Pohjois-Karjalaan ja takaisin

Viime viikolla Soraya pääsi ensimmäistä kertaa julkisen liikenteen kyytiin.
Menomatkalla se saikin olla bussin ainoa koira, ja muutenkin keskiviikkoillan linja-autovuoro oli ihanan tyhjä sekä hiljainen. Ensimmäisenä Soraya söi sille varatun purutikun samantien, seuraavat pari kilometriä Soraya ihmetteli linja-autosta kuuluvia ääniä (luukkujen pamauttelua, jarrujen suhinaa, piipityksiä ynnä muita), jonka jälkeen pikkupiraija istui sylissäni ja tuijotti ikkunasta vauhdilla ohivilistäviä maisemia. Farmariautossamme koirat matkustavat kangashäkeissä, jotka peitettään varsinkin talvisin huovalla, eli niistä ei juuri ulkomaailmaa näe, joten Sorayalla riitti katseltavaa.
Itse nukun autossa lähes aina, eikä bussikaan ole poikkeus - Soraya nukkui tyytyväisenä puoli tuntia sylissäni, jonka jälkeen se siirtyi nukkumaan bussin lattialle oman huopansa päälle. Bussikuskikin kehui Sorayan käytöstä matkan aikana, enkä voinut olla kuin tyytyväinen pikkupiraijan käytökseen.
Paluumatka sujuikin kuin kokeneemmaltakin matkustajalta, Soraya viihdytti paria vierasta matkustajaa kerjäämällä silityksiä ja nukkui tyytyväisenä niin sylissäni kuin lattiallakin. 

Siskoni Tiinan luona Soraya sitten pääsi kiusaamaan kolmea italianvinttikoiraa sekä Kiki Pop -whippettiä, joista tosin viimeinen leikki mielellään Sorayan kanssa. Lisäksi Soraya pääsi kerrankin nukkumaan viereeni, josta se sitten ottikin kaiken ilon irti.
Ensimmäisenä yönä Soraya ilahtui silmittömästi joka kerta, kun minä äännähdin tai käänsin kylkeä - tällöin Sorsa suorastaan hyökkäsi kimppuuni, läpsi minua tassuillaan, nuoli naamaani, hakkasi hännällään lattiaa. Voin kertoa, että se yö ei ollut kovin rauhaisa ja levollinen, vaikka Soraya antoikin minun "nukkua" yhdeksään asti.
Onneksi seuraava yö meni paljon rauhallisemmin, Soraya nukkui jalkojeni välissä peiton päällä ja aamuyöstä ryömi peiton alle, kylkeeni kiinni ♥

Joensuussa ehdin myös treffaamaan lyhyesti Sorayan veljeä Rallia (Muskettikoiran Öinen Kuuntanssi), joka oli hyvä samankaltainen kuin siskonsa. Pennut löysivät heti yhteisen sävelen ja pistivät hippa-pystypaini-leikiksi. 

© Erja Härkönen

© Erja Härkönen

Kotiinpaluu Jyväskylään oli enemmän kuin riemukas. Sirius hymyili niin että sen koko naama meni ruttuun ja tuli hevosenkengällä (niin mutkalla, että kirsu ja pylly tulevat yhtä aikaa) minua vastaan, Aurinko kiljui täyttä kurkkua ja yritti kiivetä syliini kirjaimellisesti reittä pitkin.
Soraya piti tietysti haistella tarkkaan, ennen kuin koko lauma pisti ranttaliksi ja matot ruttuun olohuoneessa. Yön kooikkerit nukkuivat yhdessä häkissä, erittäin tiiviinä karvaläjänä. Niillä taisi sittenkin olla ikävä toisiaan.
Tuliaisena Joensuusta toin tietysti itselleni flunssan, mutta lenkkeilyä se ei ole estänyt - erityisesti kun olen pitänyt koiria vapaana, että ne ovat saaneet juosta keskenään mielinmäärin. Kevätkin on saapunut myös tänne Keski-Suomeen, lunta ei ole enää oikeastaan missään, jäät ovat lähteneet rannoilta ja leskenlehdet kukkivat auringonläiskissä. Vielä on matkaa uimakauteen, mutta kovin toiveikkaina ovat kooikkerit jo käyneet kahlaamassa järvivedessä.