Jos mun kroppa pettää

...on se tämän helvetin taudin syytä. Että voi joskus ihmistä ottaa ankarasti otsalohkoon oma kroppa, kun se ei toimi kuten pitäisi.

Kävin siis tekemässä agilitya koko kolmen koiran lauman kanssa viime viikonloppuna.

Rata taisi olla tälle treenikerralle vääränlainen, koska minä en mitenkään ehtinyt Aurinkoisen kanssa tekemään oikein mitään. Siriuksenkin kanssa oli tulla parissa kohdassa kiire, ohjaukseni oli myöhässä ja minä seisoin keskellä koiran linjaa sekä mahdollisesti peitin koko näkyvyyden seuraavalle esteelle.

Lopulta minun oli annettava periksi ja otettava rata 5-6 esteen pätkissä, joka tietysti tarkoitti kooikkereille tiheää palkkaamista - mikä ei tainnut haitata niitä yhtään. Siltikään en meinannut pysyä varsinkaan Aurin vauhdissa, ohjasin huonosti koska olin myöhässä ja kiroilin kuuluvasti itselleni, kun en ehtinyt oikeaan paikkaan ohjaamaan.

Treeni 28.06.2015

Pahinta oli se, että reisilihakseni kramppasivat ja olin pyörtyä juostuani Aurinkoisen kanssa radan loppuosan. Korvissani humisi ja jyskytti, hengitys ei enää tuntunut kulkevan, minua oksetti ja maailma pyöri silmissä. Heittäydyn kentän keinonurmelle selälleni ja makasin aivan hiljaa muutaman minuutin. Se helpotti jonkin verran.
Missä vika? Nähtävästi poskiontelotulehdus ja flunssa ovat vetäneet minut 4 viikossa niin huonoon kuntoon, etten pystynyt juoksemaan radalla kunnolla. En ottanut ennen agilitytreenejä mitään avaavaa astmalääkettä, koska ajattelin etten tarvitse niitä enää; meidän normaalit 6-7km/h lenkimme menevät jo ongelmitta, enkä enää hengästy kiivetessäni portaita kolmanteen kerrokseen. Nähtävästi agility ilman kaiken-maailman-troppeja oli kuitenkin liikaa, koska päätäni särki koko seuraavan päivän, yskin jatkuvasti ja minua huimasi koko ajan, mikäli en istunut tai maannut paikoillani.

Onneksi Pasi oli minulla mukana, niin joku auttoi radan kokoamisessa ja purkamisessa. Lisäksi Pasi palkkasi kooikkereita sopivissa kohdissa niin, että minun ei tarvinnut pyörrytyksen jälkeen enää juosta.

Vaikka treeni ei mennytkään niinkuin olin suunnitellut, sain sentään harjoiteltua keppikulmia kooikkereiden kanssa niin, että joku toinen on palkkaamassa. Tosin Sirius karkasi namipalkalle kesken keppien! Sille saa heittää minkä tahansa lelun keppien loppuun vaikka silloin, kun Titiuu on suorittamassa keppejä eikä se karkaa välistä. Nähtävästi nakin pala on ahneelle kooikkerille aivan liian kova houkutus, mutta onneksi saatiin useampi onnistunut toistokin.

Aurinko haki erittäin kauniisti myös avoimen keppikulman, kun minä en vain seisonut sen edessä tai häirinnyt sitä! Heti kun jäin pari metriä Aurin taakse ja annoin käskyn "kepit-kepit", Aurinko haki oikean aloitusvälin itsenäisesti ja pujotteli vauhdikkaasti loppupalkalle. Ehkä minä joku päivä ihan oikeasti opin luottamaan tuohon koiraan ja sen taitoihin.

African kanssa on ollut todellisia ongelmia koiran motivaation ja ylipäätään koko koiran kanssa. En ymmärrä, mikä koko whippettiä vaivaa - se ei ole ollut oma itsensä sitten toukuun, kun asuimme vielä Joensuussa. Voiko muutto stressata koiraa niin paljon, että se oireilee pahasti vielä kuukaudenkin päästä? Sain African loppujen lopuksi tekemään sentään pussia, putkea ja hyppyjä jotakuinkin iloisesti ja jopa laukalla, muutoin se luimisteli, ravaili eikä suostunut leikkimään lelulla tai syömään nameja. Kuitenkin whippet juoksee mielellään ja leikkii kooikkereiden kanssa innoissaan päästessään ulkona irti, eli kyse tuskin on fyysisestä kivusta.

Hierottaessa sen etureidet, alaselkä sekä lantion alue olivat jumissa ja Africa pyrki pois otteesta takajalkojen venyteltäessä, mutta ontumista, virheasentoa seisoessa tai vinkunaa kokeiltaessa ei ole ilmennyt. Ainoastaan ravatessa huomaa takapotkun jäävän vähän vajaaksi, joka viestii kireistä lihaksista kropan takaosassa. Africa on tosiaan kipuherkkä, se kiljuu herkästi mikäli ihminen aiheuttaa sille epämukavuutta. Toinen koira sen sijaan saa purra vaikka korvan halki ilman äännähdystäkään, tästä on kokemusta...

Kooikkereissa ei pahempia jumeja ollut, molemmilla löytyi jotain kiristystä pitkistä selkälihaksista ja lantiolta. Aurinkoisella oli taas kyljet jumissa (liekö ihme, kun se vetää hihnassa aina toispuoleisesti, eli pyrkii nojaamaan vuoron perään joko oikealle tai vasemmalle), Siriuksella sen sijaan etureidet ja polven seutu. Hierottaessa huomasin myös sen, että punkkimyrkky on nähtävästi auttanut, koska litkun laittamisen jälkeen Siriuksessa on ollut kiinni vain yksi punkki ja Aurinkoisessa ei yhtään. Lisäksi "takapihan" (eli lähiniityn) juoksutreenit ovat tuottaneet tulosta, molemmat kooikkerit ovat saaneet vähän lisää lihaksia jo parissa viikossa!

Saa nähdä, millaiset lihakset saadaan tänä kesänä aikaiseksi niin koirille kuin omistajallekin. Ja kuinka minä jaksan juosta kooikkereiden kanssa agilityssa, kun oma keho antaa periksi ennenkuin pitäisi. Se jos mikä on v*ttumaista, kun terveys estää jonkin asian tekemisen. Varsinkin kun kyse on vain tavallisesta viruspohjaisesta flunssasta! Voin kertoa, että hermoja on tämän taudin kanssa jäljellä tasan yksi ja sekin hermo on erittäin kireällä.

Mutta eilen Jyväskylässä oli ensimmäistä kertaan yli +20'c tänä kesänä, eli parvekekausi on meilläkin vihdoin avattu!