Herra Hännystelijä ja Neiti Punapöksy

 Kuten ehkä otsikosta voi päätellä, päätti Aurinko aloittaa juoksut <3 Onhan tätä odotettukin! Juoksuväli näkyy olevan melko tarkkaan 8kk, mikä ei ole huono asia harrastuskoiraa ajatellen.
 Tosin Aurinkohan on tarkoitus steriloida, kunhan (ja JOS) se on saanut pari pentueellista pieniä kooikerhondjeja. Tämä on edessä kaikille tuleville narttukoirilleni, ilman juoksuja on vain niin helppo elää eikä tarvitse murehtia kohtutulehduksia.
 Ensi viikolla on siis edessä astutuspuuhia Etelä-Suomessa, ja lisäksi Sirius pääsee jo tänä viikonloppuna muutamaksi päiväksi hoitoon. Africa saa jäädä pitämään Aurinkoiselle seuraa ja toimimaan mahdollisesti astustuksen lämmittelykappaleensa - tosin niin päin, että Aurinko on astuva ja Africa-parka astuttavana...

 Herra Hännystelijä alias Sirius on jo muutaman päivän haistellut Aurin pissit ja pyllyt tarkkaan, ja nyt vihdoin tärppäsi. Sirius ei osoita vielä mitään suurempaa mielenkiintoa Auria kohtaan, syynä ehkä sekin että Aurilla on housut jalassa ettei se sotke hienoa (kirpparilta ostettua) vaaleaa sohvaani. On siinä sekin syy, ettei joka paikka ihan niin pahasti tuoksu Aurille myöskään parin viikon päästä, kun Aurinko on vaihteenvuoksi hoidossa ja Sirius minulla kotona.
 Herra Hännystelijän häntäpatti voi myös paremmin. Antibiootit ja kortisoni ovat tehonneet, samoin haavan parantaminen avoimena. Putsaan hännän kahdesti päivässä ja laitan päälle kuusenpihkavoidetta. Se estää nuolemista, on antiseptistä ja luonnonmukaista. Sillä ovat kaveritkin hoitaneet koiriaan, erityisesti pintaviiltohaavoihin ja anturoiden haavoihin se on kuulemma tehokasta.

 Agilitya on ehditty tekemään vähän, viime viikolla jäi vapaavuorot käyttämättä kennelyskäepäilyn ja muun hässäkän takia. Rallytokoa tein parina iltana Aurinkoisen ja Siriuksen kanssa olohuoneessa, pieniä askelia jälleen eteenpäin.
 Aurin kanssa harjoitellaan erilaisia sivulletuloja sekä käännöksiä seuraamisessa. Siriuksen kanssa tehdään peruuttamista sekä seuraamisen käännöksiä, naksuttimella on helppo palkata oikeasta liikkeestä oikeaan aikaan. Mitään suurta ei olla saatu vielä aikaiseksi, mutta syyskuussa olisi tarkoitus mennä ensimmäisiin rallytokokisohin, mikäli Sirius vain säilyy terveenä eikä ole dopingin alainen. Aurin kanssa ehkä mennään samoihin kisoihin, se riippuu mahdollisesti pennutuksesta sekä Aurin palautumisesta pentujen jälkeen.

 Viikko sitten treeneissä oli ihana pyöritysrata. Siriukselle se ei juurikaan tuottanut ongelmia, mitä nyt minä unohdin pari kertaa, että mihin suuntaan pitikään mennä ja kummalta puolelta este suorittaa. Takaakierto- ja haltuunottoharjoitus, helpotti myös huomattavasti jos koira irtoaa hyvin - mutta silloin sen pitäisi myös olla helposti haltuunotettava ja tulla käskystä käteen kiinni.
 Aurinkoiselle rata oli haastavampi, se osaa kyllä takaakierrot hyvin mutta haltuunotossa on vielä parantamisen varaa. Auri nimittäin lukitsee itse esteitä, palkkautuu niiden suorittamisesta ja haluaa mennä lujaa koko ajan. Sitä täytyy vetää tiukasti oikeaan suuntaan, antaa käskyt riittävän ajoissa ja ennenkaikkea ehtiä itse ennakoimaan sekä tarpeeksi edelle koirasta. Hiki tuli tuolla radalla erityisesti Aurin kanssa, koska sain tosissani juosta että ehdin ohjaamaan kunnolla.
 Molempien koirien kanssa tein ensin radan 4 osassa, että pääsin palkkaamaan usein ja oikeasta suoritustavasta (eli palkkaus tuli koirille vaikeiden kuvioiden jälkeen), ja toisella kierroksella sitten rata tehtiin kahdessa osassa. Molemmilla koirilla toinen ratakierros sujui huomattavasti paremmin, varmasti osittain myös siksi että minä muistin radan ja osasin vähän ohjatatakin.

 

Rata 11.03.2014

 Sitten ehdittiin vielä tällainen rata käydä tekemässä kooikkereitten kanssa. Välistävetoja sekä irtoamista tarvitttiin tällä radalla.
 Tällä kertaa sitten Aurinko loisti ja Siriusta joutui opastamaan enemmänkin. Siriuksen ongelmana on se, ettei se yksinkertaisesti irtoa kovinkaan kauas. Ainoastaan A-esteelle ja puomille Sirius lähtee hieman kauempaakin ohjattuna, vaikka se osaa esteet ja tuntee ne nimeltä. Putkelle 13 jouduin suurinpiirtein saattamaan Siriuksen, ennenkuin se meni putkeen. Mikäli jäin liian kauas sivusuunnassa tai olin liian paljon Siriusta edellä, se lähti tekemään keppejä. (Syynä siihen ehkä viimeaikainen runsas palkkaus kepeiltä, koska olemme harjoitelleet eri keppikulmia...) Muutoin Sirius teki hyvää työtä, palkkasin sitä irtoamisesta jättämällä lelun tai namin eri esteiden taakse, ja ohjaamalla itse kauempaa. Erikseen otettiin vielä keppikulmia (jälleen!) sekä puomi ja A-esteen kontakteja.
 Aurinkoisen kanssa pitäisi treenata haltuunottoa enemmän, välistävedot menivät yllättävän hyvin mutta kaaret jäivät todella laajoiksi - varsinkin kun medikoiran pitäisi pystyä kääntymään pienemmällekin kuin 3metrin kaarella. Sen sijaan Aurinko irtosi hienosti ja kuunteli ohjausta hyvin - ainoa ongelma oli aluksi esteet 7.-8., koska 7.hypyn jälkeen on suora näkymä uudelle hypylle (18.). Syynä siihen, miksi Aurinko teki esteen 18. eikä 8., oli se että minä huusin "hyppy" ja käännyin vasta sitten kohti 8.estettä - ja tein tämän virheen vielä pari kertaa, ennenkuin tajusin miten koiraa oikeasti ohjattiinkaan.
 Keppien aloitukseen olen Aurin kanssa erityisen tyytyväinen, Aurinko haki oikean aloitusvälin vaikka minä olin parin metrin päässä ja myös hankalammista keppikulmista! Kontakteja treenattiin myös Aurin kanssa, sillä on välillä ollut inhottava tapa tehdä juoksukontakteja, erityisesti silloin kun vauhti on kova ja treenaan sen kanssa rataa kisanomaisesti.
 Otin radan aluksi kahdessa osassa ja sitten vielä niin, että palkkasin jokaisen kontaktisuorituksen sekä keppien jälkeen. Kunhan Aurinko pääsee juoksu-/mahdollisesta mammalomaltaan, aloitetaan pikkuakan kanssa agilityssa haltuunottotreenit.
 

 Seuraavien viikkojen ajan minulla ei ole kotona kuin yksi kooikerhondje, mikä tekee elämästä tyhjempää. Punavalkoisia huiskuhäntiä kun pitää olla vähintään kaksi - yksi kumpaankin kainaloon. Eikä useampikaan tiukkaa tee, ovat ne niin ihania etten pois vaihtaisi.

"Onko meidän vuoro kohta, onhan se ihan kohta, onhan?"

<3

Neiti Punapöksy ja Herra Hännystelijä.

Taas toipilasaikaa

 Kohta menee hermot.

Africa aloitti erään aamun kakomalla. Ensimmäinen ajatus on kennelyskä, jota on liikkeellä todella paljon. Tarkastin kuitenkin whippetin kurkun ensimmäisenä, katsoin ja kokeilen sekä sisältä että ulkoa, mutta mitään en löytänyt. Ja koira jatkoi kakomista, ihan kuin jotain kuivaa olisi tarttunut sen kurkkuun.
 Päivä menee koiraa seuratessa, välissä se kakoo (yskäisee) ja sitten se on taas pitkiä aikoja hiljaa. Innostan Africaa, leikitän sitä, ja taas yskintä alkaa. Tässä vaiheessa päällimmäinen ajatukseni on kennelyskä. Kuumetta whippetillä ei ole, eikä sen Sieppaan kooikkerit kainaloon ja lähden eläinlääkäri Aholle hakemaan niille rokotuksia (jotka olivat muutenkin menossa vanhaksi). Se tästä nyt vielä puuttuisi, että Aurinko saisi kennelyskän - silloinhan astutus jäisi automaattisesti pois laskuista. Sairasta koiraa ei pennuteta.
 Eläinlääkäri rokottaa koirat, kyselee African oireista ja antaa mukaan antibiootti- sekä kipulääkereseptin varmuuden vuoksi. Eristää ei tarvitse sen kummemmin ainakaan vielä, koska oireet ovat epämääräiset. Lepoa kuitenkin Africalle määrätään varmuuden vuoksi, pelkkiä lyhytitä "mummokävelyitä" ulkona ja sisällä riehuminen estettävä. Mikäli kyseessä olisi kennelyskä, lepo on ensijainen hoito-ohje. Yskän ei haluta painuvan keuhkoihin asti ja muuttuvan keuhkokuumeeksi.
 Kuitenkin Africa lopettaa yskimisen yhden päivän jälkeen, eikä aloita sitä uudestaan vaikka sitä leikittäisi/innostaisi sisällä. Kakominen ei myöskään ala, vaikka whippettin henkitorvea kokeilisi.
 Pasi sanoo, että viime keväänä Africalla oli sama ongelma, aloitti myös reverse sneezingin ja silmät rähmivät paljon. Tuolloin eläinlääkäri diagnosoi Africalla jonkinasteisen allergian siite- ja/tai katupölylle. Olisiko nytkin ollut samaa, koska yskäoireet loppuivat yhdessä päivässä? Kakomista edeltävänä päivänä kävimme tunnin lenkin ja lisäksi siivosimme koko asunnon, eli pöly ja muut mahdolliset hiukkaset varmasti pöllysivät huushollissa.
 Otetaan kuitenkin varman päälle, eikä Africaa siis käytetä lenkillä tai muutoinkaan rasiteta pariin viikkoon. Siriuksella ja Aurinkoisella ei ole ollut minkäänlaisia oireita.

 Tänä aamuna sitten löysin kirkasta verta lattialta ja sohvasta - sen verran paljon ettei kyseessä voinut olla Aurin juoksut. Ensimmäisenä kuitenkin tarkistan Aurin, se ei juokse eikä siinä ole haavoja. Siriuksesta tarkistan ensimmäisenä ensinahan ja siittimen, ei löydy mitään. Mutta käteni on veressä - hännän talipatti on auennut taas. Siitä tulee kirkasta verta sekä talia puristamalla. Puhdistan sen huolellisesti, tyhjennän talista mitä vain hellästi puristamalla pois saan ja laitan hunajavoidetta.
 Onneksi meillä African ab-resepti, jonka haen huomenna Siriukselle. Lisäsi jatkan haavan puhdistamista 2-3 kertaa päivässä ja pidän haavan avoimena - tarkoituksena on saada paraneminen alkamaan sisältäpäin niin, että onkalo umpeutuisi.
 Sirius on muutoin pirteä ja kuumeeton, häntä ei ole kipeä eikä näytä hirveästi kiinnostavan.

 En vaan millään jaksaisi tällaista enää. Olen ihan järkyttävän stressaantunut, väsynyt ja suorastaan vittuuntunut. En väitä etteikö muiden koirille koskaan sattuisi mitään, eikä minun koirillani sentään ole kyse mistään kuolemanvakavasta asiasta.
 Meillä vain viimeinen vuosi (melkein kaksi) on ollut täynnä jos jonkinlaista sairautta, joilla ei ole mitään tekemistä perinnöllisyyden tai edes minun huolimattomuuteni kanssa!
 Itkettää mutta ei se mitään auta. Olen vain todella turhautunut.

 Treenaamista ei kuitenkaan Siriuksen häntäpatti estä, se on tässä posiitivinen asia. Seuraavassa blogikirjoituksessa jos jaksaisin sitten kertoa treeneistä ja laittaa ratapiirrosta sekä muuta mukavaa.
 Nyt ei huvita, kun ei ole mukavaa. 

Auri-mato ja sumeasti heiluva häntä

Häntätoipilas, joka ei tajua olevansa toipilas.

Akspakspukspoks

 Otsikosta päätellen aivan oikein: agilitya. Ja edelleen pelkkää treenausta, koska Sirius on dopingissa heinäkuun loppuun ja Aurinkoista en ole uskaltautunut mihinkään ilmoittamaan. Tähän voin laittaa hyvillä mieli syyksi sen, että pikkuakalla voi alkaa juoksut milloin vain.
 Oikeana syynä on myös se, ettei opiskelijalla ole rahaa. Sekä se että kisaaminen pelottaa minua. Joka kerta, kun avaan kisailmon, alan voimaan fyysisesti pahoin; minua huimaa, oksettaa, kurkussa tuntuu pala ja sydän alkaa jyskyttää. Näyttelyilmoittautumisia tämä ei koske, koska niissä tuomarilla on paljon merkitystä, eikä niinkään sillä miten hyvin ja paljon olen jotakin koirieni kanssa.
 Kerran olen jopa saanut paniikkikohtauksen, kun olen yrittänyt ilmoittaa koiraani (muistaakseni Siriusta tokoon) kisoihin. Että näin hyvällä pohjalla on minun hermorakenteeni.

 Agilitya joka tapauksessa. Näitä videoita katsoessani voisin huomauttaa itselleni, että A) anna estekäskyt ajoissa, B) liiku itse ja edes pois koiran linjalta, ja C) anna käskyt aina samalla tavalla. Vaikka minulla olisi huonompi päivä, ei tarvitse äristä.
 Välillä tuntuu että jumitun paikoilleni koirieni kanssa, etten etene niiden kanssa mihinkään edes treeneissä. Että minä en osaa kehittyä ja kehittää koiriani. Toisaalta, olen ihan itse opettanut Aurinkoiselle agilityn alkeet ja jatkot ja muut. En sano, että Auri on täydellinen agilitykoira tai että se osaa kaiken täydellisesti. Mutta se osaa kaiken ihan hyvin, ottaen huomioon etten ole käynyt valmentajilla enkä koulutusohjaajilla sen kanssa koskaan (koska edelleenkään ei ole sitä rahaa).
 Yritän muistaa kaikki ne ohjeet, mitkä olen saanut Siriuksen kanssa minua paremmilta/menestyneemmiltä agilityohjaajilta, katson läpi muiden treenivideoita (erityisesti niitä, jotka on kuvattu koulutuksessa/valmennuksessa), ja yritän oppia kaiken mahdollisen mitä katsomalla voi oppia. Odotan sitä päivää, että minun ei tarvitse laskea jokaista euroa, ettei loppukuuksi jää vuokran ja laskujen jälkeen 2€ per päivä käytettäväksi, vaan että sitä jäisi vähän enemmän.

 Ehkä tämän osalta vuodatus oli nyt tässä.
 Tiistaina tein kooikkereiden kanssa saman radan takaperin, hauskaa treeniä se oli niinkin päin. Torstaina Pasi tuli pyynnöstä kuvaamaan radasuoritukset, linkeistä jälleen pääsee näkemään agilityvideot, molempien koirien kanssa tein radan kahdessa osassa.

Sirius agiliitää 6. maaliskuuta
Aurinko agiliitää 6. maaliskuuta

  Kontaktitreeniä kaipaavat myös kooikkerit: Siriukselle vähän vauhtia alastuloon, Aurille taas varmistus siihen että todellakin pysähtyy kontaktille, eikä liu'u siitä pois (niinkuin videossa puomilla).
 Siriuksen kanssa kokeillaan lelupalkkaa. Jätän lelun kontaktin alapäähän, ja naksautan kun Sirius on oikeassa kohdassa 2on-2off, jonka jälkeen vapautus lelulle. Täytyy kokeilla jos se auttaisi ongelmaan. Ideoita otetaan vastaan!
 Kosketusalustaa en Aurille viitsisi välttämättä ottaa käyttöön, koska sitten se pitäisi häivyttää jotenkin. Eli varmaan naksuttimella mennään, nami sitten joko valmiiksi maahan tai niin, että minä käyn sen antamassa.
 Valitettavasti pikkuakka palkkautuu esteiden suorittamisestakin, on nimittäin tehnyt useammin kuin kerran sen, että lähtee vain juoksemaan radalla ja suorittaa esteitä ihan ikiomassa järjestyksessään, eikä reagoi ohjaukseen mitenkään. Siinä vaiheessa otan Aurin kiinni, palkkaan luoksetulosta (mikäli tulee kutsusta luokse) ja laitan häkkiin. Treenit jatkuvat sitten Siriuksen vuoron jälkeen, jolloin yleensä myös ollaan paremmin kuulolla.

 Minun täytyisi varmaan laittaa itselleni post-it-lappu otsaan, että muistaisin miten kooikkereitteni kanssa treenataan. Molemmat kaipaavat alkuun jotain pientä treeniä, vaikka keppi- tai kontaktitekniikkaa tai helppoa hyppy-putkirallattelua, jossa palkka tulee nopeasti.
 Eli siis sekä Aurinko että Sirius kaipaavat sytyttelyä niin kropalleen kuin mielelleen. Tähän kelpaa lyhyt, helppo treeni ja hyvä palkkaus (vetoleikki, pallon heitto, namit). Sen jälkeen molemmat kooikkerit kuuntelevat ja kulkevat paremmin. Täytyy siis alkaa tehdä treeneistä enemmän kisamaisia, sillä erotuksella että treeneissä palkkaan kesken radankin. Vaikka useamminkin kuin kahdesti, voisin siirtyä kolmeen palkkauskertaan ja katsoa, minkälaista tulosta se tuottaa.
 Empiirinen tutkimus siis tiedossa!

 Lisäksi Africalta poistettiin tikit torstaina, haava on parantunut hyvin eikä sen suurempia jatkotoimenpiteitä enää tarvita. Parina päivänä vatsaa piti vielä suihkutella, että ruvet ja lika lähtivät irti. Nyt sitten pitäisi aloittaa taas lenkkeily rimppakintun kanssa, että se saisi lihaksensa  takaisin. Eri asia, haluaako se lähteä tuollaiseen koleaan, märkään ja loskaiseen kevätsäähän.
 Africa pörhistää onnettoman karvansa, vetää korvat luimuun, hännän takajalkojen väliin, köyristää selkänsä ja tärisee. Tämä tapahtuu myös silloin, kun ulkona on +15'c mutta tuulee tai tihkuttaa vettä. Kamalaa on se.

 Aurista kevät on parasta ikinä (ja kesä ja syksy ja talvi)! Se juoksee kurassa ja lätäköissä, pyörii jäljellä olevassa upottavassa lumessa, löytää aarteita sulavan lumen alta (keppejä, multaa, ruohoa, raatoja, roskia...) ja haluaa ehdottomasti kantaa niitä suussaan lenkillä, mieluiten ihan kotiin asti. Aurista parhautta olisi vielä se, että minä suostuisin heittelemään niitä sille. Justiinsa joo.
 Siriuksesta parasta keväässä on haistella ja maistella kaikkea - sekä tietysti merkkailla kaikkea. Puut, heinät, ruohonkorret, oksat, raadot, roskat, kivet, lumikokkareet... Sirius on oikea connaisseur mitä tulee eri hajuihin ja makuihin: ensin Sirius vähän haistelee, sitten se nuolaisee pari kertaa, maiskuttelee (niin että leuka väpättää), haistaa vähän uudestaan ja merkkaa komeasti. Magnifique!

 Tätä on meidän alkukevät. Toivottavasti jotain mukavaa tapahtuu loppukeväästä. Tai vaikka vähän aikaisemminkin. Tai vaikka aina!

Monsieur Sirius et le nez.

Mademoiselle Aurinko et le nez.

Loppuviikko Pohjois-Karjalassa.

Viikonloppu Etelä-Savossa.

Agilitya vol. 72.3

 Agilitya jälleen. Eipä hirveästi muuta. Pari kertaa olen treenannut sekä Aurinkoisen että Siriuksen kanssa perusasentoon tuloa niin minun takaani kiertäen kuin oikealle puolelle ahterin heittäen. Sirius osaa hommat jo hyvin, Aurinko kaipaa vielä käsivetoa avuksi. Myös eteenistumista on treenattu hyvin tuloksin, tästä jatketaan kunhan taas ehditään. Pienillä askelilla edetään rallytokon suhteen, kiire ei ole.
 Hieroin myös kooikkerit viikonloppuna, molemmilta löytyi lihasjumit selästä sekä reisistä. Liukkailla teillä lenkkeily on varmasti osasyynä, mutta parempi on liikuttaa koiria näilläkin säillä kuin olla liikuttamatta.
 Lisäksi ajattelin aloittaa juoksemisen koirien kanssa, kunhan kevät tulee. En ole koskaan aikaisemmin juossut enkä oikein edes välittänyt koko lajista, mutta nyt ajattelin kokeilla - pidempäänkin kuin vain pari viikkoa. Sillä todennäköisesti saisin koirillekin lisää lihaksia ja paremman kunnon - minusta puhumattakaan. Canicross -kisoihin sitten ensi syksynä ;)

 Agilityssa sain jälleen Pasin kuvaamaan meidän ratamme. HUOM! Ladatuilla videoilla ovat siis onnistuneet suoritukset, ei niitä joissa koira lukitsee väkisin väärän esteen vaikka kuinka ohjaisi ja huutaisi (Aurinko) tai alkaa hidastelemaan jo kontaktiesteen ja tarjoaa konktaktikosketusta metriä ennen konktaktia (Sirius). Ei meilläkään aina mene hienosti, vaikka siltä saattaa näyttää. Julkaisen kuitenkin ne onnistuneimmat treenisuoritukset, koska niistä voi joku ottaa mallia. Ja myönnetään, myös minulle tulee parempi fiilis kun netissä on videonpätkiä minusta ja koiristani, jossa oikeastikin vähän osataan jotakin!

Videot ovat siis torstailta (27.2.), sitä edeltävänä tiistaina teimme saman radan eri estejärjestyksessä. Tiistain rata oli minusta vaikeampi, siinä oli paljon esteiden kiertoja ja pitkiä vientejä - ehkä 2-3 luokan tasoa. Viikon toisella treenikerralla päästän yleensä koirani helpommalla, että saan niille onnistumisen tunteita sekä vauhtia (lähinnä Siriukselle, Aurinko ei sitä välttämättä lisää kaipaa). Videolla olevat radat ovat siis ehkä 1-2-luokan tasoa.

Siriuksen agility 27.2.
Aurinkoisen agility 27.2.

 African leikkaushaava on parantunut hyvin, parin päivän päästä tikit voidaan jo poistaa. Saa nähdä saammeko aikaa eläinlääkärille vai tyydynkö poistamaan tikit itse sairaanhoitajasiskoni avustamana. Eipä olisi ensimmäinen kerta kun poistan eläimeltä tikkejä, saa nähdä tuleeko vielä sekin päivä eteen kun pääsen laittamaan tikkejä eläimeen.
 Urahaaveet uusiksi, tai ainakin aivan toiseen suuntaan. Opettajuus on mukavaa, mutta en ole varma haluanko tehdä sitä seuraavat 40 vuotta. Klinikkaeläintenhoitajan tutkinto alkaa vuosi vuodelta huokuttaa enemmän, toisaalta nykyisin monella on kaksi tai usempia tutkintoja, joten tuskinpa olisi mikään ihme jos parin opettajavuoden jälkeen päätänkin lähteä kuluttamaan koulunpenkkiä ja luen itseni eläinlääkärin assistentiksi.

 Muutoin elämä on tällä hetkellä jälleen koiran takaliston tarkkailua - eli Aurinkoisen juoksuja odotetaan kuin kuuta nousevaa. Minua vain ahdistaa. Taas. Että jos Auri ei tulekaan kantavaksi ja jos jokin menee vikaan odotusajassa/synnytyksessä/pennuissa/Aurissa... Maalailen taas kauhukuvia seinille, mutta onko se mikään ihme kaikkien näiden tapaturmien ja epäonnistumisien jälkeen?

 Onneksi sentään nuo koirat elävät hetkessä, eivätkä näytä kantavan huolta huomisesta (tai eilisestä). Pitää itsekin ottaa mallia noista karvakorvista ja nauttia hetkestä. Nytkin Aurinko halusi hypätä syliini ja painaa päänsä kaulaani vasten (Sirius arvostaa tällä hetkellä Pasin ruoanlaittoa minua enemmän). Onni voi olla näinkin pieni asia kuin sylissä istuva spanieli.

Poski poskea vasten <3

Leikkauspöydällä: myöskin kuuntelua ja peilailua

 Aloitetaan sillä, että Africa on nyt steriloitu. Tähän päädyttiin Pasin kanssa yhteistuumin, ei kaikkia koiria ole tarkoitettu jalostukseen eikä niitä siihen tarvitsekaan käyttää. Africa vietiin torstaina Ahon klinikalle, jonne se jäi muutamaksi tunniksi Aho-sedän hyppysiin.
 Tuloksena siis kohduton ja munasarjaton rimppakinttu. Kohtu oli puhdas (minä epäilin alkavaa kohtutulehdusta, koska Africa haiskahti kummalliselle sekä sen emättimestä tuli jotakin eritettä), eläinlääkäri Aho oli innoissaan siitä, kuinka helppoa oli ollut leikata noin rasvaton koira! Kyllä, totuuden nimissähän on sanottava, että Africa on liian hoikka jopa vinttikoiraksi.
 Lupasin Aholle laihduttaa Aurinkoisen samoihin mittoihin siinä vaiheessa, kun Aurin sterilisaatio on ajankohtainen.
 Myöskin African silmät peilattiin puhtaiksi, samoin sydän oli sivuäänetön ja muutoinkin moitteeton. Valitettavasti African ensimmäinen yö leikkauksen jälkeen meni itkiessä opiaattijohdannaiskrapulaan, Pasi pääsi valvomaan, kun minä laitoin korvatulpat korviin ja painuin unten maille. Nyt on whippetti ollut kipulääke- ja antibioottikuurilla, myöskin lenkkeily, hyppiminen sekä riehuminen ovat kiellettyjen asioiden listalla vielä viikon verran. Africa ei onneksi kauheasti siitä välitä, koska A) Africa inhoaa talvea/kylmää/märkää, joten se nukkuu enemmän kuin tyytyväisenä huovan alla kooikkerien lähtiessä talvitakeissaan tai kurahaalareissaan lenkille. Ja B) kipulääke selvästi väsyttää tuota koiraa. Joten siinä mielessä rimppakinttu on helppo toipilas.

 Olen myös kuunnellut ja peilaillut itseäni näiden koira-asioiden suhteen. Minua ahdistaa Sirius ja eturauhanen, se että se voi uusia jolloin en todennäköisesti enää ota uutta hormoonikuuria, vaan leikkautan koko koiran. Olen siis suorastaan hysteerinen aika ajoin tämän asian suhteen. Haluaisin kuitenkin saada Siriukselta vielä yhden pentueen maailmaan, Aurinkoisen tai jonkun muun mukavan nartun kanssa - sillä ei ole niin väliä.
 Aurinkoisen kanssa pelkään sitten sitä, että se ei tule taaskaan kantavaksi. Auri on siis tarkoitus astuttaa seuraavasta juoksusta (jonka pitäisi alkaa maalis-huhtikuussa), uros on valittu ja koirat tutkittu.  Kuitenkin takaraivossa jyskyttää ajatus siitä, että Auri ei saakaan pentuja.
 Ei auta sekään, että edellisellä astutuskerralla alkuperäinen uros oli (ja on edelleen) steriili, ja Sirius vahinkoastui Aurinkoisen vasta 17.-18. juoksupäivä, jolloin tärpit ja ovulaatio olivat varmasti menneet jo ohi. Aurinkoinen on vaan sellainen pieni narttu, että sille kelpaa uros juoksupäivinä 7.-20. Että on ihanaa.

 Agilityssa ehdin viime viikolla käymään ainoastaan kerran, valitettavasti opiskelu häiritsee aivan liikaa vapaa-aikaa. Minulla on menossa itsenäisiä kursseja sekä kirjatenttejä, joihin menee enemmän aikaa kuin luennoilla istumiseen. Toisaalta, eipähän tarvitse herätä ja lähteä pyöräilemään kahdeksalta alkavalle luennoilla, vaan saa nukkua (melko) rauhassa pidempään. Jotain hyvää siinäkin.
 Agilityssa oli kuitenkin tällainen pyöritys, Sirius oli jälleen hieman tahmea aluksi ja nyt alan epäillä, että vika on enemmänkin minussa kuin koirassa, koska muiden kanssa Sirius toimii paljon paremmin (=nopeammin). Todennäköisesti Sirius yhdistää eturauhasesta johtuneen kipuilun ja pahan olon minuun, joten minun kanssani ei ole kivaa tehdä asioita. Pitää ryhdistäytyä ja alkaa taas palkata Siriusta huomattavasti useammin sekä runsaammin treeneissä. Mitä minä siinä menetän, jos koira toimii sillä tavalla paremmin ja meillä molemmilla on hauskempaa?
 Aurinko yllätti minut tällä radalla toimivuudellaan. Se kuunteli, teki oikein, kääntyi hienosti ja oli asenteella mukana. Ihana pikkuakka! Tosin tällä radalla ei ollut meitä hidastavia keppejä eikä keinua, mutta ei anneta sen asian häiritä. Mukavat treenit kuitenkin saatiin aikaiseksi, kontakteja pääsin jälleen naksuttelemaan molempien koirien kanssa.
 Sirius pysähtyy hienosti käskyn kuulleessaan, eikä juurikaan juokse tai hyppää kontakteista yli/läpi (*koputtaa puuta*), mutta se tarvitsee käskyn. Aurinko taas osaa itse tarjota oikeaa toimintaa jopa ilman käskyä, mutta toisinaan juoksee kontakteista läpi. Tarkoituksena on kuitenkin 2on-2off -kontaktit, ei juoksukontaktit (vaikka ne ovatkin hienot oikein opetettuna ja tehtynä, mutta minä tyydyn helpompaan malliin).

Rata 18.02.2014

 Viime viikko meni vähän ohi myös sen takia, että minulla oli koko lauantaipäivän kipeä olo. Kuumetta ei ollut, eikä kurkkukaan ollut kipeä mutta jokin vaivasi selvästi. Tarkoitus oli treenata jotakin lauantaina koirien kanssa, mutta se sitten jäi.
 Sunnuntaina selvisi syy huonoon oloon: migreenikohtaus. Elämäni pahin tähän mennessä. Mikään ruoka, neste tai lääkkeet eivät pysyneet sisällä muutamaa minuuttia pidempään, toinen silmä tuntui pullahtavan ulos kuopastaan ja toispuoleinen pääkipu oli jotakin sanoinkuvaamatonta. Sunnuntai-ilta meni päivystyksessä, josta saadut suonensisäiset lääkkeet onneksi auttoivat parissa tunnissa sen verran, että kykenin nukahtamaan. Nyt parin päivän jälkeen olo alkaa olla normaali, tosin kaikki pää- ja niska-alueen lihakset ovat aivan jäykkinä.
 Todennäköisesti stressi ja siitä johtuneet huonosti nukutut yöt laukaisivat migreenikohtauksen. Edellisestä olikin jo aikaa...

 Loppuun positiivisena uutisena vielä se, että saimme Hollannista postia. Maricosan's Pax Orion: ENM-free, does not carry the mutation! Muskettikoiran Xenia: vWd- and EMN-free, does not carry the mutation! Hurraa, minun (edes siltä osin) terveet koirani. Vähän hymyn aihetta tähänkin kuukauteen.

2x agility + 3 koiraa

 Maanantaina hieroin kooikkerit jälleen: Siriukselta löytyi kireyttä sekä lavoista että etureisistä, Aurinkoiselta taas lantion seudulta ja takareisistä. Siriuksella etureisien kireys johtuu todennäköisesti eturauhasvaivasta, jonka takia Sirius on todennäköisesti kävellyt hieman köyryssä, koska suurentunut eturauhanen on varmasti painanut virtsarakkoa sekä tuntunut inhottavalta.
 Aurilla takareidet sekä lantio menevät kireiksi luultavasti ihan vain agilityn sekä muun liikunnan takia. Aurin juokseminen on ulkonakin jotenkin repivää, se tekee äkkipysähdyksiä ja -käännöksiä täydestä vauhdista, liukuu jäällä pitkiäkin matkoja ja säntäilee ympäriinsä onnesta soikeana. Miten voisin kieltää Aurinkoiselta irtiulkoilun, kun se sitä niin rakastaa?
 Kuitenkin koiralle on luultavasti parempi saada juosta irti kuten itse tahtoo, kuin ulkoilla aina hihnassa omistajan vauhtia. Varsinkin isot koirat joutuvat usein peitsaamaan (samanpuolen jalat liikkuvat samaan suuntaan samaan tahtiin) lenkkeillessään hihnassa, koska omistaja liikkuu liian hitaasti siihen nähden että koira voisi ravata. Erityisesti koirat joilla on lihaskireyttä tai vajaat kulmaukset liikkuvat hitaassa vauhdissa peitsaten ravaamisen sijaan.

 Sitten itse otsikkoon eli agilityyn! Kävin sekä tiistaina että torstaina itsenäisesti treenaamassa kolmen koiran kanssa. Tiistaisin minulla on pienryhmävuoro, mutta tänä tiistaina se jäi väliin omien syntymäpäiväjuhlieni takia - 30v. lähestyy uhkaava vauhtia! Onneksi ehdin päivällä käymään agiliitelemässä sekä lenkkeilemässä, olivat koiratkin sitten rauhallisia loppuillan :)

 Tiistaina treenailin lähinnä tekniikkaa kaikkien kanssa, kooikkerit pääsivät hiomaan keppejä sekä keppikulmia, myös kontakteja treenattiin kentällä olevilla puomilla ja A-esteellä. Naksutin on tällaisessa niin kätevä! Saan palkattua koiran juuri oikealla hetkellä oikeasta asiasta (kun vain olen tarpeeksi nopea), vaikka olisin kaukana koirasta. Nerokas oli se, joka keksi naksuttimen ja vielä antoi sen koiraharrastajille.
 Harjoittelin myös lähtöjä kooikkereiden kanssa: millä puolella kannattaa milloinkin olla, menenkö koirasta edelle, lähdenkö yhtäaikaa liikkeelle, kutsunko koiraa itse seisoessani paikoillaan... Näitä pitäisi harjoitella useamminkin, ettei koira hämmenny muuttuvista lähtötilanteista. Radalla kuitenkin suurin osa koirista on sellaisilla kierroksilla, etteivät ne siinä välttämättä ehdi ajatella tarkasti ohjaajan kehonkieltä. Lähdössä koira ehtii reagoimaan omistajan kehonkieleen, katseeseen sekä vartalonasentoon eri tavalla kuin rataa suorittaessaan.

 African kanssa muisteltiin, mikä olikaan mutkaputki ja harjoiteltiin puomia ensimmäistä kertaa, jossa pidin Africaa ihan turvallisuussyistä kiinni, ettei saa päähänsä hypätä kesken kaiken alas puomilta. Lisäksi tehtiin helppoja hyppysarjoja. Africa ei irtoa vielä oikein minnekään, eikä se myöskään osaa jostain syystä kauhean hyvin lukea ohjaustani, kun ohjaan sitä vasemmalla kädellä. Mistähän tämä johtuu? Palkkaan sitä molemmista käsistä niin namilla kuin lelullakin, ja olen harjoitellut molemmilta puolilta ohjausta sen kanssa yksittäisillä esteillä.
 Kooikkerit eivät vaikuta välittävän siitä, kummalla kädellä tai kummaltako puolelta niitä ohjaan, mutta olisiko sitten kyseessä joku vinttikoirajuttu? Vinttikoirat kuitenkin poikkeavat muista koiraroduista ja -tyypeistä siltä osin, että ne käyttävät enemmän näköä hyväkseen kuin muut. Ehkä jokin muuttuu ohjauksessani tai kehonkielessäni, jonka Africa huomaa mutta pienet spanielini eivät sitä tajua?
 Valitettavasti African kanssa tiistain treenit loppuivat melko lyhyeen, koska lumet tulivat hallin katolta juuri kun olin African kanssa kentällä tekemässä putkitreeniä lelupalkalla. Africa sai kauhean sätkyn ja yritti päästä ääntä karkuun juoksemalla täysillä hallin seinän viertä. Tämän jälkeen ei treenaamisesta tullut enää mitään, Africa jähmettyi täysin joka kerta nähdessään narulelunsa (jota se normaalisti jahtaa innoissaan), puhumattakaan siitä ettei se suostunut enää menemään ainoaakaan putkeen. Nameja se söi jotenkuten, mutta vilkuili huolestuneena seiniä sekä kattoa vähän väliä. Aurinko ja Sirius eivät välittäneet tuon taivaallista lumien putoamisesta, tosin ne olivatkin häkissä odottamassa omaa vuoroaan.

 Torstaina (eli tänään 13.02.) sain sitten houkuteltua Pasin mukaan agilitytreeneihin kuvaamaan ja auttamaan African putkitreenissä. African kanssa aloitettiin ihan suorista putkista: Pasi piteli toisessa päässä whippetistä kiinni ja minä menin toiseen päähän palkan kanssa. Tätä harjoitusta tehtiin muutama toisto ja suora putki alkoi sujua normaalisti. Jyrkät mutkaputket olivat vielä tänäänkin kauhistus, eikä Africa suostunut menemään niihin ilman avustusta, mutta loiva mutkaputki oli jo ihan OK Africankin mielestä. Lisäksi African kanssa treenattiin puomia uudelleen, tällä kertaa irti ja hienosti sujuu vaikka oli vasta toinen treenikerta.
 Sirius ja Aurinko saivat ohjaustekniikkatreeniä (ja niin sain minäkin!) radan muodossa, johon oli laitettu kaikkiaan 25 estettä. Kuten videoiltakin näkyy, tein radan kahdessa pienemmässä pätkässä. Rimat olivat 35cm korkeudessa, eli alimmalla medikorkeudella.
 Kerrassaan hienot treenit, joskin minun ohjaamisessani on (aina) parantamisen varaa mutta koirat menivät sinne minne pitikin, ja tekivät rataa innolla. Loppuun siis videot tämän päivän agikiidosta.

Africa kiipeää puomille
African treeni
Sirius treenaa
Aurinko treenaa

Hieman helpotusta

 Siriuksen lääkekuurit loppuivat. Viimeiset hormoonipillerit menivät keskiviikkona ja viimeisen antibioottiruiskeen annoin perjantaina. Sirius on pirteämpi, eikä pippelistä ole tullut veristä eritettä enää viikkoon. Edelleen Sirius pissailee ulkona, mutta se vaikuttaa normaalilta uroskoiran merkkailulta, koska pissiä tulee ensimmäisellä pissauskerralla isohko määrä eli rakko nähtävästi tyhjenee kunnolla.
 Tyttöjen pissit siis kiinnostavat ulkona, niitä pitää nuolla ja niiden päälle täytyy päästä merkkaamaan. Myöskin narttujen kosiskelu on ihan samanlaista kuin ennenkin, jotenkin tuntuu että nuo hormoonit eivät juurikaan Siriuksen haluihin vaikuttaneet. Pitää tutkituttaa eturauhanen vielä uudelleen muutaman viikon sisällä, kunhan Africa -whippet menee eläinlääkärin veitsen alle steriloitavaksi.

 Africa tosiaan steriloidaan tämän kevään aikana, ennen seuraavia juoksuja. Ensinnäkin näin vältytään whippetin kohdalla kohtutulehduksista. Africaa ei ole myöskään aikomus käyttää jalostukseen, joten miksi turhaan stressata sitä ja muita meidän laumamme koiria juoksuilla?
 Lisäksi Africa ja Aurinko ottavat aina yhteen, kun Africalla alkaa vuoto. Nähtävästi African hormoonit nousevat korkealle, se haastaa Auria ja yllättäen johtajanarttu ei arvosta keskenkasvuisen whippetin pomotusyrityksiä. Rähinähän siitä syntyy ja Africa on ottanut kerran kulmahampaasta reiän huuleensa. Onneksi tytöt tulevat muuten toimeen keskenään erinomaisesti.
 Toiveissa on myös, että steriloinnin jälkeen Africa alkaisi ottaa kiloja itseensä: se on nimittäin todella hoikka, jopa vinttikoiraksi. Painoa saisi olla ainakin 2-3kg enemmän. Ongelmana on myös se, että Africa on allerginen. Se ei kestä perunaa (oksentaa), hiivaa eikä viljoista ainakaan vehnää. Lisäksi nauta sekä soija isompina määrinä/jatkuvasti syötettynä aiheuttavat iho-oireita, jotka ilmenevät suurimalta osin African vatsanahkassa, johon nousee mätäpäisiä finnejä joita whippet sitten nuolee ja iho menee rikki vereslihalle. Africalla voimakkaimmin allergisoiviin ruokiin reagoi sen vatsa, joka menee ripulille niin hiivasta kuin vehnästäkin. Lisäksi hiiva aiheuttaa Africalle furunkuloosia eli tassutulehdusta: sen varpaanvälit menevät kirkkaanpunaisiksi sekä verestäviksi, lisäksi koira nuolee niitä jatkuvasti ja ne haisevatkin hiivaiselle.
 Jokaisessa koiralaumassa täytyy nähtävästi olla aina yksi allergikko ja meillä se on Africa. Onneksi nuo ruoka-aineet on melko helppo jättää pois koiran ruokavaliosta, olipa sitten kyseessä teollinen kuivaruoka tai barffaus.

Tytöt unilla.

 Rallytokoa ei olla menneellä viikolla treenattu yhtään, pitäisi kyllä ryhdistäytyä ja tehdä edes pari rallytokoliikettä päivässä kooikkereiden kanssa. Ne eivät kuitenkaan montaa sekuntia vaadi, eikä yhteen rallytokoliikkeeseen myöskään tarvita hirveän suurta tilaa - olohuone kelpaa mainiosti.
 Olen vain ahdistunut ja huolehtinut Siriuksesta, eikä aivotoiminta ole oikein riittänyt mihinkään pitkäjännitteiseen. Myöskin opiskeluhommat ovat jääneet taka-alalle, mutta siinä nyt ei ole tapahtunut suurta vahinkoa. Välillä tuntuu, että haluaisin lopettaa koko opiskelun ja siirtyä tekemään jotakin aivan muuta. Voisin ehkä jatkaa opiskeluja myöhemmin jollain aivan toisella alalla, mutta tällä hetkellä koko opiskelu vain tympii. Tuntuu ettei siitä opi mitään, eikä siitä ole mitään hyötyä myöskään tulevassa työssäni. Ehkä se johtuu siitä, että minulla on tällä hetkellä meneillään paljon pedagogisia opintoja, jotka ovat täyttä paskaa. Enemmän oppisin olemalla kouluavustajana tai opetusharjoittelussa. Mutta turha opettajankoulutusohjelmaa on uudistaa, kyllähän se sama toimi 80-luvullakin! ARGH.

 Agilitya kuitenkin ollaan tehty, tiistaina kävin ryhmätreeneissä ja perjantaina tekemässä lyhyet itsenäiset treenit koko lauman kanssa.
 Menin taas etuajassa hallille, että ehdin treenamaan Siriuksenkin kanssa ennen varsinaisia treenejä. Sirius meni minihyppyjä, rimat olivat muistaakseni 25cm. Sirius oli vähän hidas ja haluton tekemään, se varmasti vaistosi minun mielentilani koska edelleen ahdistun Siriuksen eturauhasongelmasta (tiedän, olen toivoton). Koiran takia oli kuitenkin pakko ryhdistäytyä, ja keppien jälkeen palkkasin Siriuksen ylenpalttisesti, vaikka suoritus ei ollut parhaasta päästä. Tein rataa pienissä 4-5 esteen pätkissä, ja Sirius laukkaili mukana.
 Tein sen kanssa radan sivussa ollutta hyppytekniikka korkeammilla hypyillä, ja tuntui että koko koira heräsi eloon. Se haukkui, varasti lähdössä ja riehui ympäriinsä lelunsa kanssa. Hyppytekniikkatreenien jälkeen Sirius teki radan varsin mallikkaasti, tosin puomi-putkierottelussa oli ongelmia aluksi. En taas itse tajunnut erotella äänellä ja ohjauksellani tarpeeksi selkeästi esteitä toisistaan: putkessa käsi alas ja keilataan koira putkeen, kiivetessä käsi ylös ja korkealla äänellä "kii-kii-kii". Se alkoi tepsiä. Hyvä että joskus edes itse tajuan, missä teen virheen.

 Aurinkoisen kanssa trenaattiin treenikavereiden valvovien silmien alla, korjausehdotuksia tuli pariin kohtaan lähinnä minulle, kun ohjasin koirasta katsoen hankalammalta puolelta ja varmistelin välillä liikaa sitä, mihin Aurinko menee ja otin vähän liiankin tiukasti koiraa haltuun.
 Toisella kierroksella tein Aurinkoisen kanssa radan kokonaisuudessaan ja nollana! Aurinko teki hyvää putki-puomierottelua, kun itse muistin ohjata oikein, irtosi hyvin ja malttoi kuunnella. Ainoastaan takaakierrot ovat Aurilla vielä hakusessa, sitä on treenattava lisää itsenäisissä treeneissä. Muuten olin kauhean tyytyväinen pikkuakan agiliitoon, siitä on tullut jo hieno mölliagilitykoira :)

Rata 04.02.2014

 Perjantaina otin mukaan itsenäisiin treenihin koko lauman. Ajatuksena oli treenata keppejä sekä takaakiertoja Aurinkoisen kanssa. Sirius tietysti tekisi samaa treeniä ja Africalle jotakin helppoa muistutteluksi siitä, mitä agility taas olikaan (viimeksi taisin tehdä aksaa African kanssa marraskuussa).
 Keppejä tehtiin joka suunnasta kooikkereiden kanssa, Siriuksen kanssa pystyin myös tekemään kepit-putkierottulua, koska Sirius osaa hakea kepit itsenäisesti kauempaa kuin Aurinko. Auri ei vielä kestä sitä, että olisin kauheasti siitä edellä tai takana sen tehdessä keppejä, sivusuunnassa saan jo liikkua kauemmas. Hyppyihin tehtiin mahdollisimman paljon takaakiertoja, ja myös välistävetoa harjoiteltiin kooikkereiden kanssa. Sirius oli innokkaampi kuin tiistain treeneissä, mikä tietysti ilahdutti.
 African kanssa tehtiin ainoastaan hyppyjä ja putkea, putki tuntui unohtuneen whippetiltä melkein kokonaan ja se tarvitsi paljon kannustusta että suostui sinne menemään. Koko treenin ajan putkeen meno vaati monta käskyä, mutta saatiin lopulta menemään jopa 4 estettä peräkkäin. 

Itsenäinen treeni 07.02.2014

 Ensi viikolla on tarkoituksena käydä pari kertaa treenaamassa agilitya ja toivottavasti saada vähän videomateriaaliakin (mikäli koirat pysyvät kunnossa, minä terveenä ja saan Pasin hallille kuvaamaan). Lisäksi kooikkereiden kanssa harjoitellaan muutamaa rallytokon alokasluokan liikettä, ja yritetään saada alokasluokkaa ylipäätään kisakuntoon syksyyn mennessä. Liityin nimittäin Rallytokoyhdistyksen jäseneksi vihdoin ja viimein!
 Nyt vain toivon, että Aurinko ja Sirius pysyvät erittäin terveinä ja kunnossa, että pääsen molempien kanssa kisaamaan virallisissa tänä vuonna - lajilla ei niin ole väliä. Tärkeintä on hauska yhteistyö.

Tomulassa saa ruokaa ÄMPÄRISTÄ!

Sirius valvoo Pasin töitä.

Pitkä Auri-mato

Salamavalon herättämät.

Surua ja sairastelua - jälleen kerran

 Tammikuun puolivälin tienoilla jouduin lopettamaan pienen harmaan talvikkoni (kääpiöhamsteri) Boon. Sille ehti kertyä ikää kunnioitettavat 2 vuotta ja 3 kuukautta, mikä on pienelle talttahampaalle paljon.
 Nyt Boon pieniä käpälänjälkiä seuraa pikkuruinen kullanruskea roborowski Einstein. Vaikka hamsterit eivät olekaan mitään seuraeläimiä, eikä niiden kanssa oikein voi tehdä mitään, on niissä kuitenkin oma huvinsa - myös koirille, joiden mielestä terraariossa oleva pieni karvapallo on oikein oiva TV (sekä tietysti melko hintava välipala).
 
 Siriuksen häntä parantui hyvin, pieni patti siihen jäi mutta se ei ainakaan ole tulehtunut ja vaikuttaa muutoinkin olevan tyhjä. Mutta. Eräänä aamuna huomasin, että Siriuksen siittimestä tulee verensekaista nestettä. Muutoin Sirius oli oma, reipas itsensä jolle maistui vesi, ruoka ja ulkoilu normaalisti.
 Soitin eläinlääkäriin samantien ja sain ajan iltapäivälle. Internetistä en tällä kertaa alkanut etsimään mitään diagnoosia, koska yleensä ensimmäisenä silmille iskeytyy sana syöpä ja siihen menee sitten mielenrauha. Jotain aavistuksia kuitenkin mahdollisesta vaivasta oli.
 Syy tähän veriseen vuotoon selvisi eläinlääkärissä: suurentunut ja todennäköisesti tulehtunut eturauhanen. Mitään kasvain- tai kystalöydöksiä ei onneksi ollut, mutta suolessa oli paljon ulostemassaa. Kastrointia eläinlääkäri ei ehdottanut, koska muitakin vaihtoehtoja hoitoon on. Sirius sai eläinlääkärissä Tardak -hormonipistoksen, kipulääkettä ja antibioottia sekä määräyksen Levolac -ulostuslääkkeeseen, jotta uloste pehmenisi ja tulisi ulos. Suurentunut eturauhanen on estänyt Siriusta kakkaamasta kunnolla, voi pientä poikaa!
 Kotiin sain antibioottia suoraan neuloissa (olen ollut toisen eläinlääkärin leikkausapulaisena), koska osaan piikittää koiran. Lisäksi Sirius sai Ypozane -nimistä hormonivalmistetta sekä nestemäistä kipulääkettä. Koko kuuri kestää viikon, ja lisäksi on käytävä jälkitarkastuksessa muutaman kuukauden päästä - tai aikaisemmin, mikäli oireet palaavat.
  Kysyin koiran liikuttamisesta eturauhasongelmia aikana, eikä eläinlääkäri (eikä myöskään eläinlääkäriharjoittelija, jonka harjoittelukoirana Sirius pääsi toimimaan) nähnyt estettä minkäänlaiselle liikunnalle, mikäli koira itse vain jaksaa. Siriuksella tosin on selvästi vähän tukala olla, varmasti on pylly ja eturauhanen kipeänä, kun sitä koetteli peräti kaksi eläinlääkäriä ja päälle päätteeksi isketään kauheita hormoneja kroppaan!

 Tardak -hormoni ei ole kemiallinen kastraatio, kuten monet koiraihmiset ainakin keskustelupalstoilla luulevat, vaan se alentaa hedelmällisyyttä ja sukupuoliviettiä hetkellisesti (kesto yleensä 3-4vk). Kemiallisessa kastraatiossa vaikuttava aine on eri kuin Tardak -hormonissa.
 Ypozane on melko uusi hormonaalinen valmiste koirien hyvänlaatuisiin eturauhasvaivoihin, joka estää testosteronin siirtyminen eturauhaseen ja näin ollen auttaa eturauhasta kutistumaan normaaliin kokoonsa. Ypozane voi hieman heikentää uroskoiran sukupuoliviettiä, mutta se ei vaikuta siemennesteen laatuun.

 Lisäksi nyt kun tarkemmin ajattelen, Siriuksella oli eturauhasongelmaan liittyviä oireita jo joulukuussa: se pissaili useasti isohkoja määriä (mutta vain ulos), kakkaaminen oli hankalampaa (teki useita pieniä kakkoja yhdellä lenkillä) ja pippelistä tuli kummallista vaalea töhkää (joka tosin oli hajutonta ja saattoi olla siemennestettä, koska Africalla oli joulukuussa juoksut). Myös takapää vaikutti Siriuksella normaalia jäykemmältä, yleensähän Sirius on edestä enemmän jumissa kuin takaa (murtuneen etujalan takia), mutta parilla viimeisemmällä kotihierontakerralla olen huomannut, että takapää on kireänä. Selvisipä syy näihinkin muutoksiin, ja ensi kerralla olen jo paljon viisampi tämän asian suhteen.

Siriuksen lääkearsenaali.

Hieman tokkurainen toipilas.

 Tasan ei tunnu menevän onnenlahjat eivätkä mitkään muutkaan asiat. Tuntuu pahalta lukea muiden onnistumisista, terveydestä ja menestyksestä koiriensa kanssa, kun itsellä tuntuu olevan koko ajan jompikumpi kooikkereista sairaslomalla.
 Välillä tuntuu, että olisi helpompi hyväksyä perinnölliset sairaudet, eikä aina vain tällaista huonoa onnea tai tapaturmia - joihin en voi vaikuttaa yhtään mitenkään!
 Yritän olla iloinen muiden puolesta ja muiden menestyksestä, mutta välillä se on ihan helvetin vaikeaa. Pitää vain purra hammasta, ei tässä ahdistuminen ja masentuminen auta.
 Jos vaikka meillekin Aurinkoisen ja Siriuksen kanssa tapahtuisi jotain aivan ihanaa tänä vuonna - ihan vaihtelun vuoksi.

Tänään kuitenkin olin hurja ja menin tekemään agilitya hallille saadakseni jotakin muuta ajateltavaa. Otin mukaan molemmat kooikkerit, koska tällä hetkellä minusta tuntuu pahalta olla erossa Siriuksesta. Tiedän, olen vähän liian tunteellinen noiden koohottimieni kanssa...
 Aurinko teki järkyttävällä innolla ja vauhdilla lyhyen radan kolmesti, jonka päälle treenattiin vielä kaikki kontaktit erikseen muutaman kerran ja otettiin keppitreeni molemmilta puolilta sekä molemmista suunnista ohjattuna. Syntymäpäivälahjaksi saatu lötkö-leijona on tällä hetkellä maailman-paras-lelu-laik-evör!
 Sirius ulvoi häkissä ja halusi tekemään, joten en voinut kieltää Titiuulta pientä treeniä. Hypyistä otin rimat kokonaan pois ja kontaktiesteet tehtiin erillisinä Siriuksen omalla vauhdilla. Radalla Sirius tuntui katsovan minua jotenkin kummissaan, kun minä hiimailin ja hölkkäisin ja ohjasin kauhean pehmeällä äänellä. Otin vielä toisen kierroksen tavallisella käskytykselläni ja lisäsin vauhtia, jolloin Siriuskin innostui ja juoksi ihan hyvää vauhtia ollakseen "sairaslomalainen". Narulelu sai huuditusta ja kuoli ihan varmasti Siriuksen käsittelyn jälkeen. Voi sitä riemua, minkä lyhyt ja helppokin treeni toipilaskoiran kanssa voi omistajassa saada aikaan!

Pikkurata 30.01.2014

 Toivon että seuraavassa blogitekstissä minulla on jotain iloisempaa kerrottavaa. Esimerkiksi se, että Sirius alkaa parantua ja treenit sujuvat kooikkereiden kanssa niin agilityn kuin rallytokonkin suhteen.
 Pitäkää peukkuja, koko lukijakunta!

Etelä-Savon tammikuu.

Pohjois-Karjalan tammikuu - ulkoilu sentään maittaa toipilaallekin!

Koiranjalostus osa 3 - luonnetestikäsitteitä

Kooikerhondjepiireissä on puhuttu viime aikoina melko paljon luonteista ja luonneominaisuuksista. Olen kuitenkin huomannut yleisestikin koirapiireissä, että luonnekäsitteisiin liittyy monenlaisia mielikuvia: yhdelle terävä tarkoittaa aggressiivista, toiselle taas reagoivaa. Kova koira taas voi tarkoittaa jollekin toisille koirille ärhentelevää, dominoivaa koiraa, kun taas toimintakyky voidaan nähdä halukkuutena tehdä agilitya.

 Päätin koota tätä ajatellen luonnetestikäsitteet ja niihin liittyvät kuvaukset. Miksi? Siksi, että koiria on luonnetestattu vuodesta 1947 (Suomessa vuodesta 1968) ja luonnetestissä käytetyt luonnetta kuvaavat käsitteet ovat vakioituneet. Niistä on tehty melko tarkat kuvaukset, joka osaltaan helpottaa koiran luonteen tulkitsemista ja sitä, että muut ymmärtävät mitä tarkoitetaan, kun jonkin koiran kerrotaan olevan "hieman pehmeä, hyvä toimintakyvyltään, vilkas ja terävä".
 En tarkoita, että luonnetesti olisi ainoa tai oikea testi kertomaan, millainen on testatun koiran luonne. Testitulokseen vaikuttaa kuitenkin testipaikka ja -aika, testaajat, koiran oma mieliala ja viretila, koiran ohjaajan mieliala ja viretila sekä kymmenen muuta muuttujaa.

 Nämä ovat kuitenkin minun mielestäni hyviä ja toimivia luonnetermejä, joita voi sujuvasti käyttää kertoessaan omasta koirastaan (olettaen, että kuulijakin ymmärtää mitä nämä termit tarkoittavat). Koirasta saa niin koti-, harrastus- kuin jalostuskoiranakin kattavamman kuvan, kun on tutustunut Suomessa melko yleisesti käytettyihin koirien luonnetta kuvaaviin käsitteisiin. Kuten jo yllä mainitsikin, "hieman pehmeä, hyvä toimintakyvyltään, vilkas ja terävä" kertoo ainakin minulle koirasta paljon enemmän, kuin "tosi kiva koira, tykkää lapsista ja puruluista".

Toimintakyky

 Toimintakykyä voisi kuvailla koiran rohkeutena toimia oudoissa ja pelottavissa tilanteissa. Toimintakykyinen koira voi paeta tai puolustautua, toimintakyvytön koira taas jähmettyy eikä kykene suoriutumaan pelottavasta tilanteesta yksin - tai edes omistajan tukemana.
Jotkut voivat nähdä tämän myös koiran itsenäisyytenä, mutta itsenäinen koira on muista (ohjaajastaankin) riippumaton koira ja sillä ei juurikaan ole palvelu- eikä varsinkaan miellyttämisenhalua, toki tässäkin asiassa koira-ohjaaja suhde on ratkaisevaa.

Terävyys

 Teräsyys on koiran luontainen kyky reagoida aggressiivisesti tuntiesssaan itseensä uhatuksi:  mitä suurempi on koiran terävyys, sitä pienemmästä ärsykkeestä se käyttäytyy aggressiivisesti. Terävyys ja puolustushalu kuuluvat selvästi yhteen. Myös sen hetkinen koiran mieliala ja viretila voivat vaikuttaa tulokseen.  Mitä terävämpi koira, sen lyhyemmän aikaa se harkitsee. Reagointietäisyys kertoo myös terävyydestä.
Osa kouluttajista väittää, että koiran terävyyttä voidaan lisätä harjoituksilla ja vahvistamalla - toiset taas ovat sitä mieltä, että ominaisuus on synnynnäinen, eikä sitä pysty koiralle opettamaan.

Puolustushalu

 Koiran taipumus pulustaa aktiivisesti itseään, laumanjäseniään tai reviiriään. Olennaista ei ole koiran reaktion voimakkuus tai puolustuksen vakuuttavuus vaan nimenomaan koiran osoittama halu puolustaa. Mitä enemmän sivulle tai taakse koira siirtyy, sen vähemmän koira tahtoo tai pystyy puolustautumaan/puolustamaan. Puolustushaluun liittyy myös palautuminen, eli kuinka koira reagoi uhan kadotessa tai uhkaajan muuttuessa ystävälliseksi.
Puolustushalua voidaan harjoituksella vahvistaa.

Taisteluhalu

Taisteluhalu on koiran synnynnäinen taipumus nauttia kehonsa käyttämisestä kuviteltuun tai todelliseen taisteluun saavuttaakseen haluamansa päämäärän. Tämä ilmenee useimmiten leikkimishaluna ja toimii myös moottorina, jonka avulla fyysisesti väsynyt koira jaksaa jatkaa leikkimistä. Taisteluhalu ei perustu aggressioon.
Taisteluhalua voidaan vahvistaa harjoituksilla (jossa apuna käytetään koiran saalisviettiä, johon kuuluvat kohteen huomaaminen, vaaniminen, takaa-ajo, taistelu ja tapporavistus), mutta ei kuitenkaan loputtomasti. 

 Hermorakenne

Hermorakenne kuvaa koiran kykyä hallita jännitystiloja ilman luonnotonta uupumusta, hysteriaa tai muuta merkkejä, jotka viittavat koiran sisäisen tasapainon romahtamiseen (esim. rajut sijaistoiminnot).
Koiran heikko- tai vahvahermoisuus näkyy, kun se jostakin syystä joutuu voimakkaaseen ja vaihtelevaan sisäiseen jännitystilaan, joka voi johtua ympäristöstä tai ohjaajasta. Koiran hermorakenteen vahvuus tai heikkous määrää pitkälti koiran kyvyn sopeutua erilaisiin tilanteisiin.
Hyvä hermorakenne näkyy paineensietokykynä ja auttavat koiraa selviämään stressaamatta arjen eri tilanteissa. Lisäksi hyvähermoinen koira joutuu harvemmin turvautumaan sijaiskäyttäytymiseen tai konfliktikäyttäytymiseen kuin huonompi hermoinen lajitoveri. Myös koiran kyky sietää kovia ja teräviä ääniä, laukauksia, on riippuvainen koiran hermorakenteesta.
Hermorakenne on synnynnäinen ja perinnöllinen ominaisuus, johon ei voi vaikuttaa koulutuksella.

Temperamentti eli vilkkaus 

Koiran käyttäytymisen vilkkaus, kyky sopeutua vaihteleviin tilanteisiin ja huomiokyvyn nopeus. Koiran temperamentti eli vilkkaus kertoo, kuinka paljon koira havainnoi ympäristöään.
Temperamentin ollessa liian korkealla, häiritsevät kaikki ympäristön tapahtumat koiran keskittymistä tilanteisiin ja koira voi olla myös kykenemätön olemaan paikoillaan, joka taas väsyttää koiraa. Väsymyksen ja jatkuva ympäristön havannointi aiheuttavat koirassa sen, etteivät normaalivahvuiset ärsykkeet pääse koiran tietoisuuteen (esim. koiralle opetetut käskyt, ruoan tarjoaminen, leikki).
Häiritsevän vilkas/temperamentikas koira haluaa osallistua kaikkeen toimintaan jopa häiritsevässä määrin, se reagoi kaikkeen ympärillä tapahtuvaan, kunnes lopulta on niin väsynyt että nukahtaa. Tällaiset koirat ovat varustettu ainoastaan ns. on-off -kytkimellä.
Temperamentti on synnynnäinen ominaisuus johon ei juurikaan voida koulutuksella tai koiran käsittelyllä vaikuttaa.

Kovuus

Koiran kovuus on koiran taipumus muistaa epämiellyttävät kokemukset. Kova koira unohtaa kokemansa epämiellyttävyyden hetkessä kun taas pehmeä koira muistaa mitättömätkin ikävyydet pitkään.
Koira yhdistää kokemansa ikävyydet tilanteeseen tai tekoon, joka vallitsi tapahtumahetkellä. Lisäksi tapahtumapaikka, sen lähiympäristö sekä kuulo-, näkö- ja jopa hajuhavainnot voivat jäädä pehmeän koiran mielen, vaikkei niillä olisi mitään yhteyttä ikävään tapahtumaan - ainoastaan se, että koira havannoi ne epämiellyttävän tilanteen sattuessa. 
Hyvä hermorakenne, toimintakyky sekä hyvä suhde koiran ja ohjaajan välillä auttavat pehmeää koiraa selviytymään epämiellyttävistä kokemuksista. Usein puhutaan myös tilannekovuudesta ja ohjaajakovuudesta.
Tilannekova koira ei hätkähdä epämiellyttäviä tilanteita jotka sille tapahtuvat, kun taas ohjaajakova koira ei välitä ohjaajan ärähtelystä tai kovemmistakaan otteista. Ohjaajapehmeä koira sen sijaan ei välttämättä muista tai välitä epämiellyttävistä tapahtumista, kunnes niihin liittyy jotenkin koiran oma ohjaaja joka esim. ojentaa koiraa fyysisesti tai jopa psyykkisesti (ainoastaan äänellään ja kehoesteillä).
Kovuutta ei voi lisätä harjoituksilla tai koulutuksella.


Loppuun vielä kiinnostuneille: kaverini Anniina on koonnut minusta hyvin kooikerhondjen perusolemuksen ja luonteiden kirjon omaan blogiinsa, suosittelen lukemaan mikäli kooikerhondje kiinnostaa edes jollain asteella. Ja voihan sieltä hakea inspiraatiota myös omasta rodustaan ja sen luonteesta kirjoittamiseen.

Ohjaajapehmeät karvakorvani.

Pakkanen paukkuu, mutta ei pelota!

Synttärijuhlat, seuraamista ja seuraamuksia

 Minun rakas päivänpaisteeni täytti toissapäivä (9. tammikuuta) kokonaiset 3 vuotta! Aurinko sai syntymäpäivälahjakseen uuden RoadKill -lelun (halpisversion tosin), jota tosin käytetään vain treeneissä, sekä tietysti hienon syntympäiväkakun. Tänä vuonna kakkuna toimi koirien maksa-liha-hyytelö, jonka kuorrutin kermaviilillä ja päälle lisäsin kolme nakinpalasta kynttilöiksi.
 Aurinko ahmi kakkunsa hetkessä parempiin suihin ja kiitti kauniisti tulemalla pyyhkimään suunsa villasukkiini ja röyhtäisemällä. Että kiitos vaan kokille. Myöskin synttärilahjalelu sai kyydistystä Aurilta, sitä piti vetää ja heitellä ja vinguttaa oikein olan takaa. Ja vähän muristakin Siriukselle siitä, ettei vaan kukaan vie Aurinkoisen uutta omaa aarretta. Nähtävästi lahjavalinta osui oikeaan :)
 Myöskin Sirius pääsi osalliseksi herkutteluun, sille oli tarjolla lihahyytelöä alá kermaviili & nakki.

Voitko nyt jo antaa luvan syödä?

 

 Aurin syntympäivä ei tosin ollut Siriukselle kauhean hyvä päivä. Huomasin keskiviikkoiltana koiria hieroessani, että Siriuksen hännässä oleva patti on tulehtunut - se oli kuuma, punainen ja selvästi kasvanut.

 Alunperin patti oli suunnillen peukalonpään kokonen, mutta tuolloin se oli ikäänkuin levinnyt suuremmalle alueelle. Sirius aristi vähän pattiin koskettaessa, mutta sillä ei ollut lämpöä eikä se varonut mitenkään muuten häntäänsä. Varasin kuitenkin heti torstaille eläinlääkäriajan.

 Siriuksen hännässä oleva patti on puhjennut kerran, joskus 3 vuotta sitten. Silloin siitä tuli ulos hieman rakeista talia tai jotakin muuta vaaleaa, ei juuri minkään hajuista töhkää. Tuota töhkää sai häntäpatista puristella ulos pari kertaa kuussa ja putsata sitten antiseptisella aineella. Kuitenkin nyt syksyllä huomasin, että häntäpatin reikä oli mennyt umpeen eikä siitä tullut enää mitään ulos. Annoin sen olla, kun ei se kerran Siriusta vaivannut.

 Torstaina äitini oli ottanut kooikkerit mukaansa ostoksille ennen eläinlääkäriin menoa (minä kävelin sinne suoraan harjoittelupaikastani), ja tuolla välillä Siriuksen häntäpatti oli puhjennut itsestään - tai sitten Titiuu oli nuollut sen puhki.
 Siriuksen häntä oli veressä ja kummallisessa töhkässä, joka ei taaskaan haissut oikein miltään. Eläinlääkäri ruiskutti sinne liuosta muutamaan otteeseen ja tyhjensi patin sieltä tulevasta tavarasta. Kun kysyin, mikä tuo häntäpatti on, eläinlääkäri sanoi sen erittäin todennäköisesti olevan tulehtunut talirauhanen, joka jostain syystä ei tyhjene normaalisti vaan kerää talin sisälleen ja puhkeaa aika ajoin.
 Nyt kuitenkin ison (läpimitta 2-3mm), verestävän reiän ja tulehduksen takia eläinlääkäri antoi hoito-ohjeeksi puhdistaa patin aiheuttaman onkalon antiseptisella liuoksella, ja määräsi Siriukselle 14 päivän antibioottikuurin.
 Ihanaa kerrassaan, varsinkin kun Sirius on oikea ylinäyttelijä mitä hoitotoimenpiteisiin tulee. Se kiljuu, tärisee, kitisee, yrittää pakoon ja potkii, ennenkuin ehtii edes aloittaa koko operaatiota. Eli ei siihen oikeasti voi sattua niin paljon, kuin mitä Titiuu antaa ymmärtää. Hyvä kun ehdin edes ottaa koiran syliini ja puhdistusvälineet käteeni, kun vinkuna alkaa. Just joo.
 AB-tabletit Sirius sentään ottaa ilman minkäänlaista ongelmaa, varsinkin kun sen jälkeen saa jotain herkkua!
 Auri taas on ihan päinvastainen, hoitotoimenpiteet on helppo tehdä mutta lääkkeiden otossa on parempi varoa sormiaan, koska Aurinko puree hampaitaan yhteen myös silloin kun sormet ovat leukojen välissä. Auts.

 Rallytokossa ollaan treenattu seuraamista sekä siinä tapahtuvia erilaisia käännöksiä ja suunnanvaihtoja. Milloin pitää mennä jalkojen välistä, milloin leikata koiran takana ristiin ja milloin kääntyä eri suuntaan kuin koira. Enemmän siinä tuntuu olevan minulle haastetta kuin kooikkereille! Naksutin on jälleen oiva apu treenauksessa. Vielä kun saisin koirat oppimaan, että enää ei tarvitse heti istua kun seuraamisliike loppuu vaan silloin jäädäänkin seisomaan ja odottamaan uutta käskyä. Eipä siihen auta kuin harjoittelu.
 Näitä käännöstreenejä on aluksi helppo tehdä sisälläkin ja ilman kylttejä, myöskin rallytokon jääviä liikkeitä ollaan vähän treenattu molempien koirien kanssa. Ratoja tehdään sitten kunhan eräs ystäväni saa ne minulle tehtyä *vinkvink* ;)

 Sen verran sain vielä suru-uutisia, että yksi Siriuksen pennuista (Bella Belleza's -pentue, vm. 2010) on jouduttu lopettamaan pidempään jatkuneiden luusto- ja lihasongelmien takia. Mistä näitä aina tietää, mitä milloinkin voi tapahtua. Tällaista se vain on koirien ja niiden kasvatuksen kanssa, kaikkeen ei voi varautua vaikka minkä tekisi.
Erittäin lämmin osanotto omistajaperheen suruun. Kiitos erinomaisesta pikkuystävän hoidosta. Hyvää matkaa sateenkaarisilloille, pieni punavalkoinen <3

 Toivottavasti ensi kerralla voin kirjoittaa jo iloisemmista asioista, ja toivoa että seuraavat koiriin liittyvät uutiset olisivat hyviä.
 Rapsuttakaa, rutistakaa ja rakastakaa koirianne, niin minäkin tänään (ja joka päivä) tein ja kerroin miten tärkeitä ne minulle ovat. Tällaisina hetkinä sitä muistaa, miten pienestä elämä joskus voi olla kiinni.

Rakas Aurinko 3-vuotissyntympäivänään.

Rakas Sirius eläinlääkäristä tultuaan.