sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Viimeiset treenit hallilla

Valitettavasti en saanut videolle viimeisiä rallytokotreenejämme hallilla, mutta kerrottakoon että harjoittelin Siriuksen ja Aurinkoisen kanssa avoimen luokan liikkeitä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kyltit alkavat olla yllättävän hyvin hallussa. Kyltti 49. Askel oikealle, istu aiheuttaa usein turhia mutkia ja jopa kiepsahduksia ilman kunnollista käsiapua, joten harjoiteltavaa on vielä.
Myös istumasta seisomaan nouseminen on Aurille yllättävän haastavaa; se jää kummalliseen kyyköttävään asentoon tai vaihtoehtoisesti liikkuu muutaman askeleen eteenpäin, kun sitä pyytää seisomaan. Ilman käsimerkkiä Aurinko vaan tuijottaa minua, että "anteeksi kuinka, en tajua"? Auri nousee kyllä hienosti seisomaan silloin, kun se seisoo naama minuun päin, mutta sivulla ollessa akka ei nähtävästi ymmärrä, että mistä on kyse.
Kesällä minulla on kuitenkin erittäin todennäköisesti ruhtinaallisesti aikaa treenata näitä asioita, joten enpä turhaan huolestu jos koira ei vielä kaikkea osaa meidän hurjalla max. 1 kerta/viikossa harjoittelulla.

Mutta agilitytreenit sentään sain videolle, kiitos armaan puolisoni.
Siriuksella vauhti ei ole päätä huimaava, paljon parempaakin on nähty. Hieroja on kuitenkin käynyt meillä kolmen viikon välein, eikä Siriuksesta ole mitään järkyttäviä lihasjumeja löytynyt.
Voi tietysti olla, että Sirius on tässä viimeisen hierontakäynnin jälkeen venäyttäynyt jonkun lihaksensa, mistä sitä tietää. Kaikkea sattuu ja tapahtuu, varsinkin kun kooikkerit ovat nyt ulkoilleet paljon vapaana niin jäällä, hiekkateillä kuin metsässäkin (juosseet kilpaa, repineet keppejä keskenään, törmäilleet toisiinsa), ja liukastakin on ollut. Sirius selvästi varoo liikkeitään liukkaalla alustalla eikä mielellään varaa murtuneelle etujalalleen jäätiköllä. Tällainen "ei-normaali"-liikuntapahan jumiuttaa erittäin tehokkaasti lihaksia joka puolelta kroppaa.
Tiedossa on siis niin venyttelyä sekä tasapainotyyny-jumppapallo-tasapainolauta-treeniä kooikkereille, erityisesti Siriukselle. Eikä kyllä jumppaus ja/tai hieronta tekisi omistajallekaan pahaa...

Siriuksen treeni

Aurinkoisen treeni (ja ohjaajan pari huonoa ohjausvalintaa...)


Sorayan putkitreeni

Sorayan kanssa on tarkoitus nyt myös aloittaa rallytokon harjoittelu kotona, erittäin alkeellinen rallytoko. Piraijan keskittymiskyky on kasvanut kolmessa kuukaudessa ehkä 2 sekuntia (eli 3 sekunnista jopa viiteen!), joten tavoitteena on vain vahvistaa istu-maahan-seiso-käskyjä suunnasta mistä hyvänsä, tehdä seuraamisen alkeita sekä harjoitella eteenistumista.
Voin kertoa, että siinä on sekä ohjaajan sormet että Sorayan aivosolut kovilla!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti