keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Koirien vitamiinien ja mineraalien A-B-C



Koska minulla on aktiivisia, kilpailevia tai vähintäänkin jollain tavalla itsensä rikkoneita koiria, päätin perehtyä tarkemmin koiran ruokintaan. Lisäksi olen lomalla ja minulla on tylsää.

Itsensä rikkoneita koiria siinä mielessä, että Africa on nyt 10 päivän tulehduskipulääkekuurilla. Eläinlääkäri epäili lonkan nivelkapselin tulehdusta, joka ilmenee oikean takajalan aristamisena. Eläinlääkärin taivutellessa jalkaa Africa kiljui kun takajalkaa käännettiin lonkasta. Saa nähdä, pääseekö Africa tänä kesänä enää vieheen perään ollenkaan. Mikäli jalka ei lopeta oireiluaan kahdessa viikossa, tehdään jatkotutkimuksia joihin sisältyy muun muassa röntgenkuvaus. Syytä jalan tilaan ei tiedetä, eikä edes sitä milloin se on tapahtunut.

Aurinko ja Sirius sen sijaan ovat kunnossa ulkoisesti, Sirius myös sisäisesti. Päätin käyttää Siriuksen eturauhasen jälkitarkistuksessa ja kaikki oli puhdasta! Mikäli kliiniset oireet palaavat, haetaan uudestaan lääkettä vaivaan - mutta nyt mennään puhtailla papereilla ja terveellä koiralla :)

Eläinlääkäri käynnillä koirat myös punnittiin: Sirius 11,4kg, Aurinko 12,8kg ja Africa 11,9kg. Sirius on pysynyt samoissa mitoissa, Aurinko sen sijaan on lihonut(!) ja Africa on vähän hoikistunut. Africalla on kyllä pudotettu ruokamäärääkin kun kesäkuussa paino lähenteli 13 kiloa, ja varmasti tulehdus on vaikuttanut hoikistumiseen. Aurinko sen sijaan pääsee pienelle dieetille, sen siitä saa kun syö kasvissyöjämammalle varatut grillimakkarat!



Sitten itse asiaan.

Suurimmassa osassa koirille tehdyissä teollisissa kuivaruoissa vitamiini ja mineraalit ovat suurinpiirtein kohdillaan. Asian voi tarkistaa pussin kyljestä joko ravintoainetaulukosta tai (viitseliäänä ihmisenä) googlaamalla tuotesisällön.

Raakaruokinnassa täytyy näitä asioita ajatella vähän enemmän, mutta ei sekään ole ylitsepääsemättömän vaikeaa, mikäli eri ruokien ravintosisältöihin kehtaa hieman tutustua. Internet on täynnä ohjeita, taulukoita ja artikkeleita, joiden avulla myös koiran ravitsemukseen on helppo perehtyä.
Osa koiranomistajista suosii luonnonmukaisia vitamiinien ja mineraalien lähteitä, osa käy hakemassa synteettisesti valmistettua purkkitavaraa. Toiset eivät lisää teolliseen kuivamuonaan mitään, toiset taas lorauttavat nappuloiden sekaan vähän joka purkista ja purnukasta.
Tärkeintä lienee kuitenkin että rakas koiraystävä voi hyvin, olipa ruokintatapa sitten mikä tahansa - ja ruokinta on yksi osa-alue jolla koiran hyvinvointiin pystyy vaikuttamaan.

Listaamieni vitamiinien ja mineraalien annosmäärät ovat määriä, jotka koira tarvitsee päivittäin. Eri elintarvikkeiden vitamiini-/mineraalipitoisuudet löytyvät helposti internetistä ja osalla tuotteista myös pakkauksista.


RASVALIUKOISET VITAMIINIT (varastoituvat elimistöön ja niistä aiheutuu liian suurina määrinä yliannostuksia):

A -VITAMIINI
Vaikutukset: Normaali kasvu ja kehitys (erityisesti pennuilla), näköaistin kehittyminen, solujen uusiutuminen ihossa ja limakalvoissa, luuston ja hampaiston kehittyminen, koiran lisääntymiskyky ja hedelmällisyys
Puute: Erilaiset limakalvo- ja ihosairaudet, hedelmällisyyshäiriöt, hämäräsokeus, lihasheikkous, turkin ja kynsien heikko kunto, sikiökuolleisuus sekä laskenut vastustuskyky.
Yliannostus: A-vitamiini kertyy erityisesti maksaan mutta myös muihin kehossa oleviin rasvasoluihin. Yliannostusoireita ovat ihon kuivuminen, ruokahaluttomuus ja silmien sidekalvojen ärtyminen. Krooninen yliannostus (myrkytys) aiheuttaa iho-oireita, luustohäiriöitä, maksa- ja sikiövaurioita (tiineysaikana pennuille kitalakihalkioita).
Lähteet: Kalanmaksaöljy, kananmunan keltuainen, keltaiset/punaiset/tummanvihreät vihannekset, maksa ja emokoiran maito (pikkupennuille tärkein lähde). A-vitamiini tuhoutuu osittain kypsennettäessä. Sinkki on vapauttaa A-vitamiinia maksasta aineenvaihdunnan käyttöön.
Annostus: Minimitarve pennulla 0,007 mg / kg, minimitarve aikuisella 0,002mg / kg.
Sairailla/rasittuneilla/vanhoilla koirilla tukihoitona suurempia annoksia.


D-VITAMIINI
Vaikutukset: Vastaa elimistön fosfori- ja kalsiumtasapainosta. Vaikuttaa elimistön omaan puolutusjärjestelmään, hampaiston, hermoston, lihasten, luuston ja munuaisten kehitykseen sekä toimintaan.
Puute: Luuston ja hampaiston kehityshäiriöt, luuston pehmeneminen.
Yliannostus: Kudosten kalkkeutuminen sekä mahdollinen osteodystrofia (pitkien luiden kasvuhäiriö).
Lähteet: Kalanmaksaöljy, kananmunan keltuainen, maksa ja rasvaiset merikalat.
Annostus: Minimitarve pennulla 0,0005 mg / kg, minimitarve aikuisella 0,0002 mg / kg.
Loukkaantumisissa/murtumissa ja talvisin annostus tulee lisätä.

E-VITAMIINI
Vaikutukset: Suojelee A-, C-, ja D-vitamiineja ja rasvoja hapettumiselta, tehostaen niiden vaikutusta. Suojaa seleenin yliannostukselta. Vaikuttaa ihoon, lihaksiin sekä niveliin, soluihin ja niiden uusiutumiseen, sydämeen ja verisuonistoon. Poistaa stressiä ja rauhoittaa koiraa. E-vitamiini tunnetaan myös ”lisääntymisvitamiinina” joka vaikuttaa kiimaan ja tiinehtymiseen sekä ehkäisee keskenmenoja.
Puute: Anemia, ennenaikaiset synnytykset, eturauhasongelmat, keskenmenot, keuhkomuutokset, lihasheikkous/-rappeuma, maksan ja munuaisten sairaudet, silmävaivoja ja steriliteetti.
Yliannostus: Harvinaista, aiheuttaa pahoinvointia ja ripulia.
Lähteet: Kasviöljyt, kananmunan keltuainen, liha, maksa, vihannekset ja viljatuotteet. Tuhoutuu herkästi kypsennettäessä ja pakastettaessa.
Annostus: Minimitarve pennulla 8 mg / kg, minimitarve aikuisella 0,3 mg / kg
Tuki- ja liikuntaelinsairaille, tiineille sekä stressaantuneille/kilpaileville koirille annostusta tulee suurentaa.

K -VITAMIINI
Vaikutukset: Luuston normaali kasvu ja kehitys, veren hyytyminen.
Puute: Ei juurikaan esiinny, paitsi mikäli koira on saanut esim. rotanmyrkkyä tai koiralla on vakava haiman/maksan toimintahäiriö. Toisinaan K-vitamiinin puutetta ilmenee pikkupennuilla ripuli- ja oksennussairauksien yhteydessä. Ulosteiden syönti voi olla merkki K-vitamiinin puutteesta (suolistossa ongelmia).
Yliannostus: Ei ole todettu koirilla.
Lähteet: Hapanmaitotuotteet, kalkkunanliha, kananliha, kananmuna, maksa ja vihreät kasvikset. Koiran omat suolistobakteerit tuottavat yleensä riittävästi K-vitamiinia.
Annostus: Minimitarve pennulla 0,02 mg / kg, minimitarve aikuisella 0,01 mg / kg


VESILIUKOISET VITAMIINIT (eivät varastoidu elimistöön, vaan ylimääräiset poistuvat vitamiinit virtsan mukana):

B -VITAMIINIT (B1, B2, B3, B5, B6, B7, B9 ja B12)
Vaikutukset: Aivojen kehitys, hedelmällisyys, kilpirauhasen ja lisämunuaisten toiminta, normaali kasvu ja luuston kehitys, ravintoaineiden (mm. raudan ja sinkin) imeytyminen, stressinsietokyky, ja sukupuolielinten toiminta.

Puute: Anemia, heikko sukupuolivietti, hermostuneisuus, iho- ja turkkiongelmat, keskenmenot, lihaskrampit, niveltulehdus, pahoinvointi, pentujen kehityshäiriöt ja ruokahalun väheneminen
Yliannostus: Ei ole todettu koirilla.
Lähteet: Kala, kananmuna, liha, sisäelimet, maitotuotteet, oluthiiva, soija, vihannekset ja viljatuotteet. Kypsentäminen tuhoaa B-vitamiineja, osa liukeaa myös veteen jossakin määrin.
Annostus: Vaihtelee vitamiineittain, puutos todenäköisempää kuin yliannostus. Sairaat/toipuvat koirat sekä kantavat ja imettävät nartut tarvitsevat suuremmat määrät B-vitamiineja kuin normaalisti.

C -VITAMIINI
Vaikutukset: Immuunijärjestelmä, kudosten uusiutuminen, sidekudokset ja nivelet. Edistää B-vitamiinien, foolihapon ja raudan imeytymista sekä ehkäisee joitain virtsakiviä. Helpottaa stressiä, lihasjännitystä ja -kramppeja.
Puute: Hidas paraneminen, huono immuunivaste, luiden ja sidekudosten heikkous, virtsatieinfektiot ja -tukokset sekä turkin huono kunto.
Yliannostus: Ripuli ja ilmavaivat. Saattaa erittäin suurina annoksina lisätä munuaiskivien muodostumista, mikäli koiralla on niihin alttiutta.
Lähteet: Hedelmät, juurekset, marjat ja kasvikset. Aikuinen koira pystyy itse tuottamaan C-vitamiinia suolistossaan. C-vitamiini tuhoutuu herkästi kypsennettäessä ja se liukenee veteen.
Annostus: 100-600mg / vrk → Vanhoille, sairaille/toipuville koirille sekä tiineille ja imettäville nartuille, koiranpennuille ja kilpaileville/työtätekeville koirille.



KIVENNÄIS- JA HIVENAINEET

FOSFORI
Vaikutukset: Vaikuttaa energia-aineenvaihduntaan sekä happo-emäs -tasapainoon kehossa.
Puute: Harvinaista.
Yliannostus: Ei todisteita koirilla.
Lähteet: Kananmuna, lohi ja liha.
Annostus: Tärkeintä on kalsiumin ja fosforin suhde, jonka tulee olla 1:1 – 2:1 niin että koira saa enemmän kalsiumia.

JODI
Vaikutukset: Varastoituu kilpirauhaseen, jossa se toimii kilpirauhashormonien tuotannossa.
Puute: Aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoiminnan kaltaisia oireita: flegmaattisuutta, iho- ja turkkiongelmia, lihavuutta ja lisääntymisongelmia.
Yliannostus: Luuston kehityshäiriöt, kilpirauhasen vajaatoiminta. Vaarallista koiralle, jolla kilpirauhas- tai munuaisperäisiä sairauksia.
Lähteet: Kala, kananmuna, liha ja merilevä.
Annostus: 0,015mg / kg

KALIUM
Vaikutukset: Nestetasapainon sääteleminen. Vähentää lihaskramppeja ja ”läpivirtsaamista”. Auttaa koiran suorituskykyyn ja palautumiseen.
Puute: Kuivuminen, lihaskrampit, oksentelu ja ripulointi.
Yliannostus: Lihasheikkous ja -värinä, oksentelu ja sydämen toimintahäiriöt. Munuaissairaille koirille hengenvaarallinen.
Lähteet: Hedelmät, kasvikset, maitotuotteet, marjat ja peruna.
Annostus: 10-30mg / kg

KALSIUM

Vaikutukset: Hampaiston ja luuston rakennusaine
Puute: Lihaskrampit, luuston kasvuhäiriöt, osteoporoosi.
Yliannostus: Luuston kasvuhäiriöt.
Lähteet: Kananmunan kuori, luut, maitotuotteet.
Annostus: minimitarve pennulla 38 mg / kg, minimitarve aikuisella 2 mg / kg 

MAGNESIUM
Vaikutukset: Lihakset, nestetasapaino.
Puute: Koiranpennuilla ontuminen, jalkojen vääntyminen ja jopa halvausoireet. Aikuisilla koirilla kylmänarkuus, lihaskrampit ja motivaationpuute (johtuen todennäköisesti kramppaavista lihaksista).
Yliannostus: Vaaraton, paitsi mikäli koiralla on munuaisongelmia.
Lähteet: Hedelmät, luut, merenelävät, merilevä ja vihreät vihannekset. 
Annostus: Minimitarve pennulla 1,2 mg / kg, minimitarve aikuisella 0,5 mg / kg

RAUTA
Vaikutukset: Punasolujen toiminta. Tarvitseen C-vitamiinia imeytyäkseen.
Puute: Anemia (harvinaista, paitsi sairaustapauksissa).

Yliannostus: Oksentelu ja suolisto-oireet. Akuutissa myrkytyksessä happomyrkytystila ja shokki (erittäin harvinaista terveellä aikuisella koiralla).
Lähteet: Luuydin, punainen liha, sisäelimet ja vihreät vihannekset.
Annostus0,5 – 1,5 mg / kg ; Pennuilla ja sairailla/toipuvilla koirilla korkeampi. 

SELEENI
Vaikutukset: Eturauhanen, nivelet, soluaineenvaihdunta, sperman laatu ja kilpirauhasen toiminta. Seleeni sitoo myös itseensä myrkyllisiä raskasmetalleja.
Puute: Kilpirauhasongelmia, steriliteettiä (erityisesti uroksilla) ja vastustuskyky heikkenee.
Yliannostus: Myrkyllinen. Koirille myrkytystilan aiheuttavaa määrää ei tiedetä, mutta ihmisillä se on 5mg / vrk. Oireina ovat hampaiden ja hiusten irtoaminen, hermostolliset muutokset, iho-oireet ja kynsivauriot. Ihmisillä yli 40mg / vrk aiheuttaa akuutin myrkytystilan. E-vitamiini toimii yhdessä seleenin kanssa, ja estää yliannostusta.
Lähteet: Kala, kananmuna, liha, maksa, panimohiiva js valkosipuli.
Annostus: Maksimiannos 0,1 mg / vrk

SINKKI
Vaikutukset: Vapauttaa A-vitamiinia elimistön käyttöön. Vaikuttaa anturoihin, haimaan, ihoon, (erityisesti urosten) sukupuolielimiin, turkkiin ja vastustuskykyyn.
Puute: Halkeilevat anturat, hermojen alikehittyminen, huono vastustuskyky, ihotulehdukset, kaljut silmänympärykset, kitukasvuisuus, matta ja ohut turkki sekä sukupuolielinongelmat.
Yliannostus: Ei tiedossa. Korkea kuidun määrä heikentää sinkin imeytymistä, joten yliannostus on miltei mahdotonta.
Lähteet: Liha (erityisesti poro), makeanveden kala ja sisäelimet.
Annostus: Minimitarve pennulla 6,8 ug / MEkg, minimitarve aikuisella 2 ug / MEkg.

Stressaantuneilla/kilpailevilla ja toipuvilla koirilla korkeampi.
HUOM! MEkg tarkoittaa koiran metabolista painokiloa, jota käytetään koiran energian sekä muiden ravitsemustarpein laskemiseen. Tällöin koiran paino korotetaan potensiin 0,75, jotta saataisiin sen metabolinen paino.
Koiran päivän sinkin tarpeen saa laskettua aikuiselle 10kg painavalle koiralle seuraavasti: (10^0,75) x 2 ug = 1,2mg / vrk. 

Toivottavasti tästä oli apua. Lisäyksiä ja muutoksia tietoihin otetaan vastaan!

2 kommenttia:

  1. Voiko sinkin tarve olla 10 kg koiralla jopa 11 mg/vrk, jos ihmiselle suositellaan vain 15 mg (tai miehille kai vähän enemmän)?

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista