Jälleen piti molemmilla agilityradoilla koira kääntyä kontakteilta 180°, eli takaisin tulosuuntaan. Lisäksi koiran piti kääntyä pituudelta todella jyrkästi keinulle. En pidä tällaisista rataratkaisuista, siinä on koiran kroppa kovilla kun täytyy vauhdissa tehdä tuollaisia käännöksiä - varsinkin jos ohjaaja on vähänkin liian myöhässä ohjauksessa tai ennakoi liikaa.
Tuloksilla ei juurikaan juhlittu.
Okseri on aina ollut Siriukselle vaikea este hahmottaa ja niin oli tälläkin kertaa. Heti ensimmäisellä A-agilityradalla Sirius hyppäsi suoraan okserin päälle niin, että eturima osui sitä nivusiin ja takarima rintaan. Vaikka annoin käskyn "pituus" mielestäni ajoissa, enkä ollut koiran linjalla, niin silti Sirius ei onnistunut hypyssä. C-agilityradalla Sirius sitten arpoi jokaista hyppyä, kuin peläten niiden muuttuvan yhtäkkiä oksereiksi. Taiteilimme kuitenkinkin tältä radalta nollatuloksen.
Aurinko pudotti A-radalla riman syystä X. Mietin, ohjasinko myöhässä, tuliko Aurilla kiire keinulle, olinko koiran linjalla vai mistä oli kyse. Aurinko tuli lujaa suorasta putkesta, sen jälkeen hyppy oli hieman vinosti ja antoi suoran linjan keinulle. Tästä hypystä putosi rima. Tuloksena 5.
C-radalla alkoi sitten sataa kaatamalla ja ukkostaa, jyrinä ja salamointi oli aikamoista. Aurinkoa ei sää haitannut, mutta tuomarin sadetakki kyllä. Eli jälleen 3 ensimmäisen esteen jälkeen Auri juoksi haukkumaan tuomarin ja hyppäsi sen jälkeen väärän hypyn takaisin minun luokseni. HYLKY. Loppurata mentiinkin sitten lujaa ja puhtaasti läpi - tietenkin.
Kisojen jälkeen minua alkoi itkettää, ja halusin vain nopeasti pois koko kisapaikalta.
Ärsyttää kyllä vieläkin, näistä kisoista jäi jotenkin paha maku suuhun. Siriuksen kanssa harmittaa okserionnettomuus ja sen jälkeen hyppyjen arpominen sekä varominen. Aurinkoisen kanssa riman tiputus harmitti vähän, mutta tuomarin sadetakkiepisodi sai kyllä sapen kiehumaan.
Ymmärrän kyllä, että Aurinko käy usein radalla kovilla kierroksilla ja se on melko terävä kooikkeri, eli se reagoi asioihin melko herkästi ja voimakkaasti. Mutta silti suututtaa, kun rata kaatuu siihen, mitä tuomarilla on päällään. Kadulla saa tulla vastaan sadetakkiasuisia ihmisiä, mutta nähtävästi kisaradalla ei. Tätä on nyt alettava harjoitella ihan tosissaan, kun vain saisin treeniapua - muutenkin kuin pelkästään tähän ongelmaan.
Yksin treenaaminen alkaa kostautua, mutta vaihtoehtojakaan ei juuri ole. Kuulun edelleen PoKSiin, mutta en ehkä lähde treenaamaan 300km päähän. Jyväskylässä en ole liittynyt mihinkään koiraseuraan, koska saan työsuhde-etuna treenata TT:n hallilla ilmaiseksi.
Onneksi Varkaudessa oli match show heti agilitykisojen jälkeen, johon ehdin kooikkerit juuri ja juuri ilmoittaa. Aurinko meni aikuisten koirien luokkaan ja Sirius ensimmäistä kertaa veteraaniluokkaan. Kaikki koko luokat olivat samassa, mikä oli minusta melko harvinaista.
Olin tietysti unohtanut kooikkereiden omat näyttelyhihnat kotiin, mutta onneksi anoppilasta löytyi ikivanha, musta näyttelyhihna lainaksi. Värillä on joskus väliä, musta hihna ei oikein sointunut punavalkoiseen turkkiin, mutta olipahan joku naru koiralla kaulassa. Luulen kyllä, että kooikkerit olisivat kulkeneet ilman hihnaakin kehässä, mutta en tiedä mitä mieltä järjestäjät olisivat siitä olleet.
Aurinko meni kehään ensin ja sai kauniista esiintymisestään punaisen nauhan. Olen todella tyytyväinen siihen, kuinka nätisti Auri antoi tutkia itsensä pöydällä. Se ei väistänyt, ei nojannut minuun, ei edes vaihtanut asentoaan kuin tuomari katsoi hampaat ja kopeloi kroppaa. Juokseminen olisi voinut olla vähän reippaampaa, mutta ehkä aikainen herätys ja kaksi agilitystarttia vaativat jo veronsa. Tuloksena AIK PUN2 ja palkintona ruusuke, lelu, herkkuja sekä 1,5kg koiranruokasäkki.
Veteraaneja oli yllättävän paljon, niillekin jaettiin eriväriset nauhat ja pidettiin punaisten sekä sinisten kehä erikseen. Sirius esiintyi hienosti, juokseminen oli silläkin hieman tavallista laiskempaa kenties agikisojen takia, mutta häntä sentään heilui. Sirius oli niin nätisti, että tulokseksi saatiin VET PUN2 ruusukkeineen, herkkuineen, lisäravinteineen (kallista apteekkitavaraa nivelille!) ja koiranruokapusseineen.
Sain sekä tuomarilta että katsojilta kehua siitä, miten hyvin olin koirani opettanut ja kuinka iloisesti ne esitin. Nähtävästi agilitykisojen aiheuttama paha mieleni ei näkynyt päälle päin, mikä on koirien kannalta vain hyvä asia. Vaikka minulla on paha olla, en haluaisi purkaa sitä koiriini.
 |
| Sirius VET PUN2 |
 |
| Aurinko AIK PUN2 |
Kooikkerit pääsivät vielä päivän päätteeksi metsään sekä saunomaan. Vietin äitini ja koirien kanssa yli 2 tuntia metsässä, josta mukaan tarttua kanttarelleja sekä mustikoita. Kooikkerit juoksivat pitkin metsikköä heijastinliivit päällä, ahmivat mustikoita suoraan varvuista ja kävivät vähän väliä tökkimässä kirsuillaan minua tai äitiäni sanoakseen, että "Tallessa ollaan!".
Kunpa pääsisin useammin pitkille metsälenkeille, sellaisille jossa koirat saisivat juosta vapaina monta kilometriä ja itsekin voisi nauttia vielä viimeisistä lämpimistä päivistä. Siellä unohtuvat kaikki maalliset murheet hetkeksi, kun saa vain olla itsensä ja koiriensa kanssa metsän rauhassa ilman, että tarvitsee välttämättä sanoa yhtään mitään.
En tällä hetkellä nimittäin tiedä, mitä teen kisaamisen kanssa. Koko ajatus on taas alkanut ahdistaa minua. Minua itkettää ja harmittaa, tuntuu etten osaa ohjata enkä kouluttaa koiriani, tuntuu taas siltä että teen niin paljon asioita aivan väärin. Ehkä olen vain liian tulostavoitteellinen, liian perfektionisti.
Ymmärrän, että koiraharrastuslajit eivät ole se asia, mikä minua stressaa. Tai välttämättä ei edes kisaaminen niissä. Minulla on vain taas niin paljon ajateltavaa ja tehtävää, etten pysy itsekään perässä.
Jatkuva sairastaminen on syönyt voimavarojani, en ole jaksanut enkä voinut tehdä puoliakaan niistä asioista, mitä olisi pitänyt tai mitä olisin halunnut tehdä. Minulla on osa-aikatöitä (josta pidän), mutta omat murheensa sekin aiheuttaa. Lisäksi gradun työstäminen alkaa taas, minun on haettava lisää opintoaikaa ja yritettävä valmistua tämän vuoden loppuun mennessä. Lisäksi tietysti on raha, joka on jälleen kaiken murheen sekä mielipahan alku ja juuri.
Olen todella väsynyt. Jospa se tästä helpottaa, kunhan veriarvoni on saatu taas kohdalleen ja kuume-tulehdus-antibiootti-kierre loppuu. Onhan sitä jo 2,5kk kestänytkin.
Jatkan haaveilua paremmasta. Sitä parempaa odotellessa täytynee etsiä samoilumetsä täältä Jyväskylästäkin. Onneksi Savon sydämessä on perintömetsä aina odottamassa ♥
 |
| Onnen pieniä osia. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti