Luvan kanssa

 Niin siinä sitten kävi, että useamman vuoden kisatauon jälkeen uskaltauduin vihdoin ja viimein ilmoittamaan molemmat kooikkerit agilitykisoihin.

Taukoon on ollut syynä milloin raha, milloin aika, milloin oma terveyteni tai koirieni terveys ja milloin se, että minua on yksinkertaisesti ahdistanut ja kauhistuttanut ajatus kilpailemisesta. On tuntunut siltä, että en osaa ohjata, että koira ei osaa, että koira paineistuu kun minä alan jännittää, että en halua nolata itseäni muiden edessä. Sitten armaan avopuolisoni houkuttelemana (pakottamana!) laitoin kisailmot menemään.

 Varkauden kisapäivä oli kuuma, hiostava, helteinen. Olin kisapaikalla Aurinkoisen kanssa jo heti aamulla puoli kahdeksalta, jolloin Aurinko sai kisakirjansa ja mitattiin mediksi (kuten oletettua). Tuomari Johanna Nyberg piti meille lyhyen tuomarinpuhuttelun, käski pitämään hauskaa ja nauttimaan helteestä.
Rataantutustumisessa kuvittelin olevani treeneissä. Yritin olla katsomatta, mitä ohjauskuvioita muut suunnittelevat ja tekevät koiriensa kanssa, vaan keskityin siihen mitä Aurinko osaa ja kuinka sitä tulee ohjata.
 Minien olessa radalla otin Aurin kanssa harjoituskeppejä sekä paria hyppyä. Siinä vaiheessa alkoi tuntua siltä, että koira ei liiku mihinkään ja minä jännitän ihan liikaa. Kun medit ilmoitettiin alkavaksi, sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa. Jalat olivat voimatonta hyytelöä, jotka eivät liikkuneet mihinkään.
 Meidän vuoromme, numero 16: Aurinko ja Taru.

 En muista kummastakaan radasta yhtikäs mitään. Muistan sen, kuinka jarruttelin Auria putken ulostuloilla ja käytin ”tässä” -käskyä varmasti joka toisen esteen jälkeen. Jalkani eivät liikkuneet mitenkään Aurinkoisen mukana, eivät todellakaan niin kuin treeneissä. Jännitys meni jalkoihin.
Aurinko sen sijaan liikkui ja kovaa, siksi sitä jarruttelinkin ja varmistelin jopa liikaa. Auri olisi varmasti juossut vielä kovempaa ja saanut paremmat ajat, mutta oliko sillä loppujen lopuksi väliä? Ei, koska:

A-agilityrata, medi 1: tulos -10,00, LUVA, sijoitus 2.
B-hyppyrata, medi1: tulos -12,76, LUVA, sijoitus 2.

 Uskomaton aloitus. Muistan molempien ratojen loppusuorilta sen, kuinka tajuan että olemme tekemässä nollaa ja maalissa kiljun Aurinkoiselle kehuja, leikitän sitä, hypin ja pompin sen mukana ja kuinka Aurinko haukkuu minulle, heiluttaa häntäänsä ja kerjää lisää kehuja.
Palkintojen jaossa kuulen onnitteluja 1-luokan ainoasta ”tuplasta”, tuomari kysyy montako starttia meillä on pohjalla ja vastaan näiden olevan ensimmäiset viralliset kisat. Hänkin sanoo sen olevan hieno aloitus, erityisesti tässä helteessä.

 Ratapiirrokset tein jälkikäteen itse, kun löysin internetin syövereistä muiden Varkaudessa kisanneiden 1-luokkalaisten videoita. Ollos hyvät.

1-luokan agilityrata

1-luokan hyppyrata

 Äitini toi Siriuksen paikalle kakkosluokkaa varten, ja sai hoidettavakseen läähättävän, iloisen ja väsyneen Aurin, joka tuntui tietävän olleensa upea molemmilla radoilla.
Siriuksen kanssa pystyin jo keskittymään paremmin, ajattelin että tavoitteena on saada Siriukselle tulos edes toiselta radalta eikä HYLlyä. Lämmittelin Siriuksen huolella ja nesteytin sen ennen ensimmäistä rataantutustumista, johon tuomarina toiminut Johanna Nyberg antoi huolella aikaa perehtyä.
Rata näytti suunnilleen tältä:

 Ei suurempia ongelmia, keppien alun varmistelin liian kanssa ja siinä meni pari ylimääräistä sekuntia, koska lähestulkoon pysäytyin Siriuksen ennen keppejä. Joka tapauksessa tulokseksi:

B-hyppyrata, medi2: tulos -6,56, LUVA, sijoitus 2.

 Siinä vaiheessa kun tulokset tulivat paperille, nauroin, pussasin Siriusta ja riemuitsin ensimmäisestä 2-luokan luvastamme. A-radalla tuskin maltoin keskittyä enää radan opettelemiseen, mikä melkein kostautuikin.
Sirius lähti hypyltä kohti toista hyppyä (vaikka putkeen piti mennä), koska minä ohjasin Siriusta vasemmalla kädellä vaikka kaiken logiikan mukaan minun olisi pitänyt vaihtaa ohjaus oikeaan käteen, jolloin Sirius olisi tiennyt linjauksestani putken olevan seuraava este. Onneksi kiltti, kuuliainen Sirius kääntyi TÄSSÄ -huudon kuulleessaan hypyn edessä takaisin minua kohti ja sujahti kauniisti putkeen. Kontaktit varmistelin huolella, mikä myöskin vei pari ylimääräistä sekuntia. Minun on ainakin opeteltava nopeampi vapautus kontakteilta kisoissa. Tulos kuitenkin tehtiin ja luva jäi alle sekunnin päähän. Mutta nolla mikä nolla!  
A-agilityrata, medi2: tulos -5,59, sij.3

2-luokan agilityrata

 Kakkosluokan palkintojen jaossa tuomari kehui hyvää ohjaustani ja jaksamistani, kun tein 4 nollaa samana päivänä. Enpä voinut itsekään kuin olla todella tyytyväinen! Lisäksi vielä pari kisaajaa tuli onnittelemaan minua ja sanomaan, kuinka kiva oli katsoa ohjaustani molempien koirieni kanssa kun meillä oli radalla niin hauskaa.
Siriukselle tosiaan päästelin päristelyääniä kisaradalla, koska sillä tavalla Siriukseen saa lisää vauhtia (tätä on harjoiteltu lelun kanssa :D ), mikä yllättäen nauratti niin tuomaria kuin yleisöäkin.

 Ja ettei hienojen tulosten teko olisi vielä loppunut, ilmoitin molemmat kooikkerit aika extempore möllitokokisoihin, jotka pidettiin PoKSin hallilla. Meidän onneksemme liikkeiden välillä sai palkata koiraa (mitä sitten harrastinkin runsaalla kädellä): tuloksena Aurinkoiselle ALO1 ja Siriukselle AVO1.
Näistä tuloksista olin melkoisen yllättynyt, koska tokoa en ole treenannut koemaisesti pitkään aikaan, varsinkaan Aurin kanssa. Mutta nähtävästi rallytokon satunnaisesta harjoittelemisesta on ollut apua tähänkin.
Parasta kuitenkin oli möllitokotuomarin antama erikoispalkinto meille iloisesta, posiitivisesta ja innostavasta asenteesta (?!), joka minulla on koirieni kanssa. VAU!

 Pakko kai siinä on jotakin perää olla, kun nyt olen kuullut siitä niin näyttelyissä, agilitykisoissa kuin tokossakin. Tietysti jos tällä iloisella asenteella tuloksia tulee (edes silloin tällöin), niin hyvähän sitä on jatkaa.
Kuten olen aikaisemminkin sanonut, tärkeintä on että koirilla on hauskaa. Ja nähtävästi niillä on <3

Kuvasaastetta agilitysta ja möllitokosta, kiitos Pasille agilitykuvista!

(c) Ilona Karjalainen

Oivallus agilityssa

 Hieroin kooikkerit maanantaina ja ilokseni huomasin, että niissä ei ole suurempia jumikohtia. Aurinkoisen normaalit trigger-pisteet jotka ovat rintarangan, kylkien ja lanteen kohdalla eivät  värisseet kosketuksen alla, niin kuin aikaisemmin. Aurinko vastasi hierontaan niin hyvin, että niskaa hieroessani Aurinko laittoi silmät tyytyväisenä kiinni.  Hieronnan lopussa Aurinko ravisteli, venytteli ja ryömi ylöspäin syliin, että pystyi painamaan päänsä kaulaani vasten. Mamman oma päivänpaiste <3
 Siriukselta löytyi lihasjumi murtuneesta jalasta sekä takareisistä, mutta sain nekin pehmenemään hyvin josta Sirius kiitti minua ensin päästämällä hajupommin hieronnan loppuvaiheessa (kuulemma merkki rentoutumisesta: silti, kiitos ei!). Hieronnan loputtua Sirius venytteli hartaasti, jonka jälkeen piti hakea ensimmäinen eteenosuva lelu (tyhjä muovirasia) jolla pystyi heittämään minua päähän. Erikoinen tapa sanoa kiitos...

Tiistaina vihdoin oli meidän oma pienryhmäagilityvuoromme - jossa tosin sain tällä kertaa treenata ypöyksin. Kolmen viikon tauon jälkeen pääsimme jälleen treenaamaan agilitya. Hallissa odottikin hurja 26 esteen rata, jonka tein suosiolla neljässä osassa.

Ratapiirros 22.07.2014

 Aurinkoisen kanssa suoran putken jälkeiset esteet tuottivat päänvaivaa ensiyrittämällä, kunnes koin agilityoivalluksen: minun pitää vaihtaa jo ennen putkea sille puolelle, missä seuraava este on. Muutoin putkessa oleva koira juoksee juurikin väärään suuntaa. Eli keppien jälkeen minun oli vaihdettava koira oikeaan käteen, jolloin Aurinko yllättäen tajusi renkaan olevan seuraava este putken jälkeen. Samoin renkaan jälkeen minun oli vaihdettava koira vasempaan käteen, jolloin Aurinko osasi kääntyä putken jälkeen 8.hypyn suuntaan.
 Hyvä että tajusin tämän treeneissä ja jopa toisella kerralla, etten jäänyt tekemään yhtä ja samaa epäonnistuvaa toistoa kerta toisensa jälkeen ja miettimään, että miksi tuo tyhmä koira ei nyt tajua. Totuus taitaa olla se, että vika todellakin on aina hihnan toisessa päässä - eli omistajassa.

 Sirius tykitti tapansa mukaan, sen kanssa ei ollut radassa mitään suurempia ongelmia (kun sain ensin Aurin kanssa oivalluksen!), kunhan sain vaan Siriuksen syttymään ja juoksemaan niin lujaa esteiden välillä kuin se vain kintuistaan pääsee. Myöskin sormi otti osumaa, kun Sirius syöksyi pienen eläimen raivolla vetoleluun kiinni ja tähtäys osui sentin ohi maalista. Auts.

 Tänään kävin tekemässä kooikkereiden kanssa keppitreeniä. Lisäksi muistuttelin myös kooikkereita siitä, miten okseri kuuluu hypätä. Täytynee ottaa sille esteelle jokin eri käskysana käyttöön, että koirat todellakin erottavat sen normaalista hyppyesteestä.
Myös tänään ne 10 minuutin treenit olivat iloiset, mahtavat, hauskat treenit. En voi olla kuin tyytyväinen siihen intoon, mikä näistä koirista kumpuaa kun ne pääsevät tekemään jotakin minun kanssani.
 Lisäksi kooikkerit pääsivät jäähdyttelylenkille metsään ja uimaan, jossa piti taas karjua toiselle kun se ehti noutaa kepin ensin, yrittää sukeltaa kiviä ja kadota kaislikkoon, kun typerä mamma ei osaa heittää keppiä suoraan.
 Kotona on varsin hiljaista, kun kaikki kolme koiraa makaavat väsyneinä pitkin lattioita. Tuulettimen edusta on tällä hetkellä ehdoton suosikkipaikka. Tai sitten minun jumppamattoni, jonka kooikkerit valtaavat heti kun minä siitä erehdyn hetkeksi ylös nousemaan. On ne vaan mammankoiria.

Löhöloma

 Viimeiset kaksi viikkoa olen vain maannut kotona - ja lenkkeillyt koirien kanssa, neulonut, lukenut, ottanut aurinkoa, uinut ja käynyt liian monta kertaa kaupungilla ja syönyt ihan liian vähän jäätelöä.
 Nyt söin liian paljon mansikoita, ehkä pärjään taas pari viikkoa ilman. Aurinko tosin avusti niin ahomansikoiden kuin metsämansikoidenkin syömisessä, jopa suoraan puskasta. Sirius söi mieluummin heinää, nam.

 Siskoni Tiinan Kiki Pop -whippet oli meillä muutaman päivän hoidossa. Riemua riitti sisällä ja ulkona, vaikka syöminen ei ollutkaan Kikistä yhtään hauskaa - silti virtaa riitti. Joka päivä käytiin lenkillä, parina päivänä uimassa ja sisälläkin piti painia African kanssa tai vetää kilpaa lelua Siriuksen tai Aurinkoisen kanssa. Kumpi tahansa sattuikaan osumaan kohdalle kun Kiki Pop hakkasi lelulla joko itseään, lattiaa tai liian lähelle tulevaa koiraa.
 Africasta oli parasta olla bestiksen kanssa, tosin yöllä tuli sen verran kuuma että läheisyydestä oli whippetinkin annettava luovutusvoitto toisinaan, ja suostuttava nukkumaan yksin. Silloin tosin Aurinko meni heti paikkaamaan paikkansa luovuttanutta whippettiä. Sirius nukkui ylhäässä yksinäisyydessään nojatuolissa.

 Kooikkerit ovat siis olleet lomalla kaikista koiraharrastuksista pari viikkoa, kunnes nyt loppuu loma ja alkaa taas treenaus.
Ensimmäinen koitos oli Ristiinan KR-näyttelyssä lauantaina.. Aurinko pääsi näyttelyihin sekä valio- että kasvattajaluokkaan, ja Sirius oli mukana turistina. Näyttelypaikalla treenasin vähän tokoa molempien koirien kanssa; Sirius toimi hienosti kuten aina, mutta Aurinko oli vähän löysän oloinen. Osasyynä kenties helle ja kirkkaalta taivaalta paahtava aurinko, koska Aurinko olisi halunnut kehässäkin heittäytyä vain pitkäkseen nurmikentälle ja esitellä sammakkoasentoa tuomarille.
 Juoksutin Aurinkoa reilusti ennen kehän alkua, että sain sen lihakset lämpenemään ja liikeradat paremmiksi. Tein sen vain puoli tuntia liian aikaisin, koska kooikkereita edeltävässä rodussa menikin arvioitua pidempään, joten Auri -parka sai sitten juosta uudet lämmittelykierrokset ennen omaa vuoroaan. Tässä välissä päätin ottaa vähän tokoliikkeitä Aurinkoisen kanssa, mikä ei ollut kovin hyvä ajatus näin jälkikäteen - jos on kamalan kuuma ja valmiiksi jo väsynyt, niin ei siinä jaksa pieni kooikkeri aivojaan enää käyttää.
 Kehässä Aurinko kuitenkin käyttäytyi kauniisti, erityisen tyytyväinen olin Aurin liikkeisiin. Pöydällä tutkiminen sujui ongelmitta. Tuomari Petra Bannach (Saksa) halusi katsoa koirien ilmeet ja päät useampaan kertaan, joten hän päästeli hassuja ääniä ja teeskenteli pitävänsä herkkupalaa kädessään. Ahneena koirana Aurinko tietysti joka välissä kävi tarkistamassa tuomarin kädet, jos sinne olisi tällä kertaa ilmestynyt ihan oikea nami!
 Tuloksena VAL ERI2 SA PN3 ja Muskettikoiran -kennelille kasvattajaluokassa KP. Arvostelu vapaasti suomennettuna:

3 -vuotias ihana narttu. Erittäin hyvä koko. Upea pää, suloinen ilme. Ihanat korvakorut. Lyhyt lanneosa. Erittäin hieno ylälinja ja hännänkanto. Erittäin hyvä lapojen asento. Erittäin hyvä luusto. Erinomainen liikkuja ponnekkailla askelilla. Hyvä turkki. Haluaisin valkoisen olevan puhtaampi. Erinomaisesti esitetty.

 Paras narttu -kehässä tuomari kertoi sijoittaneensa Aurin kolmanneksi pilkutuksen takia. Kroppa ja liikkeet Aurilla olivat hänestä erinomaiset ("Super!"), mutta samantasoisten narttujen kesken väri ratkaisi. Itse olen todella tyytyväinen Aurinkoisen esiintymiseen sekä arvosteluun, erittäin osuva kuvaus minun päivänpaisteestani :) Auri oli kehässä koko ajan niin iloinen!
 Kasvattajakehän jälkeen tuomari vielä pysäytti minut ja kehui, kuinka hyvin olen kouluttanut Aurinkoisen ja kuinka ihanaa on katsoa, kun esitän sen niin kauniisti ja iloisesti. Taisin jopa punastua mutta osasin ainakin kiittää sekä englanniksi että saksaksi näistä kauniista sanoista.
Joka kerta se lämmittää mieltä, kun kuulee kehuja omasta onnistumisestaan - että jotakin on osannut tehdä hyvin, ja se näkyy muille niin minun kuin koiranikin kautta.

Loppuun ei enempää kehuja minusta tai koiristani, vaan kuvia sekä yhteenliimattuja videonpätkiä uintireissuilta.
 Linkki YouTubeen: Uimareissulla (eväät unohtui!)

Spaaanielit noutaa.

"Minä sain sen."

Kiki yrittää hukuttaa kilpailijan (African).

Mun tytöt.

Yrityksiä tasapainon saavuttamiseksi

 Talous ei ainakaan ole tasapainossa, mutta jos koirat vaikka olisivat nyt hieman paremmassa olotilassa. Kävimme nimittäin ensimmäistä kertaa osteopaatilla.
 Siriushan on käynyt niin koirahierojalla kuin -fysioterapeutillakin useampia kertoja, Aurinko on päässyt kahdesti virallisen koirahierojan käsittelyyn. Itsehän hieron ja venyttelen koiriani kotona, olen käynyt kaksi koirahierontakurssia ja kirjahyllystä löytyy Koiran lihashuolto - hieronta, venyttely, verryttely ja peruskuntoharjoitus -kirja, jonka olen kahlannut läpi useamman kerran. En väitä olevani todellaaan mikään ammattilainen enkä edes osaava kotikoirahieroja, mutta joitain oireita olen oppinut tunnistamaan ja antamaan niihin "pika-apua", jotakin mikä helpottaa koiran olotilaa edes hetkellisesti ennen ammattilaisapua tai jopa poistaa lievät ongelmat kokonaan.

 Osteopaatilla opin taas uusia hoitokeinoja, joilla voin helpottaa koirieni oloa ja auttaa niitä paranemaan. Kaikki oppimani liikkeet kohdistuvat lähinnä lantion ja alaselän alueelle, mutta myös ylemmäs rintarankaan ja lapoihin.
 Sain osteopaatilta kehuja siitä, että olen ylipäätään huoltanut koirieni lihaksistoa kotihieronnallaja venyttelyllä. Osteopaatti vaikutti myös ilahtuvan siitä, kun kuuli minun käyttävän lämmintä kaurapussia koirilleni ennen venyttelyä tai hierontaa, sekä myös talvisin treenien jälkeen. BoT -verkkoloimea käytetään melkein päivittäin, tosin sen käyttöä pitänee hieman vähentää tai ainakin päälläpitoaikaa lyhentää pariin tuntiin päivässä per koira.

 Minusta Siriuksella oli hieman jäykistynyt selkä sekä askeleet, ja myös vanhan murtuman takia halusin vielä Titiuun osteopaatille. Sirius oli koirista yllättäen (!) koirista ehdottomasti parhaimmassa kunnossa. Siltä löytyi lukko SI -nivelestä ja pientä jäykkyyttä oikeasta etujalasta (joka ei ole murtunut). Siriukselle saatiin kotijumppaohjeet, eikä jatkokäynnille ole tarvetta ellei uusia, vakavampia oireita ilmene.
Aurinkoisella oireina olivat kireät kyljet ja lantion alue, sekä kosketuksen varominen. Aurinko siis saattoi toisinaan sävähtää painavampaa kosketusta niin toiselta ihmiseltä kuin koiraltakin, toisinaan taas se ei oireillut mitenkään. Aurinko oli jumissa kallonpohjasta hännäntyveen asti. Voi pientä päivänpaistettani. Kallonpohja, niska ja rintaranka saatiin aukemaan, mutta SI -niveleen jäi vielä joitakin jumeja. Osteopaatti epäili kokonaisvaltaisen lukon johtuneen juurikin vuoden takaisesta selkäongelmasta (diskospondyliitti), joka kipeytti lihakset ja sai koko koiran jännityneeks i.Osa sävähtelystä ja kosketuksen säikähtämisestä oli osteopaatinkin mukaan todennäköisesti psyykkistä, eli Aurinko muistaa olleensa todella kipeä selästään jolloin kosketus todellakin sattui. Aurinkoiselle suositeltiin vielä toista käyntiä osteopaatilla syys-lokakuussa. Kotihoito-ohjeita sain Aurinkoisellekin mukaan, ja osteopaatti lohdutti ettei Auri suinkaan ole mikään toivoton tapaus. 
 Minun huomaamani oireet Africalla olivat siis alaselän hankaaminen, sen kosketus(painanta)arkuus ja selvästi lyhentynyt takapotku. Africalla ongelmia löytyi oikeasta etujalasta, jossa herneluu (myös sesamluuna tunnettu: löytyy koiralta ranteen takapuolelta peukaloanturan kohdalta) aiheutti kipua. Lisäksi myös Africalla oli SI -kohdassa ongelmia, ehkä pahimmat meidän koiristamme. Africa vinkui, yritti päästä pois, näykki minua ja jyrsi sormiani, potki jaloillaan ja haukotteli koko ajan. Myöskin African oikeasta polvesta löytyi kipupiste, kylmä kohta sekä omituinen pieni nappula. Loppua kohden Africa vähän rentoutui, etujalka ja polvi saatiin käsiteltyä loppuun, mutta selkä kaipaisi vielä lisäkäsittelyä. Eli mahdollisesti Africallekin varataan uusi aika syys-lokakuulle.

 Kuvat siitä missä se SI -nivel/nikama onkaan:

 Jatkotoimenpiteinä viikon verran kevyempää liikuntaa, eli 20-30min kerrallaan, mieluiten vapaana ja ravaten. African kanssa tämä voi olla ongelma, koska sitä ei voi pitää juurikaan irti. Ravatkoon siis hihnassa, ei muukaan auta. Sen jälkeen liikuntamäärät voivat palata toisella viikolla normaalille tasolle, kuitenkin ilman rajuja juoksulenkkejä tai leikkejä. Ne ovat sallittuja vasta 2 viikon jälkeen ja silloinkin rajoitetussa määrin. Uiminen on myös sallittua viikon päästä, kunhan koirat on lämmitelty ja jäähdytelty kunnolla - sekä kaurapussitetaan lämpimiksi vielä kotona.
 Lisäksi Aurinkoiselle ja Africalle tuli kahden viikon treenaustauko. Sen jälkeen voidaan jatkaa normaalisti, kuitenkin koiria tarkkaillen ja kuunnellen. Tähän päälle tietysti vielä osteopaattiset kuntoutusohjeet, venyttelyä, hierontaa ja lämpöä - sekä sympatiaa
 Eli kahden viikon päästä tiistaina käyn todennäköisesti treenamassa helpotettua agilitya (ilman rimoja tai ponnareilla) jolloin koirille tulee melkein 3 viikkoa treenitaukoa. Siriushan ei sitä välttämättä tarvitsisi, mutta lepo voi tehdä sillekin (ja minulle itselleni myös!) hyvää.

 Loppuun kuitenkin agilityratapiirros viime viikon treeneistä, joka oli ihanan helppo. Rimat olivat 25cm ensimmäisellä kierroksella ja toisella sitten 30-35cm. Toinen kierros tehtiinkin sitten takaperin, koska minulla on edelleen sellainen koira (Sirius) joka oppii radan kerralla ulkoa!
 Rata itsessään kummipäin tehtynä tahansa oli varmaankin 1-luokan tasoa, erityisesti Aurinkoisen kanssa on mukava päästä kokeilemaan kuinka se kulkee helpolla radalla ja osaanko minä ohjata sitä edes sellaisella. Nähtävästi osasin, koska hyvin meni sekin treenikerta. Siriuksellehan moinen rata oli ihan koiranpentukamaa, kyllä mun koira-parhaassa-iässä-Nakki osaa :D

 

Ratapiirros 01.07.2014

 Lisäksi tietysti vielä viimeiset agilityvideot kaikilta koirilta ennen tätä osteopaattista taukoa. Vaikka näen nyt itsekin vähän jäykkyyttä kaikkien tekemisessä, en näe niissä mitään järkyttävän pahoja ongelmia. Vaikka videoilla (kooikkereilla) näkyvä rata olikin vaativa, se oli minusta myös hauska, ja koirilla oli kiva asenne tehdä rataa. Hypyt olivat 30cm, ja tein molempien kooikkereitten kanssa radan vain kerran.

Africa aksaa
Sirius aksaa

Aurinko aksaa

 Jatkoa ajatellen teen samoin, teen vaikeammat radat osissa mielellään vain kerran ja helpommat sitten kerralla läpi - virheet korjaan vain virheitä tehtyjen esteiden kohdalta. Kontakteja ja keppejä treenaan vähän erikseen, mutta niissäkin minun on muistettava että "maltti on valttia". Kepit korkeintaan 4 kertaa per koira (molemmista suunnista, molemmilta puolilta) sekä kontaktitkit vain kahdesti per kontaktieste ja koira. Tärkeintä ei ole toistojen määrä enää tässä vaiheessa kun koirat jo osaavat esteet, vaan suorituksen puhtaus sekä oikea tekniikka. Haluan kuitenkin säästää koiriani ja pitää ne niin terveinä sekä hyväkuntoisina kuin koiralajien kanssa vain voi.

Ai äm bäk! Jeg er her igjen!

Viikon verran olen jo viihtynyt Suomessa ja vihdoin päädyin jopa blogin päivittämiseen.

Norja jäi taakse vuorineen, vuonoineen ja kalliine hintoineen. Tuliaisia ei tullut juurikaan osteltua, ei edes tax freestä, koska Oslo ja sen liian lyhyet vaihdot ja liian suuri lentokenttä. Jos vain mahdollista, älkää lentäkö Oslon kautta. Kööpenhamina menomatkalla oli paljon parempi välilaskupaikka.

 Koiria minulle oli suurin ikävä Bergenissä. Sitä ettei ollut lenkkikavereita, ei sängyn tai sylin lämmittäjiä, ei hymyilevää hammashirviötä (Sirius) eikä häntäänsä irrottavaa vimppapyllyä (Aurinko). Mutta nyt olen taas kotona, missä on paras olla. Vaikka kielikurssilla olikin hauskaa, opin paljon ja sain uusia kavereita, en silti voi kuvitella lähteväni uudestaan kovin pitkälle matkalle ilman koiriani. Olen tainnut kasvaa niihin kiinni.

 Kuitenkin treenaamaan ollaan jälleen päästy, lähinnä agilitya ollaan aloiteltu uudestaan. Molemmille kooikkereille olen palautellut mieliin perusohjauskuvioita, kontakteja sekä keppejä, joita yritän kovasti opettaa niille enemmän itsenäisiksi Pasin avustuksella. Siriukselta se luonnistuu jo jotenkuten, kun Pasi odottaa keppien toisessa päässä palkan kanssa, mutta Aurinko ei vaan tajua. Se jättää kepit kesken, parhaimmillaan karkaa juuri toiseksi viimeisestä välistä Pasin luokse hakemaan palkkaa (jota se ei tietenkään perseilystä saa), ja ihmettelee sitten miksi nakkia ei irtoa! Tämän jälkeen Aurinko joko A) antaa periksi ja yrittää mennä takaisin häkkiin häntä koipien välissä, B) yrittää kaikkia osaamiaan temppuja saadakseen namin, C) alkaa haukkua Pasille tai D) juoksee minun luokseni, huutaa minulle ja hammastelee jalkaani/kättäni/naamaani. Että on se helvetti, kun ei namia irtoa vaikka Aurinko tekee mielestään ihan oikeat asiat! Katsotaan jos aivosolu alkaisi joskus toimia, ja Aurinkokin tajuaisi että mitä sen tulee oikeasti tehdä namit saadakseen.

 Lisäksi tiistaina kävin pitkästä aikaa ryhmätreeneissä, jossa tehtiin oikeaa ratatreeniä. Sirius teki yllättäen samantien puhtaan suorituksen hyvällä vauhdilla, nähtävästi 3 viikon tauko teki Siriuksen motivaatiolle hyvää (lue = ero minusta!). Aurinko sen sijaan sinkoili innoissaan sinne tänne, ja takaakierto oli liian vaikea käsite kaukaa ohjattuna. Se siis on otettava tehotreeniin pariksi viikoksi. Lopulta sain Aurinkoisenkin tekemään puhtaan radan sellaisella vauhdilla, etten ollut pysyä perässä. Pikkuakan kanssa saa todellakin miettiä itselleen lyhyimmät ja nopeimmat reitit, että pysyn sopivasti Aurinkoa edellä ja ehdin ohjata kunnolla.

Toisaalta syynä voi olla myös se, että minä olen hidas enkä osaa ohjata kovin kaksisesti... Mutta hauskempaa on sanoa, että Aurinko on nopea :D

 Tokojuttuja ollaan tehty vähän lenkillä, ja lisäksi harjoiteltu parissa tapahtumassa häiriön alaisena. Perjantaina matkustin Juankoskelle ystäväni luokse kooikkereiden kanssa, ja lauantaina kävimme kanavajuhlissa, jossa harjoiteltiin muutamia liikkeitä häiriön alaisena. Lisäksi Aurinko ja Sirius saivat niin lapsi kuin koiranpentuterapiaakin - ystävälläni on 4kk vanha cottoni Loki, ja yllättäen kiltinnäköiset, pehmeät spanielit keräsivät sankoin joukoin lapsia, jotka tahtoivat silittää koiria.

 Siriusta ei tosin voi tällä hetkellä kovin pehmeäksi sanoa, koska sillä on karvanlähtö. Kaikki hapsut ovat kadonneet ja lattiamatot ovat saaneet karvapäällysteen. Siriuksen uusi lempinimi onkin tällä hetkellä Kalju Koo Konootti. 

 Päällepäätteksi kaikki kolme koiraa pääsivät viehejuoksutreeneihin. Africa kyllä jahtasi viehettä hyvin vaikka ei ollutkaan erityisen nopea (vinttikoiraksi), mutta herranjestas kun viehe olikin nippu rapisevaa muovinauhaa! Siihen ei voinut koskea, ei oikein edes haistaa ja sitä piti säikkyä häntä koipien välissä. Toisella kierroksella Africasta olikin parempi juosta turvallisesti Kikin perässä ja jahdata Kikiä vieheen sijaan. 

 Aurinko juoksi vieheen perässä, mutta ei oikeastaan kiinnostunut vieheestä vaan vaikutti juoksevan enemmän pelkästä juoksemisen ilosta. Saatuaan vieheen kiinni Aurinko haistoi sitä, ja säntäsi täysillä kuvia ottavan Sampsan (siskoni mies) luokse: "Jee, täällä olikin tuttuja, JEE!"

 Siriuksella sen sijaan oli ehdottomasti kaikista hauskinta. Sirius jahtasi viehettä niin kovaa kuin kintuista lähti, itki ja huusi mennessään sekä tappoi vieheen takuuvarmasti saatuaan sen kiinni. Taisipa samalla irrota pari rapisevaa muovinauhaakin Siriuksen käsittelyssä. 

 Tarkoituksena on käydä vielä pari kertaa tänä kesänä juoksuttamassa koiria vieheen perässä. Jos Africa lakkaisi pelkäämästä muovinauhoja, ja jos Aurinko innostuisi jahtaamisesta. Tärkein ajatus on tarjota koirille vaihtelevaa tekemistä agilityn, rallytokon, temppuilun ja lenkkeilyn lisäksi.

 Toivottavasti myös sää sekä vedet lämpiävät, että kooikkerit pääsevät useammin uimaan ja Africankin voisi opettaa pelastusliivien avulla räpiköimään jotenkuten. Minä tosin luulen, että Aurinko on vähän liian innokas auttamaan Africaa uimaan, koska viime kerralla Aurinko yritti hukuttaa Africaa kepin avulla...

Loppuun tietysti kuvasaastetta, varsågod!

Kukkaiskoirat.

Biitsillä!

Africa ja bestis Kiki Pop vieheen perässä.

Sirius tahtoo vieheen!

Kivaa! 

Aurinko ja viehe.

Loppuvaaninta!

Maailman kaunein Aurinko.

Maailman kaunein Sirius.

Lämpöä

Sää hellii jos ei mitään muuta. Parina päivänä olen ottanut aurinkoa parvekkeella ja koirien on ollut ihan pakko päästä mukaan. Africa poltti jo toisen korvansa sisäpuolelta, vaikka tyrkkäsin sen monta kertaa varjoon sekä takaisin sisälle paahtavasta auringonpaisteesta. Kooikkerit sentään vetäytyvät varjoon nukkumaan, mutta yllättäen vinttikoirasta kuumin paikka on paras paikka.

 Viikko sitten olin koirien kanssa Viinijärven alakoululla esittelemässä erilaisia koiraharrastuslajeja Sari ja poikapehkojen kanssa. Sirius ja Aurinko saivat osakseen kehuja, aplodeja ja rapsutuksia koko viikon tarpeiksi.
 Aurinko pääsi esittämään rallytokotaitojaan ja teki myös muutaman tempun lasten iloksi. Auri teki kaiken suurella riemulla, jokaisen palkan jälkeen Aurinko alkoi haukkua ja hyppiä minua vasten, käskien tekemään lisää!
 Sirius esitteli agilitya helpolla radalla, joka koostui muutamasta hypystä ja parista putkesta. Siriuksella oli hauskaa, treenaamista ajatellen rata oli juuri sopiva vauhdikkaan suorituksen harjoitteluun. Palkkasin Siriuksen ratojen jälkeen vetoleikillä, joka nauratti koululaisia kovasti. Sirius kävi myös esittelemässä minulta voittamaansa "saalista" oppilaille, se ravasi häntä tötteröllä edestakaisin lasten edessä ja heitteli lelua ilmaan.
 Ylpein olin kuitenkin siitä, kuinka molemmat koirat (erityisesti Aurinko) malttoivat keskittyä tekemään vaadittua tehtävää suuresta, äänekkäästä yleisöstä huolimatta aivan vieraassa ympäristössä. Varsinkaan Aurin kanssa tätä ei ole hirveästi harjoiteltu, vaan olemme aina treenanneet tutussa ympäristössä parissa eri paikassa.
 Lisäksi kymmenien lapsien silittelyt ja rapsutukset tekivät kooikkereille todella hyvää, ne eivät turhan usein näe pieniä lapsia. Tuttavillani ei ole juurikaan lapsia, ja valitettavasti kaupungilla tai muissa tapahtumissa vastaantulevat kakarat ovat niin huonosti käyttäytyviä etten tahdo heitä koirieni lähellekään. Minä määrään, kuinka minun koirieni lähellä käyttäydytään jo sekin takia, että niin todennäköisesti vältytään ikäviltä seuraksilta. Koira kuin koira saattaa puraista, mikäli sen omia rajoja ei kunnioiteta.

 Siriuksen kanssa kävin myös tekemässä agilitya tällä viikolla vapaavuorolla, tosin hellesään takia tein radan vain kahdesti enkä jäänyt enää sen enempää treenaamaan kontakteja tai keppejä. Sirius kulki hienosti, kontaktit osuivat nappiin ja vauhti oli hyvä.
 Aurinkoisen kanssa tein muutamia rallytokoliikkeitä ja pääsipä Aurinko pujahtamaan putkeenkin ilman lupaa. Rallytokosta Aurinko oli taas innoissaan, se on alkanut muutenkin tarjoamaan ensimmäisenä sivulletuloa kun itse seison ryhdikkäästi ja laitan kädet sivuilleni. Silloin Aurinko tulee perusasentoon ilman että ehdin edes sanoa mitään. Onkohan se nyt hyvä vai huono asia :D
 Ihanaa kun koirat ovat treenaamisesta noin innoissaan ja vaikuttavat olevan motivoituneita toistamaan opittua sekä oppimaan uutta. Vielä hetken ehdin nauttia koirieni seurasta, ennenkuin lähden opiskelumatkalle Norjaan (!!!).

Rata 20.05.2014

 African allergioista sen verran, että nyt se on vaihtanut barf-ruokintaan. Ruoasta 25% on kasviksia, 25% sisäelimiä ja 50% rasvaista lihaa. Kasvisten määrää varmastikin vähennetään, kunhan Africa tottuu paremmin uuteen ruokavalioonsa. Rustoja ja luita Africa on todella huono syömään, se ainoastaan nuolee niitä - ja yllättäen tässä taloudessa lattialla oleva ruoka häviää nopeasti parempiin (lue: kooikkereiden) suihin.
Viikolla kuitenkin sain African syömään possunkyljyksen (maustamaton, kaupassa -50%), jossa ei tosin ole luuta tai rustoa juuri nimeksikään. Alku se raaka kyljyskin on! Sirius ja Aurinko saivat tietysti omat kyljyksensä, vaikka ovatkin kuivaruoalla. Välillä on mukava antaa myös niille erikoisherkkuja :)

 Loppuun tietysti kuvasaastetta, niinkuin yleensäkin.

Aurinko seuraa ja minä selitän rallytokosta.

Sirius agiliitää!

Kylmää

 Vesi on vielä kylmää, vaikka kooikkereita kovasti houkuttelisikin mennä jo uimaan ja erityisesti noutamaan keppejä, heiniä sekä tietysti vesilintuja sulaneista vesistöistä. Lähellä olevan lenkkeilyreitin rantaviiva saa säännöllisesti useampia tassunjälkiä hiekkaansa, kun erityisesti Aurinko juoksee minun ja veden väliä, odottaen lupaa että josko sittenkin saisi mennä uimaan. Odotellaan nyt kuitenkin, että vedet ovat ainakin yli +10'c ja päästään nopeasti kotiin kuivaan ja lämpimään.

 Aurinko. Voi Aurinko. Joitain tiineyden merkkejä siinä on, pientä turvotusta, nisät ovat kasvaneet ja se on muutenkin rauhallisempi kuin yleensä, eikä lenkillä juoksekaan samalla tavalla. Auri on aina ollut todella ahne, joten siinä ei muutoksia.
 2-3 viikkoa astutuksesta Aurilla oli aamupahoinvointia parina päivänä. Kolmannella viikolla siltä tuli vähän tummaa vuotoa, jonka jälkeen tuli kirkasta, paksua limaa yhtenä tai kahtena päivänä.
 Mutta. Paino ei ole noussut kuin 300-400 grammaa astutuksen alusta. Lonkkien eteen vyötärölle on tullut +2-3cm ja kylkiluiden taakse +3-4cm. Nyt on kuitenkin molemmista astutuksista mennyt 6 viikkoa eli 42 päivää.
 Todennäköisesti Aurinko on siis tyhjä. Kuitenkin toivon vielä, että siellä olisi se 1-2 pentua. Annan ruokaa enemmän kuin tavallisesti, mieluummin varmuuden vuoksi ruokin enemmän kuin olen antamatta ruokaa JOS siellä sitten onkin se yksi pentu, joka ei saakaan tarpeeksi ravintoa.
 
 Olen vuoroin toivonut ja vuoroin vaipunut epätoivoon. Itkenyt olen enemmän kuin pitkään aikaan. Välillä tuntuu ettei itkusta tule loppua, ahdistaa ja tuntuu niin pahalta.
En ymmärrä mikä jälleen meni vikaan. Onko Aurissa jotain vikaa? Oliko astutusajankohta väärä? Olimmeko liian aikaisin liikkeellä? Aurinko nimittäin jatkoi itsensä tarjoamista 21. päivään asti. Onko sen tärppipäivät vasta todella myöhäisessä vaiheessa?
 Voin jossitella ja arvuutella, en tiedä sen paremmin. Jatkosta en tiedä. Harmittaa kasvattajankin puolesta, kun sijoitusnarttu ei tiinehdy. Ensimmäisella kerralla syy tiinehtymättömyyteen tiedettiin, mutta entä nyt? Uros on kuitenkin parhaassa iässä (6v.), Aurilla on vahvat, selkeät juoksut ja astutukset sujuvat ongelmitta kuin oppikirjan mukaan.
 EN JAKSAISI NÄITÄ EPÄONNISTUMISIA JA VASTOINKÄYMISIÄ ENÄÄ. Sitä on ollut enemmän kuin tarpeeksi viimeisen puolen vuoden aikana. Ja pidempäänkin.

Jotain iloa sentään tuo se, että treenit menivät hyvin viime viikolla.
Sirius kävi tekemässä agilitya, toimi hienosti ja sain tsempattua siihen lisää vauhtiakin. Siriuksen piti jopa haukkua(!) minulle välillä rataa tehdessään, ja erityisesti palkkaamisen jälkeen Titiuulla oli minulle paljon asiaa. Ihana poika.
 Aurinkoisen kanssa tein rallytokojuttuja, seuraamista ja käännöksiä, puolenvaihtoja seuraamisessa sekä kahta eri tapaa tulla perusasentoon. Aurinko teki kauhean iloisesti ja motivoituneena, pahasta olostani huolimatta pystyin hymyilemään aidosti tuolloin.
 Alla Siriuksen suorittaman radan ratapiirros. Rata tehtiin kolmessa osassa, ja kontakteja treenattiin jälleen erikseen. Harjoiteltiin myös erilaisia keppikulmia.

 

06.05.2014

Tämän kertainen päivitys on tässä. Ei ole enempää sanottavaa. On vain paha olla.

Kevättä rinnassa

Ihan kirjaimellisesti. Oireilen nimittäin siitepölystä ja nyt sain vielä päälle päätteeksi flunssan, eli tämän viikon agilitytreenit jäävät välistä. Saa nähdä, pääsenkö talkoilemaan 3 päiväisiin agilitykisoihin - parempi olisi.

 Aurinkoisesta en osaa sanoa yhtään mitään. Toiset väittävät että se on lihonut ja paisunut, toiset taas eivät huomaa eroa. Aurinko on ehkä normaalia väsyneempi ja rauhallisempi, nisät ovat turvoksissa mutta siihenpä se sitten jääkin. En halua pettyä, joten en toivo yhtään mitään. Yritän myöskin olla ajattelematta huonointa vaihtoehtoa.

 Siriuksen kanssa käytiin siis agilityssa, A-esteellä kontaktit falskaavat ja pahasti, jos en anna käskyä tarpeeksi ajoissa tai tarpeeksi napakasti. Toisaalta jos sanon käskyn hyvissä ajoin, on A-esteen suorittaminen hidasta, koska sitten Sirius alkaa hidastamaan vauhtia jo A:n harjalla ja liukuu kontaktille. Tähän tarviysi sitten namialustaa tai avustajaa palkkaamiseen.
 Viikon takaisen ratapiirroksen treeneistä olen kadottanut jonnekin, enkä muista sitä enää ulkoa. Tässä siis kahden viikon takainen ratapiirros, jossa A-esteen kontaktit tulivat ensimmäisen kerran näkyväksi ongelmaksi. Muutoin rata sopi niin minulle kuin Siriuksellekin, vauhti oli hyvää ja yhdessä oli hauska juosta.
 Minulla onkin Siriuksen kanssa tavoitteena puhtaat suoritukset niin, että koiralla on mahdollisimman hauskaa. Vauhti on mitä on, kunhan vaan Sirius nauttii minun kanssa tekemisestäni.
 

Rata 15.04.2014

 Aurinkoisen kanssa ollaan tehty rallytokoa niinä päivinä, kun Sirius on käynyt agiliitämässä. Tosin myöskin Sirius on ottanut osaa rallytokotreeneihin.
 Tällä hetkellä harjoittelen molempien kanssa eri tapoja tulla perusasentoon, seuraamista, käännöksiä seuraamisessa sekä puolenvaihtoa seuraamisessa. Lisäksi tietysti on treenattu perusjuttuja, kuten istumista, maahanmenoa ja seisomista. Jostain olisi vain hankittava ne punaiset tötteröt, että pääsisi harjoittelemaan niidenkin kanssa.

 Jotenkin ei vaan treenaaminen innosta niin paljon kuin aikaisemmin, syynä varmaankin se että JOUDUN lähtemään pakollisella kielikurssille Norjaan kolmeksi viikoksi kesäkuussa. Pois pääsen juurin ennen juhannusta. Kiinnostaa kuin kilo sitä itseään eli paskaa, en jaksaisi intensiivistä opiskelua enää kesäkuussa.
 Sitten sekin on tehty, mutta miten jaksa syksyllä jatkaa taas opiskeluja jos sattuisin hyvällä onnella saamaan kesätöitäkin heinä-elokuuksi? Tai jos en saa, niin sitten stressaan vuokranmaksusta olemattomalla rahalla. Ei ole ajateltu opiskelijan hyvinvointia ja jaksamista missään oppilaitoksessa ihan loppuun asti.

 Aurinko haluaa taas tulla syliin, siitä on tullut todella hellyydenkipeä viime viikkoina. Jos Aurinko ei pääse minun syliini, se tunkee itsensä Siriuksen viereen ja hätätilanteessa jopa Africa käy. Saa nähdä, mitä Aurinkoiselle kuuluu viikon tai parin päästä. Nyt yritän olla stressaamatta sitten sitä!

 

Uusi metsätie löytyi Savosta!

Orava. Mutta piti olla paikoillaan.

Kevät <3

Opiskelua ja odottamista

 Kamala ikävä Aurinkoa. Mitenköhän selviän sitten sen mahdollisen ajan, kun Auri on Pirjon luona hoivaamassa pentujaan 8-9 viikkoa? Luultavasti räydyn ikävään ja tuskaan.
 Onneksi minulla on Sirius, joka tunkee pöydän alle nukkumaan kun teen opiskelujuttuja, haluaa lähteä lenkille säällä kuin säällä ja on valmis treenaamaan mitä tahansa lajia, kunhan siitä vaan saa kehuja.
 Opiskelusta puheenollen, alan olla loman tarpeessa. Mutta ei, pitäisi vielä kesäkuussakin jaksaa opiskella erittäin intensiivisesti 3 viikon ajan. Sen lisäksi tämä kevät on täynnä erilaisten tutkielmien, esitelmien ja esseiden kirjoittamista, kohta menee mielenterveys ja niskat, kun joudun päivät pitkät istumaan koneen ääressä ja kirjoittamaan jotakin tyhjänpäivästä akateemista huttua, josta en koe hyötyväni millään asteella. Kirjotan asiat paperille jonka palautan professorille, jonka jälkeen unohdan kaiken ja jatkan elämääni. Olipa paljon hyötyä.
 Blogin kirjoittaminenhan ei vaadi koneella istumista, ei myöskään sähköpostit, sosiaaliset mediat, PC-pelit, erilaiset koiriin liittyvät artikkelit ja muut... Mutta ne ovatkin mielenkiintoisia!

 Viime viikolla ehdin käymään agilityssa, vihdoin ja viimein. Tosin en silloinkaan ryhmätreenipäivänä vaan vapaavuorolla. Selvästikin kyseessä oli jonkinlainen takaakiertoharjoitus, jossa koiran piti myös tehdä tiukkoja käännöksiä ja mielellään aloittaa kepit itsenäisesti.
 Ei mikään vaikea rata Siriuksen kanssa, tein tämänkin radan muutamassa osassa. Vauhtia oli hyvin, rimat olivat 35cm ja Sirius irtosi hyvin erityisesti kontaktiesteille. Putkiin pitäisi ehdottomasti saada lisää välimatkaa, jostain syystä Sirius ei irtoa putkiin kauhea hyvin. Namialustaa tai lelua on käytettävä nähtävästi putken ulostulosuulla houkuttimena, jos se innostaisi Siriusta irtoamaan putkeen edes 5m päästä.
 Keppejä sekä kontakteja tehtiin vielä lisäksi erillisinä esteinä, kepeillä itsenäinen suorittaminen on Siriukselle hankalaa mutta en tiedä, haluanko opettaa koiralleni itsenäisiä keppejä. En oikein näe siinä ideaa varsinkaan sen verran hitaan koiran kanssa, kuin Sirius jonka kanssa juoksen agilityradalla yhtä kovaa.
 Aurinkoisen kanssa itsenäiset kepit eivät varmasti olisi yhtään huono ajatus, mutta en tiedä miten lähteä opettamaan niitä kunnolla ja tarvitaanko siihen avustavaa käsiparia palkkaamaan koiraa? Ennenkuin tiedän asiasta tarkemmin, jatkan keppien treenaamista samalla tavalla kuin ennenkin - sillä tavalla en ainakaan onnistu pilaamaan koirani suoritusta.

03.04.2014

 Viikonloppuna hieroin Siriuksen pitkästä aikaa, edellisestä kerrasta onkin muutama viikko aikaa. Jumeja löytyi selästä ja reisistä, mutta ei mitään suurempia "lihasmuhkuroita" eteen tullut. Kireyttä lähinnä, joka helpottaa huomattavasti taas kesän tullen. Sirius päätti kiittää minua hieronnasta kunnon venyttelyillä ja ravisteluilla - sekä aivastamalla suoraan naamalleni. Thanks.
  Lisäksi tehtiin ihana lenkki aurinkoisella mutta erittäin tuulisella säällä lähimetsän pitkillä lenkkipoluilla Siriuksen kanssa. En silti osaa olla lenkillä vain yhden kooikkerin kanssa: varsinkin silloin kun Sirius oli irti ja minä omissa ajatuksissani, rupesin enemmän kuin kerran tähyilemään että missäs Aurinko on.

 Toisaalta Siriuksen kanssa saa nauttia siitä, kun on niin helppo ja tasainen koira. Se ei välitä mistään äänistä tai yllättävistä liikkeistä ympäristössä, ei toisista (räyhäävistäkään) koirista, ei vastaantulevista ihmistä - oli Sirius sitten vapaana tai hihnassa. Ainoastaan luvan kanssa Sirius menee moikkaamaan vieraita ihmisiä tai koiria, silloinkin hyvin omanarvontuntoisesti ja tyynesti. On se vaan ihana. Sirius on äitini ja siskoni ja ties kenen hoitajan mukaan maailman vaivattomin hoitokoira. Koska se on niin tasapainoinen ja kuuliainen hymyilevä kooikkeri.
 Mutta siltikin minun on ikävä Aurinkoa, joka tekee kaiken täysillä tai ei ollenkaan. Auri, joka juoksee vapaana ollessaan täysillä jokaiseen ilmansuuntaan vuorotellen kepin/tikun/havun/kävyn/pallon kanssa, ei arvosta rähjääviä vastaantulevia koiria vaikka muuten ohittaa kauniisti, haluaisi käydä haistamassa jokaista Aurin mielestä mielenkiintoista vastaantulevaa ihmistä, mutta ei onneksi pelkää mitään ääniä tai liikkeitä. Joka säikähtäessään tukeutuu minuun, kerää sitten rohkeutensa ja menee katsomaan säikähdyksen aiheuttajaa joko yksin tai minun kanssani - ja todettuaan sen vaarattomaksi, unohtaa koko jutun. "Emmä oikeesti sitä säikähtäny, mä vaan kokeilin että mitä mamma tekee."
 Rakkaimmat Sirius ja Aurinko. En voi muuta sanoa.

 Tätä se ikävä teettää, blogitekstiinkin tulee siirappista vuodatusta kooikkereista. Vielä muutama päivä ja sitten Aurinko taas laumassamme koirakuningattarena. Nyt Sirius saa vielä hetken nauttia ainoa kooikerhondjen asemastaan :)

On se rankkaa olla ainoa kooikkeri talossa.

Komea Titiuu <3

Aurinko kerjää huomiota äidiltäni (äidin kännykkäkuva).

Aurinko tahtoo ruokaa (siskoni oli käymässä vanhemmillani).