Lomaa ja loistohetkiä(kin)

Heinäkuun piti olla lepokuukausi. Silti sekä Soraya että Aurinko (erittäin yllättäen ja ex tempore) osallistuivat toistaiseksi viimeiseen AgiRotuun Mikkelissä, ja lisäksi tytöt pyörähtivät myös virallisessa näyttelyssä.
Sirius on sentään oikeastikin saanut olla lomalla, tosin rallytokotreeneissä olen käynyt kaikkien kanssa kerran viikossa. Sen verran loma on näkynyt koirienkin arjessa, että en ole jaksanut enkä oikeastaan edes halunnut treenata niiden kanssa kotona mitään. On vaan oltu ja murjotettu, kun melkein joka päivä on satanut vettä ja ollut kylmä. Ihan niin kuin viime kesänäkin, ja sitä edellisenä.
Sellainen ikiroudan sulattava helleaalto olisi enemmän kuin tervetullut, mutta jäi haaveeksi tänäkin kesänä. Paskat.

Onneksi lämpötila on ollut sen verran plussan puolella, että matalien ja pienien lähilampien vedet ovat uitavassa kunnossa - ainakin koirille, jos eivät minulle. Sirius on tosin jättänyt uimisen lähes kokonaan tyttöjen riemuksi, nähtävästi pappakoiralle pitäisi ruveta ottamaan uintireissuille pelastusliivit mukaan.
Kyllähän Sirius siis ui, silloin kun se saa uida yksin ilman kiljuvia, roiskuttelevia ja läträäviä narttuja. Se kun jää vesilelun haussa auttamattomasti tytöistä jälkeen, kun ne laittavat turbovaihteen päälle ja lähtevät polskimaan kilpaa kohti veden pinnalla kelluvaa kohdetta. Pelastusliivin kanssa Siriuksesta olisi todennäköisesti jotain vastustakin, ja sekin saisi jonkin palkkion uimisestaan (eli ehtisi ehkä joskus hakemaan lelun ennen narttuja).
Ja pääsiväthän kooikkerit myös uimaan meressä, kun käytiin Pasin kanssa minilomalla Turussa koirien kanssa. Kovin oli suolaista tuo vesi!

AgiRodusta lyhyesti sen verran, että Aurinko nousi varakoiran paikalta kisaamaan. Edellistä agilitykerrasta rouvakoiralla oli vuosi. Toki nyt rallytokossa on tullut putki ja hypyt vastaan, mutta siihen se on jäänytkin.
Mutta mitä; Aurinko teki todella hienon ja nopean nollaradan, otti kontaktit, teki kepit hyvällä vauhdilla ja kirmasi kilpaa maaliin  minun kanssani! Rakas Rouvakoira, siihenpä oli hyvä lopettaa meidän agilitymme kertakaikkisesti (eikä suinkaan siihen, että viime kesänä viimeiset agilityt loppuivat meidän osaltamme Aurin selkätulehduksen uusiutumiseen...). Aurinkoisen joukkue pääsikin kisaavissa medeissä 7. sijalle!
Soraya kisasi ensimmäistä ja luultavasti viimeistä kertaa agilityssa alomedi-joukkuessa. Minä itse hieman sekoitin pakkaa (jonka seurauksena ostin vihdoin ja viimein treenitaskun!), mutta Sorsa oli nopea ja taitava ♥ Alomedijoukkue saikin sitten loppujen lopuksi hopeaa!
Erinomainen päivä lopettaa meidän kaikkien agilityuramme, olkoonkin epäviralliset kisat. Hauskempaa minulla silti siellä oli kuin agilityn parissa aikoihin.

Rallytokon osalta ei ole mitään erikoisen mainittavaa, Soraya on treenannut vähän avoimen luokan hommia ja olen yrittänyt parantaa sen seuraamista. Sorsa jää helposti liian taakse seuraamaan ja kontakti saisi olla erityisesti käännöksissä parempi. Onneksi ei ole kiire mihinkään tämän asian suhteen.
Siriuksella seuratessa peruuttaminen on hankalaa, se lähtee helposti peruuttamaan vinoon ihan omia reittejään. Lisäksi koiran seuratessa oikealla puolella koiraanpäin käännökset ovat Siriukselle todella hankalia. Tuntuu ettei se hahmota voivansa kääntyä oikealle ollessaan minun oikealla puolellani. Tätä täytyy todennäköisesti harjoitella ihan erinäisten apuvälineiden (pesuvati, kosketusalusta...tms.) kanssa.
Myös Aurilla oikean puolen seuraamisessa käännökset ovat vielä vaiheessa, kuten myös peruuttaminen. Aurinko ja Sirius tosin osaavat monia sellaisia asioita, kuten käännöksiä ja merkin, jotka tulevat vastaan vasta mestariluokassa. Pitäisi tässäkin muistuttaa itseään, että ei ole mikään kiire.
Tiedän kyllä, että Sirius alkaa olla iäkäs, mutta toivon että sillä olisi vielä pari kisavuotta jäljellä. Aurinkoisen kanssa taas kisavuosia on melkein saman verran vielä edessä kuin takana. Sorayan kanssa ei olla edes päästy oikeasti alkuun. Meillä on vielä paljon aikaa.

Heinäkuun puolessa välissä saatiin sitten whippetseuraa tänne Järvisuomeen, eli siskoni Tiina ja Kiki Pop & Ponyo. Alun jähmeyden jälkeen serkukset Sorsa ja Ponno löysivät yhteisen sävelen niin sisällä kuin ulkona, ja ulkona myös muut koirat päättivät leikkiä (juosta päättöminä peräkkäin ja huutaa) keskenään. Ehdittiin käydä uimassa (monta kertaa), juoksemassa hiekkakuopalla, juoksemassa metsässä, juoksemassa pellolla (jossa whippetit kamppasivat minut kumoon), juoksemassa suolla ja juoksemassa pihaa ympäri. Hitsin hauska pitkä viikonloppu siis!

Suonenjoen ryhmänäyttelyssä oli ihanan lämmin, onnistuin hieman jopa polttamaan yläselkääni siellä, mutta punoittava nahka on kaiken sen arvoista. Jokaisesta hellettä muistuttavastakin lämpöaallosta on nautittava täysillä!
Koskapa molemmat tytöt oli näyttelyyn ilmoitettu, ja ajatuksena oli saada kasvattajaluokkaankin koirat esille, Aurinkoa pääsi esittämään paras ystäväni Roosa, kun taas minä itse handlasin Sorayaa.
Tuomarina kooikkereille toimi (tuomarinvaihdoksen jälkeen) Virpi Montonen, joka käsitteli nätisti koiria ja antoi pitkät, kokonaisvaltaiset arvostelut.
Lisäksi Sorayan veli ja Aurinkoisen pentu Ralli (M. Öinen Kuuntanssi) oli ROP, Aurinkoisen äiti Tipi (M. Unilintu) ROP-VET ja Muskettikoiran -kennel ROP- sekä BIS3-kasvattaja! Ihan huikeaa!

Soraya NUO ERI1 SA PN2 SERT: Ihastuttava asenteinen, pirteä juniori,joka voisi olla hieman tiiviimpi mittasuhteitaan. Runko saa vielä täyttyä. Kaunis pää ja ilme. Hyvät korvahapsut. Hyvä kaula ja ylälinja. Edestä riittävästi kulmautunut, takaa hyvin kulmautunut. Lyhyehkö olkavarsi. Liikkuu riittävällä askelpituudella erinomaisella tehokkuudella ja ryhdikkäästi. Hyvänlaatuinen ja -värinen karvapeite. Ihastuttava kokonaisuus. ♥

Aurinko VAL ERI1 SA PN1 VSP: Erinomainen, laadukas valio, joka tänään harmillisen karvaton. Erinomaiset mittasuhteet & runko. Hieman turhan vahva kallo-osa, hienot korvahapsut. Hyvin kulmautunut, erinomainen rintakehä, luusto, lihaksisto ja häntä. Liikkuu erinomaisella askelpituudella ja hyvällä tehokkuudella. Upea pirtsakka esiintyjä. ♥

Epävirallisia tuloksia

Kesäkuun alussa kävin match show'ssa Sorayan ja Aurinkoisen kanssa. Tällä kertaa oli Siriuksen vuoro jäädä kotiin, koska kyseisessä mätsärissä ei ollut veteraaneille omaa luokkaansa.
Soraya esiintyi pennuissa (5-9kk, ei kokoluokkia), Aurinko taas pienissä aikuisissa. Molemmat esiintyivät kerrassaan kauniisti, Aurinko hieman väisti pöydällä kun tuomari kokeili sen takapäätä. Soraya taas seisoi pöydällä kuin patsas, ei olisi tuomarin käpälöinti voinut enää vähempää kiinnostaa kun nenän edessä oli nakkia.
Molemmat saivat punaisen nauhan, ja sijoittuivat vielä punaisten nauhan saaneissa; Aurinko pääsi pienten aikuisten 4.sijalle ja Soraya oli pentujen toinen! Aurinko oli minusta hieman laiskahko juoksemaan, mielikuvituspennut varmasti painavat vatsassa ja valeraskausoireet alkavat kohta olla pahimmillaan. Soraya sen sijaan juoksi hienosti erikokoisten ja rotuisten koirien seassa, kuunteli nätisti minua ja jaksoi aina pysähtyessämme hyppiä häntä heiluen minua vasten. Ne sukkahousut joutivat roskikseen sen match show'n jälkeen...

Kävin myös LAUKAn mölliagilityssa sekä talkoilemassa että juoksemassa pari rataa. Putkiralliin osallistuin Siriuksen ja Aurinkoisen kanssa. Yllättäen Aurinko hyllytti koska putket nyt vain ovat niin kivoja, että ne täytyy juosta monta kertaa läpi, kun rata on muuten liian helppo.Sirius teki siistin putkirallin, mutta kaiken kruunasi lainakoira Hiisi (Sorayan isäpappa siis) jonka kanssa tein nopean nollaradan! En ole koskaan aikaisemmin ohjannut Hiisiä, ollut vain palkkaajana kun Anna on treenannut. Hauska tietää, että Hiisi kulkee hyvin myös minun kanssani. Antaisikohan Anna sen toisenkin kerran lainaan - edes epävirallisiin kisoihin? :D
Kisaavien radalla oli sitten tiedossa yhden tämän vuoden agilityn SM-tuomarin melko mutkainen rata. Mitäpäs siitä sen kummempia kertomaan, vein kaksoisvoiton mediluokassa; Aurinko oli ensimmäinen ja Sirius toinen. Möllikisaaminen vain on niin mukavaa, kun siellä kukaan ei ota turhia paineita - en myöskään minä.

Viime viikon lauantaina oli sitten Sorayan ensimmäinen oikean näyttelyn vuoro. Olkoonkin että Soraya oli pentuluokassa, joka on aina epävirallinen, mutta kyllä sieltä silti saa kirjallisen arvostelun ihan oikealta tuomarilta, sekä mahdollisesti ruusukkeita ja pokaaleita kotiinviemiseksi.
Mikkelin ryhmänäyttelyyn oli ilmoitettu kaksi pentua (Soraya ja Sorayan veli Max), kooikkerit tuomaroi Elena Ruskovaara.
Soraya sai KP:n ja sijoitettiin ROP-pennuksi, velipoika Maxin ollessa VSP-pentu!

Mallikas hyvä luusto ja hyvä runko. Hyvä ryhdikäs kaula. Lupaavan mallinen oikeailmeinen pää. Jo nyt hyvät korvakorut. Tyylikäs häntä. Etuliike saa vielä kehittyä. Hyvät sivuliikkeet.

Kyllähän se tyttö esiintyikin kauniisti. Seisoi maassa sekä pöydällä kovin rauhallisesti, juostessa olisi saanut olla ehkä hieman enemmän potkua (johtui varmaankin myös minun melko huonosta kenkävalinnastani), mutta silti ♥

Aurinko ja Sirius olivat mukana turisteina, esittelemässä itseään muille paikallaoleville kooikkeri-ihmisille sekä näyttämässä vähän rallytokotaitojaan odotellessamme kehän alkamista. Kaikki treenitilanteet ja uudet paikat täytyy käyttää hyväkseen!

Minulle KP-ruusuke ja Sorayalle nakkia! Toisessa kuvassa iloiset omistajat palkintojensa kanssa, ja idioottikaksoset, jotka eivät tajunneet edes katsoa (kännykkä)kameraan.
Ja sitten tietysti ryhmäkuva, jossa mukana Taina ja Ilo (Muskettikoiran Ääretön Ilo), Kati ja Max (Muskettikoiran Öinen Kuunhohde), Soraya, Aurinko, Sirius sekä kasvattaja-Pirjo, Tara (Muskettikoiran Ånnetar) ja Timi (Manusia's Timmie the Dutch).
Kaiken kaikkiaan ihana päivä hyvässä seurassa - ja näyttelyn jälkeen päästiin vielä katsomaan 5-viikkoisia cockerspanielinpentuja, voi oksetus ♥

Pohjois-Karjalaan ja takaisin

Viime viikolla Soraya pääsi ensimmäistä kertaa julkisen liikenteen kyytiin.
Menomatkalla se saikin olla bussin ainoa koira, ja muutenkin keskiviikkoillan linja-autovuoro oli ihanan tyhjä sekä hiljainen. Ensimmäisenä Soraya söi sille varatun purutikun samantien, seuraavat pari kilometriä Soraya ihmetteli linja-autosta kuuluvia ääniä (luukkujen pamauttelua, jarrujen suhinaa, piipityksiä ynnä muita), jonka jälkeen pikkupiraija istui sylissäni ja tuijotti ikkunasta vauhdilla ohivilistäviä maisemia. Farmariautossamme koirat matkustavat kangashäkeissä, jotka peitettään varsinkin talvisin huovalla, eli niistä ei juuri ulkomaailmaa näe, joten Sorayalla riitti katseltavaa.
Itse nukun autossa lähes aina, eikä bussikaan ole poikkeus - Soraya nukkui tyytyväisenä puoli tuntia sylissäni, jonka jälkeen se siirtyi nukkumaan bussin lattialle oman huopansa päälle. Bussikuskikin kehui Sorayan käytöstä matkan aikana, enkä voinut olla kuin tyytyväinen pikkupiraijan käytökseen.
Paluumatka sujuikin kuin kokeneemmaltakin matkustajalta, Soraya viihdytti paria vierasta matkustajaa kerjäämällä silityksiä ja nukkui tyytyväisenä niin sylissäni kuin lattiallakin. 

Siskoni Tiinan luona Soraya sitten pääsi kiusaamaan kolmea italianvinttikoiraa sekä Kiki Pop -whippettiä, joista tosin viimeinen leikki mielellään Sorayan kanssa. Lisäksi Soraya pääsi kerrankin nukkumaan viereeni, josta se sitten ottikin kaiken ilon irti.
Ensimmäisenä yönä Soraya ilahtui silmittömästi joka kerta, kun minä äännähdin tai käänsin kylkeä - tällöin Sorsa suorastaan hyökkäsi kimppuuni, läpsi minua tassuillaan, nuoli naamaani, hakkasi hännällään lattiaa. Voin kertoa, että se yö ei ollut kovin rauhaisa ja levollinen, vaikka Soraya antoikin minun "nukkua" yhdeksään asti.
Onneksi seuraava yö meni paljon rauhallisemmin, Soraya nukkui jalkojeni välissä peiton päällä ja aamuyöstä ryömi peiton alle, kylkeeni kiinni ♥

Joensuussa ehdin myös treffaamaan lyhyesti Sorayan veljeä Rallia (Muskettikoiran Öinen Kuuntanssi), joka oli hyvä samankaltainen kuin siskonsa. Pennut löysivät heti yhteisen sävelen ja pistivät hippa-pystypaini-leikiksi. 

© Erja Härkönen

© Erja Härkönen

Kotiinpaluu Jyväskylään oli enemmän kuin riemukas. Sirius hymyili niin että sen koko naama meni ruttuun ja tuli hevosenkengällä (niin mutkalla, että kirsu ja pylly tulevat yhtä aikaa) minua vastaan, Aurinko kiljui täyttä kurkkua ja yritti kiivetä syliini kirjaimellisesti reittä pitkin.
Soraya piti tietysti haistella tarkkaan, ennen kuin koko lauma pisti ranttaliksi ja matot ruttuun olohuoneessa. Yön kooikkerit nukkuivat yhdessä häkissä, erittäin tiiviinä karvaläjänä. Niillä taisi sittenkin olla ikävä toisiaan.
Tuliaisena Joensuusta toin tietysti itselleni flunssan, mutta lenkkeilyä se ei ole estänyt - erityisesti kun olen pitänyt koiria vapaana, että ne ovat saaneet juosta keskenään mielinmäärin. Kevätkin on saapunut myös tänne Keski-Suomeen, lunta ei ole enää oikeastaan missään, jäät ovat lähteneet rannoilta ja leskenlehdet kukkivat auringonläiskissä. Vielä on matkaa uimakauteen, mutta kovin toiveikkaina ovat kooikkerit jo käyneet kahlaamassa järvivedessä.

Energian uudelleenohjaamista

Olen jotenkin ollut allapäin työttömyysuutisteni takia - liekö se mikään yllätys. Yritän etsiä uutta työtä, mutta se on yllättävän vaikeaa. Ehkä jotakin löytyy, jotakin sellaista joka kiinnostaa minua edes vähän ja jota pystyn tekemään opiskelun ohella.
Gradu odottaa edelleen kirjoittajaansa, mutta olen vakaasti päättänyt valmistua kesällä. Jo pelkästään sen takia, että sitten alan saamaan edes työttömyyskorvausta, ja olen pätevä hakemaan vakituisia opettajan virkoja. Laskin juuri, että kunhan saan gradun kirjoitettua ja siitä ne 40 opintopistettä, on minulla kasassa yliopistosta lähes 500 opintopistettä. Että siihen malliin. Sen siitä saa, kun kirjoittaa kolme kandia ja yhden gradun (lisäksi yksi kandi odotuttaa vielä itseään, koska käyn loput sen sivuaineen kurssit täydennysopintoina myöhemmin).

Onneksi töistä pari kaveria kutsuivat minut mukaansa treenaamaan milloin minäkin päivänä milloin mitäkin lajia. Tämän viikon aiheena oli agility sekä tottis, eli minä tein vain agilitya :D
Africakin pääsi vähän virkistämään agilitymuistojaan, whippet kulki ihan hyvin, paitsi että se karkasi muiden ihmisten ja koirien luokse pariin otteeseen. Tähän olen puuttunut niin, että käsken ihmisiä ajamaan African pois.
Whippet hämmentyy siitä, että ihmiset ärisevät sille, tekevät hyökkäyseleitä, käskevät sen pois eivätkä laske sitä omien koiriensa luokse. Samalla minä kutsun Africaa iloisesti, lähden siitä poispäin ja jätän koiran päättämään itse, jääkö se inhottavaan tilanteeseen vai tuleeko minun luokseni. Joka kerta Africa on valinnut minut, ja joka kerta muiden ihmisten sekä koirien luokse karkaamiset vähenevät.
Africa saa lähteä moikkamaan muita vasta luvan saatuaan, ei koskaan omin päin. 

Suunnittelemallani pikkuradalla (johon tein pari eri ratavaihtoehtoa) Sirius ja Aurinko saivat kokeilla A:n kontaktitaitojaan sekä puolipimeää putkikulmaa - joka oli selvästi liian helppo. Muutoin rata oli lähes läpijuoksua, kokeilin myös takaaohjausta muurille ja putkeen lähetettäessä (eli esteet 8-9-10), joka toimi erityisesti Aurin kanssa todella hyvin.
Näillä pikkuradoilla tuli huomattua Aurin ja Siriuksen ohjattavuusero selkeästi. Siinä missä ehdin tekemään Siriuksen kanssa valssin, ei Aurinkoisen kanssa olisi voinut valssia ajatellakaan. Sirius kääntyy pienemmällä alalla kuin Auri, joka taas saattaa tehdä pitkiäkin kaarroksia sen takia, että minun ohjaukseni on myöhässä. Siriuksen kanssa ehdin ohjaamaan paremmin, joten tottakai se pystyy ennakoimaan seuraavan esteen ja suunnittelemaan käännöksensä etukäteen - toisin kuin vikkelämpi Aurinko.
Minun täytynee opetella juoksemaan lujempaa tai antamaan Aurille aikaisemmin vihjeet siitä, minne seuraavaksi ollaan menossa - vaihtoehtoisesti voin tietysti tehdä molemmat!

Sorayan pikkupentuagilityt sain ihan videolle asti, kiitos treenikaverini  Emman! Tästä se pikkuhiljaa lähtee, ehkä vielä muuri opetellaan ennen kuin Soraya on vuoden ikäinen. Sitten aloitellaan myös kontaktiesteitä ja rankempia treenejä sitten, kun Soraya on kasvanut täyteen korkeuteensa ja käynyt virallisissa terveystutkimuksissa polvien sekä luuston osalta. Sitä ennen harjoitellaan etenemistä, irtoamista ja muita helppoja juttuja.

Lisäksi kävin myös perjantaina pentutreffeillä Jyväskylään vierailemaan saapuneen Maxin (M. Öinen Kuunhohde) luona. Mukanani oli tietysti Soraya sekä Aurinko, mutta myös lähes-naapurista napattu Haades (M. Öinen  Kuunkulkija).
Kaksi tuntia kolme pentua ja niiden emo jaksoivat painia, juosta, jahdata toisiaan ja leluja, murista, purra ja riehua omakotitalon pihamaalla. Eikä sisälläkään tullut riitaa herkkupaloista (joita minä jaan kuvassa, ja Maxin omistaja Kati toimii kuvaajana), vesikupista tai leluista. Pennut välillä vähän kinastelivat keskenään, mutta Aurinko-emo meni joka kerta väliin seisomaan ja jäykistelemään, kun tunteet alkoivat kuumenemaan sen mielestä liikaa.

Hyvin kuitenkin Soraya jaksoi vielä vauhdikkaan päivän jälkeen omat näyttelytreeninsä sekä pienet agilitytreenit päälle. Joutuihan pikku-piraija olemaan häkissä sen aikaa, kun rakensimme rataa ja harjottelin muiden koirien kanssa, mutta eihän silloin tietenkään voi nukkua1 Soraya kiljuu häkissä ollessaan, mikäli minä teen jonkun toisen koiran kanssa agilitya tai kehun toista koiraa vähänkin riemukkaammin. Sehän on aivan hirveää, jos joku muu pääsee tekemään jotakin mamman kanssa, eikä se joku ole Soraya!
Illalla kotiin päästyämme Soraya sammui omalle pedilleen kuin saunalyhty, eli minä sain viettää rauhallisen illan Pasin kanssa, kun kaikki koirat makasivat tyytyväisinä pedeillään. Uskomattoman paljon energiaa voikin pienessä koiranpennussa olla, se jaksaa yllättävän paljon 4kk vanhaksi koiraksi, eikä erityisesti väsy puolen tunnin kävelyistä, joissa se saa olla vapaana, juosta lumihangessa ja haistella uusia tuoksuja. Toivottavasti en ole helisemässä tuon piraijan kanssa, kunhan murrosikä koittaa.

Vientiä

Vientiä on riittänyt, olen melkein joka päivä käynyt jossakin koirien kanssa.

Maanantaina kävin lenkillä Annan kanssa saamassa keskusteluterapiaa. Hiisi ei valitettavasti päässyt mukaan, mutta onneksi Aurinko kulki kiltisti (ja superinnoissaan, eli hihna soi kireänä koko ajan) myös Annan kanssa.
Tiistaina käytiin pitkällä lenkillä (9-10km) koko lauman voimin. Mieliala ei ole juurikaan parantunut, hetkittäin on parempi olla, mutta on sentään mukavaa huomata, että jaksan lenkkeillä jo lähes normaalisti. Pulssi pysyy kävelylenkillä (vauhti 6-8km/h) melkein normaalilukemissa, tällä viikolla se on ollut 120-140 bpm.
Keskiviikkona kävin ennen töistä kooikkereiden kanssa samoilemassa metsässä ja löysin melkein litran kanttarelleja! Aurinko sen sijaan etsi mustikoita ja mussutti niitä onnellisena, kieli sinisenä. Sirius sen sijaan halusi ehdottomasti katsoa mahdollisimman läheltä, että mitä minä oikein maasta poimin. Osassa kanttareilleista olikin hieman kuolaa.
Torstaina töiden jälkeen tein kooikkereiden kanssa yhdellä hypyllä takaakiertotreeniä, johon yhdistin niin saksalaista kuin japanilaistakin. Minulta varsinkaan saksalainen ei suju vielä kovin sulavasti, mutta japanilainen alkaa näyttää (ja tuntua) jo oikeanlaiselta. Sekä Aurinko että Sirius lähtevät hyvin mukaan näihin ohjauksiin, eikä näitä ohjauskuvioita tarvinnut ainakaan kooikkereille erikseen opettaa, kun ne kuitenkin osaavat takaakierron.

Perjantaina sitten Hiisi ja Anna lähtivät meidän kanssamme uudestaan lenkille, ja tällä reissulla kooikkerit pääsivät uimaankin! Aurinko ui yllättäen kaikista eniten ja niin kauan, kuin vain joku jaksoi heittää sille keppiä järveen. Siriuskin innostui kepin noutamisesta niin, että halusi antaa minulle äänekästä palautetta liian hitaasta heittämisestä.
Lisäksi Aurinko ja Sirius pääsivät perjantaina ostoksille ranskalais-italialaisille markkinoille, jotka järjestettiin Jyväskylän kävelykadulla. Ulkomaalaiset myyjät suhtautuivat koiriin erittäin ystävällisesti, pari tuli jopa rapsuttamaan niitä kesken myymisen. Lisäksi tietysti kooikkerit viihdyttivät muita ostoksilla olijoita, saaden osakseen enemmän kuin tarpeeksi huomiota ja silityksiä.

Piitsipotretti.

...Todellisuus.

Fiinit katukoirat ♥

Lauantaina oli lepo päivä, koska katsoin agilityn Pohjoismaiden mestaruus -kisoja; tosin kävin kiipeilemässä harjulla koirien kanssa ja puhuin puhelimessa liian monta tuntia.
Sunnuntaina sitten pyysin Annan treeniavuksi agilityyn eli pelottelemaan Auria erilaisilla vaatteilla. Reaktioita saatiinkiin akassa aikaan, mutta myös onnistumisia tuli. Vaikka seuraavat kisat menisivätkin vielä tuomarin-mahdollisesti-epäilyttävän-vaatetuksen-haukkumiseksi, on pohjatyö sentään nyt aloitettu ja tästä voidaan jatkaa siedättämistä.
Treenirata ei ollut kovin vaativa, pari haltuunottoa ja takaakiertoa sekä okserin treenaamista (jota Sirius tosin kolautteli treeneissäkin pariin otteeseen ja arpoi sen hyppäämistä). Aurinkoiselle tämä oli myös putkijarrun harjoittelua: Auri periaatteessa osaa sen, mutta joskus into tehdä menee älyn yli ja korvien käyttö loppuu. Niin oli käydä nytkin useammin kuin kerran, joten putkijarruharjoitukset jatkuvat tulevaisuudessakin.
Lopuksi tein keppitreeniä niin, että Anna palkkasi kooikkereita ja minä jäin putken taakse ohjaamaan. Ajatuksena oli treenata sekä leijeröintiä, keppien itsenäistä aloittamista että itsenäistä suorittamista loppuun.  Toistoja tehtiin molemmista suunnista, hienosti kyllä kooikkerit hakevat itse keppien oikean aloituksen kun minä en ole niitä sotkemassa. Avainsana kepeille = luottamus.
 

Treenit 16.08.2015

Aurinkoista pelotteleva Anna, joka ei sitten ollutkaan yhtään pelottava.

Tällä viikolla olisi tarkoitus jatkaa pelotteluharjoituksia mikäli mahdollista. Ajatuksena on aluksi tehdä kerran viikossa tällainen "pelottava tuomari". Kunhan Aurinko lakkaa reagoimasta tai reaktiot muuttuvat vähäisiksi (vilkaisu tai hännän nosto haukkumisen sijaan), voidaan häiriön määrää vähentää ja laittaa vain silloin tällöin joku epäilyttävä tyyppi seisomaan keskelle Aurinkoisen treenirataa.
Tiedänpähän taas seuraavan koiran kanssa treenata tätäkin asiaa etukäteen, enkä vain ajattele että koira toimii samalla tavalla joka tilanteessa. Viretila vaikuttaa varsinkin teräviin ja/tai reaktiivisiin koiriin todella paljon: on aivan eri asia nähdä kaksimetrinen parrakas mies sadetakissa ja kommandopipo päässä rauhallisella kävelylenkillä, kuin nähdä sama tyyppi seisomassa paikoillaan ja tuijottamassa tuimasti keskellä agilityrataa.
Kyllä ne tuomarit vähän nimittäin minuakin ahdistavat ja jännittävät.

Vielä vähän eksyksissä

Olen ollut töissä jo kaksi viikkoa, mutta vielä en ole ihan perillä kaikista käytännöistä. Lenkeillä olen eksyillyt sinne ja tänne, tosin kauhean pitkiä lenkkejä en ole voinut tehdä, koska tietysti minulle tuli flunssa stressin seuraksena. Juuri eilen kävin lääkärissä hakemassa antibiootit poskiontelotulehdukseen, mikä ei ollut yllätys. Jo pelkkä portaiden nouseminen saa hengästymään ja väsymään, nyt sentään kuume on pysynyt poissa ja yskä on tullut nenän vuotamisen tilalle.
Koiristahan tavallista lyhyemmät ja hidastempoisemmat lenkit ovat tietenkin olleet ihan tylsiä, varsinkin Aurinkoisesta joka haluaisi aina vaan juosta. Enkä ole vieläkään löytänyt sellaista paikkaa, missä voisin pitää turvallisesti kaikkia koiria irti. Kilteille kooikkereille olen löytänyt jo pari reittiä, jossa ne saavat juosta vapaana, mutta luupää-whippet on pysynyt vielä tiukasti hihnassa.

Olen kuitenkin tehnyt agilitya koirien kanssa, sen verran mitä olen sairaana jaksanut - eli lähinnä kävellyt tai seisonut paikallani ja huudellut ohjeita. Viime viikolla harjoittelin kontakteja ja keppikulmia kooikkereiden kanssa, ettei minun itseni vain tarvinnut juurikaan juosta. Keppikulmista ja ylipäätään keppien itsenäisestä hakemisesta ilman apua ei ole sanottavana moitteen sanaa, Aurinkokin teki vaikeahkoja avokulmia kepeille ja haki kepit ilman apua 3-4 metrin päästä (se on meille jo paljon, koska minä en aina luota vaikka pitäisi)! Sirius on varma kepittelijä, ainakin niin kauan kun minä en sitä häiritse tai mene tekemään ohjauskuvioita Titiuun eteen...

Africakin on aloittanut keppien harjoittelun verkoilla ja kuudella kepillä, toistoja on ehkä tehty parikymmentä. Ajatuksena oli opettaa Africalle kepit 2x2 -tekniikalla, mutta en ole vielä saanut omia keppejä, joten päätin hyödyntää työsuhde-etujani. Yritin myös opettaa Africaa ohjureille, mutta whippet oli sitä mieltä, että ohjurit ovat kamalat, niistä pitää hypätä yli tai tunkea ali. Verkkojenkin kanssa juoksi pariin otteeseen päin verkkoa, ennenkuin se tajusi että niitä pitää väistää ja ne ohjailevat pujottelemaan. Oikeasti, tuolla vinttarilla ei kyllä ole ihan kaikki palapelin palaset tallessa.
Tälläkin hetkellä Africa stressaa vielä muutosta niin paljon, että syöminen on vaikeaa, tarpeiden tekeminen on vaikeaa, rentoutuminen on vaikeaa, leikkiminen on vaikeaa, kaikki on vaikeaa. Africa vain ahdistuu ja valvoo päivän, jonka jälkeen sen pää ei enää kestä ja whippet nukkuu taju kankaalla seuraavana päivänä helposti 16-20 tuntia. Onneksi kooikkerit eivät ota vinttarista tai sen käytöksestä itseensä, vaan ovat kuin emme olisi mihinkään muuttaneetkaan - eli kotonaan.

Kävin myös viikonloppuna Aurinkoisen ja Siriuksen kanssa RotuRacessa Hyvinkäällä, johon oli ilmoitettu peräti 4 medijoukkueellista kooikerhondjeja (eli 16 punavalkoista)! Hyvin oli tämä pieni rotu esillä tapahtumassa. Pääsin Hyvinkäälle Annan ja kooikkeri Hiisin kyydissä. Siriuksesta Hiisi oli kiva tyyppi noin niinkuin urokseksi, jonka kanssa voi haistella samaa ruohonkortta ilman ongelmia ja kävellä hihnassakin ihan kylki kyljessä. Aurinkoisesta Hiisi oli niin kiva, että sen kanssa olisi voinut leikkiä ja juosta ympyrää niityllä, mutta Hiisiä kiinnosti enemmän jätkien jutut - eli uusien tuoksujen haistelu Siriuksen kanssa. Katsotaan, jos ensi kerralla Hiisi innostuisi leikkimään Aurin kanssa, kuitenkin asutaan samalla paikkakunnalla ja lenkkitreffeistä on jo alustavasti sovittu.
Ensi vuonna mennään uudestaan juoksemaan sähköjäniksen perään (tosin minijoukkueessa tällä kertaa), mikäli vain aikataulut osuvat yksiin. Lisäksi  kooikkeri-ihminen Henni Tommola kuvasi ystävällisesti minunkin koohottimieni juoksupätkät, kiitos! Nyt on sitten videotodiste tapahtuneesta:
Sirius RotuRacessa 2015
Aurinko RotuRacessa 2015

Tällä viikolla agiltiyssa harjoiteltiin sekä erikoisempia esteitä helppona ratana (muuri, pituus, rengas, okseri, kontaktit) että tehtiin toisena päivänä helpohkoa ratatreeniä, jossa ei tarvinnut siirtää mitään hankalampia esteitä. Ratana oli Moilasen hyvä irtoamisharjoitus, jossa pystyi tekemään yhteen kohtaan useamman eri ohjauskuvion ja kokeilemaan omalle koiralle sopivimman. TT:n hallissa tosin on kattopylväitä, jotka pitää ottaa huomioon rataa rakentaessa. Yksi tolpista oli putken 10 ja hypyn 16 välissä.
Siriuksen kanssa tämä harjoitus oli jo toisella kerralla läpijuoksu, ensimmäisella kerralla tein valssin liian myöhään ja liian pitkälle esteiden 13-14 välille ja Titiuu meni väärään putkeen. Hypylle nro 9 Sirius irtosi nätisti ja ehdin tekemään persjäton putken nro 10 jälkeen, putkelta 14 sitten leijeröimällä ohjaamaan rata loppuun.
Aurinkoisen kanssa on todellakaan ehtinyt tekemään mitään persjättöä putkelle nro 10, mutta kuinka kauniisti akka lähtikään sylkkäriin! En ole tajunnut aikaisemmin, että Aurinko osaa sylikäännöksen kun Siriukselle se on aina ollut haastava ohjauskuvio.
Tässä harjoituksessa tuli esille se, kuinka hyvä on koiralle opettaa jonkinlainen takaakiertokäsky. Ainakin meillä se helpotti ohjausta huomattavasti, kun pystyin jo kauempaa kertomaan koiralle, että este tulee kiertää takaa (hyppy 5/9, hyppy 15), jolloin minulle ei tullut kauhea kiire.

 

Olin tosiaan Jyväskylässä match show -tuomarina, joka lahjottiin perusteellisesti tuomaroinnan jälkeen - etukäteislahjontaa ei tapahtunut :D Pasi toi meidän koiramme turisteiksi mätsäriin, varsinkin kooikkereita harmitti katsella, kun mamma rapsuttelee toisia koiria ja on vaan niiden kanssa, eikä yhtään huomaa omia punavalkoisiaan! Onneksi tuomarilahjat olivat sellaisia, että niistä riittää koirille iloa pitkäksi aikaa.

Tuomarilahjat!

Harjun portailla

Treenaamassa Taitavilla Tassuilla!

Jäähyväiset Joensuulle

Joensuu jäi taakse perjantaina. En tiedä, tuntuiko Joensuu kodilta mutta jonkinlainen välimatkan pysäkki tämä on ollut kuuden vuoden ajan.
Nyt kuitenkin opiskelut alkavat olla loppusuoralla muutamaa kurssia ja gradua lukuunottamatta. Töitäkin sain toiselta paikkakunnalta ja nyt asuinkaupunkina on siis Jyväskylä.

Viime viikolla kävin viehejuoksussa koirien kanssa, josta koirat nauttivat enemmän kuin viime kesänä. Africa ei pelännyt enää muovi-fleecenauhaviehettä, vaan jahtasi sitä innoissaan ja tappoikin hienosti. Sirius oli tapansa mukaan innoissaan vieheestä, mutta Aurinko suorastaan ulvoi vieheen perään, eikä suostunut lopettamaan vieheen tappamista ennenkuin raahasin kooikkerin karvoista muualle. Viime kesänä Aurinko juoksi lähinnä vieheen mukana, mutta nyt akan todellinen saalisvietti pääsi valloilleen. Huh!

Kiki Pop ja Africa

Lauantaina 23.toukokuuta kävin omien koirieni ja kahden lainakoiran kanssa PoKSin agilitymölleissä: lainakoirille ei mainittavia tuloksia tullut, koska yhteisiä treenikertoja niiden kanssa oli takana ainakin yksi! Sen sijaan omien karvakorvieni kanssa meni yllättäen paremmin; Africa aloitti (epävirallisen) agilityuransa voittamalla makseissa supermöllit (hyppyjä&putkia) ja sijoittumalla tuloksella 5 (okseri) maksien mölliradalla sijalle 2. Kooikkerit ottivat hienoille nollatuloksilla kaksoisvoiton medien kisaavien radalta, Aurinko voitti ja Sirius sai hopeaa :)
Viehejuoksun ja agiliitelyn lisäksi käytiin tietysti pitkällä metsälenkillä Mertalammella siskoni Tiinan ja vinttikoirien kanssa, yksi parhaista lenkkeilypaikoista Joensuussa, koska siellä koiratkin pääsevät uimaan ja juoksemaan metsikössä ilman suurempia huolia.

Mölliagilitaajat palkintoineen.

 

Keskiviikkona kävin vielä viimeisen kerran treenaamassa agilitya PoKSilla, kun meille SM-joukkuekisaajille järjestettiin yhteiset ylimääräiset harjoitukset. Koutsi oli ottanut Jan Egil Eiden melko kaamean radan, jossa piti ehtiä kolmeen eri paikkaan yhtäaikaa ja tehdä ohjauskuviot juuri oikeassa kohdassa (valitettavasti en löytänyt ratapiirrosta!).
Siriuksen kanssa ehdin tekemään ohjaukset oikeissa kohdissa, jotenkin Sirius teki puhtaan radan molemmilla kierroksilla - jälkimmäisellä kierroksella paransi vielä aikaansakin 5 sekunnilla :) Aurinkoisen kanssa en ehtinyt yhtä hyvin ekalla kierroksella, joten yhdelle hypylle tuli kielto mutta muutoin vauhti oli hyvä ja eteneminen melko sujuvaa. Toisella kierroksella minä unohdin radan ja sähläsin oikein kunnolla! Aurinko jaksoi hyvin minun virheitäni, antoi anteeksi ja teki uudestaan pyydettäessä.
Keppien aloituksesta täytyy olla erityisen ylpeä, koska radalla oli avoin keppikulma suoraan putkelta, jonka ulostulo osoitti johonkin 3-4 keppivälin tienoolle. Monille se oli ongelma, koira haki väärän keppivälin tai ohjaaja ei ehtinyt niistämään koiraa aloitusväliin. Siriuksen kanssa ehdin juuri ja juuri niistämään, mutta Aurinkoisen kanssa ei tarvinnut: se osasi hakea kauniisti itse oikean välin! Kyllä akka on välillä hirveän taitava.

Huomenna minulla alkavat työt ja samalla arki Jyväskylässä. Koirat ovat saaneet jo totutella yksinoloon uudessa asunnossa, kun olemme käyneet ostamassa sitä-ja-tätä-ja-tuota ties mistä marketeista. Suurin osa tavaroista on jo löytänyt paikkansa, mutta vieläkin elämme jonkinlaisen pahvilaatikkohelvetin keskellä.
Africaa muutto on ahdistanut kamalasti; se on vain maannut pedillään (ei nukkunut), ei suostu syömään kunnolla eikä tekemään tarpeitaan ennen kuin todellisessa hädässä. Ulkona Africa ei ole edes haistellut mitään tai reagoinut puuhun kipittävään oravaan, mikä normaalisti aiheuttaa kimpoilun hihnassa. Toivottavasti tätä ei jatku enää kauaa, stressaava koira stressaa omistajiaan kahta kauheammin... Onneksi sentään kooikkerit ovat ottaneet muuton rennosti, yrittäneet tunkea pahvilaatikoihin ja kasseihin auttamaan, syöneet kaikki kantolaatikoista pudonneet ruoanmurut (tai edes etäisesti ruoalta vaikuttavan), impanneet pihapiirin kaikki puskat ja haukkuneet mainostenjakajalle - postiluukku on uusi asia meille kaikille, ja mitäs tuli jakamaan mainoslehtistä lauantaina klo 05 aamulla!

Ensi päivitykseen saan ehkä kuvia Jyväskylän kauniista maisemista, harjusta ja järvenrannasta joista tulee varmasti lenkkimme vakiokulkureittejä :)

Agility x (treeni x 2) + (kisastartti x 6) + koulutus = melko osaamaton ohjaaja + HIKI!

Agilitya on mahtunut viime viikkoon ihan ruhtinaallisesti ja tämä viikko näyttää hieman samanlaiselta, ilman virallisten kisojen paineita. Yritän ottaa vapaahetkistäni ilon irti, ennen kuin  uppoudun yhtä aikaa sekä työhön että opiskeluun ja gradun kirjoittamiseen. Kääk!
 
Viikko sitten maanantaina kävin treenaamassa Sariannan ja pehkojen kanssa agilitya hallilla.
Sirius toimi varsin näppärästi tällä radalla, myöskin silloin kun tein radan takaperin sen kanssa (vaati siis keinun sekä pituuden kääntämistä). Puomin kontakti oli ongelmallinen, koska siitä jatkettiin kepeille. Sirius oli sitä mieltä, että hän ei voi ottaa kontaktia, mikäli minä menen keppien aloitukseen tekemään niistoa. Vinossa seisominen puomin kontaktilla on ihan liian vaikeaa. Sitäpä sitten harjoiteltiin muutamaan otteeseen, kunnes tulos on tyydyttävä, ja lopuksi Sirius sai tehdä vielä 2on2off -kontaktin puomilla niin, että minä juoksin vain suoraan eteen päin kun Sirius jäi kontaktille. Se onnistui hienosti, josta Titiuulle superpalkka! 
Aurinko osasi radan hienosti oikeinpäin - jos ei oteta huomioon sitä, että ensin muuri jäi välistä, mikäli en sanonut muuri ja renkaan jälkeen kutsui väärä pää, mikäli minä olin sekunnin kymmesosankin myöhässä. Takaperin tehtynä Aurinko ampui pituudelta putken väärään päähän, mikäli en tehnyt joko todella rajua niistola tai poispäinkäännöstä. Kyllä oli taas minulla tekemistä, kun pähkäilin että mitä teen ja mitä ehdin tekemään ja miten ehdin tuohon-ja-tuohon kohtaan ohjaamaan. Ei auta, kuin lähteä juoksulenkeille kunhan saan selkäni edes aavistuksen parempaan kuntoon.
 Tein radan myös Bondi -pehkopojan kanssa, hienosti se tekikin vaikka kepit tuottivat alkuun hankaluuksia. Keinusta tuli melkein lentokeinu, jonka jälkeen Bondia piti palkkailla usempaan kertaan pelkästä keinulle nousemisesta. Nakin avulla saatiin keinukin onnistumaan.

Treenirata 11.05.2015

 Africa pääsi minun kanssani kahdestaan keskiviikon ryhmätreeneihin, koska jätin kooikkerit lepäämään kotiin. Whippetin kanssa jätin kepit välistä ja tein sen sijaan esteet nro. 10-11, ja sen jälkeen putken nro. 7. Africa toimi hienosti, eikä häiriintynyt edes treenikaverista, jonka pyysin radalle "tuomariksi". Africa ei ole koskaan joutunut tekemään minkäänlaista rataa niin, että joku on katsomassa ja kävelemässä vierellä - ellei Pasia lasketa.

Helatorstaina kävin starttaamassa kolmella radalla kooikkereiden kanssa naapuriseuran JoAn kisoissa. Tuomarina A-agilityradalla oli Katarina Virkkala, B-agillityradalla ja C-hyppärillä taas Vesa Sivonen.
Annan miinusta Sivoselle siitä, että C-hyppyradalla rimat olivat kaikilla kokoluokilla tapissaan (35cm - 45cm -65cm). Aika kamalan näköistä, kun koirat joutuvat raskaalla pohjalla ponnistamaan maksimikorkeuksia. Ihanneaikaakaan ei alitettu parhaimmillaankaan kuin muutamalla sekunnilla.

Siriuksen kanssa minä sähläsin ihan toden teolla, olin koko ajan sen edessä. Jokaiselta radalta tehtiin kuitenkin tulos, agilityradoilta vitoset (pituus ja kepit), hyppäriltä sitten puoli sekuntia yliaikaa. A-radalla kerroin Siriukselle liian aikaisin mikä on 3. este ja Sirius rämähti pituuden päälle (este nro. 2), yrittäen kääntyä siitä minun luokseni. Kuitenkin etemä oli ihan hyvä huolimatta siitä, että Sirius pudotti raville pariin esteen ajaksi, koska etujalka kolahti ikävästi pituuteen. B-radalla olin pahasti Siriuksen edessä, valssasin liian myöhään ja se valui, jolloin Sirius aloitti kepit toisesta välistä, pujotteli loppuun ja eikun alusta. Yllättäen vitosen lisäksi yliaikaa tuli vain 3 sekuntia. Ilman minun mokaani oltaisiin saatu aliaikanolla. C-hyppäriltä sitten saatiin yliaikaa, minulla valui taas valssit, joten Siriuksella meni käännöksiin aikaa.
 Olen kuitenkin tyytyväinen Siriukseen, koska JoAn ratapohja on raskas (joskin kivituhkaa), se upottaa useamman sentin ja tarttuu märkiin karvoihin kuin tauti. Hienosti kuitenkin Sirius jaksoi tehdä duunia ja juosta, minun vain pitäisi opetella ohjaamaan paremmin eikä ainakaan olla koiran edessä!

 Aurinko sen sijaan teki A- ja C-radalta aliaikanollat! Meidänkin 3-luokan nollatili on siis avattu :)
B-radalta Aurinkoiselle hieno hylky, minä olin ohjauksen kanssa ensin myöhässä (5vp) ja sitten ohjasin päin p*rsettä putkeen, jolloin Aurinko kyllä meni putkeen - mutta siihen, joka oli 20 metrin päässä oikeasta putkesta! Hieno irtoaminen, en voinut kuin nauraa ja ottaa hyllyn yllättävän tyytyväisenä vastaan.
 Aurikin oli tavallista hitaampi, pohja varmasti vaikutti parin sekunnin verran mutta myös minun armottoman huono ohjaukseni. Olin Aurinkoisen kanssa vielä enemmän myöhässä kuin Siriuksen, oikaisin väärissä kohdissa ja olin taas häiritsemässä Aurinkoista kepeillä jokaisella radalla. Se teki kepit kauniisti mutta hitaasti, koska minä seisoin maksimissaan metrin päässä koirasta, kävelin sen vierellä ja suorastaan tungin sen iholle.
Treeneissä jätän kooikkereille vähintään metrin sivusuuntaan tilaa tehdä kepit, juoksen reilusti edelle mikäli rata jatkuu eteenpäin ja annan kooikkereiden tehdä kepit itsenäisesti sekä ennen kaikkea rauhassa. Kisoissa olen vain niin hermostunut, että unohdan mitä kaikkea koirani oikeastaan osaavatkaan.

Lauantaina pääsin sairastuneen tilalle Sari Vähäniityn  koulutukseen. Rata näytti tältä:

Sari V:n agilitykoulutus.

Aurinko pääsi siis varsinaiseen treeniin, kun taas Sirius sai tehdä rada extrakoirakkona. Sirius teki radan hienosti, joskin ensimmäisellä kerralla hieman hitaasti, mutta toisella kerralla sain siihen jo kivasti vauhtia. Sitä ennen harjoittelin Siriuksen kanssa hallissa sisällä keppikulmia 6 kepillä niin, että jätin palkan keppien päähän ja lähetin kooikkerin kepeille. Sirius ei edes yrittänyt karata lelulle, vaan teki kilttinä poikana kepit varsin vauhdikkaasti (ja komensi minua haukkumalla).
Aurinko sai erityiskehuja hienosta keppien hakemisesta, putki-innosta sekä siitä, kuinka kauniisti se lähtee mukaan tiiviisiin pyörityksiin (kuten hypyllä nro. 14). Sariltakin tuli samat sanat, kuin muiltakin kouluttajilta: koira on tosi hyvä, ohjaaja vaan tarvitsee lisää treeniä. Minun tulisi erityisesti miettiä sitä, mitkä ovat koiran kannalta lyhimmät ja nopeimmat reitit. Sari ihmetteli, miksi tein radalla niin paljon valsseja, mutta kun kerroin niiden valuneen pahasti kisoissa, Sari tsemppasi ja sanoi, että hyvä kun itsekin osaan treenata niitä minulle vaikeita asioita - ja että treeniradalla valssini eivät valuneet yhtään, vaan olivat oikein hyviä :)

Lisää agilitya on varmaankin luvassa seuraavassa blogitekstissä, ja vähän haikeitakin tunnelmia, koska Jyväskylään muuttamiseen on aikaa enää 10 päivää. Sitten en ole enää Savosta tullut pohjoiskarjalainen, vaan savolainen keskisuomalainen.
Ehkäpä siis seuraavassa postauksessa on kuvia niistä paikoista täällä Joensuussa, jotka ovat olleet minulle (ja koirille) kaikista tutuimpia ja hauskimpia paikkoja.

Hyvä treeni, parempi mieli

Koska nyt päätin keskittyä koirien kanssa kaikenlaiseen harrastamiseen, olen käynyt kahdesti treenaamassa agilitya hallilla, naksutellut sisällä rallytokoliikkeistä ja opettanut uuden tempun kooikkereille. Ohessa videotodiste uudesta tempusta, josta ei sen suurempaa hyötyä mihinkään meidän harrastamaamme lajiin ole, mutta voinpahan viihdyttää vähintään itseäni sillä :D
Tässä linkki videoon: Reppuselkään -temppu

Kävin treenaamassa itsekseni kaikkien kolmen koiran kanssa Eva Lacnakovan agikoulutusrataa, jonka ratapiirroksen löysin internetin syövereistä. Vaihdoin yhden putken keppeihin (jotka tosin jätin African kanssa välistä), ja tein leijeröintiä sekä irtoamistreeniä niin paljon kuin radalla pystyin.
 Kooikkereille rata oli helppo, Africa taas tarvitsi tarkempaa (minulle vaikeampaa ja enemmän askelia vaativaa) ohjausta ja muistutusta siitä, mitä tässä -sana tarkoittaa. Africahan on tunnetusti putkihullu, joten putkikäskyt menivät perillä kauempaakin. Tosin hypyn nro 10 jälkeen Africa olisi halunnut juosta molempiin putkiin yhtäaikaa, joten tässä -käsky oli paikallaan. Africahan ei myöskään tajua omaa nimeään agilityssa, se varmasti kuulostaa whippetin korvissa vain tuulen huminalta, koska AGILITYSSA SAA JUOSTA. Eihän silloin tarvitse omaa nimeään kuunnella.
Aurinkoiselle ja Siriukselle tein hypylle nro 8 jaakotuksen, ja leijeröin kepeille sekä putkeen 11/18 molemmilla kerroilla. Samoin leijeröin putkelta 12 hypyille nnro 13 & 14, tällöin sain itse seisoa rauhassa putken nro 12 suulla ja ohjata koiria kauempaa.

Eva Lacnakovan koulutusrata keppilisällä.

Maanantaina treeniseuraksi lähti Sari collieineen, jossa sitten paitsi autoin Raisan treenaamisessa, pääsin tekemään rataa neljän eri koiran kanssa. 

 Aurinkoiselle ja Siriuksella halusin opettaa backlap -ohjauskuvion, jota en ainakaan muista käyttäneeni aikaisemmin. Ongelmana ei suinkaan ollut se, etteivätkö koirat olisi tajunneet ohjaustekniikan ideaa, vaan se että minä en aluksi itse osannut ohjata oikein. Juoksin liian paljon koiran edellä, ohjasin liian myöhässä, en sanonut koiralle edes sen nimeä. Onneksi Sari oli kriittisenä silmäparina seuraamassa uuden opettelua, ja tajusin itsekin että missä on vika.
 Lisäksi Sari palkkasi Aurinkoa ja Siriusta keppien suorittamisesta niin, että minä jäin seisomaan paikoilleni koiran taakse ja koiran tuli tehdä kepit itsenäisesti loppuun. Sirius osasi tämän varsin mallikkaasti, Aurinkoinen kaipaa vielä lisää treenausta ja palkanpitelijää, vaikka tekikin kepit kauniisti loppuun asti, kun Sari seisoi palkkaamassa. Ilman Saria Auri ei voinutkaan tehdä yksin keppejä kokonaan, vaan tuli välistä pois kuin ihmetellen, että mihin minä jäin ja missä se palkka muka voisi olla, kun keppien päässä ei odotakaan ketään namin kanssa. Harjoitukset siis jatkuvat!

 Loppuun otin putkirallia kooikkereiden sekä kahden collien kanssa, minulta virtasi hiki vaikka kooikkerit ja Bondi ovatkin enemmän kauko-ohjattavia kuin lajia aloitteleva Raisa. Silti sain juosta ihan riittävän lujaa, ottaen huomioon että Aurinko ei tällä hetkellä edes juokse täysillä (valeraskaushormonit...) ja kaikki koirat olivat jo vähän väsyneitä kaikesta treenaamisesta. Päätin kuitenkin lopettaa harjoituskerran helppoon vauhtiharjoitukseen, josta riemukkaana kiitoksena Raisa iski minua sormeen nakin sijasta, Bondi haukkui korvani lukkoon, Sirius iski päänsä leukaani ja Aurinko haukkasi nenääni. Nähtävästi koirilla oli hauskaa!

Kaksi erilaista backlap-treeniä

Putkiralli

Joulutunnelmissa

Olen ollut vähän liiankin joulutunnelmissa, koska en ole kehdannut/ehtinyt/jaksanut/muistanut päivittää edes blogia. Tätä se teettää, kun valmistelen niin innoissani sekä Joensuun että Joroisten kotia joulukuntoon.
 Vielä en ole ihan viikkoa ollut joululomalla, mutta kohta olen. Opiskelujuttuja olisi tietenkin voinut vielä tehdä eiliseen asti (professorit yliopistolla jäivät tänään lomalle), mutta eipä tullut tehtyä yhtikäs mitään viime viikon perjantain jälkeen.

Messukeskuksen koiranäyttelyssä täytyi tietysti käydä. Oli mukavaa nähdä tuttuja kooikkereita omistajineen, vaihtaa kuulumisia kaikkien kanssa, esittää koiria ja käydä ostamassa monta kassillista tuliaisia sekä joululahjoja omille koirilleen. Samalla reissulla käytiin moikkaamassa myös Siriuksen tytärtä Lisbethiä (Bella Belleza's Doris), joka oli niin luonteeltaan kuin ulkonäöltään kuin kopio Siriuksesta - tosin feminiinisempi ja kauniimpi :) Aivan ihana pikkuinen narttu, jota sai rapsutella sydämensä kyllyydestä.

Omistaja Kukka, ihana Lisbeth ja minä.

 Vuoden viimeiset agilitytreenit tehtiin yli viikko sitten, ja nyt olemme ainakin loppiaiseen asti treenitauolla. Koirille se tekee vain hyvää, ainakin aikaisemmin vauhtia ja intoa on ollut entistä enemmän kisa- ja harjoittelutauon jälkeen.
 Rallytokoa olen nyt harjoitellut kotosalla kooikkereitten kanssa. Treenien tarkoituksena on ollut ainoastaan vahvistaa perusliikkeitä ja häivyttää käsimerkkejä, esimerkiksi eteen siirtymisestä. Molemmat kooikkerit tarvitsevat vielä käsimerkin tähän liikkeeseen, mutta nykyään jo huomattavasti pienemmän kuin aikaisemmin. Treenejä olen pitänyt vain sisätiloissa, kiitos varsin talvisen *köhköh* sään. Vettä on satanut pysty- sekä vaakasuoraan, ja lämpötila on vaihdellut muutamasta pakkasasteesta useisiin plusasteisiin. Lapsuudenkotini pihapiiri on siis vuoroin mutavelliä, vuoroin luistinrata.

 Takaisin agilityn pariin. Joulukuun alun rata näytti tältä:

Treenirata 02.12.2014

 Siriuksen kanssa radassa ei ollut mitään kovin kummallista: vauhti oli hyvä ja kontaktit melko hyvät, vähän lisää nopeutta 2on2offiin sekä vapautukseen. Okseria otin aluksi pari kertaa erillisenä esteenä, koska Siriukselle se on jostain syystä hankalin este. Johtuneeko murtuneesta etujalasta vai huonosta keskittymiskyvystä, joka tapauksessa Sirius putoaa toisinaan taaimmaisen riman päälle hypätessään. Kisoissakin otan lämmittelyksi okseria, mikäli kisaradalla sellainen tulee eteen.
 Aurinkoisen kanssa ongelmaksi osoittautui esteet 12. ja 13. Hypyn 12. jälkeen Aurilla oli suora linja ja näkymä putkelle nro 6. Kerta toisensa jälkeen Aurinko syöksyi täyttä vauhtia putkeen, vaikka ärjyin tässätässätässä!, tein valssin koiran eteen, suhisin, työnsin sylkkärillä, mitä tahansa. Silti Auri meni putkeen. Kunnes tajusin rytmittää askeleeni ja jäädä Aurin taakse 12.hypyllä, ihan okserin lähelle. Silloin Aurinko hyppäsi 12. hypyn kauniisti viistoon ja tajusi muurin olevan seuraava este. Tadaah. Olipa taas vaikeaa.
 Tätä se on, kun ohjaaja ei tajua mitä pitää tehdä, tai miksi koira tekee vääriin. Aurinko ajatteli putken olevan seuraava este, koska minä juoksin hypyn 12. ohi joka kerta, kun yritin ohjata Auria, eli työnsin koiran omalla liikkeelläni aivan väärään suuntaan ja aivan liian lujaa. Onneksi Aurinkoinen kestää jonkin verran toistoja, että sain omat ohjauskuvioni kuntoon.
 Lopuksi harjoiteltiin keppien hakua niin, että minä ohjasin kooikkerin putkeen ja jäin seisomaan paikoilleni, jolloin koiran oli haettava keppien aloitus itsenäisesti ja suoritettava kepit loppuun minua kohti, vaikka seisoin vain paikoillani. Tämä harjoitus oli Aurista niin hauska, että sen jälkeen pikkuakka tarjosi keppien aloitusta jokaisessa välissä vinkupallon toivossa, vaikka en edes antanut sille mitään käskyä :D

 Tämän vuoden viimeisissä agilitytreeneissä meitä odotti (toiveideni mukaisesti) Jenna Caloanderin treenirata:

Treenirata 09.12.2014

Teemana selvästi takaakierrot ja välistävedot sekä jonkinlainen kauko-ohjaus (oikeita termejä kun en näille ohjauskuvioille tiedä).

 Siriuksen kanssa ehdin hyvin ohjaamaan joka tilanteessa, kauniisti sain leijeröityä parissakin kohdassa ja takaakierrot olivat hyviä. Välistävedossa Sirius karkasi takaakiertoon kerran, mutta tästä voin syyttää ihan omia jalkojani, koska käsi sanoi tähän mutta jalka sanoi takaa. Meillä siis koiranpuoleisen käden veto lähelle kroppaa (ja vielä nyrkkiin) tarkoittaa, tiivistä luoksetuloa.

Aurinkoisen kanssa tuli hieman kiire ja hiki: erityisesti putki 5&21 kanssa sain juosta niin lujaa kuin pystyin, ehtiäkseni oikeaan kohtaan ohjaamaan. Aurinkoisen kanssa en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt leijeröintiä, mutta eipä pikkuakka siitä hämmentynyt yhtään vaan teki juuri niinkuin käskettii <3 Takaakierrot ja välistävedot sujuivat erittäin kauniisti. Auri ei vaan osaa kääntyä tarpeeksi hypätessään, vaan sen hyppykaaret ovat suuria ja Aurinko hyppää pitkälle myös takaakierroissa. Onneksi Aurinko on nopea, joten pitkät hypyt eivät sinänsä haittaa, mutta oikealla hyppytekniikalla saisi helposti nipistettyä ajasta muutamia sekunteja pois. Lisäksi oikea hyppytekniikka kuormittaisi vähemmän lihaksia, eli hyppytekniikkaa aletaan harjoitella kevätkaudella.

 Hypyille 15-16-17 voi nähtävästi tehdä myös jonkun kauko-ohjauskuvion, mutta itse tein sen peruspyörityksellä: persjättö hypyllä 15 (koira oikeaan käteen) ja hypyn 16 merkkaus, jonka jälkeen tässä ja takaakiertoon hypylle 17. Leijeröinnin tein hypylle 18.

 Täytyy kyllä sanoa, että tämän vuoden viimeisistä agilitytreeneistä jäi todella hyvä mieli. Kehuin koiria vielä lenkilläkin ja kerroin niiden ansaitsevan kunnollisen joululoman agilitysta kesällä saatujen tulosten sekä treeniratojen perusteella. 

 Nyt kun olemme olleet puolitoista viikkoa lomalla, olenkin antanut kooikkereiden ulkoilla vapaana niin paljon kuin mahdollista, venytellyt niiden lihaksia, saunottanut, heitellyt keppejä ja palloja, pitänyt sylissä, rapsuttanut ja hellinyt. Nykyään toivon entistä useammin, että saisin pitää Siriuksen ja Aurinkoisen aina, juuri tuollaisina. Että Sirius ja Aurinko olisivat molemmat aina noin 5 -vuotiaita, aikuisia, järkeviä, oppinneita koiria, joilla olisi kuitenkin vielä paljon energiaa, intoa ja nuoruutta jäljellä niin paljon, että niiden kanssa voisi harrastaa ja tehdä mitä tahansa.
 Aurinkoisella parhaat vuodet ovat vielä edessä, Sirius elää niitä parhaillaan. Onneksi kooikerhondje on pitkäikäinen rotu, jonka kanssa voi harrastaa jopa agilitya 10-vuotiaaksi asti, mikäli koira säilyy terveenä, ja muita lajeja vielä pidempäänkin. Puhumattakaan siitä, että vielä vanhanakin ne varmasti jaksavat hypätä sohvalle kainaloon ja tulla istumaan saunan lauteille viereen, kiivetä syliin nukkumaan ja lähteä häntä heiluen ulkoilemaan.

 Seuraavassa blogitekstissä aionkin kertoa siitä, miltä on tuntunut elää vanhan koiran kanssa, miten vaikeaa luopuminen voi olla ja mistä koirainnostukseni on lähtöisin.

 Loppuun kuitenkin huonolaatuisia kuvia joululoman vietosta (huomatkaa säänvaihtelut!):