskin. Se nyt on toissijainen asia, kunhan pääsisin lievästä kisakammostani ja uskaltautuisin ilmoittamaan myös Aurin kisoihin. En tiedä, enkö luota Aurinkoiseen vaiko itseeni, mutta joku luottamusongelma tässä on. Tai itseluottamusongelma. Se on todennäköisesti lähempänä totuutta.
 Mutta jos vaikka rohkaistuisin ja johonkin lähtisin kooikkereitteni kanssa. Kyllä ne sen verran osaavat, että ainakin huvitetaan yleisöä jos ei muuta!

Siskopuolet automatkalla <3

Syksyn heijastinmuotia.

Hela gänget.

Agiliitoa!

 Agiliitoa hyvinkin. Nyt olen kahdessa viikossa ehtinyt käymään 4 kertaa treenaamassa agilitya, mikä tuntuu meille juuri sopivalta tahdilta. Pienryhmätreeneissä on otettu ratoja ja itsenäisissä treeneissä sitten keskitytty ongelmakohtiin sekä tekniikkaan.
 Pitäisi tosin jostakin löytää hyvä hyppytekniikkatreeni, että voisin sitä harjoitella molempien koirien kanssa. Välillä niiden tekniikka on vähän mitä on...

 Tiistaina 10.päivä tehtiin siis pienryhmätreenissä ihan oikeaa rataa joka sisälsi hurjat 24 estettä. En ihan tajua näitä pitkiä ratoja, olen kyllä nähnyt niitä 30 esteen treenejäkin, mutta minusta 20 suoritettavaa estettä on maksimimäärä radalla. Nuo pidemmät radat otan koiran kuin koiran kanssa kahdessa osassa, Aurinkoisen kanssa ensimmäisellä kerralla useimmiten 3-4 osassa, että saan palkattua sitä tarpeeksi usein.
 Sirius suoritti radan 3 kertaa, sekä lisäksi otettiin muutaman kerran eri keppikulmia sekä kontaktiharjoitusta. Ensimmäisellä kerralla ohjasin normaalisti, Siriuksella oli ihan hyvä vauhti ja otti kontaktit täydellisesti vaikka minä juoksin monen metrin päähän! Toinen kierros otettiinkin sitten ilman ääniapuja, eli ohjasin pelkästään kropalla sekä käsillä. Ainoastaan lähtöluvan sekä kontaktikäskyt annoin äänen kanssa, ja Siriuksen ollessa putkessa piti taputtaa käsiä yhteen, että koira tajusi missä minä olen. Tämä on hyvä harjoitus kenelle tahansa, suosittelen kokeilemaan. Kolmas kierros otettiin sitten ilman sen suurempia vartaloavustuksia, pelkällä ääni ohjauksella. Tottakai kroppa kääntyilee mutkissa mukana, mutta kädet pidin tiiviisti kylkiä vasten etten vahingossakaan ohjaa niillä. Näillä kahdella viimeisellä ratakerralla Siriuksesta lähti ääntä (!) ja se haukkui putkissa, kontakteilla, ja osalla hypyistäkin sekä tietysti murisi keppejä tehdessään. Asennetta :D
 Aurinkoisen kanssa otettiin rata 3 pätkässä, palkkasin aina vaikeiden kohtien jälkeen reilusti. Kepit eivät vielä ole lähellekään itsenäiset, eli palkkasin ennen keppejä sekä heti keppien jälkeen. Vähän alkaa rytmiä löytymään toiseen suuntaan kun minä olen Aurin oikealla puolella, muutoin pitää ohjailla vähän kädellä. Mutta oikea aloitusväli alkaa Aurilla löytyä jo ihan itsestään, kiitos naksuttimen ja tietysti toistojen. Vauhtia Aurilla oli ensimmäisellä kolmen pätkän radalla aika vähän, ja seuraavalle radalle hetsasinkin koiraa huomattavasti enemmän lelulla, jolloin akka ampui ensimmäisen esteen takaa matkaan kuin tykin suusta. Lisäksi se on vielä valeraskaana, joten en ihmettele sen hieman vaisua käytöstä treeneissä ja lenkillä, vaan tehdään juuri sen verran kun Aurinkoisella riittää innostus, mieluusti vielä vähän vähemmän.
 Tässä tämän viikon tiistain rata:

 Itsenäisissä treeneissä viime viikon perjantaina (6.9.) tehtiin neliöhyppyharjoituksia molempien koirien kanssa, sekä lisäksi kontakti- ja keppitreeniä. Tosin viisastuneena päätin, että pidän kontakti- ja keppitreenit jatkossa erillään erityisesti Aurin kanssa, treenaan toisia pienryhmätreeneissä ja toisia sitten itsenäisesti.
 Siriukselle kiertoharjoitukset olivat tuttuja hommaa, sille se oli lähinnä kertausharjoitus ja yritin saada siihen lelun kanssa lisää vauhtia ilman, että tekniikka kärsii. Välistävetoihin saatiinkiin vauhtia lisää, takaakierrot ovat minusta melko samanlaisia kuin ennekin, Sirius voisi myös tehdä takaakierron vielä tiukemmin ja lähempänä siivekettä. Tämä harjoitus pitää ottaa vaikkapa viikon päästä uusiksi namien ja naksuttimen avulla.
 Aurille sekä välistäveto- että takaakiertoharjoitus olivat uusia juttuja, joskus olen helpolla radalla tehnyt sille niitä. Hyvin kuitenkin akka tajusi, mitä tehdään, erityisesti välistävedot olivat nopeita ja hypyt varsin mallikkaita. Takaakiertoa pitää harjoitella myös Aurin kanssa, tosin minunkin tekniikassani voi olla puutteita koska ohjaan Auria samalla tavalla kuin Siriusta, mikä ei todellakaan toimi! Aurinko ei osaa (ainakaan vielä) esteitä samalla tavalla nimeltä kuin Sirius, eikä se hae juurikaan itsenäisesti mitään muuta kuin putkea.
 Lisäksi tein koirien kanssa helppoa hyppytreeniä, jossa oli tarkoituksena vähän treenata vauhtia. Ensin juoksin molempien kanssa rinnakkain, sitten jätin koiran 1.esteen taakse ja kutsuin, sekä viimeisenä jätin palkan 4.esteen taakse ja lähetin koiran 1.esteeltä, juosten itse perässä. Tämä oli kaikista kolmesta hauska treeni!
 Hyppytreenikuvio näytti siis tältä (ja sitä otettiin molempiin suuntiin, eli sekä minun vasemmalla että oikealla kädelläni):

 Torstaina (12.9.) kävin jälleen itsenäisissä treeneissä, tällä kertaa tehtiin erilaisia vauhtipätkiä samalla tiistain radalla (ratapiirros alempana omalla estejärjestyksellä) ja harjoiteltiin kontakteja. Siriusta piti muistutella siitä, että esteet on todellakin suoritettava ja loppuun asti, vaikka minä en jäisikään sitä odottelemaan. Ongelmakohdaksi muodostui u-putki ja sen jälkeen oleva hyppy. Sirius oli vakaasti sitä mieltä, että minä häviän varmasti maailmasta sillä aikaa kun se suorittaa putkea. Pienen väittelyn jälkeen Sirius teki kuten käskettiin, ja sai tietysti palkkioksi kunnon vetoleikin oikeasta suorituksesta.
 Aurin kanssa paneuduttiin keinuun. Meidän ongelmaamme. Aurista keinu on hirveänkauheankamala, vihoviimeinen ja viheliäinen vempain. Se kieltäytyy nousemasta keinun alakontaktia pidemmälle, läähättää, tärisyttää jalkojaan, kääntää päänsä poispäin kun komennan sitä, kääntää selkänsä minulle ja jopa istuu keinulle selkä menosuuntaan päin. Kuinka paljon siitä on todellista pelkoa ja kuinka paljon Aurille luontaista draamaa, sitä en tiedä. Nameja se kuitenkin syö hetkenä minä hyvänsä ja suorittaa innoissaan rataa myös kamalan keinun lähellä. Lopulta laitoin Aurille hihnan ja pakotin sen keinulle. Parhaaksi keinoksi totesin hihnan, pakotteet sekä omat, kimeän kehumiseni. Silloin Aurinko suoritti keinun, ei mitenkään innoissaan ja rohkeana, mutta suoritti kuitenkin ilman sen suurempia ongelmia. Alastulossa hiljensin keinun vauhtia ja palkkasin ruhtinaallisesti kontaktilla. Tällä keinoin keinu saatiin suoritettua 3-4 kertaa mallikkaasti, ja siihen loppui meidän keinun treenaminen siltä viikolta.
 Tässä on meidän vauhtipätkät, molepien koirien kanssa otettiin rata kolmessa osassa, että pääsin palkkaamaan useammin. Aurin kanssa palkkasin heti 7. esteen jälkeen ja keinu jätettiin radalla välistä suosiolla. Ei pilata alkuun saatua työtä!

 

 Lopputreeni sitten tehtiinkin kaikkea hauskaa, eli juurikin tuota vauhtirataa sekä puomin kontakteja (koska hetken Auri oli sitä mieltä, että varmasti puomikin keinahtaa kohta).
 Kyllä siitä vielä agilitykoira tulee, vaikka ei koskaan kisattaisikaan. Kunhan on hauskaa! Se tuntuu monilta nykyisin unohtuvan - olipa kyseessä sitten mikä koiralaji tahansa. Eikö yhdessätekeminen ja ilo ole kaikista tärkeintä?

Syksy saa

 Kuten moni kooikerhondjeihminen onkin jo lukenut sosiaalisesta mediasta, ei Aurinkoisen pentuja tulekaan tänä vuonna. Joskus se vain menee näin, eikä syytä tiedetä. Keväällä yritetään seuraavista juoksuista uudestaan, jos silloin tärppäisi ja saataisiin maailmaan pieniä auringonsäteitä.

 Elokuu meni minulla kokonaan töissä ja sen jälkeen tyhjää ultraa surressa. Nyt kuitenkin opiskelut ovat alkaneet (tai siis jatkuneet) Joensuussa, tällä hetkellä on menossa erittäin pedagoginen ja filosofinen kuukausi. Mikäs siinä, joka päivä on jotakin tunteja yliopistokampuksella vietettävä mutta vapaa-aikaakin jää niin koirille kuin kaikelle muullekin.

 Agilityyn päästiin vihdoin ja viimein! Kuinka onnelliseksi voi ihminen tullakaan siitä, että pääse pitkästä aikaa todellakin tekemään jotakin koiransa kanssa! Toki koko kesä on lenkkeilty, rämmitty metsissä ja pidetty yllä niin kuntoa kuin arkitottelevaisuuttakin, mutta varsinainen jonkin lajin treenaaminen on jäänyt kokonaan pois. Nyt on tarkoitus ottaa vähän kiinni sitä, mikä kesällä jäi välistä.
 Tarkoituksena on käydä oman pienryhmän agilitytreeneissä ja lisäksi kerran viikossa itsenäisesti harjoittelemassa enemmän teknisiä ja toistoa vaativia asioita sekä kuvioita. Siriuksen kanssa harjoitellaan kontakteja, eri keppikulmia sekä irtoamista, Aurin kanssa taas keppejä, kontakteja sekä keinua, joka on tällä hetkellä ihan levällään. Kepit sentään alkavat jo sujua vähän paremmin, Auri hakee jo oikeaa rytmiä eikä tarvitse enää käsiapua niin paljon - kyllä, opetin koirani kepeille käsivedolla, se on minulle itselleni helpointa. Kontaktit ovat puomilla ja A:lla Aurinkoisella varsin mallikkaat, naksuttimesta on tässä suuresti apua.

 Nyt kun Auri ei kerran saa pentuja, on haaveissa myös mennä BH-kokeeseen tänä vuonna tai heti ensi vuoden alusta ennen seuraavia juoksuja. Saa nähdä, saanko minä itsestäni niin paljon irti että todellakin treenaan Aurinkoisen siihen kuntoon, että se BH-kokeen läpäisee. Kaupunkiosuudessa sillä tuskin on mitään ongelmia, mutta sitä ennen olisi suoritettava tottisosuus, joka sisältää paikkamakuun toisen tehdessä liikesarjoja sekä hurjan pitkän seuraamisen. Siinä meinaa minullakin jo into lopahtaa, onko siis ihme että koirakaan ei kovin mallikasta seuraamista tee?
 Paras siis vain aloittaa pienillä askelilla ja matkoilla, palkata ja motivoida Auria aina vain parempaan suoritukseen. Kyllä se BH-koe jossain vaiheessa läpi menee :)

 Siriuksen kanssa ei ole muissa lajeissa kuin agilityssa mitään tavoitteita. Periaatteessa voisin treenailla tokon avoimen luokan liikkeitä teknisesti parempaa kuntoon, jolloin Titiuu olisi periaateessa kisavalmis. Jospa innostun ja hankin sille TK2 -koularin. Ja olisihan ylipäätään erikoisvoittajaluokan korkkaus mahtavaa, vaikka siinä välissä pitäisikin saada voittajaluokastakin 1-tulos.


  Haaveita on oltava, on edes jotakin mitä voi ajatella tulevaisuudessa saavuttavansa.
 

Aurinko, Africa ja Sirius - minun laumani <3

Hektistä

Heinäkuussa en paljon ehtinyt koirien kanssa mitään tekemään. Kerran treenasin tokoa ihan treenaamalla ja siihen se sitten jäikin. Sirius pelitti tuolloin ihan hyvin, harjoiteltiin luoksetulon pysäytyksiä, kaukokäskyjä sekä oikeapaikkaista seuraamista. Luoksetulossa pysäytys vähän valui ensimmäisellä kerralla, mutta lopuksi sain hyviä pysäytyksiä sekä tehtiin myös pari läpijuoksua. Aurin kanssa harjoiteltiin luoksetuloa (siis jalkojeni eteen), mikä tuotti hankaluuksia. Samoin seuraaminen takkusi melkein koko ajan, mutta sain sentään muutaman hyvän seurausaskeleen josta palkkasin Auria reilusti. Sittenpä ilmenikin syy (josta lisää alempana), miksi Auri oli niin kummallinen ja tahmea treenikaveri. Lisäksi on vähän temppuja tehty sisällä, ulkona sitten lähinnä luoksetuloharjoituksia ja katsekontaktin vahvistusta.

 Tai ehkä olisin ehtinyt enemmänkin tekemään jos vain olisin tehnyt, mutta yllättävä kesätyö vaatii veronsa. Varsinkin kun kyseessä on vuorotyö, jossa päivien pituus vaihtelee 6 tunnista aina sinne 9,5 tuntiin. Täytyy nostaa hattua niille ihmisille, jotka käyvät vuorotyössä ja jaksavat vielä menestyksekkäästi treenata koiriensa kanssa. Minulla ei vain tunnu voimavarat riittävän siihen, ei ainakaan tällä hetkellä kun täytyy muutenkin miettiä monet asiat uusiksi - enkä edes voi vaikuttaa kaikkiin ja kaikkeen, mitä ympärilläni tapahtuu ja jotka tulevat vaikuttamaan myös minun elämääni.

 Agilitya ei siis olla päästy treenaamaan koko heinäkuussa koska treenipaikka on Joensuussa ja vuorotyöni Varkaudessa. Saa nähdä miten elokuussa käy, jos silloin edes kerran pääsisi kokeilemaan agilitya. Vanhemmiltani sentään löytyy pari putkea (käyvät paremman puutteessa) sekä aitatolppia kepeiksi. Seuraavina parina vapaapäivänä voisin vihdoin rakentaa jonkinnäköisen kontaktiesteen kotiin, vaikka sitten sellaisen jossa toinen puoli on puomin alastulo ja toinen A-esteen. Saisi edes jotakin treenattua.

 Mutta sitten vähän iloisempiakin uutisia: Aurinko aloitti juoksut (hieman salaa ja n. 1kk etuajassa), mikä tarkoitti sitä että Aurinko pääsi Pirjo -kasvattajan hoiviin lemmenlomalle! Nyt odotellaan tämän romanttisen matkan jälkiseurauksia, astutus tapahtui luonnollisesti ja vielä useamman kerran useampana eri päivänä. Viikon verran Auri majaili kasvattajansa luona ja oli kuulemma erittäin kiltti sekä helposti astutettava tyttö :)
 Tällä hetkellä Aurinko on jo takaisin kotona, mikä tarkoittaa sitä että Sirius itkee ja ruikuttaa portin toisella puolella ihanalta tuoksuvan akan perään. Vaikka tärppipäivät menivät Aurilta jo ohi, on tuoksu silti ihana ja Aurinko seisoo vielä ja yrittää vaihtoehtoisesti saada African astumaan itseään, kun ei kerran Siriuksen luokse pääse.
 Nyt kuitenkin odotetaan sormet ja varpaat ristissä, että pentuja on tulossa syyskuun lopussa ja että kaikki menee hyvin!

 Sitten vielä pari kännykkäkamerakuvaa aurinkoisilta hellepäiviltä, joita on sentään muutama ollut myös heinäkuussa (jopa silloin kun olen ollut vapaapäiviä viettämässä).

Uusia tuulia

 Kevät toi mukanaan elämän muutoksen, joka kosketti erityisesti minun lisäkseni myös koiriani. Perhe muuttui, asunto muuttui, elämä muuttui. Mutta kenties parempaan, ainakin nyt tuntuu pitkästä aikaa onnelliselta ja rauhalliselta. Myrskytuuli elämässä muuttui lempeäksi kesän lounatuuleksi, ja nautin siitä täysillä.

 Aloitetaan uutiset sillä, että rakas Naurava Nakkini (siis Sirius) täytti 20. kesäkuuta hurjat 6 vuotta! Lahjaksi Sirius sai monenmoista herkkua aina paistetuista poronluista raakaan lampaanrustoon, sekä tietysti jo perinteeksi muodostuneen maksalaatikkokakun koristeltuna oikealla määrällä nakinpaloja ja kerman virkaa toimitti kermaviili. Suuresti onnea rakkain Koirantähteni <3

 Aurinko sekä Sirius kävivät korkkaamassa Sulkavan ryhmänäyttelyssä 18.5. valioluokan. Tuomarina oli Anna-Liisa Heikkinen, ja molemmat kooikkerit saivat ERIt. Muutoin ei ollut turkki, koko eivätkä askeleetkaan kunnossa, eriskummallista kerrassaan kuinka koirat voivat kahdessa viikossa muuttua aivan toisen laisiksi! Tai sitten on katsojalla ollut roska silmässä.
 Sunnuntaina 19.5. kävin pyörähtelemässä Varkaudessa match show'ssa peräti 4 koiran kanssa: Africa -whippet sai isoissa pennuissa punaisen nauhan, muttei sijoitusta. Milo -vaari taas oli veteraaniluokan kolmas. Sirius sai sinisen nauhan pienten aikuisten kehässä ja luokassa toinen! Aurinko taas sai punaisen nauhan pienissä aikuisissa ja oli omassa luokassaan toinen! Hienoja kakkosia jälleen kerran, ruusukkeita, pokaaleja ja ruokasäkkejä sain kotiin vietäväksi.

 Tämän jälkeen olikin Aurin aika mennä selkäkuvaukseen (Aurin selkäsairaus osa 1). Auri lakkasi siis oireilemasta melko pian saatuaan diagnoosin ja lääkkeet selkäänsä, eivätkä oireet olleet palanneet. Silti jännitin kuvia, toivoin että tulehdus olisi poissa, että syöpymä selässä ei olisi levinnyt ja että muutoinkin selkä olisi kunnossa.
 Uutiset olivat parempia kuin uskalsin odottaakaan: Selkä on täysin terve, eikä siitä löydy enää mitään muutoksia! Saadaan harrastaa mitä vain, myös agilitya, ihan miten halutaan, eli koiran omaan tahtiin. Hyvä etten hypännyt eläinlääkärin kaulaan ja suudellut! Minun pikkuakkani on taas terve <3

 Tämän seurauksena tietysti olemme käyneet muutaman kerran treenaamassa agilitya Siriuksen ja Aurinkoisen kanssa. Suuria tavoitteita ei ole, Siriuksen kanssa EHKÄ uskaltaudun vielä kisoihin tänä vuonna. Aurin kanssa opetellaan kaikki esteet, joista puuttuu enää keinu. Kepit eivät ole mitenkään mallikaat, eikä niitä oteta vielä radan osana mutta alkeet on Aurilla jo hallussa. Keinun kanssa ei olla vielä tehty tuttavuutta, kontakteja harjoitellaan ensin puomilla ja A-esteellä aikansa ennenkuin siirrytään paukuttelemaan sitä kaameaa kiikkua (lienee sanomattakin selvää että inhoan keinua esteenä ja minusta se pitäisi poistaa kokonaan agilitysta).
 Tokoa ollaan tehty vähän, eikä oikeista treeneistä voi puhua mutta jotain pientä olen koirille mieliin muistutellut ja ajatellut, että kunhan taas minun normaali elämäni alkaa kulkea eteenpäin opiskelujen jatkumisen myötä, jatkuu myös jonkinlainen treenaus tällä saralla. Aurin BH-koe nyt todennäköisesti jää ensi vuoteen, mutta onhan tässä koko elämä aikaa tehdä vaikka mitä!

 Sen verran sanottakoon, että oma perheeni päätti kuitenkin kasvaa  ja tavallaan minulla on nyt kolmas koira (olkoonkin että "väärää" rotua). Kuitenkin kolmas kooikkerikin on tulossa suunnitelmieni mukaan, ja pääsen ehkä vihdoin aloittamaan erittäin pienimuotoisen kasvatustyöni parin vuoden sisällä.
 Lopuksi kuvia kesäkuun alun kooikkeritreffeiltä (ja se yksi vääränrotuinen) Jyväskylästä, kuvaajana toimi Susanna Sistonen.

 Huumaavia hellepäiviä, rakkaat lukijat!

Rakas, märkä Sirius

Vesipeto (ja keppien anastaja) Aurinko

Aurinko (taas uimassa!), vaanimassa Sirkku sekä Africa

Assa, Kossi, Nini, Sirkku, Severi, Siru, Sirius ja Aurinko

Uusi valio - tuplana

  Melko rankan viikon jälkeen suuntasin sunnuntaina kohti Tohmajärven ryhmänäyttelyä kahden vastapestyn ja puunatun kooikkerin kanssa. Molemmilla (erityisesti Aurilla) on ollut tehokas karvanlähtö, mutta eihän kooikerhondje ole (tai ainakaan kuuluisi olla) mikään turkkirotu, joten turha stressata sen enemmän jostakin karvanmäärästä - laatu ennen määrää tässäkin asiassa.

 Kilpakumppaneina olivat nuoriso-ostaston Benny (Callitris Jongleur Hubicka) sekä valioluokan Kerttu (Muskettikoiran Wilperiina). Vähän jo Bennylle povailin urosten voittoa, Aurin kanssa uskalsin vähän toivoakin valioitumista, sillä sama tuomari (Dubravka Reicher) laittoi Aurinkoisen syyskuussa Eckerössä VSP:ksi ja antoi Siriuksellekin ERIn.
Callitris -kasvattaja Tuija oli turistina näyttelyssä ja hihkaisi heti Siriuksen nähdessään, että siinä on ilmiselvä Vanjo (Siriuksen isoäidin isä)! Hassua miten tuo ulkonäkö periytyy ja pomppaa monen sukupolven takaa esille. Lisäksi Siriuksen kanssa keskusteltiin hännänkannosta, mutta yksittäisarvostelussa kehässä kuitenkin malttoi sitten pitää häntäänsä melko kauniisti eikä siellä tarvinnut machoilla muille koirille.

 Yllätyksellinen päivä alkoi jo siitä kun komea Benny sai ERIn ilman SA:ta. Minä seisoin suu auki kehän reunalla ja mietin, että jos ei Benny kelpaa niin tuskin sitten Siriuskaan. Kehään se oli kuitenkin vietävä, juoksutettava ja seisotettava tuomarin edessä. Kun kehäsihteeri kiskaisi ERIn esille, olin pelkkää hymyä, mutta vaaleanpunainen lipuke oli minulle ihan liikaa ja saman tien alkoivat kyyneleet valua. Siriuksesta tuli valio! Seisoin kyyneleet silmissä kehässä, tuijotin vain kehäsihteeriä ja tuomaria, ja yritin sopertaa sertin saatuani, että koira valioituu. Ruusukkeet kädessä Siriukselle kehuja hihkuen juoksi vaihtamaan esitettävää koiraa, enkä oikeastaan muista Aurin esittämisestä mitään ennen paras narttu -kehää. Siinä tuomari osoitti Aurinkoisen ensimmäiseksi, joten serti ja muotovalion arvo pikkuakallekin! Siinä vaiheessa kehäsihteeri sanoikin jo nauraen minulle, että älä nyt taas ala itkemään. En sentään vaikka siinäkin vaiheessa vuodatin ilonkyyneleitä.
 ROP-kehässä olivat siis Sirius ja Aurinko vastakkain, onneksi Bennyn omistaja Kati suostui esittämään Aurinkoisen ja saamaan sen vielä rotunsa parhaaksi! Lopullinen valinnan syy oli hännänkanto; Sirius innostui silmittömästi päästessään yhtä aikaa Aurin kanssa kehään joten häntä oli sen mukainen (korkea!).
 Mutta en voi olla kuin tyytyväinen tuloksiin, mikä viikonloppu kyyneleineen kaikkineen!

Sirius: AVO ERI1 SA SERT VSP -> FI MVA
5,5 years. Very well proportioned. Nice head, very good topline, good angulations and movement. Very good coat, correct furnishing. Correct bite.

Aurinko: AVO ERI 1 SA SERT ROP -> FI MVA
 2,5 years. Well proportioned. Feminine, nice head, good topline, enough good angulations and movement. Correct coat, correct furnishing, good bite. Elegant little lady.

Hiljainen huhtikuu

 Agility- ja tottistreenien lisäksi ei oikeastaan mitään uutta tai jännittävää meidän laumassa. Minä olen seilannut Joensuu-Joroinen -väliä, tehnyt vähän opiskelujuttuja ja viettänyt leppoisaa aikaa koirien kanssa.
Milo-seropi oli minulla hoidossa muutaman päivän, kun vanhempani lähtivät reissuun eli koiralauman koko kasvoi hetkeksi yhdellä puolikuurolla seniorilla. Tänä aikana ehdittiin käymään Jaamankankaalla lenkillä Anniinan, Adyan ja Anniinan lainakooikkerin Aroonan kanssa, pari tuntia vierähti erittäin hyvässä seurassa ja koiratkin saivat juosta vapaina sydämensä kyllyydestä, kiitos! Lauma tuli hienosti juttuun keskenään, jopa Milo-vaari intoutui leikkimään joukon nuorimman neidin (Aroona) kanssa. Myöskin Aurinko osoitti suopeuttaan(!) sekä Adyalle että Aroonalle, ja halusi ehdottomasti leikkiä Aroonan kanssa kepeille - juosta karkuun, vetää yhdessä ja kantaa yhdessä. Ihanat, sosiaaliset tytöt! Sirius tapaansa mukaan imppaili ja pissaili joka puun ja puskan, välillä sekin sentään kirmaili tyttöjen perässä kunnes taas hajut veivät miehen mennessään :)

 Agilityssa oltiin Siriuksen kanssa viime kerralla kahdestaan, radan olivat sentään edelliset treenaajat jättäneet mutta eivät minkäänlaista ratapiirrosta tai numerokylttejä esteiden viereen. Improvisoin sitten Siriuksen kanssa muutaman radan pätkän, erityisesti kontakteja hinkattiin kun ketään ei ollut häiritsemässä.
 Aurinkoisen kanssa sitten tottisteltiin, seuraamiseen pitäisi edelleen saada jonkinlaista järkeä, koska välillä Auri jätättää ja vaanii, toisinaan taas se on sivusuunnassa liian kaukana tai sitten se edistää (toisaalta, mieluummin pieni edistys kuin perässä raahautuminen). Jäävät ovat hyvät, luoksetulossa eteenistuminen jää hieman kauaksi - Aurinko jää minusta 50-60cm päähän, kun välimatkaa pitäisi olla vain 10cm. Eli ei ainakaan vielä olla BH-koevalmiita, mutta eihän tässä mikään hirveä kiire sinne olekaan.

 Tänään sentään kävin Varkaudessa näyttelytreeneissä, jossa kovasti opetan Siriusta pitämään häntäänsä kauniisti juostessaan. Paikalla seisoessa häntä on hienosti alhaalla, mutta liikkeessä (erityisesti jos on muita uroksia yhtä aikaa kehää kiertämässä) häntä nousee liian korkealle. Seisottaessa murtunut jalkan osoittaa jonkin verran sivulle, mutta sille ei voi mitään - eikä se ole edelleenkään periytyvä ominaisuus.
 Aurinko tarjosi seisomisen sijaa istumista, vähän aikaa piti muistutella että mitä tehdään kun sanotaan "seiso" ja annetaa käsimerkki. Juostessa Aurinko heiluttelee välillä häntäänsä ja kun vapautan sen seisomisesta, pikkuakka suurinpiirtein hyppää syliin ja syö naaman, saa hepulin ja alkaa onnellisena kieriskellä maassa. On ne näyttelyhommat hauskoja!
 Tutkiminen meni molemmilla ihan hyvin, eivät ole mitenkään kovin innoissaan hampaiden katsomisesta tai muuta kopeloinnista, mutta eivät väistä tai panikoi (huom. Aurilla on tämä ollut ongelma viime syksynä).

 Tiistaina olisi taas agilitya ja tottista luvassa, mikäli muuton keskeltä ehdin treeneihin - yritän ainakin! Lisäksi loppuviikosta olisi tarkoitus ottaa Anniinan kanssa kooikkerilenkki uusiksi, ja lauantaina sitten kutsuvatkin agilitykisat työntekijää.
 Loppuun kaksi keväistä kooikkeria!

 

...ja kuvat

Sitten vielä kuvasaastetta edelliseen "harrastuksia" -blogipostaukseen liittyen. Tyhmä blogger kun ei suostunut lisäämään näitä kuvia mitenkään tekstin loppuun. Paska lafka sanon minä, kohta vaihdan blogipaikkaa - mutta sitä ennen lähetän tulikivenkatkuisen palautteen.
 Kuvaaja ei ole ollut ihan kuvakulmista varma mutta kyllä niissä sentään näkyy koko koira :D Kaikki kuvat on ottanut African omistaja Pasi K.

Harrastuksia

Se, että pääsee säännöllisesti kerran viikossa treenaamaan koirien kanssa, alkaa näkyä. Molemmat koirat menevät banaaneiksi kun otan treenirepun esille, samantien alkaa itsensä ympäripyöriminen, vinkuminen ja hännän heilutus - varsinkin Auri näyttää siltä että koko takaruumis irtoaa.

 Siriuksen kanssa on tehty agilitya kerran viikossa, ja Sirius tuntuu edistyvän jo tuollakin treenamisella oikein hyvin. Keppikulmia ja kontakteja voisi hioa varmaan sen pari kertaa viikossa, joka varmaankin tulee toteutumaan kunhan muutamme toukokuussa lähemmäs agilityhallia eikä tarvitse matkaa enää autolla tehdä.
 Summa summarum, Sirius on toiminut melkein kuin ajatus agilityssa. Tietysti virheitä tulee, koira menee väärälle esteelle, tekee sen väärään suuntaan tai jättää koko esteen välistä, mutta 99% tapauksista voin katsoa peiliin. Mitäs ohjasin päin mäntyä.
 Parasta kuitenkin on se, että Siriuksessa on vauhtia. Viime treeneissä jäin jälkeen (!) koirasta, en muista milloin viimeksi Siriuksen kanssa olisi sellaista tapahtunut. Samantien voin kirjoittaa, että pk.collie Bondi jota ohjaan harvakseltaan agilityssa, ei myöskään usein pääse edelleni. Eli melko lujaa kipitän agilityradalla! Ja niin kipittää nähtävästi Siriuskin, vaikkei se niille nopeimmille koirakoille vauhdissa pärjääkään. Mutta ehkä ihanneaikarajat alittuvat kuitenkin myös meiltä, kunhan kesällä agilitykisoihin taas mennään.
 Joskus hyvin harvoin vedän Siriuksen äärimmilleen, otan siitä kaiken irti koska jos jotain tuosta koirasta löytyy, niin se on taistelutahtoa. Se väsyy fyysisesti, sen näkee sen liikkeistä ja vauhdista, mutta nimenomaan taistelutahdolla ja halulla iskeä hampaansa vielä kerran vetoleluun sen pusertaa itsestään kaiken irti. Minä itse pidän siitä ominaisuudesta koirassa, että se antaa painostettuna kaikkensa ja vieläpä mielellään, ikäänkuin koira itsekin haastaisi itseään tekemään homman vielä kerran.

Vauhtirata kontakteilla 26.03.-13

Putkijarru 02.04.-13

Vauhti- ja irtoamisrata 09.04.-13

 Vaikka Aurista ei ihan samanlaista taistelutahtoa löydykään, on akassa aivan tarpeeksi potkua BH-koeharjoituksiin. Tällä hetkellä siis harjoittelemme BH-kokeen tottisosuutta, kaupunkiosuudessa ongelmana ovat ainoastaan toisten koirien ohituksen sekä kaupan edessä odottaminen hiljaa. Onhan se nyt Aurilta aivan liikaa vaadittu, että kaupan edessä pitäisi YKSIN odottaa hiljaa kun siitä menee ohi koiria tai ihmisiä, jotka tunkevat Aurin YKSITYISELLE alueelle. Helvetti sentään, huutia sellaisille tunkeilijoille. Siihen siis tarvitaan harjoitusta, ehkä pitää kysellä PoKSilta tai JoSePalta kiinnostuineita treenikavereita kaupunkipätkiin.
 Seuraaminen on Aurilla ihan OK, välillä vire nousee liian korkealle (edistää tai liikkuu liian kauas minusta sivusuunnassa) tai sitten Auri alkaa vaanimaan lelupalkkaa, jolloin se taas jätättää. Uutena tekniikkana kokeilen lelun pitämistä koiranpuoleisessa kainalossa, josta sitten vain pudotan lelun Aurille.
 Jäävissä liikkeissä maahanmeno on erinomainen, istumisesssa Auri kaipaa vielä vähän avustamista mutta sitä liikettä ei olla harjoiteltukaan kuin muutamia toistoja. Luoksetulo luo vauhtia ja vaarallisia tilanteita, polvilumpioilla on uhkana muljahtaa kun Aurinko juoksee täysillä kohti ja jarrut eivät toimikaan ihan kunnolla. Onneksi kyseessä on vain 12kg pikkuspanieli, eikä mikään monikymmenkiloinen "oikea" PK-koira.
 Paikkamakuuta olen vaikeuttanut leikkimällä itsekseni lelulla, jonka aikana Aurin pitää maata kauniisti aloillaan ja palkaksi saa vain nameja, eikä yhtään leikkihetkeä lelulla. Vire on tarkoitus pitää matalalla, tapahtuipa mitä tahansa. Tästä edetään oikeaoppiseen paikkamakuuseen, eli joku treenaa oman koiransa kanssa vieressä ja Aurin on maattava paikoillaan. Aikaa ja välimatkaa minuun on tarkoitus pidentää hiljalleen jokaisen onnistuneen treenikerran jälkeen.
 Alkaa vähitellen näyttää siltä, että Aurikin saa nimensä eteen BH -tittelin!

 Tästäpä tulikin mieleeni, että pitää joskus kuvata videolle koirien kanssa leikkimistä. Eivät ne mitään terrierejä tai käyttömalinoiseja ole, mutta kyllä niistä silti toimintakykyä ja taisteluhalua löytyy minun tarpeisiini.

 Tämä lisäksi käytiin myös Aurinkoisen alustavan paranemisen kunniaksi näyttelytreeneissä, josta ei sen suurempaa mainintaa. Sekä kooikkerit että lainakoira -Africa esiintyivät edukseen, sain jopa African ravaamaan kauniisti pomppimisen ja äkkipysähdyksen sijaan.
 Sirius sai taas huomauttamista hieman korkeasta hännänkannosta liikkeessä, seisoessa häntä laskeutuu taas oikein kauniisti oikealle paikalleen. Kehuja Sirius sai sen sijaan liikkeistään sekä purennastaan, jota kelpaa kuulemma tuomareille esitellä (tuomarin tahdosta siis!).
 Aurinko oli oma itsensä, juoksi (hieman veti kun oli nakkia herkkuna) kauniisti, seisoi kauniisti ja antoi kopeloida itseään kauniisti pöydällä (joka yllätti 6vk sairasloman eli "6vk pullossa patterin takana" -kuurin jälkeen).

 Ja kuvia harrastuksista toisessa tämän päivän postauksessa teknisten ongelmien takia.

Koiranjalostus osa 2 - luonne ja perinnöllisyys

 Koska kooikerhondje-palstoilla on ollut keskustelua kooikkereiden uusien jalostussuunnitelmien laatimisesta, liittämisestä PEVISAan, luonneongelmista sekä koirien luonneominaisuuksia mittaavien testien luotettavuudesta, päätin tutkia koirien luonteen periytyvyyttä. Mitkään kisameriitit tai näyttelytulokset eivät suoraan periydy, vaan niihin liittyy vielä useampia (myös perinnöllisiä) tekijöitä kuin esim. värien periytymiseen - joilla valitettavasti on vaikutusta näyttelytuloksiin huolimatta siitä, aiheuttaako väri ongelmia (diluutiovärit, homostygootti-merle).

 Koiran luonteeseen vaikuttavat perinnölliset tekijät, ympäristö, koulutus sekä epigenetiikka (koiran vanhempien kokemien ympäristötekijöiden vaikutukset).
 Periytyvän käyttämisen osuutta on tutkittu niin Yhdysvalloissa, Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Perinnöllistä osaa piirteestä voidaan kuvata esim. periytymisasteen (heritabiliteetti) avulla – jos piirteellä korkea periytymisaste, on sitä helppo jalostaa. Testeissä on tosin vaihtelua sekä virhearvionteja, lisäksi termien määrittely on vaikeaa, esim. hermorakenne = arkuus/rohkeus + vilkkaus? Lisäksi on osattava erottaa koiran temperamentti ja persoonallisuus toisistaan. Temperamentti tarkoittaa koiran perusluonnetta ennen ympäristön vaikutuksia, persoonallisuus taas temperantin ja ympäristön yhteisvaikutusta.

 Geenien oletetaan vaikuttavan luonneominaisuuksiin 30-50%, kun taas ympäristötekijät vaikuttavat 50-70%. Lisäksi periytyvillä luonneominaisuuksilla on todettu olevan erilaisia periytymisasteita (asteikoilla 0,00 -1,00). Periytymisasteella tarkoitetaan perinnöllisen vaihtelun osuutta kaikesta koirien/rodun välisestä vaihtelusta tietyn ominaisuuden suhteen. Korkeakaan periytymisaste (0,40-1,00) ei tarkoita sitä, että esim. ääniarkkuus on suoraan perinnöllistä mutta taipumus siihen on.
 Myöskään alhainen periytymisaste (0,00-0,20) ei tarkoita etteikö ominaisuus olisi periytyvä ja etteikö siihen voitaisi jalostuksella vaikuttaa. Mitä enemmän populaatiossa on geneettistä vaihtelua, sitä helpompaa ominaisuuden jalostaminen on. Luonneominaisuuksien periytymisastetutkimuksien mukaan muuanmuassa seuraavat ominaisuudet ovat korkeasti periytyviä (0,35-1,00): aktiivisuus, aggressiivisuus koiria/ihmisiä kohtaan, pelokkuus, ääniarkuus, innokkuus (metsästys), sosiaalisuus ja rohkeus.
 Lisäksi Iso-Britanniassa tehdyn roturisteytystutkimuksen avulla todettiin seuraavien taipumusten periytyminen:

äänekäs ajo - äänetön ajo

yläpäinen haku - alapäinen haku

veteenmenohalukkuus - veteenmenohaluttomuus

lintukiinnostus - lintukiinnostamattomuus

näöllä metsästäminen - vainulla metsästäminen

varautuneisuus - avoimuus

vilkkaus - tasaisuus

herkkyys - epäherkkyys

itsepäisyys - yhteistyökykyisyys

paimentaminen - paimennuksen puute

 Ympäristön vaikutus alkaa jo hedelmöityksessä ja emon kohdussa (emän ravitsemuksellinen ja hormonaalinen tila). Emän tiineysaikana ja erityisesti sen viimeisellä kolmanneksella kokema stressi saattaa aiheuttaa pelkoja, oppimisvaikeuksia, levottomuutta yms. Ympäristötekijöiden vaikutus pentuun on voimakkaimmillaan noin 3-8 viikon iässä ja jatkuu voimakkaana läpi koko nuoruusiän.
 Vaikka puolet koiran geeneistä tulevat sen isältä, on emolla kuitenkin suurempi vaikutus pennun luonneominaisuuksien kehittymiseen juurikin ympäristövaikutteilla.
 Luonne- ja terveysominaisuudet ovat monen geenin aikaansaamia, ja ympäristöllä on erittäin suuri vaikutus näihin ominaisuuksiin. Ympäristö vaikuttaa siihen, miten geenit ilmenevät, ja geenit puolestaan vaikuttavat siihen, miten ympäristö vaikuttaa yksilöön. Sen sijaan yhden tai muutaman geenin aikaansaamiin ominaisuuksiin ympäristötekijöillä ei juurikaan ole vaikutusta.


 Millainen sitten on hyvä luonne? Ja keneltä siihen saadaan oikea arvio? Ovatko edes kaikki rotumääritelmässä esitetyt luonteenpiirteet jotenkin mitattavissa, ja ymmärtävätkö ihmiset ne määreet samalla tavalla? Tästä hyvänä esimerkkinä on pidättyväinen, jonka osa ihmisistä kuvailee välinpitämättömänä, osa hyväksyy jopa arkuuden pidättyväisyydeksi. Epäselvyyttä aiheuttavat luonnekuvaukset tulisi poistaa tai muuttaa muotoon, jossa virhekäsitys olisi lähdes mahdotonta. Voiko välinpitämätön olla arka, aggressiivinen tai yltiöystävällinen?
 
  Luonnetaan voidaan kuitenkin nykyään testata:

• erilaisin testein ja kokein (luonnetestit ja –kuvaukset, aggressiivisuustestit)

• havainnoimalla (pentutestit, taipumustestit, valintatestit erilaisiin koiratyötehtäviin)

• kyselyillä (Kennelliitto, rotujärjestöt)

• eläinten liikemalleja tarkastelemalla (esim. metsästyskäyttäytymisen osat)

• aivojen ja hermoston toimintaa tutkimalla

• hormonien ja välittäjäaineiden tasoja tutkimalla

 Kuitenkaan mikään ei ole täysin luotettava ja autenttinen luonneominaisuuksien testaamiseen, sillä jokaisella koirayksilöllä on eri geenit, ympäristö ja koulutus, jotka vaikuttavat tuloksiin. Lisäksi koirat täytyisi testata systemaattisesti samanikäisinä ja vertailu tehdä saman sukupuolen sisällä, jotta saataisiin mahdollisimman tarkka kokonaiskuva luonneominaisuuksista.
 Lisäksi kokeissa ja testeissä voi sattua odottamaton häiriö tai tapahtua mittausvirhe, joka muuttaa tulosta. Järkevintä olisikin tehdä useampia samoja kokeita eri arvostelijoilla ja eri paikoissa - tämä kuitenkin vaatisi todella paljon resursseja niin koiran omistajilta kuin testien järjestäjiltäkin.
  Melko yleistä luonnepohdintaa siis tällä kertaa, toivottavasti joku muukin saa tästä jotakin irti ja osaa arvioida myös oman koiransa luonnetta kriittisesti.
 Oma koira on aina paras koira, mutta se ei ole välttämättä paras koira rodun parantamisen kannalta.

 Lähteitä en ole merkinnyt kumpaankaan jalostuskirjoitukseeni, mutta lähteet saa kysymällä - ellen innostu lisäämään niitä jälkeenpäin kunhan pääsen jalostuskirjoituksissani loppuun.

 

Luonneominaisuuksien moninaisuudesta kuvan muodossa: Rauhallisia, flegmaattisia, väsyneitä vai käskyn alla?

Koiranjalostus osa 1 - terveys

 Nyt kun kooikerhondjepentueita on tälle vuodelle suunnitteilla jopa kymmeniä ja osa on jo syntynytkin, on väistämättä tullut rotuun rakastuneena ja mahdollisena tulevana kasvattajana tutkittua koirien terveystaustoja, sukulinjoja, ulkomuotoa sekä erityisesti luonnepuolta.
 Sukulinjat pystyy jokainen kooikerhondjesta kiinnostunut katsomaan KoiraNetistä ja sen jälkeen tutustumaan kooikkereiden ClubRekisteriin, josta löytyvät melkein kaikki koirat sekä niiden terveystulokset aina kuolinsyihin asti. Ulkomuodossa kauneus on katsojan silmässä, ja monet (multi)muotovalion arvon saavuttaneet koirat eivät minusta ole rodun keskivertokoiraa kummempia, jopa päinvastoin – näin rodussa kuin rodussa.

 Koska kooikerhondje on pienilukuinen rotu ja geenipooli on erittäin kapea, ulkonäköön ei mielestäni tulisi kiinnittää liikaa huomiota. Tärkeimpiä ulkonäössä ovat tällä hetkellä hyvät kulmaukset sekä riittävän vankka runko ja hyvät rungon mittasuhteet, tarpeeksi vahvat leuat (ei ns. läppäleukaa) ja oikeanlainen purenta (mielellään leikkaavapurenta, tasapurenta sallitaan).
 Koira tulee kuitenkin tunnistaa kooikerhondjeksi, mutta muuan muassa väriin, turkinpituuteen, hännänkantoon tai korvien asentoon ei tulisi liiaksi kiinnittää huomiota. Rodunjalostusta ei tulisi aloittaa ulkonäöstä, eikä varsinkaan rodun parantamista! Kun rodun terveys ja luonne on saatu nostettua hyvälle tasolle sekä geenipoolia laajennettua esim. roturisteytyksillä, voidaan alkaa keskittyä enemmän ulkonäön jalostamiseen ja siitosyksilöiden valintaan myös ulkonäön perusteella terveyttä ja luonnetta unohtamatta.
 Olipa kyseessä mikä rotu tahansa, tulisi rodun jalostuksessa ensimmäisellä jaetulla 1.sijalla olla terveys ja luonne. Ulkonäkö on toissijainen ominaisuus, joka toki antaa jokaiselle rodulle omat erityispiirteensä, mutta mitä tekee ulkomuodollisesti upealla rotunsa edustajalla joka on sairas ja/tai luonneongelmainen tavalla tai toisella?
 Terveys on kenties helpoin ajatella mustavalkoisesti, vaikka terveys ei sitä olekaan. Terveyttä on helppo mitata, ainakin niitä ominaisuuksia joita mm. kooikerhondjelta vaaditaan, jotta koiraa voidaan käyttää jalostukseen. Peilataan silmät, kokeillaan polvet ja kuvataan koiralta ainakin lonkat, mahdollisesti koko luusto jos omistaja niin haluaa, mikäli on valveutunut tai koiralla itsellään (tai sen lähisukulaisella) on oireita, jotka voivat viitata luustoperäiseen ongelmaan.
 On kuitenkin muistettava myös muut sairaudet, jotka eivät välttämättä röntgenkuvissa näy - ainakaan sillä hetkellä - voivat olla perinnöllisiä ja vakaviakin sairauksia, jotka ilmenevät vasta koiran ikääntyessä. Perinnöllisiksi sairauksiksi on arvioitu mm. syöpä, kilpirauhasen vajaatoiminta, sydänsairaudet, kivesviat, häntämutkat, hammaspuutokset sekä synnytys- ja lisääntymisvaikeudet.

 Koiralla tunnetaan n. 400 geneettistä sairautta, ja jokainen koira kantaa noin 20 haitallista sairausgeeniä. Täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka sairaus tai muutos on synnynnäinen (kongenitaalinen), ei se välttämättä ole perinnöllinen. Kuinka terveys/sairaus sitten periytyy?

Yhden geenin sairaudet:

• vallitsevasti (dominoivasti) periytyvä, viallinen geeni tulee toiselta vanhemmilta

• peittyvästi (resessiivisesti) periytyvä, viallinen geeni tulee molemmilta vanhemmalta

• autosomaalisesti periytyvä, geenin paikka sijaitsee muualla kuin sukupuolikromosomissa

• X-kromosominen periytyminen, geeni sijaitsee X-kromosomissa eli narttu periyttää vikaa ja urokset sairastuvat

• monitekijäinen (polygeeninen) periytymistapa

Perinnöllinen alttius sairastua syntyy usean geenin yhteisvaikutuksesta. Lisäksi ympäristötekijöillä ja elintavoilla on ratkaiseva osuus taudin puhkeamisessa. Suurin osa perinnöllisistä sairauksista on polygeenisesti periytyviä. Myös niissä voi olla dominanssivaikutuksia sekä muita geenienyhteisvaikutuksia "sotkemassa", ja tarkan periytymiskaavan muodostaminen on näiden sairauksien kohdalla hyvin vaikeaa. Tällöin on vain yritettävä laskea todennäköisyyksiä esim. indeksien avulla.
 Olen kerännyt tietoa kooikerhondjeilla esiintyvistä terveysongelmista tänne *klik*, joita kuitenkin löytyy myös muilta koiraroduilta. Vaikka suurin osa sairauksista onkin polygeenisesti periytyviä, tulisi näihin asioihin kiinnittää huomiota jalostusvalintoja tehtäessä riippumatta siitä, mikä rodun sen hetkinen terveystilanne on. Mitä suurempia ongelmia, sitä suurempia (ja radikaalimpia) ratkaisuja on tehtävä.

 Uskon että jokainen haluaa ennen kaikkea terveen koiran, joka elää hyvän, kivuttoman elämän. Ainakin minä haluan, ja olen valmis tekemään töitä sen eteen että jatkossakin sellainen koira on mahdollista saada - vielä enemmän kuin nykyään.

Aurin selkäsairauskertomus

Kuten aikaisemmin jo kirjoitinkin, Aurinko on oireillut selkäänsä kieltäytymällä hyppäämästä tai kiipeämästä portaita. Myöskin laukkaaminen näytti tuottavan ongelmia, koska koira ei ottanut ulkona ainuttakaan laukka-askelta ystävänpäivän jälkeen. Normaalisti Aurinko kuitenkin juoksee ja säntäilee ympäriinsä pää viidentenä jalkana, joten tämä ei ollut pikkuakalta ollenkaan normaalia käytöstä.

 Maanantaina kutsuin hierojan jonka hieroi ja mobilisoi Aurin, löytämättä mitään sen suurempaa vikaa, ainoastaan jäykkyyttä oikealta puolelta selästä/nivusesta.
 Tiistai-iltana päätin itse venytellä Aurin jos se helpottaisi akan olotilaa. Lämmittelin koiran lihakset kuumavesipullon avulla ennenkuin aloitin venyttelyn. Selkää venytellessä tunsin rintarangassa aivan selkärangan vieressä kummallisen pikkuisen muhkuran molemmilla puolille selkää.
 Keskiviikkona soitin tutulle eläinlääkärille ja kerroin löydöksestä sekä muista Aurinkoisen oireista. Hän epäili ensimmäisenä välilevyn pullistumaa, jonka kuulemma on koirilla yleisempää kuin selkälihaksien venähdykset tms. jota Aurilla ensin epäiltiin. Soitin samantien yhdelle Joensuun eläinlääkäreistä ja varasin ajan sekä röntgeniin että verikokeeseen. Verikokeissa näkyi kohonnut tulehdusarvo, kohonneet valkosolumäärät sekä alhainen hemoglobiini ja vähäinen punasolujen määrä. Röntgenkuvassa sen sijaan näkyi tummentuma tai siis muutos (syöpymä) viimeisten rintanikamien kohdalla - juurikin samassa kohtaa jossa tunsin sormien alla kummallisen pallukan.
Diagnoosina on bakteeritulehdus nikamissa ja välilevyissä eli diskospondyliitti. Bakteeri kulkeutuu alueella veriteitse, tavallisimmin ensisijainen tulehdus on iholla, virtsateissä tai kiveksissä. Oireina havaitaan paikallista kipua, kuumetta, haluttomuuta ja laihtumista. Mittasin Aurilta kuumeen perjantaina jolloin sillä ei vielä kuumetta ollut, mutta lämmöt olivat koholla keskiviikkona. Kipu ja haluttomuus tehdä oikeastaan mitään pitävät paikkansa, Aurinko kyllä söi koko ajan normaalisti (mutta silti ystäväni sanoi sen laihtuneen jonkin verran kun näki Auria nyt kahden viikon jälkeen). Vaakakin sen todistaa, pikkuakka on laihtunut.
 Ensisijainen hoito on 4-6 viikkoa kestävä antibioottihoito, tulehduskipulääke (sekä 1. viikon ajan Tramalia) ja pakkolepo kuukauden ajan, eli Aurinko viettää yöt ja päivät näyttelyhäkissä. Ulkoilu tapahtuu hihnassa, jossa koira ei saa juosta (ravaus OK) ja lenkit ovat juuri sen pituisia että koira tekee tarpeensa. Kiipeäminen, hyppiminen ja kaikenlainen riehuminen (=repivät liikkeet) ovat nyt kiellettyjä.

 Fakta on se, että agility jää Aurin kanssa nyt kokonaan. Oli kyseessä sitten diskospondyliitti tai välilevyn pullistuma, en aio rasittaa koiran selkää agilitylla. Spondyliitti ei periaatteessa parannu mihinkään, ainoastaan bakteerien lisääntyminen pysähtyy jolloin tulehdus häviää. Kuitenkin bakteerien syövyttämä luu jää hauraaksi ja voi aiheuttaa kovassa rasituksessa erinäisiä selkäongelmia.
 Meille jää kuitenkin kaikki muut lajit aina rallytokosta mejään, joita voimme harrastaa koiran jaksamisen mukaan juuri niin paljon kuin haluamme, eli todennäköisesti aivan normaalisti.

 Lisäksi olen tutkinut paljon koirien selkäsairauksia Aurin ongelmien takia ja törmäsin tällaisiin tutkimuksiin:
"Vahva selässä pituussuuntaan kulkeva nivelside, ligamentum longitudinale dorsale tukee diskusta yläpuolelta kulkien pitkin luisen selkäydinkanavan pohjaa. Rintarangan alueella anulus fibrosuksen

yläseinämää vahvistaa myös kylkiluiden välinen siderakenne, eli ligamentti, joka kuuluu kylkiluiden tukijärjestelmään. Tämä ligamentti puuttuu kuitenkin I, Xl, XII ja XIll kylkiluuparien väliltä, mikä saattaa osaltaan selittää välilevytyrien puuttumisen rintarangan alueelta."

 Jospa tämä optimistisuus kannattaa.
 Tänään en antanut enää Aurinkoiselle Tramalia ja nyt se leikki kumipalloa, yrittäen kimpoilla seinien väliä. Koiran pitäminen levossa on helpommin sanottu kuin tehty! Onneksi Auri sentään pitää häkissä olemista, varsinkin kun sille antaa puruluun tai jotakin muuta herkkupureskeltavaa, ettei pikkuakka ihan tylsyyteen kuole.

 Sirius pääsee nyt nauttimaan kuukauden ajan kahdenkeskisistä lenkeistä sekä treenihetkistä, ennenkuin Aurinko on taas kuvioissa mukana. Sirius ei sitä tunnu pistävän pahakseen, vaikka sisällä ollessaan se tunkee väkisin Aurin viereen nukkumaan myös pikkuhäkkiin, joka on tarkoitettu tasan yhdelle kooikkerille. Läheisyys lämmittää jos ei muuta :)

Treenaamista ja kipuilua

Olen kuumeessa kolmatta päivää, joten teksti voi olla sen mukaista. Pahoitteluni.

 Helmikuun alussa aloitimme agilityn PoKSin pienryhmässä. Ensimmäisellä treenikerralla Sirius oli ihan villinä, korvat hukkuivat puolimatkaan ja kooikkeri rynnisti milloin mihinkiin suuntaan suorittamaan esteitä. Muutama haltuunottotreeni hypyn avulla tuotti kuitenkin nopeasti tulosta, ja Sirius oli taas omaan tapaansa hienosti kuulolla - minulle itselläni vain oli hieman kankeutta siinä, miten pitikään ohjata missäkin kohtaa. Huomaa että edellisestä kunnon agilitytreenistä on ollut kauan!
 Toisella treenikerralla viikkoa myöhemmin en olisi voinut olla ylpeämpi Siriuksesta, kun teimme valmiiksi rakennettua 3-luokan rataa toistamiseen. Kontaktit osuivat nappiin, samoin ohjauskuviot ja vauhtikin oli oikein hyvä. Kontakteissa onkin meillä treenaamista niin, että koira pysähtyy niille myös silloin jos minä olen jossakin muualla, kuin hieman etuviistossa Siriukseen nähden ja kohtalaisen lähellä komentamassa "koske!".
  Nyt kun löysin taas naksuttimetkin parin viikon etsinnän jälkeen, voin ottaa ne käyttöön kontakteja hinkatessa - olettaen että päästään jossain vaiheessa treenamaan, kunhan minä ensin tervehdyn ja sitten Aurinko.

 Ennenkuin Aurinko tuli kipuilevaksi ja apaattiseksi, ehti sekin treenata agilitya kaksi kertaa. Tein molemmilla kerroilla sen kanssa lyhyitä, melko helppoja pätkiä johon sisältyi hyppyjä, putkia ja puomi. Erillisinä esteinä harjoiteltiin keppejä (hiljalleen alkavat jo sujua, aloitusväli on jo ihan oikea!) sekä A-este ensimmäistä kertaa. Jos Aurilla jokin on agilityssa kohdallaan, niin se on kontaktit - ainakin vielä tässä vaiheessa *koputtaa puuta*. Akka ottaa hienosti kontaktit kuullessaan sanan "koske!", hienosäätönä on vain se että Aurinko saisi tulla hieman alemmas ja koskettaa etutassuillaan maata eikä asetella itseään ja neljää jalkaansa sumppuun kontaktialueelle. Hitaasti mutta varmasti edetään eteenpäin jokaisessa lajissa.

 Myöskin tokoa ollaan treenattu omassa kaveriryhmässä, Aurin kanssa BH-kuvioita ja Siruksen kanssa tokon sekä AVO- että VOI-liikkeitä minun mielenliikkeitteni mukaan. Siriuksella on vain intoa tässäkin lajissa hieman liikaa, seuraamisessa edistää ja muissa liikkeissä saattaa äristä tai jopa haukkua! Jos joku nyt vetää tähän johtajuuden mukaan, niin voin sanoa samantien etten usko moiseen. Koirahan ei voi vain olla innoissaan ja kuumua tekemisestä sekä vaatia toimintaa saadakseen haluamansa resurssin, eihän?

 Mutta nyt on sitten ainakin Aurinkoisen kanssa parin viikon treenitauko. Aurinko aloitti ystävänpäivänä yllättäen kipuilun, koko koira oli ihmeellisen jäykkä ja apaattinen. Sama tilanne jatkuu edelleen. Auri ei halua kiivetä portaita ylöspäin eikä hypätä, se ei myöskään laukkaa eikä venyttele. Maanantaina kutsuin hierojan tutkimaan Auria, joka löysi kipukohdan oikealta puolelta alaselästä sekä nivusesta. Kyseessä voi siis olla selkä- tai jalkalihaksen paha venähdys, revähdystä ei ainakaan hieroja tuntenut.
 Hoitona on lepo, lämpö (BoT-mantteli ja kauratyyny), lyhyet hihnalenkit, venyttely sekä hieronta. Tarpeen vaatiessa voin myös antaa tulehduskipulääkettä, johon täytyy tosin ensin hankkia resepti eläinlääkäriltä. Onneksi olen käynyt koiran kotihierontakurssin, että osaan edes jotenkin Aurinkoista auttaa. Jos oireet eivät parissa viikossa helpota, on lähdettävä eläinlääkäriin kuvauttamaan Auri päästä varpaisiin.
 Kuitenkin hieroja oli toiveikas ja oireiden perusteella (myös sillä, että keskiviikkona Aurinko teki vielä ihan normaalisti tokoa ja hakutreeniä, kunnes torstaina aloitti oireilun yllättäen) kyseessä on lihasperäinen vaiva.
 Sormet ja varpaat ristiin, että Aurinko on muutoin kunnossa ja inhottava vaiva menee parissa viikossa pois!

Pieni toipilas ja lämmin Sirius-tyyny