Olin kouluttamassa tokoa kolmena peräkkäisenä päivänä (pe-su) OnniDogissa, joka järjestetään vuosittain Himoksen rinteillä.
Ensinnäkin, en ole aamuihmisiä, enkä todellakaan mikään aamuvirkku. Aikaiset herätykset ovat minusta yksi kamalimmista asioista, mitä tavalliseen arkeen voi kuulua. Aikaisella herätyksellä tarkoitan sitä, että minun noustava ennen aamukahdeksaa. Mikäli saan valita, nukun yhdeksään enkä sovi mitään menoa ennen klo 11. Toisinaan se on mahdollista, mikä on minulle luksusta - valitettavasti viime viikonloppuna se ei ollut mahdollista, vaan minun piti olla tien päällä jo aamukahdeksalta.
Toisekseen, en ole myöskään tokoihminen. Inhoan sitä pilkuviilaamista, millintarkkaa työskentelyä, ja armeijamaista tyyliä. Minusta jo se on liikaa, ettei koiraa saa kehua liikkeen aikana, mutta että ei myöskään liikkeiden välissä: Liikesuoritusten jälkeen on hillitty kiittäminen (esim. lyhyt sanallinen kiitos tai muutama kevyt taputus) sallittu (tokon koeohje, 2015).
Tokossa koiran viretilan pitää olla juuri oikeanlainen, liikkeet täytyy osata ketjuttaa koiran mielentilaa sekä viettejä hyväksikäyttäen ja koko koesuoritus täytyy osata rakentaa oikein, että koira edes suoriutuu tokokokeesta ja saa tuloksia. Tämä on erityisen tärkeää varsinkin voittaja- ja EVL-luokissa.
Tässä vaiheessa voin myös kertoa, että inhoan sanoja VIRE ja VIETTI. Niiden ajatteleminenkin saa niskakarvat nousemaan pystyyn. Näissä kahdessa sanassa on minulle todella negatiivinen, jopa väkivaltainen kaiku.
Toko on vaan minusta todella tylsä laji. Osaan kouluttaa suurimman osan tokoon tarvittavista liikkeistä ja saan koiran tekemään vaaditut tehtävät iloisesti. En kuitenkaan ole hiljaa suorituksen ajan, kehun koiraani ja palkkaan sen reilusti jokaisen tehtävän jälkeen. En osaa rakentaa sitä "oikeanlaista" kisasuoritusta, jossa koira tottelee erinomaisesti 10-20min ajan ilman, että se saa siitä nameja, lelua, rapsutuksia tai edes kunnollista suullista kehua.
Kuitenkin koulutukseni menivät ihan hyvin, jotkut tokolaisistani olivat käyneet erikseen kehumassa koulutuksiani OnniDogin järjestäjille. Mukavaahan se on saada positiivista palautetta, erityisesti lajista jossa en ole kouluttajana omimmillani, mutta en aio jatkossa suostua kouluttamaan tokoa kuin ALO- ja AVO-luokkien tasolla. Niiden kisasuoritusten rakentamiseen minun taitoni varmasti riittävät.
Sirius oli minulla mukana OnniDog -tapahtumassa, ja päästiin kokeilemaan meille uusia lajeja: doboa, HTM-koiratanssia sekä freestyle frisbeetä.
Doboilua olen harrastellut kotona tavallisen jumppapallon kanssa, mutta dobopallo on koiralle huomattavasti armollisempi - omistajan jalkalihakset tosin joutuvat töihin, kun palloa joutuu pitelemään paikoillaan. Meille doboilu on helppoa hommaa, vaikka seuraavana päivänä ainakin minä tiesin doboilleeni kun nivuset olivat jumissa.
HTM-koiratanssi (heelwork to music) tarkoittaa, että koira seuraa musiikin tahdissa omistajansa liikkeitä. Seuraamispaikkoja on viisi ja seuraamisuuntia on kaksikymmentä. Lisäksi tietysti tempon vaihtelut sekä siirtymiset seuraamisasennosta toiseen tuovat vaihtelua esitykseen. Tämä kokeilu antoi minulle ideoita rallytokon sekä koiran kropan hallinnan suhteen,
Freestyle frisbee sen sijaan sai sekä minut että Siriuksen syttymään. Hauska laji, jossa voi panostaa joko pituusheittoihin tai tarkkuusheittohin temppujen kautta. Meille sopii ehdottomasti paremmin temppuja vaativat heitot, tosin näin ensimmäisellä kerralla tarkoitus oli vain saada koira innostumaan frisbeestä (onnistui), ehkä ottamaan siitä kiinni (onnistui) ja ottamaan todella helppoja koppeja (onnistui). Tätä lajia alan harjoittelemaan ainakin Siriuksen kanssa, ja eiköhän Aurinkokin saada frisbeestä innostumaan. Nyt minun on vain hankittava pari pehmeämpää, koirille tarkoitettua frisbeetä, että pääsen harrastuksessa alkuun.
Koska Sirius oli minun kanssani koko viikonlopun, kävin Aurinkoisen kanssa kahdestaan lenkeillä. Haisteltiin kukkia ja lehtiä, katseltiin maisemia ja nautittiin lämpimästä auringonpaisteesta, kun se aurinko kerrankin paistoi!
Lisäksi Aurin juoksut ovat vihdoin aivan lopuillaan, joten voin lenkittää koirat yhtä aikaa, Aurinko voi olla sisällä ilman housuja eikä koiria tarvitse enää eristää toisistaan porteilla. Auri oli aivan mahdoton 13 päivän ajan, jolloin se vain tarjosi itseään jokaiselle koiralle ja suorastaan vainosi Siriusta sekä Africaa. Aurinko ulvoi uroksen tuskaansa, merkkasi jokaisen heinänkorren lenkillä ja ilahtui jokaisesta vastaantulevasta koirasta. Onneksi ruoka sentään maistui ja mamman syliin piti päästä joka ilta, mielellään vähintään puoleksi tunniksi. Hellyydenkaipuu oli kova ♥
Eilen sain lainakin flyball-boksin töistä ja alan työstämään laatikkoon koskettamista kotona. Molemmat kooikkerit ovat vähän liian hellävaraisia laatikon kanssa, eikä pallo aina singahda kunnolla pois boksista, jonka jälkeen kooikkerit yrittävät nyhtää tennispalloa pois kolostaan etuhampaillaan. Siinä menee hetki jos toinenkin, ennen kuin pallo saadaan tuolla tekniikalla boksista pois.
Vielä viikko ja sitten pääsen taas Savon marjametsiin hermolomalle.
Ja jouluun on enää 97 päivää ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti