Terve kunnes toisin tutkitaan?

Löysin talvivaatteita sisältävästä muuttolaatikosta Aurin kolmen vuoden takaiset (helmikuu 2013) selkäkuvat, joista ilmenee tulehduspesäke selkärangassa (diskospondyliitti).  Olen merkinnyt kuviin alueen, jossa nikamasyöpymä näkyy:

Voin vain kuvitella, mitä kipu syvällä rangassa on tuntunut. Minun selkäni lihaskivut ja -krampit ovat tuskin mitään hermokipuun verrattuna, vaikka välillä tekisi mieli suorastaa itkeä, kun yläselkä ja rintakehän lihakset lyövät niin jumiin, etten voi hengittää kuin pinnallisesti keuhkojen yläosalla. Ystävälläni ja äidilläni on välilevynpullistumia (molemmilla eri kohdassa), ja he ovat kuvailleet pahimpia kipukohtauksiaan  minulle. Voisin ajatella Aurin kivun olleen hyvin samankaltaista, selkärankaytimen kivusta kun kuitenkin on kyse.

Olen pari viime viikkoa (sattuneesta syystä) ajatellut ja tutkinut paljon koirien sairauksia. Olen lähinnä miettänyt niiden ilmenemistä, oireilua ja sitä, kuinka kauan koira voi oireensa piilottaa ja kuinka kauan omistaja voi leikkiä sokeaa oman koiransa kanssa.

Tämä on varmasti niin koira- kuin omistajakohtaista. Itse lukeudun niihin omistajiin, jotka lukevat omaa koiraansa jopa liian herkästi ja reagoivat jokaiseen pieneenkin muutokseen, vaikka kyseessä olisi vain takku kainalossa tai pieni nirhauma jalassa. Olen myös todennut koirieni, erityisesti Siriuksen ja Aurin, reagoivan erityisesti liikkumisellaan melko selkeästi pieneenkin kipuun (esim. lihasjumi, korvatulehdus) - mikä on omistajan kannalta toisaalta hyvä asia. Mieluummin hoidetaan vähän liikaa kuin liian vähän, eikä pitkitetä koiran kiputilaa.

Sitten itse asiaan, eli koirien terveyteen ja sen tutkimiseen.
Koirien lonkkia on alettu kuvaamaan 1970-luvulla, kyynäriä virallisesti 1984 ja selkiä nähtävästi 1990-luvulla. Kooikerhondjeissa jalotuskoirat on kuvattu lonkkien osalta jo pitkään, kyynäriä on kuvattu osalta koirista, ja nyt monet ovat alkaneet kuvauttamaan kooikkereiden selkiä. Suunta on hyvä, sillä vain tutkimus kertoo totuuden.

Koira, joka ei oireile mutta jota ei ole tutkittu, ei ole välttämättä terve. Se voi olla hyvä peittämään kipujaan tai muutokset ovat niin pieniä, eivätkä vaikuta koiran normaalielämään. Monesti koira alkaa oireilemaan vasta, kun sen kanssa tehdään jotakin fyysisesti raskasta, jopa repivää suoritusta, missä koira itse ei pysty vastaamaan täysin omasta liikkumisestaan: agilitya, PK-lajeja, frisbeetä, viehejuoksua...

Ongelmille saatetaan viitata kintaalla, aloittaa lihashuolto, lopettaa koko laji, tai perehtyä asiaan kuvaamalla koira, jolloin syy saattakin löytyä luustosta. Pelkkä kuvaaminen ja diagnoosin toteaminen eläinlääkärissä eivät kuitenkaan riitä. Kotiin saadaan toki lääkkeet ja hoito-ohjeet, ja muuksi hoidoksi sitten mahdollinen leikkaus tai muita koira-alan ammattilaisten palveluita (akupunktio, fysioterapia, hieronta). Mutta huonoimmassa tilanteessa kaikki tieto koiran tilasta jää eläinlääkärin ja omistajan väliseksi. Mitään ei kerrota eteenpäin, kuvat eivät ole virallisia ja koiraa rasittavat lajit lopetetaan hiljakseen, sanomatta syytä sen tarkemmin. 

Tässä on se suurin ongelma: vaikeneminen. Vaikka "tieto lisää tuskaa", ja "puolet kurjuudesta aiheuttaa tietämättömyys - toisen puolen aiheuttaa tieto", pitäisi näistä asioista voida kertoa avoimesti. Salailu aiheuttaa kyseessä olevalle rodulle enemmän hallaa kuin todellisen tilanteen selittäminen.

Mikäli sairauden/onnettomuuden/minkä tahansa terveystilanteen kanssa ollaan avoimia, voidaan asioita korjata seuraavissa sukupolvissa järkevillä jalostusvalinnoilla. Näihin järkeviin jalostusvalintoihin kuuluu koirien terveyden tutkiminen, erityisesti siltä osalta, mistä kyseisessä suvussa on löydetty heikkouksia.

Jos kyseessä on esimerkiksi koira, jonka selässä on jonkin lievä ongelma, tulee sille ja sen lähisuvun koirille käyttää selältään puhtaita, terveitä ja oireettomia yksilöitä. Näin vähennetään jälkeläisten selkäongelmien riskiä. Sama koskee mitä tahansa koiran lievää sairautta/luusto-silmä-nivelmuutosta, joka on on hallittavissa esim. harrastusten rajoittamisella sekä lihaskunnosta huolehtimisella, eikä koira tarvitse siihen jatkuvaa lääkitystä.
Mikäli rotu on siinä onnellisessa tilanteessa, että sen geenipooli on laaja ja jalostukseen sopivia yksilöitä riittää sadoittain, voidaan toki sairauksien lievimpiäkin muotoja sairastavat koirat jättää jalostuksen ulkopuolelle.

Monilla roduilla tilanne ei valitettavasti ole näin hyvä, mutta juuri siksi julkisesti asioista kertominen tuottaa todennäköisesti parempia jälkeläisiä ja parempaa uutta sukupolvea, mikäli kasvattajat tarttuvat myös näihin sairaisiin yksilöihin ja ottavat ne huomioon jalostusvalinnoissaan.

Kasvattajilla on tässä suurin vastuu, mutta iso osa vastuusta on myös koiran omistajalla - mikäli ongelmia ja sairauksia ilmenee, tulee niistä kertoa vähintään rodun sisällä. Vain niin on mahdollista jalostaa terveempää rotua. Kyseessä on myös koiran elämänlaatu, minkä ajattelisi merkitsevän erittäin paljon myös koiran ostajalle.

Syy miksi tämä asia on minulle ajankohtainen, on tietenkin Aurinkoisen mahdollinen toinen pentue sekä siihen liittyvät valinnat ja päätökset, mutta myös salailu. Se, että minä tiedän muiden koirista (monesta eri rodusta) sellaisia asioita, joiden tulisi minusta olla yleisessä tiedossa, ainakin näiden kyseisen rodun piirissä.
Sitten herää kysymys, miksi en ole kertonut näistä eteenpäin? Jotkut asioista olen kuullut ns. toisen käden kautta, jolloin tieto voi olla totta tai olla olematta. Epäilyksiä se kuitenkin herättää. Tosin osa näistä tiedoista on tullut minulle mustana valkoisella, eli kyseisen koiran sairaus/ongelma on tullut omistajaltaan minulle toisen ihmisen kautta.

Lisäksi osan asioista minulle ovat kertoneet itse koirien omistajat, jotka kuitenkin ovat sitten vihjaillen sanoneet, että tästä asiasta ei nyt ole syystä X tehty julkista. Mietityttää, että miksi se syy X on niin painava, ettei totuutta voi kertoa kaikille, varsinkin jos kyseessä on jalostuskoira tai jalostukseen käytetyn koiran vanhempi/sisarus/pentu? Tai että kyllä asiasta kerrotaan, mikäli joku osaa siitä kysyä.

Kuinka voidaan jalostaa parempia koiria, jos ongelmia ja vikoja tieten tahtoen peitellään?

Laitetaan nyt loppuun vielä Aurin helmikuussa 2013 otetut selkäkuvat kokonaisina. Niistä voi jokainen itse katsoa Aurin rinta-, selkä- ja lannerankaa.

Viikkokatsaus - sisältää mahdollisia pentuitiöitä!

 Sirius oli tasan viikon hoidossa.
 Nyt Aurinko on ainakin viikon hoidossa.
 Onneksi kotona on kuitenkin koko ajan edes yksi kooikerhondje, muutoin minulle tulisi kooikerhondjen ikävä ja tuska, ja saattaisin vaikka hädissäni joko ostaa pennun tai pihistää jonkun muun kooikkerin. Vähintään yksi punavalkoinen on tässä taloudessa oltava, mielellään enemmän.

 Alkuviikko meni Joensuussa opiskellessa ja lenkkeillessä Aurinkoisen sekä African kanssa. Aurin kanssa tehtiin pariin otteeseen ulkona helppoja rallytokojuttuja, lähinnä sivulletuloa, seuraamista ja maahanmenoa liikkeestä.
 Perjantaina sitten suuntasin neiti Punapöksyn kanssa Mikkeliin, josta Pirjo -kasvattaja nousi kyytiin ja matka jatkui Kouvolaan. Kouvolassa odotti sitten ihanainen Mici (Cavalriina's Umbro Ubertino), jonka Pirjo valitsi Aurille sulhaseksi.
 Kovin kauaa ei nuoripari aikaillut: pari minuuttia nuuskivat toisiaan ja flirttailivat, sitten käytiinkin jo itse asiaan. Minä menin pitämään Aurista kiinni sitten, kun Mici pääsi kunnolla sisälle ja alkoi turpoamaan. Koirat olivat nalkissa 15-20min. Tämän jälkeen Aurinko meni autoon, Mici pesulle ja minä sekä Pirjo kahville uroksen omistajien kanssa. Kovasti oli puhuttavaa ja mukavaa oli tavata uusia kooikkeri-ihmisiä - sekä uusia kooikkereita, tapasimme myös Micin kämppiskooikkerin Masin (Cavalriina's Zeus Zapatero).

Micin iloinen naama.

Pakollinen seisotuskuva.

 Lauantaina lähdimme viiden kooikkerin voimin Kerimäen ryhmänäyttelyyn, jossa tuomarina toimi Elena Ruskovaara. Tipi -äiti oli VSP ja Timi ROP (lisäksi myös ROP-veteraani ja BIS3 -veteraani!), pikkuvelipuoli Pekko avasi sertitilinsä ja pikkusiskopuoli Tarakin sai ERInomaisen arvostelun. Muskettikoiran oli myös ROP-kasvattaja ja BIS-kasvattajakehässäkin käytiin pyörähtämässä ilman sen suurempia tuloksia. Kuitenkin kasvattajaluokan arvostelu oli erinomainen, tuomari kehui erityisesti luonteita ja rakenteita.
 Aurinko hienosti VAL ERI2 SA PN2, lisäksi Auri sai erikoiskehuja tuomarilta ihanan iloisesta esiintymisestään ja käytöksestään (tästä minä olen erittäin ylpeä ja iloinen)!
 
Selvä sukupuolileima. Erinomainen käytös. Hyvin rakentunut takaosa. Niukemmin kulmautunut edestä. Vahva kaula. Hyvä luusto, korvat ja pään mittasuhteet.Voimakkaasti kaartuva otsa. Hyvä häntä. Sujuvat liikkeet. Erinomainen sivuliike. Esitetään erinomaisesti.
 
 Aurinko ulvoi lauantai-iltana uroksenikäväänsä, mutta onneksi malttoi sentään yön nukkua rauhassa - ja niin sain sentään minäkin. Sunnuntaina sitten vielä kerran suuntasimme kohti Kouvolaa. Tällä kertaa ensimmäiset minuutit menivät juoksennellessa ja leikkiessä, mutta itse astumisasiaan päästiin kuitenkin melko pikaisesti. Mici päätti nauttia koko rahan edestä ja oli Aurinkoisessa kiinni yli puoli tuntia.
 Nyt vain peukalot pystyyn ja toivomaan, että pennunsiemenet saatiin itämään!

 Sunnuntai-iltana kävin vielä hakemassa Siriuksen takaisin siskoni hoivista, ja voi sitä Titiuun riemua! Sen naama oli haljeta hymyilystä ja naurusta, sen kitisi, vinkui ja nuoli, halusi tulla syliin ja haistella ja olla ihan lähellä.
 Nyt sitten Sirius on tyytyväinen poika saadessaan olla mamman silmäterä tämän viikon, kun Aurinko on mummolassa hoidossa. Oli minulla kyllä ikävä tuota omaa Nauravaa Nakkiani, saa nähdä miten ikävä vielä ehtii tulla Aurinkoista!

Mikkelin metsäpoluilla.

Kaunein Aurinko ilta-auringossa <3

Nakkia naurattaa vähän <3

...voisitko heittää tätä etkä kuvata?

Koiranjalostus osa 3 - luonnetestikäsitteitä

Kooikerhondjepiireissä on puhuttu viime aikoina melko paljon luonteista ja luonneominaisuuksista. Olen kuitenkin huomannut yleisestikin koirapiireissä, että luonnekäsitteisiin liittyy monenlaisia mielikuvia: yhdelle terävä tarkoittaa aggressiivista, toiselle taas reagoivaa. Kova koira taas voi tarkoittaa jollekin toisille koirille ärhentelevää, dominoivaa koiraa, kun taas toimintakyky voidaan nähdä halukkuutena tehdä agilitya.

 Päätin koota tätä ajatellen luonnetestikäsitteet ja niihin liittyvät kuvaukset. Miksi? Siksi, että koiria on luonnetestattu vuodesta 1947 (Suomessa vuodesta 1968) ja luonnetestissä käytetyt luonnetta kuvaavat käsitteet ovat vakioituneet. Niistä on tehty melko tarkat kuvaukset, joka osaltaan helpottaa koiran luonteen tulkitsemista ja sitä, että muut ymmärtävät mitä tarkoitetaan, kun jonkin koiran kerrotaan olevan "hieman pehmeä, hyvä toimintakyvyltään, vilkas ja terävä".
 En tarkoita, että luonnetesti olisi ainoa tai oikea testi kertomaan, millainen on testatun koiran luonne. Testitulokseen vaikuttaa kuitenkin testipaikka ja -aika, testaajat, koiran oma mieliala ja viretila, koiran ohjaajan mieliala ja viretila sekä kymmenen muuta muuttujaa.

 Nämä ovat kuitenkin minun mielestäni hyviä ja toimivia luonnetermejä, joita voi sujuvasti käyttää kertoessaan omasta koirastaan (olettaen, että kuulijakin ymmärtää mitä nämä termit tarkoittavat). Koirasta saa niin koti-, harrastus- kuin jalostuskoiranakin kattavamman kuvan, kun on tutustunut Suomessa melko yleisesti käytettyihin koirien luonnetta kuvaaviin käsitteisiin. Kuten jo yllä mainitsikin, "hieman pehmeä, hyvä toimintakyvyltään, vilkas ja terävä" kertoo ainakin minulle koirasta paljon enemmän, kuin "tosi kiva koira, tykkää lapsista ja puruluista".

Toimintakyky

 Toimintakykyä voisi kuvailla koiran rohkeutena toimia oudoissa ja pelottavissa tilanteissa. Toimintakykyinen koira voi paeta tai puolustautua, toimintakyvytön koira taas jähmettyy eikä kykene suoriutumaan pelottavasta tilanteesta yksin - tai edes omistajan tukemana.
Jotkut voivat nähdä tämän myös koiran itsenäisyytenä, mutta itsenäinen koira on muista (ohjaajastaankin) riippumaton koira ja sillä ei juurikaan ole palvelu- eikä varsinkaan miellyttämisenhalua, toki tässäkin asiassa koira-ohjaaja suhde on ratkaisevaa.

Terävyys

 Teräsyys on koiran luontainen kyky reagoida aggressiivisesti tuntiesssaan itseensä uhatuksi:  mitä suurempi on koiran terävyys, sitä pienemmästä ärsykkeestä se käyttäytyy aggressiivisesti. Terävyys ja puolustushalu kuuluvat selvästi yhteen. Myös sen hetkinen koiran mieliala ja viretila voivat vaikuttaa tulokseen.  Mitä terävämpi koira, sen lyhyemmän aikaa se harkitsee. Reagointietäisyys kertoo myös terävyydestä.
Osa kouluttajista väittää, että koiran terävyyttä voidaan lisätä harjoituksilla ja vahvistamalla - toiset taas ovat sitä mieltä, että ominaisuus on synnynnäinen, eikä sitä pysty koiralle opettamaan.

Puolustushalu

 Koiran taipumus pulustaa aktiivisesti itseään, laumanjäseniään tai reviiriään. Olennaista ei ole koiran reaktion voimakkuus tai puolustuksen vakuuttavuus vaan nimenomaan koiran osoittama halu puolustaa. Mitä enemmän sivulle tai taakse koira siirtyy, sen vähemmän koira tahtoo tai pystyy puolustautumaan/puolustamaan. Puolustushaluun liittyy myös palautuminen, eli kuinka koira reagoi uhan kadotessa tai uhkaajan muuttuessa ystävälliseksi.
Puolustushalua voidaan harjoituksella vahvistaa.

Taisteluhalu

Taisteluhalu on koiran synnynnäinen taipumus nauttia kehonsa käyttämisestä kuviteltuun tai todelliseen taisteluun saavuttaakseen haluamansa päämäärän. Tämä ilmenee useimmiten leikkimishaluna ja toimii myös moottorina, jonka avulla fyysisesti väsynyt koira jaksaa jatkaa leikkimistä. Taisteluhalu ei perustu aggressioon.
Taisteluhalua voidaan vahvistaa harjoituksilla (jossa apuna käytetään koiran saalisviettiä, johon kuuluvat kohteen huomaaminen, vaaniminen, takaa-ajo, taistelu ja tapporavistus), mutta ei kuitenkaan loputtomasti. 

 Hermorakenne

Hermorakenne kuvaa koiran kykyä hallita jännitystiloja ilman luonnotonta uupumusta, hysteriaa tai muuta merkkejä, jotka viittavat koiran sisäisen tasapainon romahtamiseen (esim. rajut sijaistoiminnot).
Koiran heikko- tai vahvahermoisuus näkyy, kun se jostakin syystä joutuu voimakkaaseen ja vaihtelevaan sisäiseen jännitystilaan, joka voi johtua ympäristöstä tai ohjaajasta. Koiran hermorakenteen vahvuus tai heikkous määrää pitkälti koiran kyvyn sopeutua erilaisiin tilanteisiin.
Hyvä hermorakenne näkyy paineensietokykynä ja auttavat koiraa selviämään stressaamatta arjen eri tilanteissa. Lisäksi hyvähermoinen koira joutuu harvemmin turvautumaan sijaiskäyttäytymiseen tai konfliktikäyttäytymiseen kuin huonompi hermoinen lajitoveri. Myös koiran kyky sietää kovia ja teräviä ääniä, laukauksia, on riippuvainen koiran hermorakenteesta.
Hermorakenne on synnynnäinen ja perinnöllinen ominaisuus, johon ei voi vaikuttaa koulutuksella.

Temperamentti eli vilkkaus 

Koiran käyttäytymisen vilkkaus, kyky sopeutua vaihteleviin tilanteisiin ja huomiokyvyn nopeus. Koiran temperamentti eli vilkkaus kertoo, kuinka paljon koira havainnoi ympäristöään.
Temperamentin ollessa liian korkealla, häiritsevät kaikki ympäristön tapahtumat koiran keskittymistä tilanteisiin ja koira voi olla myös kykenemätön olemaan paikoillaan, joka taas väsyttää koiraa. Väsymyksen ja jatkuva ympäristön havannointi aiheuttavat koirassa sen, etteivät normaalivahvuiset ärsykkeet pääse koiran tietoisuuteen (esim. koiralle opetetut käskyt, ruoan tarjoaminen, leikki).
Häiritsevän vilkas/temperamentikas koira haluaa osallistua kaikkeen toimintaan jopa häiritsevässä määrin, se reagoi kaikkeen ympärillä tapahtuvaan, kunnes lopulta on niin väsynyt että nukahtaa. Tällaiset koirat ovat varustettu ainoastaan ns. on-off -kytkimellä.
Temperamentti on synnynnäinen ominaisuus johon ei juurikaan voida koulutuksella tai koiran käsittelyllä vaikuttaa.

Kovuus

Koiran kovuus on koiran taipumus muistaa epämiellyttävät kokemukset. Kova koira unohtaa kokemansa epämiellyttävyyden hetkessä kun taas pehmeä koira muistaa mitättömätkin ikävyydet pitkään.
Koira yhdistää kokemansa ikävyydet tilanteeseen tai tekoon, joka vallitsi tapahtumahetkellä. Lisäksi tapahtumapaikka, sen lähiympäristö sekä kuulo-, näkö- ja jopa hajuhavainnot voivat jäädä pehmeän koiran mielen, vaikkei niillä olisi mitään yhteyttä ikävään tapahtumaan - ainoastaan se, että koira havannoi ne epämiellyttävän tilanteen sattuessa. 
Hyvä hermorakenne, toimintakyky sekä hyvä suhde koiran ja ohjaajan välillä auttavat pehmeää koiraa selviytymään epämiellyttävistä kokemuksista. Usein puhutaan myös tilannekovuudesta ja ohjaajakovuudesta.
Tilannekova koira ei hätkähdä epämiellyttäviä tilanteita jotka sille tapahtuvat, kun taas ohjaajakova koira ei välitä ohjaajan ärähtelystä tai kovemmistakaan otteista. Ohjaajapehmeä koira sen sijaan ei välttämättä muista tai välitä epämiellyttävistä tapahtumista, kunnes niihin liittyy jotenkin koiran oma ohjaaja joka esim. ojentaa koiraa fyysisesti tai jopa psyykkisesti (ainoastaan äänellään ja kehoesteillä).
Kovuutta ei voi lisätä harjoituksilla tai koulutuksella.


Loppuun vielä kiinnostuneille: kaverini Anniina on koonnut minusta hyvin kooikerhondjen perusolemuksen ja luonteiden kirjon omaan blogiinsa, suosittelen lukemaan mikäli kooikerhondje kiinnostaa edes jollain asteella. Ja voihan sieltä hakea inspiraatiota myös omasta rodustaan ja sen luonteesta kirjoittamiseen.

Ohjaajapehmeät karvakorvani.

Pakkanen paukkuu, mutta ei pelota!

Koiranjalostus osa 2 - luonne ja perinnöllisyys

 Koska kooikerhondje-palstoilla on ollut keskustelua kooikkereiden uusien jalostussuunnitelmien laatimisesta, liittämisestä PEVISAan, luonneongelmista sekä koirien luonneominaisuuksia mittaavien testien luotettavuudesta, päätin tutkia koirien luonteen periytyvyyttä. Mitkään kisameriitit tai näyttelytulokset eivät suoraan periydy, vaan niihin liittyy vielä useampia (myös perinnöllisiä) tekijöitä kuin esim. värien periytymiseen - joilla valitettavasti on vaikutusta näyttelytuloksiin huolimatta siitä, aiheuttaako väri ongelmia (diluutiovärit, homostygootti-merle).

 Koiran luonteeseen vaikuttavat perinnölliset tekijät, ympäristö, koulutus sekä epigenetiikka (koiran vanhempien kokemien ympäristötekijöiden vaikutukset).
 Periytyvän käyttämisen osuutta on tutkittu niin Yhdysvalloissa, Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Perinnöllistä osaa piirteestä voidaan kuvata esim. periytymisasteen (heritabiliteetti) avulla – jos piirteellä korkea periytymisaste, on sitä helppo jalostaa. Testeissä on tosin vaihtelua sekä virhearvionteja, lisäksi termien määrittely on vaikeaa, esim. hermorakenne = arkuus/rohkeus + vilkkaus? Lisäksi on osattava erottaa koiran temperamentti ja persoonallisuus toisistaan. Temperamentti tarkoittaa koiran perusluonnetta ennen ympäristön vaikutuksia, persoonallisuus taas temperantin ja ympäristön yhteisvaikutusta.

 Geenien oletetaan vaikuttavan luonneominaisuuksiin 30-50%, kun taas ympäristötekijät vaikuttavat 50-70%. Lisäksi periytyvillä luonneominaisuuksilla on todettu olevan erilaisia periytymisasteita (asteikoilla 0,00 -1,00). Periytymisasteella tarkoitetaan perinnöllisen vaihtelun osuutta kaikesta koirien/rodun välisestä vaihtelusta tietyn ominaisuuden suhteen. Korkeakaan periytymisaste (0,40-1,00) ei tarkoita sitä, että esim. ääniarkkuus on suoraan perinnöllistä mutta taipumus siihen on.
 Myöskään alhainen periytymisaste (0,00-0,20) ei tarkoita etteikö ominaisuus olisi periytyvä ja etteikö siihen voitaisi jalostuksella vaikuttaa. Mitä enemmän populaatiossa on geneettistä vaihtelua, sitä helpompaa ominaisuuden jalostaminen on. Luonneominaisuuksien periytymisastetutkimuksien mukaan muuanmuassa seuraavat ominaisuudet ovat korkeasti periytyviä (0,35-1,00): aktiivisuus, aggressiivisuus koiria/ihmisiä kohtaan, pelokkuus, ääniarkuus, innokkuus (metsästys), sosiaalisuus ja rohkeus.
 Lisäksi Iso-Britanniassa tehdyn roturisteytystutkimuksen avulla todettiin seuraavien taipumusten periytyminen:

äänekäs ajo - äänetön ajo

yläpäinen haku - alapäinen haku

veteenmenohalukkuus - veteenmenohaluttomuus

lintukiinnostus - lintukiinnostamattomuus

näöllä metsästäminen - vainulla metsästäminen

varautuneisuus - avoimuus

vilkkaus - tasaisuus

herkkyys - epäherkkyys

itsepäisyys - yhteistyökykyisyys

paimentaminen - paimennuksen puute

 Ympäristön vaikutus alkaa jo hedelmöityksessä ja emon kohdussa (emän ravitsemuksellinen ja hormonaalinen tila). Emän tiineysaikana ja erityisesti sen viimeisellä kolmanneksella kokema stressi saattaa aiheuttaa pelkoja, oppimisvaikeuksia, levottomuutta yms. Ympäristötekijöiden vaikutus pentuun on voimakkaimmillaan noin 3-8 viikon iässä ja jatkuu voimakkaana läpi koko nuoruusiän.
 Vaikka puolet koiran geeneistä tulevat sen isältä, on emolla kuitenkin suurempi vaikutus pennun luonneominaisuuksien kehittymiseen juurikin ympäristövaikutteilla.
 Luonne- ja terveysominaisuudet ovat monen geenin aikaansaamia, ja ympäristöllä on erittäin suuri vaikutus näihin ominaisuuksiin. Ympäristö vaikuttaa siihen, miten geenit ilmenevät, ja geenit puolestaan vaikuttavat siihen, miten ympäristö vaikuttaa yksilöön. Sen sijaan yhden tai muutaman geenin aikaansaamiin ominaisuuksiin ympäristötekijöillä ei juurikaan ole vaikutusta.


 Millainen sitten on hyvä luonne? Ja keneltä siihen saadaan oikea arvio? Ovatko edes kaikki rotumääritelmässä esitetyt luonteenpiirteet jotenkin mitattavissa, ja ymmärtävätkö ihmiset ne määreet samalla tavalla? Tästä hyvänä esimerkkinä on pidättyväinen, jonka osa ihmisistä kuvailee välinpitämättömänä, osa hyväksyy jopa arkuuden pidättyväisyydeksi. Epäselvyyttä aiheuttavat luonnekuvaukset tulisi poistaa tai muuttaa muotoon, jossa virhekäsitys olisi lähdes mahdotonta. Voiko välinpitämätön olla arka, aggressiivinen tai yltiöystävällinen?
 
  Luonnetaan voidaan kuitenkin nykyään testata:

• erilaisin testein ja kokein (luonnetestit ja –kuvaukset, aggressiivisuustestit)

• havainnoimalla (pentutestit, taipumustestit, valintatestit erilaisiin koiratyötehtäviin)

• kyselyillä (Kennelliitto, rotujärjestöt)

• eläinten liikemalleja tarkastelemalla (esim. metsästyskäyttäytymisen osat)

• aivojen ja hermoston toimintaa tutkimalla

• hormonien ja välittäjäaineiden tasoja tutkimalla

 Kuitenkaan mikään ei ole täysin luotettava ja autenttinen luonneominaisuuksien testaamiseen, sillä jokaisella koirayksilöllä on eri geenit, ympäristö ja koulutus, jotka vaikuttavat tuloksiin. Lisäksi koirat täytyisi testata systemaattisesti samanikäisinä ja vertailu tehdä saman sukupuolen sisällä, jotta saataisiin mahdollisimman tarkka kokonaiskuva luonneominaisuuksista.
 Lisäksi kokeissa ja testeissä voi sattua odottamaton häiriö tai tapahtua mittausvirhe, joka muuttaa tulosta. Järkevintä olisikin tehdä useampia samoja kokeita eri arvostelijoilla ja eri paikoissa - tämä kuitenkin vaatisi todella paljon resursseja niin koiran omistajilta kuin testien järjestäjiltäkin.
  Melko yleistä luonnepohdintaa siis tällä kertaa, toivottavasti joku muukin saa tästä jotakin irti ja osaa arvioida myös oman koiransa luonnetta kriittisesti.
 Oma koira on aina paras koira, mutta se ei ole välttämättä paras koira rodun parantamisen kannalta.

 Lähteitä en ole merkinnyt kumpaankaan jalostuskirjoitukseeni, mutta lähteet saa kysymällä - ellen innostu lisäämään niitä jälkeenpäin kunhan pääsen jalostuskirjoituksissani loppuun.

 

Luonneominaisuuksien moninaisuudesta kuvan muodossa: Rauhallisia, flegmaattisia, väsyneitä vai käskyn alla?

Koiranjalostus osa 1 - terveys

 Nyt kun kooikerhondjepentueita on tälle vuodelle suunnitteilla jopa kymmeniä ja osa on jo syntynytkin, on väistämättä tullut rotuun rakastuneena ja mahdollisena tulevana kasvattajana tutkittua koirien terveystaustoja, sukulinjoja, ulkomuotoa sekä erityisesti luonnepuolta.
 Sukulinjat pystyy jokainen kooikerhondjesta kiinnostunut katsomaan KoiraNetistä ja sen jälkeen tutustumaan kooikkereiden ClubRekisteriin, josta löytyvät melkein kaikki koirat sekä niiden terveystulokset aina kuolinsyihin asti. Ulkomuodossa kauneus on katsojan silmässä, ja monet (multi)muotovalion arvon saavuttaneet koirat eivät minusta ole rodun keskivertokoiraa kummempia, jopa päinvastoin – näin rodussa kuin rodussa.

 Koska kooikerhondje on pienilukuinen rotu ja geenipooli on erittäin kapea, ulkonäköön ei mielestäni tulisi kiinnittää liikaa huomiota. Tärkeimpiä ulkonäössä ovat tällä hetkellä hyvät kulmaukset sekä riittävän vankka runko ja hyvät rungon mittasuhteet, tarpeeksi vahvat leuat (ei ns. läppäleukaa) ja oikeanlainen purenta (mielellään leikkaavapurenta, tasapurenta sallitaan).
 Koira tulee kuitenkin tunnistaa kooikerhondjeksi, mutta muuan muassa väriin, turkinpituuteen, hännänkantoon tai korvien asentoon ei tulisi liiaksi kiinnittää huomiota. Rodunjalostusta ei tulisi aloittaa ulkonäöstä, eikä varsinkaan rodun parantamista! Kun rodun terveys ja luonne on saatu nostettua hyvälle tasolle sekä geenipoolia laajennettua esim. roturisteytyksillä, voidaan alkaa keskittyä enemmän ulkonäön jalostamiseen ja siitosyksilöiden valintaan myös ulkonäön perusteella terveyttä ja luonnetta unohtamatta.
 Olipa kyseessä mikä rotu tahansa, tulisi rodun jalostuksessa ensimmäisellä jaetulla 1.sijalla olla terveys ja luonne. Ulkonäkö on toissijainen ominaisuus, joka toki antaa jokaiselle rodulle omat erityispiirteensä, mutta mitä tekee ulkomuodollisesti upealla rotunsa edustajalla joka on sairas ja/tai luonneongelmainen tavalla tai toisella?
 Terveys on kenties helpoin ajatella mustavalkoisesti, vaikka terveys ei sitä olekaan. Terveyttä on helppo mitata, ainakin niitä ominaisuuksia joita mm. kooikerhondjelta vaaditaan, jotta koiraa voidaan käyttää jalostukseen. Peilataan silmät, kokeillaan polvet ja kuvataan koiralta ainakin lonkat, mahdollisesti koko luusto jos omistaja niin haluaa, mikäli on valveutunut tai koiralla itsellään (tai sen lähisukulaisella) on oireita, jotka voivat viitata luustoperäiseen ongelmaan.
 On kuitenkin muistettava myös muut sairaudet, jotka eivät välttämättä röntgenkuvissa näy - ainakaan sillä hetkellä - voivat olla perinnöllisiä ja vakaviakin sairauksia, jotka ilmenevät vasta koiran ikääntyessä. Perinnöllisiksi sairauksiksi on arvioitu mm. syöpä, kilpirauhasen vajaatoiminta, sydänsairaudet, kivesviat, häntämutkat, hammaspuutokset sekä synnytys- ja lisääntymisvaikeudet.

 Koiralla tunnetaan n. 400 geneettistä sairautta, ja jokainen koira kantaa noin 20 haitallista sairausgeeniä. Täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka sairaus tai muutos on synnynnäinen (kongenitaalinen), ei se välttämättä ole perinnöllinen. Kuinka terveys/sairaus sitten periytyy?

Yhden geenin sairaudet:

• vallitsevasti (dominoivasti) periytyvä, viallinen geeni tulee toiselta vanhemmilta

• peittyvästi (resessiivisesti) periytyvä, viallinen geeni tulee molemmilta vanhemmalta

• autosomaalisesti periytyvä, geenin paikka sijaitsee muualla kuin sukupuolikromosomissa

• X-kromosominen periytyminen, geeni sijaitsee X-kromosomissa eli narttu periyttää vikaa ja urokset sairastuvat

• monitekijäinen (polygeeninen) periytymistapa

Perinnöllinen alttius sairastua syntyy usean geenin yhteisvaikutuksesta. Lisäksi ympäristötekijöillä ja elintavoilla on ratkaiseva osuus taudin puhkeamisessa. Suurin osa perinnöllisistä sairauksista on polygeenisesti periytyviä. Myös niissä voi olla dominanssivaikutuksia sekä muita geenienyhteisvaikutuksia "sotkemassa", ja tarkan periytymiskaavan muodostaminen on näiden sairauksien kohdalla hyvin vaikeaa. Tällöin on vain yritettävä laskea todennäköisyyksiä esim. indeksien avulla.
 Olen kerännyt tietoa kooikerhondjeilla esiintyvistä terveysongelmista tänne *klik*, joita kuitenkin löytyy myös muilta koiraroduilta. Vaikka suurin osa sairauksista onkin polygeenisesti periytyviä, tulisi näihin asioihin kiinnittää huomiota jalostusvalintoja tehtäessä riippumatta siitä, mikä rodun sen hetkinen terveystilanne on. Mitä suurempia ongelmia, sitä suurempia (ja radikaalimpia) ratkaisuja on tehtävä.

 Uskon että jokainen haluaa ennen kaikkea terveen koiran, joka elää hyvän, kivuttoman elämän. Ainakin minä haluan, ja olen valmis tekemään töitä sen eteen että jatkossakin sellainen koira on mahdollista saada - vielä enemmän kuin nykyään.