Luvan kanssa

 Niin siinä sitten kävi, että useamman vuoden kisatauon jälkeen uskaltauduin vihdoin ja viimein ilmoittamaan molemmat kooikkerit agilitykisoihin.

Taukoon on ollut syynä milloin raha, milloin aika, milloin oma terveyteni tai koirieni terveys ja milloin se, että minua on yksinkertaisesti ahdistanut ja kauhistuttanut ajatus kilpailemisesta. On tuntunut siltä, että en osaa ohjata, että koira ei osaa, että koira paineistuu kun minä alan jännittää, että en halua nolata itseäni muiden edessä. Sitten armaan avopuolisoni houkuttelemana (pakottamana!) laitoin kisailmot menemään.

 Varkauden kisapäivä oli kuuma, hiostava, helteinen. Olin kisapaikalla Aurinkoisen kanssa jo heti aamulla puoli kahdeksalta, jolloin Aurinko sai kisakirjansa ja mitattiin mediksi (kuten oletettua). Tuomari Johanna Nyberg piti meille lyhyen tuomarinpuhuttelun, käski pitämään hauskaa ja nauttimaan helteestä.
Rataantutustumisessa kuvittelin olevani treeneissä. Yritin olla katsomatta, mitä ohjauskuvioita muut suunnittelevat ja tekevät koiriensa kanssa, vaan keskityin siihen mitä Aurinko osaa ja kuinka sitä tulee ohjata.
 Minien olessa radalla otin Aurin kanssa harjoituskeppejä sekä paria hyppyä. Siinä vaiheessa alkoi tuntua siltä, että koira ei liiku mihinkään ja minä jännitän ihan liikaa. Kun medit ilmoitettiin alkavaksi, sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa. Jalat olivat voimatonta hyytelöä, jotka eivät liikkuneet mihinkään.
 Meidän vuoromme, numero 16: Aurinko ja Taru.

 En muista kummastakaan radasta yhtikäs mitään. Muistan sen, kuinka jarruttelin Auria putken ulostuloilla ja käytin ”tässä” -käskyä varmasti joka toisen esteen jälkeen. Jalkani eivät liikkuneet mitenkään Aurinkoisen mukana, eivät todellakaan niin kuin treeneissä. Jännitys meni jalkoihin.
Aurinko sen sijaan liikkui ja kovaa, siksi sitä jarruttelinkin ja varmistelin jopa liikaa. Auri olisi varmasti juossut vielä kovempaa ja saanut paremmat ajat, mutta oliko sillä loppujen lopuksi väliä? Ei, koska:

A-agilityrata, medi 1: tulos -10,00, LUVA, sijoitus 2.
B-hyppyrata, medi1: tulos -12,76, LUVA, sijoitus 2.

 Uskomaton aloitus. Muistan molempien ratojen loppusuorilta sen, kuinka tajuan että olemme tekemässä nollaa ja maalissa kiljun Aurinkoiselle kehuja, leikitän sitä, hypin ja pompin sen mukana ja kuinka Aurinko haukkuu minulle, heiluttaa häntäänsä ja kerjää lisää kehuja.
Palkintojen jaossa kuulen onnitteluja 1-luokan ainoasta ”tuplasta”, tuomari kysyy montako starttia meillä on pohjalla ja vastaan näiden olevan ensimmäiset viralliset kisat. Hänkin sanoo sen olevan hieno aloitus, erityisesti tässä helteessä.

 Ratapiirrokset tein jälkikäteen itse, kun löysin internetin syövereistä muiden Varkaudessa kisanneiden 1-luokkalaisten videoita. Ollos hyvät.

1-luokan agilityrata

1-luokan hyppyrata

 Äitini toi Siriuksen paikalle kakkosluokkaa varten, ja sai hoidettavakseen läähättävän, iloisen ja väsyneen Aurin, joka tuntui tietävän olleensa upea molemmilla radoilla.
Siriuksen kanssa pystyin jo keskittymään paremmin, ajattelin että tavoitteena on saada Siriukselle tulos edes toiselta radalta eikä HYLlyä. Lämmittelin Siriuksen huolella ja nesteytin sen ennen ensimmäistä rataantutustumista, johon tuomarina toiminut Johanna Nyberg antoi huolella aikaa perehtyä.
Rata näytti suunnilleen tältä:

 Ei suurempia ongelmia, keppien alun varmistelin liian kanssa ja siinä meni pari ylimääräistä sekuntia, koska lähestulkoon pysäytyin Siriuksen ennen keppejä. Joka tapauksessa tulokseksi:

B-hyppyrata, medi2: tulos -6,56, LUVA, sijoitus 2.

 Siinä vaiheessa kun tulokset tulivat paperille, nauroin, pussasin Siriusta ja riemuitsin ensimmäisestä 2-luokan luvastamme. A-radalla tuskin maltoin keskittyä enää radan opettelemiseen, mikä melkein kostautuikin.
Sirius lähti hypyltä kohti toista hyppyä (vaikka putkeen piti mennä), koska minä ohjasin Siriusta vasemmalla kädellä vaikka kaiken logiikan mukaan minun olisi pitänyt vaihtaa ohjaus oikeaan käteen, jolloin Sirius olisi tiennyt linjauksestani putken olevan seuraava este. Onneksi kiltti, kuuliainen Sirius kääntyi TÄSSÄ -huudon kuulleessaan hypyn edessä takaisin minua kohti ja sujahti kauniisti putkeen. Kontaktit varmistelin huolella, mikä myöskin vei pari ylimääräistä sekuntia. Minun on ainakin opeteltava nopeampi vapautus kontakteilta kisoissa. Tulos kuitenkin tehtiin ja luva jäi alle sekunnin päähän. Mutta nolla mikä nolla!  
A-agilityrata, medi2: tulos -5,59, sij.3

2-luokan agilityrata

 Kakkosluokan palkintojen jaossa tuomari kehui hyvää ohjaustani ja jaksamistani, kun tein 4 nollaa samana päivänä. Enpä voinut itsekään kuin olla todella tyytyväinen! Lisäksi vielä pari kisaajaa tuli onnittelemaan minua ja sanomaan, kuinka kiva oli katsoa ohjaustani molempien koirieni kanssa kun meillä oli radalla niin hauskaa.
Siriukselle tosiaan päästelin päristelyääniä kisaradalla, koska sillä tavalla Siriukseen saa lisää vauhtia (tätä on harjoiteltu lelun kanssa :D ), mikä yllättäen nauratti niin tuomaria kuin yleisöäkin.

 Ja ettei hienojen tulosten teko olisi vielä loppunut, ilmoitin molemmat kooikkerit aika extempore möllitokokisoihin, jotka pidettiin PoKSin hallilla. Meidän onneksemme liikkeiden välillä sai palkata koiraa (mitä sitten harrastinkin runsaalla kädellä): tuloksena Aurinkoiselle ALO1 ja Siriukselle AVO1.
Näistä tuloksista olin melkoisen yllättynyt, koska tokoa en ole treenannut koemaisesti pitkään aikaan, varsinkaan Aurin kanssa. Mutta nähtävästi rallytokon satunnaisesta harjoittelemisesta on ollut apua tähänkin.
Parasta kuitenkin oli möllitokotuomarin antama erikoispalkinto meille iloisesta, posiitivisesta ja innostavasta asenteesta (?!), joka minulla on koirieni kanssa. VAU!

 Pakko kai siinä on jotakin perää olla, kun nyt olen kuullut siitä niin näyttelyissä, agilitykisoissa kuin tokossakin. Tietysti jos tällä iloisella asenteella tuloksia tulee (edes silloin tällöin), niin hyvähän sitä on jatkaa.
Kuten olen aikaisemminkin sanonut, tärkeintä on että koirilla on hauskaa. Ja nähtävästi niillä on <3

Kuvasaastetta agilitysta ja möllitokosta, kiitos Pasille agilitykuvista!

(c) Ilona Karjalainen