Onneksi minulla on Sirius, joka tunkee pöydän alle nukkumaan kun teen opiskelujuttuja, haluaa lähteä lenkille säällä kuin säällä ja on valmis treenaamaan mitä tahansa lajia, kunhan siitä vaan saa kehuja.
Opiskelusta puheenollen, alan olla loman tarpeessa. Mutta ei, pitäisi vielä kesäkuussakin jaksaa opiskella erittäin intensiivisesti 3 viikon ajan. Sen lisäksi tämä kevät on täynnä erilaisten tutkielmien, esitelmien ja esseiden kirjoittamista, kohta menee mielenterveys ja niskat, kun joudun päivät pitkät istumaan koneen ääressä ja kirjoittamaan jotakin tyhjänpäivästä akateemista huttua, josta en koe hyötyväni millään asteella. Kirjotan asiat paperille jonka palautan professorille, jonka jälkeen unohdan kaiken ja jatkan elämääni. Olipa paljon hyötyä.
Blogin kirjoittaminenhan ei vaadi koneella istumista, ei myöskään sähköpostit, sosiaaliset mediat, PC-pelit, erilaiset koiriin liittyvät artikkelit ja muut... Mutta ne ovatkin mielenkiintoisia!
Viime viikolla ehdin käymään agilityssa, vihdoin ja viimein. Tosin en silloinkaan ryhmätreenipäivänä vaan vapaavuorolla. Selvästikin kyseessä oli jonkinlainen takaakiertoharjoitus, jossa koiran piti myös tehdä tiukkoja käännöksiä ja mielellään aloittaa kepit itsenäisesti.
Ei mikään vaikea rata Siriuksen kanssa, tein tämänkin radan muutamassa osassa. Vauhtia oli hyvin, rimat olivat 35cm ja Sirius irtosi hyvin erityisesti kontaktiesteille. Putkiin pitäisi ehdottomasti saada lisää välimatkaa, jostain syystä Sirius ei irtoa putkiin kauhea hyvin. Namialustaa tai lelua on käytettävä nähtävästi putken ulostulosuulla houkuttimena, jos se innostaisi Siriusta irtoamaan putkeen edes 5m päästä.
Keppejä sekä kontakteja tehtiin vielä lisäksi erillisinä esteinä, kepeillä itsenäinen suorittaminen on Siriukselle hankalaa mutta en tiedä, haluanko opettaa koiralleni itsenäisiä keppejä. En oikein näe siinä ideaa varsinkaan sen verran hitaan koiran kanssa, kuin Sirius jonka kanssa juoksen agilityradalla yhtä kovaa.
Aurinkoisen kanssa itsenäiset kepit eivät varmasti olisi yhtään huono ajatus, mutta en tiedä miten lähteä opettamaan niitä kunnolla ja tarvitaanko siihen avustavaa käsiparia palkkaamaan koiraa? Ennenkuin tiedän asiasta tarkemmin, jatkan keppien treenaamista samalla tavalla kuin ennenkin - sillä tavalla en ainakaan onnistu pilaamaan koirani suoritusta.
 |
| 03.04.2014 |
Viikonloppuna hieroin Siriuksen pitkästä aikaa, edellisestä kerrasta onkin muutama viikko aikaa. Jumeja löytyi selästä ja reisistä, mutta ei mitään suurempia "lihasmuhkuroita" eteen tullut. Kireyttä lähinnä, joka helpottaa huomattavasti taas kesän tullen. Sirius päätti kiittää minua hieronnasta kunnon venyttelyillä ja ravisteluilla - sekä aivastamalla suoraan naamalleni. Thanks.
Lisäksi tehtiin ihana lenkki aurinkoisella mutta erittäin tuulisella säällä lähimetsän pitkillä lenkkipoluilla Siriuksen kanssa. En silti osaa olla lenkillä vain yhden kooikkerin kanssa: varsinkin silloin kun Sirius oli irti ja minä omissa ajatuksissani, rupesin enemmän kuin kerran tähyilemään että missäs Aurinko on.
Toisaalta Siriuksen kanssa saa nauttia siitä, kun on niin helppo ja tasainen koira. Se ei välitä mistään äänistä tai yllättävistä liikkeistä ympäristössä, ei toisista (räyhäävistäkään) koirista, ei vastaantulevista ihmistä - oli Sirius sitten vapaana tai hihnassa. Ainoastaan luvan kanssa Sirius menee moikkaamaan vieraita ihmisiä tai koiria, silloinkin hyvin omanarvontuntoisesti ja tyynesti. On se vaan ihana. Sirius on äitini ja siskoni ja ties kenen hoitajan mukaan maailman vaivattomin hoitokoira. Koska se on niin tasapainoinen ja kuuliainen hymyilevä kooikkeri.
Mutta siltikin minun on ikävä Aurinkoa, joka tekee kaiken täysillä tai ei ollenkaan. Auri, joka juoksee vapaana ollessaan täysillä jokaiseen ilmansuuntaan vuorotellen kepin/tikun/havun/kävyn/pallon kanssa, ei arvosta rähjääviä vastaantulevia koiria vaikka muuten ohittaa kauniisti, haluaisi käydä haistamassa jokaista Aurin mielestä mielenkiintoista vastaantulevaa ihmistä, mutta ei onneksi pelkää mitään ääniä tai liikkeitä. Joka säikähtäessään tukeutuu minuun, kerää sitten rohkeutensa ja menee katsomaan säikähdyksen aiheuttajaa joko yksin tai minun kanssani - ja todettuaan sen vaarattomaksi, unohtaa koko jutun. "Emmä oikeesti sitä säikähtäny, mä vaan kokeilin että mitä mamma tekee."
Rakkaimmat Sirius ja Aurinko. En voi muuta sanoa.
Tätä se ikävä teettää, blogitekstiinkin tulee siirappista vuodatusta kooikkereista. Vielä muutama päivä ja sitten Aurinko taas laumassamme koirakuningattarena. Nyt Sirius saa vielä hetken nauttia ainoa kooikerhondjen asemastaan :)
 |
| On se rankkaa olla ainoa kooikkeri talossa. |
 |
| Komea Titiuu <3 |
 |
| Aurinko kerjää huomiota äidiltäni (äidin kännykkäkuva). |
 |
| Aurinko tahtoo ruokaa (siskoni oli käymässä vanhemmillani). |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti