Rauhallinen viikonloppu

Omassa metsässä on hyvä olla. Vaikka eihän se vielä minun omani ole, mutta 20 hehtaaria sekametsää on luvassa joskus hamassa tulevaisuudessa vuosikymmenien päästä. 

Kävin äitini ja kooikkereiden kanssa poimimassa puolukoita mäntyjen juurilta, koko metsänpohja oli punaisenaan. Sen reissun jälkeen kooikkereiden vatsat olivat täynnä puolukoita, niiden leuat ja jalat olivat värjäytyneet punaisiksi.
Sammalikosta löytyi tuoreita hirven jälkiä, joita Aurinko ja Sirius haistelivat innoissaan. Aurinko lähti jopa jäljestämään, mutta tuli kutsusta takaisin. Lentoon lehahtavat metsäkanalinnut saivat molemmat kooikkerit säntäämään hiekkatieltä metsikköön, ihan kuin lentävät linnut saisi juoksemalla kiinni. Jokin pieni ääni sanoo molempien koohottimien päässä, että lintu pitäisi noutaa - olipa se vedessä tai ei.
Africa ei ollut marjaretkillä mukana, koska sitä ei voi pitää huoletta irti edes metsässä. Se tulee luokse kutsuttaessa, mutta lähtee todella herkästi minkä tahansa juoksevan perään. Lisäksi Africa ei pysyttele näköetäisyydellä kuten kooikkerit, vaan se lähtee helposti omille teilleen eikä "pidä yhteyttä". Hollantilaiset spanielini sen sijaan käyvät vähintään muutaman minuutin välein tökkäämässä ihmistä jalkaan tai käteen, tulevat suorastaan iholle ja ilmoittavat: "Olen tässä, ja menen nyt taas tuonne toisaalle."

Lenkkeilyn ja metsässä samoilun lisäksi tietysti saunottiin, sekä perjantaina että lauantaina. Kooikkerit osallistuivat innolla saunan lämmitykseen, puusaunassa ne olivat kirsu edellä kiukaassa kun laitoin puita uuniin, ja sähkösaunassa ne kiipesivät lauteille ennen kuin ehdin edes laittaa saunaa lämpiämään.
Aurinko ja Sirius tosin joutuivat lauantaina pesulle itsekin; ne olivat niin puolukassa ja mudassa (koska ojan pohjalla on kiva juosta), että shampoota meni reilusti.

Viikolla harjoiteltiin flyball-boksia. Vieläkään voima, jolla kooikkerit iskevät tassunsa boksiin, ei ole välttämättä tarpeeksi kova, mutta nyt sentään molemmat länttäävät käpälänsä reilusti boksin päälle. Pallo saa luultavasti lisää voimaa ja vauhtia suoritukseen, nyt olen nimittäin käyttänyt vain naksutinta ja nameja.

Eläintenpäivä on sunnuntaina 4. lokakuuta, josta alkaa eläinten viikko. Tarkoituksena on osallistua ainakin kooikkereiden kanssa sunnuntaina KSESYn järjestämään kulkueeseen sekä tapahtumaan. Africakin pääsee ehkä mukaan mikäli Pasi lähtee seuraksi, koska tapahtumassa on myös mukana hevosia, joihin Africa suhtautuu pelonsekaisella riemuhepulilla. Yritä siinä nyt nauttia päivästä, jos yksi koira perseilee ja riehuu hihnassa, kun kaksi käyttäytyy rauhallisesti ja kauniisti.
Torstaina on tosiaan vielä luvassa koiralajien esittelyä Jyväskylän normaalikoululla, saa nähdä kuinka selviydyn siitä päivästä, kun ensin vietän 6 tuntia koululla ja sitten vielä 4 tuntia illalla töissä. Onneksi perjantai on vapaapäivä!

Onni on...

Onni on koirille jotakin erilaista kuin ihmiselle. Minä uskon, että koiratkin kokevat onnea. Kenties vähemmän abstrakteista ja enemmän konkreettisista asioista kuin ihmiset, mutta tunne on jokatapauksessa samanlainen.

Olin kouluttamassa tokoa kolmena peräkkäisenä päivänä (pe-su) OnniDogissa, joka järjestetään vuosittain Himoksen rinteillä.
Ensinnäkin, en ole aamuihmisiä, enkä todellakaan mikään aamuvirkku. Aikaiset herätykset ovat minusta yksi kamalimmista asioista, mitä tavalliseen arkeen voi kuulua. Aikaisella herätyksellä tarkoitan sitä, että minun noustava ennen aamukahdeksaa. Mikäli saan valita, nukun yhdeksään enkä sovi mitään menoa ennen klo 11. Toisinaan se on mahdollista, mikä on minulle luksusta - valitettavasti viime viikonloppuna se ei ollut mahdollista, vaan minun piti olla tien päällä jo aamukahdeksalta.
Toisekseen, en ole myöskään tokoihminen. Inhoan sitä pilkuviilaamista, millintarkkaa työskentelyä, ja armeijamaista tyyliä. Minusta jo se on liikaa, ettei koiraa saa kehua liikkeen aikana, mutta että ei myöskään liikkeiden välissä: Liikesuoritusten jälkeen on hillitty kiittäminen (esim. lyhyt sanallinen kiitos tai muutama kevyt taputus) sallittu (tokon koeohje, 2015). 

Tokossa koiran viretilan pitää olla juuri oikeanlainen, liikkeet täytyy osata ketjuttaa koiran mielentilaa sekä viettejä hyväksikäyttäen ja koko koesuoritus täytyy osata rakentaa oikein, että koira edes suoriutuu tokokokeesta ja saa tuloksia. Tämä on erityisen tärkeää varsinkin voittaja- ja EVL-luokissa.
Tässä vaiheessa voin myös kertoa, että inhoan sanoja VIRE ja VIETTI. Niiden ajatteleminenkin saa niskakarvat nousemaan pystyyn. Näissä kahdessa sanassa on minulle todella negatiivinen, jopa väkivaltainen kaiku.

Toko on vaan minusta todella tylsä laji. Osaan kouluttaa suurimman osan tokoon tarvittavista liikkeistä ja saan koiran tekemään vaaditut tehtävät iloisesti. En kuitenkaan ole hiljaa suorituksen ajan, kehun koiraani ja palkkaan sen reilusti jokaisen tehtävän jälkeen. En osaa rakentaa sitä "oikeanlaista" kisasuoritusta, jossa koira tottelee erinomaisesti 10-20min ajan ilman, että se saa siitä nameja, lelua, rapsutuksia tai edes kunnollista suullista kehua.

Kuitenkin koulutukseni menivät ihan hyvin, jotkut tokolaisistani olivat käyneet erikseen kehumassa koulutuksiani OnniDogin järjestäjille. Mukavaahan se on saada positiivista palautetta, erityisesti lajista jossa en ole kouluttajana omimmillani, mutta en aio jatkossa suostua kouluttamaan tokoa kuin ALO- ja AVO-luokkien tasolla. Niiden kisasuoritusten rakentamiseen minun taitoni varmasti riittävät.

Sirius oli minulla mukana OnniDog -tapahtumassa, ja päästiin kokeilemaan meille uusia lajeja: doboa, HTM-koiratanssia sekä freestyle frisbeetä.
Doboilua olen harrastellut kotona tavallisen jumppapallon kanssa, mutta dobopallo on koiralle huomattavasti armollisempi - omistajan jalkalihakset tosin joutuvat töihin, kun palloa joutuu pitelemään paikoillaan. Meille doboilu on helppoa hommaa, vaikka seuraavana päivänä ainakin minä tiesin doboilleeni kun nivuset olivat jumissa.
HTM-koiratanssi (heelwork to music) tarkoittaa, että koira seuraa musiikin tahdissa omistajansa liikkeitä. Seuraamispaikkoja on viisi ja seuraamisuuntia on kaksikymmentä. Lisäksi tietysti tempon vaihtelut sekä siirtymiset seuraamisasennosta toiseen tuovat vaihtelua esitykseen. Tämä kokeilu antoi minulle ideoita rallytokon sekä koiran kropan hallinnan suhteen,
Freestyle frisbee sen sijaan sai sekä minut että Siriuksen syttymään. Hauska laji, jossa voi panostaa joko pituusheittoihin tai tarkkuusheittohin temppujen kautta. Meille sopii ehdottomasti paremmin temppuja vaativat heitot, tosin näin ensimmäisellä kerralla tarkoitus oli vain saada koira innostumaan frisbeestä (onnistui), ehkä ottamaan siitä kiinni (onnistui) ja ottamaan todella helppoja koppeja (onnistui). Tätä lajia alan harjoittelemaan ainakin Siriuksen kanssa, ja eiköhän Aurinkokin saada frisbeestä innostumaan. Nyt minun on vain hankittava pari pehmeämpää, koirille tarkoitettua frisbeetä, että pääsen harrastuksessa alkuun.

 
Koska Sirius oli minun kanssani koko viikonlopun, kävin Aurinkoisen kanssa kahdestaan lenkeillä. Haisteltiin kukkia ja lehtiä, katseltiin maisemia ja nautittiin lämpimästä auringonpaisteesta, kun se aurinko kerrankin paistoi!
Lisäksi Aurin juoksut ovat vihdoin aivan lopuillaan, joten voin lenkittää koirat yhtä aikaa, Aurinko voi olla sisällä ilman housuja eikä koiria tarvitse enää eristää toisistaan porteilla. Auri oli aivan mahdoton 13 päivän ajan, jolloin se vain tarjosi itseään jokaiselle koiralle ja suorastaan vainosi Siriusta sekä Africaa. Aurinko ulvoi uroksen tuskaansa, merkkasi jokaisen heinänkorren lenkillä ja ilahtui jokaisesta vastaantulevasta koirasta. Onneksi ruoka sentään maistui ja mamman syliin piti päästä joka ilta, mielellään vähintään puoleksi tunniksi. Hellyydenkaipuu oli kova ♥

Eilen sain lainakin flyball-boksin töistä ja alan työstämään laatikkoon koskettamista kotona. Molemmat kooikkerit ovat vähän liian hellävaraisia laatikon kanssa, eikä pallo aina singahda kunnolla pois boksista, jonka jälkeen kooikkerit yrittävät nyhtää tennispalloa pois kolostaan etuhampaillaan. Siinä menee hetki jos toinenkin, ennen kuin pallo saadaan tuolla tekniikalla boksista pois.

Vielä viikko ja sitten pääsen taas Savon marjametsiin hermolomalle.
Ja jouluun on enää 97 päivää ♥

Wake me up when september ends - or rather when spring comes

Ei mene hyvin, ei.

Kävin Siriuksen kanssa viikonloppuna JATilla agilitykisoissa kahdella radalla, tuloksena tuplahylly. Ensimmäisellä radalla minä ohjasin Siriuksen suoraan putken väärään päähän, suorastaan hävettävä virhe. Toisella radalla juostiinkin sitten lujaa, jolloin hukkasin Siriuksen puoleksi sekunniksi ja koira hyppäsi esteen väärältä puolelta. Mutta ainakin oli hauskaa, erityisesti toisella radalla kun Siriuskin innostui haukkumaan minulle esteitä tehdessään ja kontaktit olivat hienot!
Tuomarina toimi Ritva Herrala, radat olivat mukavan juostavia eivätkä mitenkään kammottavan vaikeita. Sen päivän hylkäykset johtuivat täysin minusta ja omista sekoamisistani, ajatukset eivät tuntuneet pysyvän mitenkään kasassa. Aion kyllä mennä uudestaankin Herralan radoille, jos vaikka seuraavalla kerralla saataisiin nollia ja Aurinkokin pääsisi kokeilemaan kyseisen tuomarin ratoja.

Aurinko oli ilmoitettu myös JATin kisoihin kaikille kolmelle radalle, mutta akka aloitti juoksut viikkoa ennen kisapäivää. Osasin kyllä odottaakin kiimaa, Aurin juoksuväli on 8kk ja edelliset juoksut olivat vuoden vaihteessa. Silti ärsytti, olisin halunnut kisata Aurinkoisen kanssa, mutta turha minun on viedä kisoihin narttua, joka on kiinnostuneempi toisista koirista kuin mistään muusta.
Tälläkin hetkellä punapöksy-Aurinko on eristettynä Siriuksesta ja Africasta portilla, koska se ei jätä muita koiria rauhaan. Aurinko tyrkyttää itseään, kutsuu leikkiin, ulvoo, kääntää häntäänsä ja seisoo kuin sahapukki. Sirius kyllä tajuaa, mitä pitäisi tehdä ja olisi innokas astumaan. Africa sen sijaan ei oikein tajua, mistä on kyse, ja Aurinko päättää aina näyttää Africalle mallia. Eli parempi pitää koirat erillään, että Sirius ja Africa saavat olla rauhassa pikku luntun kosioyrityksiltä.

Sain myös huonoja uutisia taloudellisesti, mikä taas hidastaa opiskelujani. Minun on pyydettävä enemmän työtunteja (ja toivottava, että saan niitä) sekä haettava aktiivisesti opettajan sijaisuuksia, että pärjään taloudellisesti. Mitä enemmän teen töitä, sitä vähemmän jaksan opiskella. Todennäköisesti en siis valmistu jouluksi, kuten olin suunnitellut, vaan valmistuminen jää ensi kevääseen.
Onneksi minulla on sentään opinto-oikeutta heinäkuun 2016 loppuun asti. 

Lisäksi olen taas sairaana. TAAS. Flunssa jatkuu edelleen. Minulla on joko virus, tai poskiontelotulehdus ei ole vielä kolmen antibioottikuurinkaan jälkeen parantunut. Veriarvoni sentään alkavat olla normaaliarvojen sisällä. Liikkuminen on edelleen hieman vaivalloista, koska en saa kunnolla henkeä - kiitos täysin tukossa olevien poskionteloideni. Pää tuntuu olevan täynnä limaa, mutta mitään ei tule ulos.
Odotan innolla, mitä lääkärit seuraavaksi ehdottavat hoitokeinoksi. Höyryhengitys, nenäsumutteet ja nenäkannu ovat ihan yhtä tyhjän kanssa tässä tilanteessa.

Nyt lasken päiviä siihen, että pääsen taas Savoon rentoutumaan. Siskoni mukaan minusta onkin tullut marjahurja, eli ihminen joka viihtyy metsässä marjoja poimien vaikka tuntikausia. Nimesimme äitimme marjahurjaksi joitain vuosia sitten, mutta nähtävästi tämä titteli periytyy myös tyttärelle.
Toivottavasti pääsenkin poimimaan puolukoita seuraavalla Savoon suuntautuvalla viikonloppureissulla. Mustikoita onkin tullut poimittua jo useita sankollisia tänä kesänä, joten nyt syksyllä on sitten puolukoiden vuoro.
Kooikkerit pääsevät tietysti mukaan puolukkametsään, saa nähdä maistuvatko punaiset marjat niille yhtä hyvin suoraan varvuista kuin mustikat. Erityisesti Aurinko oli aivan innoissaan mustikkapuskista, se juoksi pitkin metsikköä kieli sinisenä ja mussutti marjoja. Sirius yritti syödä mustikat suoraan sankoista, mutta kieltojen jälkeen alistui popsimaan niitä varvuista. Taisi mukana mennä muutama lehtikin!

Tuplaten tuplat

Viime viikon tiistaina kävin todella lyhyellä varoitus ajalla Jatin hallilla kisaamassa JatPailuissa, eli epävirallisessa joukkuekilpailussa.
Onneksi Kossi -kooikkerin omistaja Kati ilmoitti meidät, joten minun tarvitsi vain saapua paikalle koirieni kanssa ja maksaa ilmoittautuminen. Alunperin oli tarkoitus kisata mölleissä vain Aurinkoisen ja Siriuksen kanssa, mutta Kati ilmoitti mukaan Africankin! Joukkueessamme Rämäryhmässä oli siis yhteensä 7 koiraa, joita minä ohjasin kolmea (4 medi- ja 3 maksikoiraa).
Ratasuoritukset olivat erinomaisia, kaikki kolme koiraani saivat 0-tuloksen ja Aurinkoisella oli joukkueen toiseksi nopein aika! Meidän joukkueemme sijoittuikin ensimmäiseksi, palkinnoksi saatiin herkkuja niin koirille kuin ihmisillekin, sekä lahjakortit Jatin seuraaviin möllikisoihin. Kannatti mennä!

Torstaina hieroin kooikkerit viikonlopun agilitykisoja ajatellen. Ihmettelinkin tiistaina, kun Sirius arpoi hyppäämistä (muistelee varmastikin myös Varkauden kisojen okserionnettomuuta) ja Titiuulla olikin lantiolla melkoinen jumi, samoin toisessa nivusessa. Aurinkoinenkin oli minusta JatPailuissa melko hidas omaksi itsekseen; lihaskireyksiä löytyi kyljistä (tyypillistä Aurille) ja takareisistä sekä pakaralihaksista.
Kummankaan kooikkerin lihaskireyksiä en saanut täysin auki, mutta pahimmat triggerit vaikuttivat lähtevän. Pitää hieroa molempia kerran viikossa niin kauan, kunnes lihasjännitykset laukeavat kunnolla.

Sunnuntaina koitti Laukaan kisapäivä ja 3-luokan startit alkoivat iltapäivällä. Silti meinasin myöhästyä koko kisoista; jännitin niin paljon, että ajoin kisapaikasta harhaan kahteen kertaan (!), jonka jälkeen paniikkikohtaus ei ollut kaukana. Olen käynyt Laukaan Vihtavuoren kentällä pari kertaa ja kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt osata ajaa sinne, mutta hermot pettivät jo ajomatkalla, joten selkeästi ajattelusta ei tullut yhtään mitään.
Ehdin juuri ja juuri kisapaikalle ennen medien rataantutustumista. Ilmoitin koirat paikallaoleviksi, käytin ne pikapissillä, annoin juotavaa ja juoksin rataantutustumiseen. Tällä kertaa en tehnyt sitä virhettä, että olisin katsonut miten muut valitsevat ohjauksena, vaan keskityin ainoastaan rauhoittumiseen ja radan opetteluun.

Sirius starttasi medeissä ensimmäisenä, joten en ehtinyt käyttää sitä tarpeillaan vaan otin koiran suurin piirtein suoraan autosta radalle. Siltä Sirius radalla näyttikin, että hätä on mutta kesken agilityn ei voi käydä kakalla. Lisäksi se arpoi jokaisen hypyn kohdalla, vieläkö sillä on okserionnettomuus mielessä? Vauhti oli aika surkea, mutta mentiin juuri ihanneajan alle!
Aurinkoisen kanssa ajattelin, että se karkaa putken väärään päähän, jättää jonkin hypyn välistä, haukkuu tuomarille (jolla oli lippis sekä aurinkolasit, apua!) tai ahdistuu siitä, kun minä olen niin hermostunut. Luulin väärin. Teimme puhtaan radan melko hyvällä ajalla.

A-agilityradalla tuloksina -0,44 ja 3. sija (Sirius) sekä -6,96 ja 2. sija (Aurinko)!

Vesa Sivonen: 3lk:n A-agilityrata

Lämpömittari näytti hellelukemia ja hiki valui ilman juoksemistakin. Kastelin kooikkereita vähän väliä ja tarjosin niille juotavaa sekä lepopaikan omassa häkissään puiden varjossa.
B-agilityradalle ehdin sitten käyttää koirat kunnolla kävelemässä ja tarpeillaan, mikä näkyi jo vauhdissakin. Toiselta radalta ehdin katsomaan myös minien menoa ja tsekkaamaan radan pahimmat ansakohdat.
Rataantutustumisessa minun oli mietittävä ohjauskuviot kahteen kertaan: Siriukselle sopiviksi ja Aurinkoiselle sopiviksi. Sirius on hitaampi, mutta toisaalta se kääntyy paremmin (minä ehdin ohjaamaan paremmin), se varmempi takaakierroissa ja esteiden merkkauksissa. Aurinko taas on nopeampi, irtoaa putkiin paremmin ja osaa varmemmin kontakti-putkierottelun. Toisin sanoen minulle on 2,5min rataantutustumisaikaa per koira.
B-rata meni ensimmäistä rataa sujuvammin, vaikka Sirius arpoi vieläkin hyppyjä (paitsi viimeistä, jee!) ja tuntui olevan vähän väsynyt kuumasta säästä. Aurinko sen sijaan haukkui kimeästi mennessään putkiin ja takaakiertoihin ja renkaalle. Vieläkin olisin saanut juosta lujempaa Aurin kanssa, se nimittäin ehti tekemään vaikka missä välissä ylimääräisiä pyörähdyksiä, kun en muutamassa kohdassa ehtinyt ohjaamaan heti. Mutta tällä kertaa Aurinko oli kiltti tyttö, eikä tehnyt omia ratkaisujaan - enkä minä ohjannut pahasti väärin.

B-agilityradalta saatiin tuloksiksi -5,30 ja 5.sija (Sirius) sekä -11,31 ja 2.sija (Aurinko)!

Vesa Sivonen: 3lk:n B-agilityrata

Molemmille siis Laukaan agilitykisoista tuplanollat. Eihän näistä tuloksista voi olla kuin ilonen!
Parasta kuitenkin oli huomata, että minä jaksoin vihdoin ja viimein juosta kunnolla. Vaikka olin Aurinkoisen kanssa vähän myöhässä, ehdin kuitenkin korjaaman virheeni ja ohjaamaan oikein. En ollut puolikuollut jokaisen ratasuorituksen jälkeen, vaan jaksoin juosta kunnolla kaikki neljä starttia.
Vaikka veriarvoni eivät vieläkään ole aivan kohdallaan eivätkä todellakaan huippulukemissa, niin olen kuitenkin alkanut tervehtymään. Joka viikko jaksan enemmän ja pystyn lenkkeilemään sekä treenaamaan eri lajeja koirien kanssa melkein normaalisti.
Kunhan kaikki on taas kunnossa, voin aloittaa itsekin vähän rankemman harjoittelun - tavoitteena on pysyä ensi kesänä koiran kuin koiran perässä agilityradalla! Siinä voi olla haastetta enemmän kuin tarpeeksi, koska Africa juoksee sille päälle sattuessaan varmasti 20km/h hyppy-putkisuoralla :D Saa nähdä, minkä vauhdin kooikkereista saan vielä irti, kun aletaan juoksemaan kilpaa radalla.

Mitalistit ♥

Vientiä

Vientiä on riittänyt, olen melkein joka päivä käynyt jossakin koirien kanssa.

Maanantaina kävin lenkillä Annan kanssa saamassa keskusteluterapiaa. Hiisi ei valitettavasti päässyt mukaan, mutta onneksi Aurinko kulki kiltisti (ja superinnoissaan, eli hihna soi kireänä koko ajan) myös Annan kanssa.
Tiistaina käytiin pitkällä lenkillä (9-10km) koko lauman voimin. Mieliala ei ole juurikaan parantunut, hetkittäin on parempi olla, mutta on sentään mukavaa huomata, että jaksan lenkkeillä jo lähes normaalisti. Pulssi pysyy kävelylenkillä (vauhti 6-8km/h) melkein normaalilukemissa, tällä viikolla se on ollut 120-140 bpm.
Keskiviikkona kävin ennen töistä kooikkereiden kanssa samoilemassa metsässä ja löysin melkein litran kanttarelleja! Aurinko sen sijaan etsi mustikoita ja mussutti niitä onnellisena, kieli sinisenä. Sirius sen sijaan halusi ehdottomasti katsoa mahdollisimman läheltä, että mitä minä oikein maasta poimin. Osassa kanttareilleista olikin hieman kuolaa.
Torstaina töiden jälkeen tein kooikkereiden kanssa yhdellä hypyllä takaakiertotreeniä, johon yhdistin niin saksalaista kuin japanilaistakin. Minulta varsinkaan saksalainen ei suju vielä kovin sulavasti, mutta japanilainen alkaa näyttää (ja tuntua) jo oikeanlaiselta. Sekä Aurinko että Sirius lähtevät hyvin mukaan näihin ohjauksiin, eikä näitä ohjauskuvioita tarvinnut ainakaan kooikkereille erikseen opettaa, kun ne kuitenkin osaavat takaakierron.

Perjantaina sitten Hiisi ja Anna lähtivät meidän kanssamme uudestaan lenkille, ja tällä reissulla kooikkerit pääsivät uimaankin! Aurinko ui yllättäen kaikista eniten ja niin kauan, kuin vain joku jaksoi heittää sille keppiä järveen. Siriuskin innostui kepin noutamisesta niin, että halusi antaa minulle äänekästä palautetta liian hitaasta heittämisestä.
Lisäksi Aurinko ja Sirius pääsivät perjantaina ostoksille ranskalais-italialaisille markkinoille, jotka järjestettiin Jyväskylän kävelykadulla. Ulkomaalaiset myyjät suhtautuivat koiriin erittäin ystävällisesti, pari tuli jopa rapsuttamaan niitä kesken myymisen. Lisäksi tietysti kooikkerit viihdyttivät muita ostoksilla olijoita, saaden osakseen enemmän kuin tarpeeksi huomiota ja silityksiä.

Piitsipotretti.

...Todellisuus.

Fiinit katukoirat ♥

Lauantaina oli lepo päivä, koska katsoin agilityn Pohjoismaiden mestaruus -kisoja; tosin kävin kiipeilemässä harjulla koirien kanssa ja puhuin puhelimessa liian monta tuntia.
Sunnuntaina sitten pyysin Annan treeniavuksi agilityyn eli pelottelemaan Auria erilaisilla vaatteilla. Reaktioita saatiinkiin akassa aikaan, mutta myös onnistumisia tuli. Vaikka seuraavat kisat menisivätkin vielä tuomarin-mahdollisesti-epäilyttävän-vaatetuksen-haukkumiseksi, on pohjatyö sentään nyt aloitettu ja tästä voidaan jatkaa siedättämistä.
Treenirata ei ollut kovin vaativa, pari haltuunottoa ja takaakiertoa sekä okserin treenaamista (jota Sirius tosin kolautteli treeneissäkin pariin otteeseen ja arpoi sen hyppäämistä). Aurinkoiselle tämä oli myös putkijarrun harjoittelua: Auri periaatteessa osaa sen, mutta joskus into tehdä menee älyn yli ja korvien käyttö loppuu. Niin oli käydä nytkin useammin kuin kerran, joten putkijarruharjoitukset jatkuvat tulevaisuudessakin.
Lopuksi tein keppitreeniä niin, että Anna palkkasi kooikkereita ja minä jäin putken taakse ohjaamaan. Ajatuksena oli treenata sekä leijeröintiä, keppien itsenäistä aloittamista että itsenäistä suorittamista loppuun.  Toistoja tehtiin molemmista suunnista, hienosti kyllä kooikkerit hakevat itse keppien oikean aloituksen kun minä en ole niitä sotkemassa. Avainsana kepeille = luottamus.
 

Treenit 16.08.2015

Aurinkoista pelotteleva Anna, joka ei sitten ollutkaan yhtään pelottava.

Tällä viikolla olisi tarkoitus jatkaa pelotteluharjoituksia mikäli mahdollista. Ajatuksena on aluksi tehdä kerran viikossa tällainen "pelottava tuomari". Kunhan Aurinko lakkaa reagoimasta tai reaktiot muuttuvat vähäisiksi (vilkaisu tai hännän nosto haukkumisen sijaan), voidaan häiriön määrää vähentää ja laittaa vain silloin tällöin joku epäilyttävä tyyppi seisomaan keskelle Aurinkoisen treenirataa.
Tiedänpähän taas seuraavan koiran kanssa treenata tätäkin asiaa etukäteen, enkä vain ajattele että koira toimii samalla tavalla joka tilanteessa. Viretila vaikuttaa varsinkin teräviin ja/tai reaktiivisiin koiriin todella paljon: on aivan eri asia nähdä kaksimetrinen parrakas mies sadetakissa ja kommandopipo päässä rauhallisella kävelylenkillä, kuin nähdä sama tyyppi seisomassa paikoillaan ja tuijottamassa tuimasti keskellä agilityrataa.
Kyllä ne tuomarit vähän nimittäin minuakin ahdistavat ja jännittävät.

Metsään meni

Kävin starttaamassa kooikkereiden kanssa Varkauden agilitykisoissa kahdella agilityradalla. Tuomarina oli Jari Helin, jonka radat ovat tunnetusti melko haastavia.
Jälleen piti molemmilla agilityradoilla koira kääntyä kontakteilta 180°, eli takaisin tulosuuntaan. Lisäksi koiran piti kääntyä pituudelta todella jyrkästi keinulle. En pidä tällaisista rataratkaisuista, siinä on koiran kroppa kovilla kun täytyy vauhdissa tehdä tuollaisia käännöksiä - varsinkin jos ohjaaja on vähänkin liian myöhässä ohjauksessa tai ennakoi liikaa.

Tuloksilla ei juurikaan juhlittu.
Okseri on aina ollut Siriukselle vaikea este hahmottaa ja niin oli tälläkin kertaa. Heti ensimmäisellä A-agilityradalla Sirius hyppäsi suoraan okserin päälle niin, että eturima osui sitä nivusiin ja takarima rintaan. Vaikka annoin käskyn "pituus" mielestäni ajoissa, enkä ollut koiran linjalla, niin silti Sirius ei onnistunut hypyssä. C-agilityradalla Sirius sitten arpoi jokaista hyppyä, kuin peläten niiden muuttuvan yhtäkkiä oksereiksi. Taiteilimme kuitenkinkin tältä radalta nollatuloksen.
Aurinko pudotti A-radalla riman syystä X. Mietin, ohjasinko myöhässä, tuliko Aurilla kiire keinulle, olinko koiran linjalla vai mistä oli kyse. Aurinko tuli lujaa suorasta putkesta, sen jälkeen hyppy oli hieman vinosti ja antoi suoran linjan keinulle. Tästä hypystä putosi rima. Tuloksena 5.
C-radalla alkoi sitten sataa kaatamalla ja ukkostaa, jyrinä ja salamointi oli aikamoista. Aurinkoa ei sää haitannut, mutta tuomarin sadetakki kyllä. Eli jälleen 3 ensimmäisen esteen jälkeen Auri juoksi haukkumaan tuomarin ja hyppäsi sen jälkeen väärän hypyn takaisin minun luokseni. HYLKY. Loppurata mentiinkin sitten lujaa ja puhtaasti läpi - tietenkin.

Kisojen jälkeen minua alkoi itkettää, ja halusin vain nopeasti pois koko kisapaikalta.

Ärsyttää kyllä vieläkin, näistä kisoista jäi jotenkin paha maku suuhun. Siriuksen kanssa harmittaa okserionnettomuus ja sen jälkeen hyppyjen arpominen sekä varominen. Aurinkoisen kanssa riman tiputus harmitti vähän, mutta tuomarin sadetakkiepisodi sai kyllä sapen kiehumaan.
Ymmärrän kyllä, että Aurinko käy usein radalla kovilla kierroksilla ja se on melko terävä kooikkeri, eli se reagoi asioihin melko herkästi ja voimakkaasti. Mutta silti suututtaa, kun rata kaatuu siihen, mitä tuomarilla on päällään. Kadulla saa tulla vastaan sadetakkiasuisia ihmisiä, mutta nähtävästi kisaradalla ei. Tätä on nyt alettava harjoitella ihan tosissaan, kun vain saisin treeniapua - muutenkin kuin pelkästään tähän ongelmaan.
Yksin treenaaminen alkaa kostautua, mutta vaihtoehtojakaan ei juuri ole. Kuulun edelleen PoKSiin, mutta en ehkä lähde treenaamaan 300km päähän. Jyväskylässä en ole liittynyt mihinkään koiraseuraan, koska saan työsuhde-etuna treenata TT:n hallilla ilmaiseksi.

Onneksi Varkaudessa oli match show heti agilitykisojen jälkeen, johon ehdin kooikkerit juuri ja juuri ilmoittaa. Aurinko meni aikuisten koirien luokkaan ja Sirius ensimmäistä kertaa veteraaniluokkaan. Kaikki koko luokat olivat samassa, mikä oli minusta melko harvinaista.
Olin tietysti unohtanut kooikkereiden omat näyttelyhihnat kotiin, mutta onneksi anoppilasta löytyi ikivanha, musta näyttelyhihna lainaksi. Värillä on joskus väliä, musta hihna ei oikein sointunut punavalkoiseen turkkiin, mutta olipahan joku naru koiralla kaulassa. Luulen kyllä, että kooikkerit olisivat kulkeneet ilman hihnaakin kehässä, mutta en tiedä mitä mieltä järjestäjät olisivat siitä olleet.
Aurinko meni kehään ensin ja sai kauniista esiintymisestään punaisen nauhan. Olen todella tyytyväinen siihen, kuinka nätisti Auri antoi tutkia itsensä pöydällä. Se ei väistänyt, ei nojannut minuun, ei edes vaihtanut asentoaan kuin tuomari katsoi hampaat ja kopeloi kroppaa. Juokseminen olisi voinut olla vähän reippaampaa, mutta ehkä aikainen herätys ja kaksi agilitystarttia vaativat jo veronsa. Tuloksena AIK PUN2 ja palkintona ruusuke, lelu, herkkuja sekä 1,5kg koiranruokasäkki.
Veteraaneja oli yllättävän paljon, niillekin jaettiin eriväriset nauhat ja pidettiin punaisten sekä sinisten kehä erikseen. Sirius esiintyi hienosti, juokseminen oli silläkin hieman tavallista laiskempaa kenties agikisojen takia, mutta häntä sentään heilui. Sirius oli niin nätisti, että tulokseksi saatiin VET PUN2 ruusukkeineen, herkkuineen, lisäravinteineen (kallista apteekkitavaraa nivelille!) ja koiranruokapusseineen.
Sain sekä tuomarilta että katsojilta kehua siitä, miten hyvin olin koirani opettanut ja kuinka iloisesti ne esitin. Nähtävästi agilitykisojen aiheuttama paha mieleni ei näkynyt päälle päin, mikä on koirien kannalta vain hyvä asia. Vaikka minulla on paha olla, en haluaisi purkaa sitä koiriini.

Sirius VET PUN2

Aurinko AIK PUN2

Kooikkerit pääsivät vielä päivän päätteeksi metsään sekä saunomaan. Vietin äitini ja koirien kanssa yli 2 tuntia metsässä, josta mukaan tarttua kanttarelleja sekä mustikoita. Kooikkerit juoksivat pitkin metsikköä heijastinliivit päällä, ahmivat mustikoita suoraan varvuista ja kävivät vähän väliä tökkimässä kirsuillaan minua tai äitiäni sanoakseen, että "Tallessa ollaan!".
Kunpa pääsisin useammin pitkille metsälenkeille, sellaisille jossa koirat saisivat juosta vapaina monta kilometriä ja itsekin voisi nauttia vielä viimeisistä lämpimistä päivistä. Siellä unohtuvat kaikki maalliset murheet hetkeksi, kun saa vain olla itsensä ja koiriensa kanssa metsän rauhassa ilman, että tarvitsee välttämättä sanoa yhtään mitään.

En tällä hetkellä nimittäin tiedä, mitä teen kisaamisen kanssa. Koko ajatus on taas alkanut ahdistaa minua. Minua itkettää ja harmittaa, tuntuu etten osaa ohjata enkä kouluttaa koiriani, tuntuu taas siltä että teen niin paljon asioita aivan väärin. Ehkä olen vain liian tulostavoitteellinen, liian perfektionisti.
Ymmärrän, että koiraharrastuslajit eivät ole se asia, mikä minua stressaa. Tai välttämättä ei edes kisaaminen niissä. Minulla on vain taas niin paljon ajateltavaa ja tehtävää, etten pysy itsekään perässä.
Jatkuva sairastaminen on syönyt voimavarojani, en ole jaksanut enkä voinut tehdä puoliakaan niistä asioista, mitä olisi pitänyt tai mitä olisin halunnut tehdä. Minulla on osa-aikatöitä (josta pidän), mutta omat murheensa sekin aiheuttaa. Lisäksi gradun työstäminen alkaa taas, minun on haettava lisää opintoaikaa ja yritettävä valmistua tämän vuoden loppuun mennessä. Lisäksi tietysti on raha, joka on jälleen kaiken murheen sekä mielipahan alku ja juuri.
Olen todella väsynyt. Jospa se tästä helpottaa, kunhan veriarvoni on saatu taas kohdalleen ja kuume-tulehdus-antibiootti-kierre loppuu. Onhan sitä jo 2,5kk kestänytkin.

Jatkan haaveilua paremmasta. Sitä parempaa odotellessa täytynee etsiä samoilumetsä täältä Jyväskylästäkin. Onneksi Savon sydämessä on perintömetsä aina odottamassa ♥

Onnen pieniä osia.

Sick of being sick

Kolmas kerta toden sanoo?
Minä olen taas lääkekuurilla. Jälleen kerran syön antibioottia poskiontelotulehduksen takia, mutta nyt sain lääkkeet vielä korvatulehdukseenkin. Sekä tietysti kourallisen muita lääkkeitä, joilla yritetään rauhoittaa erittäin turvoksissa olevia limakalvoja, että saataisiin ontelot auki.
Edellinen ab-kuuri loppu 6 päivää sitten, eli tulehdus ei lähtenyt niillä lääkkeillä mihinkään. Mikäli tämäkään lääkearsenaali ei auta, on tiedossa onteloiden röntgenkuvaus ja ultraus, jonka jälkeen päätetään jatkotoimenpiteistä. Kuinka mahtavaa.

Koirilla on siis ollut taas tylsät pari päivää, kun minä olen vain maannut sohvan pohjalla, vuoroin tuijottanut telkkaria ja vuoroin nukkunut. Tänään ne saivat luut iltaruoaksi, että purkavat patoutumiaan johonkin muuhun kuin minuun. Lisäksi pakotin Pasin viemään ne edes lyhyelle pyöräilylenkille.
Sirius on tyytynyt mulkoilemaan minua, huokailemaan raskaasti ja jahtaamaan äristen omaa häntäänsä, kun aika on käynyt pitkäksi. Aurinko on kantanut minulle jokaisen mahdollisen lelun, tunkenut niitä kuolaisina naamalleni, läpsinyt minua tassuillaan, kiivennyt syliin pienellä raivolla, nuollut naamaani putipuhtaaksi ja ravannut lelu suussa ympäri asuntoa siinä toivossa, että joku leikkisi.
Ulkoilu on muuttunut sinkoiluksi.

Viime viikolla sentään ehdin tekemäänkin kooikkereiden kanssa asioita. Treenasin agilitya niiden kanssa peräti kahdesti.
Ensimmäisissä treeneissä tehtiin takaakiertoa sekä sylikäännöstä yhdellä hyppyesteellä sekä putki-rengas -suoraa, jossa harjoiteltiin irtoamista molempiin suuntiin. Valitsin putken ja renkaan tähän harjoitukseen, koska putki on (ainakin meillä) vetävä este ja rengas on helppo erottaa muista esteistä ja estekäskyistä. Meillä renkaan käsky on "rrrengas" tai pelkkä "rrr".
Toisissa treenissä perjantaina harjoiteltiin keppien suorittamista itsenäisesti loppuun asti, kun minä jäin seisomaan keppien aloitukseen. Lisäksi kooikkereiden piti tehdä myös kepit suoraan minua kohti, eli aloittaa kepit itsenäisesti hypyn kautta. Lisäksi tein vähän lisää irtoamistreeniä hyppy-putki-muuri-pituus-hyppy-suoralla, joka oli pitämäni Agilityn Aakkoset -kurssin "loppukoe". Kooikkereista sellainen juoksusuora oli hirmu kiva, Sirius haukkui mennessään ja Aurinko yritti innoissaan haukata minulta käden irti.

Lisäksi harjoittelin viime viikolla rallytokon käännöksiä (270 astetta) ja perusasentoja molemmilta puolilta. Jossakin hetkellisessä riehakkuudessani tein pari tokoliikettäkin, kuten paikkamakuun sekä luoksetulon. En muistanut ollenkaan, että Aurinko osaa oikeaoppisen luoksetulon! Nähtävästi olen sen joskus Aurille opettanut, niin kauniisti se jäi paikoilleen istumaan ja tuli kutsuttaessa reippaalla laukalla suoraan sivulle istumaan. Että siihen malliin.
Hetkellisesti minulle tuli jopa mielenhäiriö, että voisin ilmoittaa Aurinkoisen tokon alokasluokkaan uusilla säännöillä - kunnes muistin, että tokossa koiraa ei voi kehua liikkeen aikana. Tylsää.

Pääsin myös pitkästä aikaa hieromaan vieraitakin koiria omien hurttieni sijasta, eli Hiisi -kooikkeria. Ottaen huomioon, että sitä ei oltu koskaan aikaisemmin hierottu, kaikki meni erinomaisesti. Aluksi Hiisi oli hieman levoton, mutta antoi käsitellä itseään hyvin. Pahimmat jumit löytyivät samalta alueelta kuin Siriuksellakin, eli alaselän, lantion ja etureisien kohdalta. Seuraava Hiisi-pojan hierontasessio on mahdollisesti tällä viikolla, kunhan tulehdukseni vähän helpottaa.
Hieroin omatkin kooikkerini tasapuolisuuden nimissä: Sirius oli jumissa selästään sekä sisäreisistään, Aurinko kyljistään (yllätys) ja takareisistään. Nyt kooikkerit saavatkin taas kuurina B-vitamiinia sekä magnesiumia pahempien lihasjännitysten välttämiseksi. Vielä kun löytäisin koirien Back On Track -loimen jostakin, mihin lie muutossa koko mantteli tungettu!

Loppuun totean, että ei ole mikään ihme, jos kooikkerit eivät ole tänä kesänä toimineet ihan täysillä. Ne käyvät selvästi auringonvaloenergialla (jota tänä vuonna on saanut todella vähän!), mistä minulla on kuvatodisteita. Ne siirtyvät auringonläiskän mukana makuuhuoneessa :)

 

Aurinko meni pilveen, mamman vika.

Syyllisyydestä

Jokainen on tuntenut syyllisyyttä jossakin vaiheessa elämäänsä. Syyllisyyttä voi tuntea valehtelusta, jokin asian tekemisestä tai tekemättä jättämisestä, omista ajatuksistaan tai siitä, että kokee olleensa toiselle ihmiselle vaivaksi tai haitaksi.
Syyllisyys on eri asia kuin häpeä: syyllisyyden tunne johtuu siitä, että tekee (tai on kokenut tekevänsä) väärin, kun taas häpeä saa ihmisen tuntemaan itsensä vääräksi sekä riittämättömäksi.
Syyllisyydessä huomio kiinnittyy tehtyyn tekoon, aikomukseen tai siihen, että on jättänyt jotakin tekemättä. Kun ihminen tuntee syyllisyyttä, hän ajattelee itsestään negatiivisesti, mutta keskittyy kuitenkin enemmän itse tekoon.
Häpeässä huomio kiinnittyy teon sijaan itsensä arviointiin huomattavasti yleisemmällä tasolla, koko minuutta arvioimalla. Häpeä siis leimaa ihmisen koko minuuden huonoksi ja epäonnistuneeksi, vaikka kyse olisikin vain tietystä teosta tai tapahtumasta.

Minä olen tuntenut syyllisyyttä siitä, että en ole antanut kooikkereille kaikkeani. Siitä, että olen ollut huono ohjaamaan niitä niin treeneissä kuin kisoissakin. Että olen unohtanut radan, missä järjestyksessä esteet pitikään mennä. Olen ollut myöhässä ohjauksessa, olen hermostunut itselleni siitä että en ehdi ohjaamaan, olen vaatinut koirilta kaikkea mutta en itse ole ollut täysillä mukana.
Tunnen syyllisyyttä siitä, että en ole jaksanut juosta ja lenkkeillä niiden kanssa kuten tavallisesti. En ole kouluttanut niitä yhtä paljoa kuin ennen, enkä opettanut uusia temppuja tai löytänyt uusia lenkkimaastoja, jossa ne saisivat juosta vapaina. Olen ollut huono koiraomistaja.
Tiedän, että olen jollain tapaa sairaana, että pelkästään terveystulokseni selittävät sen, miksi en ole jaksanut tehdä asioita. Sille on olemassa selkeä selitys, miksi olen ollut koko usein todella väsynyt ja ärtynyt, miksi liikunta on tuntunut raskaalta ja pahalta, miksi en ole yksinkertaisesti pystynyt antamaan itsestäni parastani kooikkereille.
Ja silti minulla on kamalan syyllinen olo. 

En tiedä, ymmärtävätkö koirat anteeksipyyntöjä. En tiedä, helpottaako vilpitön anteeksipyyntö vain minun oloani, vai onko sillä jotakin merkitystä myös koirille.
Sen tiedän, että kooikkerit osaavat lukea minua kuin avointa kirjaa ja ne vaistoavat minun tunteeni todella herkästi. Kun pyydän niiltä anteeksi sitä, että en ole ollut niille paras mahdollinen omistaja viime aikoina, uskon että ne vaistoavat minusta jotakin erilaista. Jotakin, mikä ei ole iloa tai riemua, eikä ainakaan ärtymystä, vaan enemmänkin surua ja ahdistusta. Ne reagoivat siihen.
Sirius jää paikoilleen, katselee minua syvälle silmiin ja huokaisee, painaa itseään kättäni vasten kun silitän sitä ja pyydän anteeksi. Yrittääkö se rauhoitella minua tai itseään, vai lohduttaa minua ja todeta, että "Ei se mitään, ymmärrän kyllä".
Aurinko vetää korvansa taakse, lipoo huuliaan ja kiipeää syliini. Se painaa päänsä kaulalleni, heiluttaa varovasti häntäänsä sekä tuhisee ja rutisee kun pyydän anteeksi. Ehkä se rauhoittelee meitä molempia, osoittaa minulle kiintymystä ja mielistelee, kertoo että "Älä huoli, kyllä se siitä. Rakastan sua silti aina."

Nyt vain yritän antaa itselleni anteeksi, että olen päästänyt terveyteni näin huonoon kuntoon ja koirat ovat saaneet kärsiä siitä.
Se on paljon vaikeampaa kuin vilpitön anteeksipyytäminen muilta. Itseään kun on niin helppo soimata jokaisesta asiasta, itse muistaa jokaisen pienenkin tekemänsä virheen, vaikka kaikki muut olisivat sen jo unohtaneet.
Askel kerrallaan eteenpäin, onneksi minulle on koiraseuraa matkalle ♥

Taas tauolla

Argh. Kohta menee hermot. Olen kuumeessa jo toisen kerran kahden kuukauden sisään. Kesäkuun poskiontelotulehdus ei parantunutkaan määrätyillä lääkkeillä, vaan sain nyt uuden lääkekuurin ja seuraava vaihe onkin sitten huuhtelu, jos nämä antibiootit eivät tehoa. Miten ihanaa.
Lisäksi verikokeissa selvisi suorastaan katastrofaaliset veriarvot ja minut määrättiin samantien vaikka mille hivenaine-vitamiini-kivennäiskuurille. Hemoglobiini oli hurjat 77 (norm.arvot 117-155g/litra) ja punasolujen määrä tavallista vähäisempi sekä koko todella pieni.
Ei siis mikään ihme, että minua on pyörryttänyt joka päivä, pelkkä leposyke on ollut yli 90, olen saanut rytmihäiriöitä tavallista enemmän, en ole jaksanut kiivetä portaita tukea ottamatta, agility on tuntunut aivan mahdottomalta suoritukselta ja lihakset ovat väsyneet pelkillä kävelylenkeillä.
Toivottavasti lääkkeiden myötä olo helpottuisi nopeasti, että pääsisin taas tavalliseen, terveeseen arkeen kiinni. Nyt ainakin tiedän missä on vika, enkä yritä kohottaa kuntoani koska selvästikään siinä ei ole jaksamisen ongelma - kun happi ei kulje kunnolla, eivät lihakset jaksa toimia, olipa sitten kuinka hyvä fyysinen kunto tahansa.
Yritän olla syyttämättä itseäni siitä, että en ole jaksanut lenkkeillä koirieni kanssa tarpeeksi ja siitä, että olen ohjannut niitä huonosti agilityssa, koska en ole jaksanut juosta tarpeeksi lujaa ja olen ollut sen takia aina myöhässä. Kuitenkin syyllistän itseäni kaikista epäonnistumisista ja siitä, että en ole jaksanut tarpeeksi.

Ennenkuin sairastun (TAAS) ehdin kuitenkin käymään agilitymölleissä Laukaassa Annan ja Hiisi -kooikkerin kanssa. Africakin lähti mukaan ja jopa suostui tekemään rataa minun kanssani. Africa osallistui putkiralliin ja mölliradalle, tuloksina 1.sija putkirallissa 0-radalla ja mölliradalla 5 virhepisteellä 2. sija. Vauhtia ei ollut ihan hirveästi, mutta pysyinpähän ainakin minä koiran mukana.
Aurinko ja Sirius osallistuivat myös putkiralliin (kisan ulkopuolella) sekä kisaavien radalle. Putkirallissa molemmat tekivät yllättäen puhtaat radat ja Aurinko oli liekeissä. Kisaavien radalla sitten huomasi, että Aurinko oli todellakin vauhdissa ja hyllytimme 4. esteelle. Vika oli myös minussa, ajattelin taas lähdön liian monimutkaisesti ja luulin ehtiväni ohjaamaan koiraa - ensi kerralla samanlaisessa tilanteessa olen taas viisaampi. Siriuksen tyrkkäsin sitten radan loppupuolella väärälle puolelle estettä, koska olin myöhässä, ja siitä hylky. Sirius kävi tekemässä kisaavien radan vielä Annan kanssa, joka kartturoi Siriuksen nollalla 2. sijalle! Oli mukavaa nähdä oma koira tekemässä toisen ohjaamana rataa, varsinkin kun Anna ehti ohjaamaan kunnolla ja Sirius toimi hyvin myös vieraan ohjaajan kanssa. Ensi kerralla annan sitten Aurinkoisen lainaan!

Rallytokossa olen harjoittelut kooikkereiden kanssa eteenistumista sekä seuraamisen erilaisia käännöksiä ja vauhdin muutoksia. Vieläkin eteenistumisessa molemmat kooikkerit jäävät minusta vähän liian kauas, ja Sirius tarvitsee käsimerkin myös perusasentoon tulemiseen vasemmalta (suullinen käsky on viereen). Muutoin se tarjoaa aina perusasentoa oikealta, eli kiertää minun takaani sivulle istumaan.
Aurinkoiselle perusasentohommat ovat selkeämpiä, mutta sen sijaan seuraamisessa käännökset koirasta poispäin ovat löysiä ja hieman hitaita. Olen palkannut Auria sekä kädestä että heittämällä palkan eteenpäin, mutta mainittavaa kehitystä ei ole tapahtunut.
Rallytokokisat saavat siis vielä odottaa ainakin syksyyn.

Agilityssa tehtiin putki-kontaktierottelua sekä takaakiertotreeniä, josta sain myös videomateriaalia, kiitos armaan puolisoni. Äitini oli mukana henkisenä tukena ja erittäin pahana häiriönä koirille.
Aurinkoisen kanssa tein radalla sen virheen, että valssasin A-esteen jälkeen, enkä suinkaan tehnyt takanaleikkausta A-esteelle kuten olin alunperin ajatellut. Tästä syystä Aurinko sujahtaa videolla putkeen A:n jälkeen, koska lukee minun valssini periaatteessa aivan oikein. Tein myös Siriukselle saman ohjauskuvion, mutta (liian) kilttinä poikana Sirius jää melkein aina odottamaan suusanallista käskyä.

Siriuksen treeni
Aurinkoisen treeni

Saksalaista ja muuta tekniikka harjoitellaan sitten, kunhan minä olen paremmassa kunnossa tai ainakin tervehtynyt tulehduksesta.

KUNNOLLINEN kesäsää antaa vielä odotuttaa itseään, saa nähdä tuleeko sitä tänä vuonna ollenkaan. Odotan innolla viikkoja kestävää hellettä ja auringonpaistetta, että minäkin pääsen eroon pitkähihaisista paidoistani, sukkahousuistani ja huiveistani.
Onneksi sentään uuden puhelimeni kamera toimii melkein säällä kuin säällä, joten kivoja kuvia olen sentään koiristani saanut.
Oikeaa kesää odotellessa.

Finntriathlon, Joroinen

Mustikkakieli!

Onneksi aurinko paistaa sisällekin.

Myöhästyin, unohdin, hyllytin.

Starttasin kooikkereiden kanssa VarPSin agilitykisoissa viime viikonloppuna kolmella radalla, eli yhteensä kuusi starttia.

 Hyppyradan tuomarina toimi Jari Suomalainen ja kyseessä oli todellinen hyppyrata ilman keppejä tai ainuttakaan putkea. Valitettavasti putket oli jätetty radan reunoilla, juuri kehänauhojen ulkopuolelle, eikä Aurinko ollut todellakaan ainoa (putkihullu)koira, joka lähti innokkaana juoksemaan putkia kohti. Siinä olisi voinut käydä useammallekin koiralle huonosti, mikäli koira olisi käskytyksestä huolimatta päättänyt juosta päin putkea. VAARALLISTA.
 Kahdella agilityradalla tuomaroi Salme Mujunen ja täytyy sanoa, että rataprofiilit olivat kamalia eivätkä yhtään perinteistä Mujusta. Kepeille lähetykset olivat vaikeita, takaakiertoja oli todella paljon ja koiran tuli kääntyä pituudelta yli 45°:n kulmassa seuraavalle esteelle. Myös kontakteilla oli kamalia, koiran kroppaa rasittavia kulmia joko kontaktiesteelle mentäessä tai siitä poislähdettäessä. Pahimmillaan koiran tuli kääntyä kontaktin jälkeen 180° eli takaisin tulosuuntaan, jolloin koiran vartalo vääntyy "hevosenkengäksi" helposti ja kovassa vauhdissa sekä varsinkin 2on2off -kontakteilla tuollainen asento vahingoittaa pahimmillaan niveliä ja lihaksia, jopa luustoa. Rataprofiilit eivät siis todellakaan olleet turvallisia koiran kannalta.
Plussana voin sanoa sen, että kaikilla radoilla rimat olivat alimmillaan (25cm-35cm-55cm) ja Mujusen radoilla etemä oli vain 3,2m/s. Suomalaisen hyppärillä sen sijaan etenemä oli hurjat 4m/s. Hyppyjen korkeudessa oli nähtävästi otettu huomioon lauantain kuuma auringonpaiste ja helle, mikä on tänä kesänä ollut todella harvinaista herkkua.

Aurinko lähti hyppyradalla etsimään putkia, joten hyllytimme radan. Ensimmäisellä agilityradalla unohdin radan ja hyllytin uudestaan. Toisella ja päivän viimeisellä radalla olin myöhässä ja Aurinko livahti hypyn väärään suuntaan. Aurille siis triplahylly Varkaudesta, josta voin syyttää ihan itseäni.
En todellakaan jaksanut juosta Aurin vauhdissa mukana, olin koko ajan pahasti myöhässä ja unohdin vielä radan. Siksi aina toivonkin, että Sirius olisi ensimmäisenä starttivuorossa, koska se on hitaampi ja minä muistan paremmin radan, kun olen juossut sen jo yhden koiran kanssa.
Hyvänä puolena se, että Aurinkoisella on kauhean hauskaa agilityradoilla (hyppyradalla se vain haaveili putkista ja tahtoi juosta niihin) ja vauhtia oli paljon! Lisäksi ne kepit ♥ Monet koirat ottivat hylkyjä ja virhepisteistä keppien alussa tai lopussa vaikeiden kulmien takia, mutta ei Aurinko (eikä kyllä Siriuskaan). Annoin Aurille tilaa hakea keppien alun aivan itsekseen ja muistin pysyä poissa edestä.
Nyt minun on vain hoidettava itseni kuntoon ja terveeksi tästä flunssan jälkimainingeista, että pysyn akan vauhdissa mukana.

Sirius oli jälleen varma kisakoira jo senkin takia, että ehdin ohjaamaan sitä hieman paremmin, eikä Sirius tee kovin vahvasti omia valintojaan, mikäli olen myöhässä - toisin kuin Aurinko, joka ei jää odottelemaan myöhässä olevia käskyjä. Siriukselle siis kaksi nollaa Varkaudesta!
Hyppärillä ajattelin Siriuksen olevan liian hidas ihanneaikaan, mutta eipä ollutkaan! Sirius teki puhtaan nollan ja etenemäkin oli 4,5m/s! Ensimmäisellä agilityradalla Sirius teki myös puhtaan aliaikanollan, vaikka varmistelinkin kontakteilla ehkä hieman liikaa. Viimeisellä agilityradalla Sirius teki hyllyn, josta voin syyttää täysin itseäni. Olin Titiuun linjan edessä ja taitavasti Sirius lähti takaakiertoon, vaikka hyppy olisi pitänyt hypätä suoraan - mitä muuta koira voi olettaa, kun ohjaaja seisoo keskellä rimaa ja käskee hyppäämään? Ihan itse ohjasin väärin.

Seuraavaksi on tarkoitus ottaa treenattavaksi saksalainen sekä japanilainen, koska niitä tarvitsen selkeästi kisoissa ainakin Aurinkoisen kanssa. Myös poispäinkäännöstä on harjoiteltava. Onneksi nämä ohjauskuviotreenit onnistuvat parilla hypyllä, joten pystyn treenaamaan niitä itsekseni ilman, että tarvitsen apua esteiden kantamiseen.
Lisäksi aloitan nyt intensiivisemmän rallytokon treenaamisen. Tavoitteena olisi siis päästä tänä vuonna kisoihin molempien koirien kanssa, mikäli Aurin juoksut vain eivät estä suunnitelmia. Siriuksen kanssa uskon saavani ykköstuloksen, mikäi vain minä en unohda rataa tai lue kylttiä väärin. Aurinkoisen tulokseksesta en mene sanomaan mitään, koska Auri on perfektionisti ja ahdistuu samantien, kun tajuaa tehneensä väärin. Todennäköisesti jokin minun elekielessäni muuttuu, vaikka en sanoisi sanakaan ja Aurinko lukee sen todella tarkasti. On siis harjoiteltava myös virheiden tekemistä ja sitä, ettei niistä tarvitse ahdistua. En viitsisi palkata koiraa väärin suoritetusta tehtävästä, varsinkaan kun kyseessä on tehtävä jonka koira varmasti osaa, mutta nähtävästi minun on annettava Aurille ainakin suullinen kehu edes yrittämisestä. 

Pasi toimi taas kisakuvaajana; sain muutamia hyviä otoksia koirista ja vähemmän-hyviä otoksia itsestäni. Kuvasaastetta jälleen bloggauksen loppuun, s'il vous plaît!

Jos mun kroppa pettää

...on se tämän helvetin taudin syytä. Että voi joskus ihmistä ottaa ankarasti otsalohkoon oma kroppa, kun se ei toimi kuten pitäisi.

Kävin siis tekemässä agilitya koko kolmen koiran lauman kanssa viime viikonloppuna.

Rata taisi olla tälle treenikerralle vääränlainen, koska minä en mitenkään ehtinyt Aurinkoisen kanssa tekemään oikein mitään. Siriuksenkin kanssa oli tulla parissa kohdassa kiire, ohjaukseni oli myöhässä ja minä seisoin keskellä koiran linjaa sekä mahdollisesti peitin koko näkyvyyden seuraavalle esteelle.

Lopulta minun oli annettava periksi ja otettava rata 5-6 esteen pätkissä, joka tietysti tarkoitti kooikkereille tiheää palkkaamista - mikä ei tainnut haitata niitä yhtään. Siltikään en meinannut pysyä varsinkaan Aurin vauhdissa, ohjasin huonosti koska olin myöhässä ja kiroilin kuuluvasti itselleni, kun en ehtinyt oikeaan paikkaan ohjaamaan.

Treeni 28.06.2015

Pahinta oli se, että reisilihakseni kramppasivat ja olin pyörtyä juostuani Aurinkoisen kanssa radan loppuosan. Korvissani humisi ja jyskytti, hengitys ei enää tuntunut kulkevan, minua oksetti ja maailma pyöri silmissä. Heittäydyn kentän keinonurmelle selälleni ja makasin aivan hiljaa muutaman minuutin. Se helpotti jonkin verran.
Missä vika? Nähtävästi poskiontelotulehdus ja flunssa ovat vetäneet minut 4 viikossa niin huonoon kuntoon, etten pystynyt juoksemaan radalla kunnolla. En ottanut ennen agilitytreenejä mitään avaavaa astmalääkettä, koska ajattelin etten tarvitse niitä enää; meidän normaalit 6-7km/h lenkimme menevät jo ongelmitta, enkä enää hengästy kiivetessäni portaita kolmanteen kerrokseen. Nähtävästi agility ilman kaiken-maailman-troppeja oli kuitenkin liikaa, koska päätäni särki koko seuraavan päivän, yskin jatkuvasti ja minua huimasi koko ajan, mikäli en istunut tai maannut paikoillani.

Onneksi Pasi oli minulla mukana, niin joku auttoi radan kokoamisessa ja purkamisessa. Lisäksi Pasi palkkasi kooikkereita sopivissa kohdissa niin, että minun ei tarvinnut pyörrytyksen jälkeen enää juosta.

Vaikka treeni ei mennytkään niinkuin olin suunnitellut, sain sentään harjoiteltua keppikulmia kooikkereiden kanssa niin, että joku toinen on palkkaamassa. Tosin Sirius karkasi namipalkalle kesken keppien! Sille saa heittää minkä tahansa lelun keppien loppuun vaikka silloin, kun Titiuu on suorittamassa keppejä eikä se karkaa välistä. Nähtävästi nakin pala on ahneelle kooikkerille aivan liian kova houkutus, mutta onneksi saatiin useampi onnistunut toistokin.

Aurinko haki erittäin kauniisti myös avoimen keppikulman, kun minä en vain seisonut sen edessä tai häirinnyt sitä! Heti kun jäin pari metriä Aurin taakse ja annoin käskyn "kepit-kepit", Aurinko haki oikean aloitusvälin itsenäisesti ja pujotteli vauhdikkaasti loppupalkalle. Ehkä minä joku päivä ihan oikeasti opin luottamaan tuohon koiraan ja sen taitoihin.

African kanssa on ollut todellisia ongelmia koiran motivaation ja ylipäätään koko koiran kanssa. En ymmärrä, mikä koko whippettiä vaivaa - se ei ole ollut oma itsensä sitten toukuun, kun asuimme vielä Joensuussa. Voiko muutto stressata koiraa niin paljon, että se oireilee pahasti vielä kuukaudenkin päästä? Sain African loppujen lopuksi tekemään sentään pussia, putkea ja hyppyjä jotakuinkin iloisesti ja jopa laukalla, muutoin se luimisteli, ravaili eikä suostunut leikkimään lelulla tai syömään nameja. Kuitenkin whippet juoksee mielellään ja leikkii kooikkereiden kanssa innoissaan päästessään ulkona irti, eli kyse tuskin on fyysisestä kivusta.

Hierottaessa sen etureidet, alaselkä sekä lantion alue olivat jumissa ja Africa pyrki pois otteesta takajalkojen venyteltäessä, mutta ontumista, virheasentoa seisoessa tai vinkunaa kokeiltaessa ei ole ilmennyt. Ainoastaan ravatessa huomaa takapotkun jäävän vähän vajaaksi, joka viestii kireistä lihaksista kropan takaosassa. Africa on tosiaan kipuherkkä, se kiljuu herkästi mikäli ihminen aiheuttaa sille epämukavuutta. Toinen koira sen sijaan saa purra vaikka korvan halki ilman äännähdystäkään, tästä on kokemusta...

Kooikkereissa ei pahempia jumeja ollut, molemmilla löytyi jotain kiristystä pitkistä selkälihaksista ja lantiolta. Aurinkoisella oli taas kyljet jumissa (liekö ihme, kun se vetää hihnassa aina toispuoleisesti, eli pyrkii nojaamaan vuoron perään joko oikealle tai vasemmalle), Siriuksella sen sijaan etureidet ja polven seutu. Hierottaessa huomasin myös sen, että punkkimyrkky on nähtävästi auttanut, koska litkun laittamisen jälkeen Siriuksessa on ollut kiinni vain yksi punkki ja Aurinkoisessa ei yhtään. Lisäksi "takapihan" (eli lähiniityn) juoksutreenit ovat tuottaneet tulosta, molemmat kooikkerit ovat saaneet vähän lisää lihaksia jo parissa viikossa!

Saa nähdä, millaiset lihakset saadaan tänä kesänä aikaiseksi niin koirille kuin omistajallekin. Ja kuinka minä jaksan juosta kooikkereiden kanssa agilityssa, kun oma keho antaa periksi ennenkuin pitäisi. Se jos mikä on v*ttumaista, kun terveys estää jonkin asian tekemisen. Varsinkin kun kyse on vain tavallisesta viruspohjaisesta flunssasta! Voin kertoa, että hermoja on tämän taudin kanssa jäljellä tasan yksi ja sekin hermo on erittäin kireällä.

Mutta eilen Jyväskylässä oli ensimmäistä kertaan yli +20'c tänä kesänä, eli parvekekausi on meilläkin vihdoin avattu!

Agilityn joukkue-SM

Agilityn joukkue-SM 2015, Oulu. Nyt on sekin koettu. Vaikka ei palkinnoille päästykään (sijoituksena 11./63, aika hyvin!), jäi käteen silti erittäin hyvä fiilis ja uusi kokemus - sekä pahentunut flunssa, ainakin yskimisen osalta ja lauantai-illaksi nousi vielä lämpöä, kun pääsin koirineni takaisin kotiin.
Vaikka minulla ja nähtävästi myös kooikkereilla oli hauskaa Oulussa, en tiedä, haluanko kisata SM-kisoissa yksilöradoilla ikinä. Epäilen sen verran kuitenkin omia taitoja ja ennen kaikkea omia hermojani, en niinkään koiriani, jotka toimivat juuri niin kuin niitä ohjataan. Saa nähdä miten käy, mutta ainakaan en yritä viime tipassa saada ensi keväänä nollia SM:iä varten. Nollat tulevat jos ovat tullakseen ja vasta niiden epätodennäköisen saamisen jälkeen mietin osallistumista uudestaan.

En kuitenkaan voi olla kuin ylpeä Siriuksen ja Aurin suorituksista, molemmat tekivät joukkueradalla aliaikanollat (♥) huolimatta siitä, että minä en jaksanut juosta ja yskin yskimästä päästyäni ratojen jälkeen, vaikka otin antibioottia, allergialääkettä, avaavaa astmalääkettä ja kipulääkettä. Onneksi ohjaaja saa käyttää vaikka mitä lääkkeitä ilman, että ne ovat dopingia.
Täytyy kyllä sanoa, että en olisi uskonut saavani nollatulosta molempien koirien kanssa, vaikka lähdinkin edes yhtä tulosta tekemään. Ajattelin Siriuksen olevan liian hidas ja Aurinkoisen hyllyttävän putkeen. Siriuksen kanssa tosin unohdin radan kesken kaiken, onneksi koira on kiltti ohjattava. Aurin kanssa varmistelin taas keppejä ja kontakteja vähän liikaa, missä kului aikaa. Nyt en sentään niin pahasti häirinnyt Aurinkoista kepeillä kuin viime kisoissa, mutta voisin silti ottaa reilusti lisää etu- ja välimatkaa ja antaa koiran keskittyä tekemiseen rauhassa.
Joukkuekaveri Tiina N. kuvasi ystävällisesti meidän ratamme, mukavaa saada konkreettisia muistoja itselleen talteen siitä päivästä:

Siriuksen joukkuerata
Aurinkoisen joukkuerata (HUOM. Video loppuu kesken, koska kuvaajalta loppui akku!)

PoKSin medijoukkue (c) Erja Härkönen

Oulun kisojen jälkeen kävin tekemässä kooikkereiden kanssa Taitavien Tassujen hallilla palauttavan treenin ennen omia koulutuksiani. Harjoittelin koohottimien kanssa erikseen keppikulmia ja keppien itsenäistä suorittamista niin, että palkka odottaa lopussa. Sirius kesti sen erinomaisesti, Aurinko ei, mutta sain sentään akallekin pari onnistunutta toistoa kuolleella palkalla, jee! Lopuksi tehtiin pari erilaista, lyhyttä vauhtirataa.

Vauhtitreeni x2 18.06.2015

Hypyt olivat 20cm joten kooikkerit pääsivät niistä yli helposti pelkällä laukkahypyllä - olisin käyttänyt ponnareita mikäli hallilla sellaisia olisi. Mitään ihmeellisiä ohjauksia rataharjoituksessa ei ollut, pari haltuunottoa takaakiertoon saamikseksi, eikä muuta. Aurinko irtoaa todella kauniisti putkiin ja kaukaa, jolloin minulla jää aikaa juosta edelle. Siriuksen kanssa ei sellaista kiirettä tulekaan, sillä se on Auria hitaampi ja irtoaa putkiin melkein yhtä kaukaa. Murisee vain mennessään, en tiedä että komentaako Titiuu minua vaiko purkaa patoutumiaan?
Varsinkin Aurinkoisesta tällainen helppo vauhtitreeni oli ihan superhauskaa, se kiljui juostessaan enkä mitenkään ollut ehtiä ohjaamaan takaakiertoihin, puhumattakaan edellä pysymisestä. Kiitokseksi riemukkaasta treenistä Aurinko halkaisi huuleni jälleen kerran iskemällä siihen päällään. Hetken ajan näin kirjaimellisesti tähtiä ja huuli turposikin kauniisti juhannusjuhlia varten - Aurinko ei tainnut edes huomata, että löi päänsä leukaani, jatkoi vain lelun kanssa ärisemistä.

Lisäksi olen alkanut harjoittelemaan flyballia molempien kooikkereiden kanssa. Treenaus on vasta aivan alussa, tällä hetkellä naksuttelen siitä, että koirat koskevat tassullaan flyball-koneeseen ja heitän pallon palkkioksi. Meillä on takana vasta 2x5min harjoituskertaa per koira, koska pääsen treenaamaan flyballia vain kerran viikossa.  Ehkä pitäisi hankkia flyball-kone kotiinkin, että olohuoneen matot olisivat varmasti rutussa ja laminaattilattia saisi tuta kooikkereiden revitellessä sisälläkin!

Tällä viikolla jatketaan niin agilityn kuin flyballinkin parissa, mahdollisesti myös tehdään rallytokoa mikäli aikaa (ja kylttejä) löytyy.
Omia kylttejä en ole vieläkään saanut aikaiseksi tehdä, vaikka vanhemmillani on laminointikone, jossa kylttipapereista saisi huomattavasti kestävämpiä. Vaneriakin olisi, kun vain jaksaisi askarrella niistä kylttitelineet. Ja tunnen vielä (toivottavasti kohta) valmistuvan rallytokotuomarin, joten häneltä saan ainakin hyvät ohjeet liikkeiden oikeaan suorittamispaikkaan ja -tapaan. Jos sitä sitten uskaltautuisi kisoihin jopa tämän vuoden puolella, mikäli vain saadaan kisapaikat molemmille.
Lopuksi pari tunnelmakuvaa agin SM-joukkuesuorituksista. On nuo kooikkerit vaan niin ♥

Agility-Ritsa! (c) Laura Pitkänen

(c) Laura Pitkänen

Molemmilla taitaa olla kivaa, kun hymyillään. (c) Elina Keto