sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Hieman helpotusta

 Siriuksen lääkekuurit loppuivat. Viimeiset hormoonipillerit menivät keskiviikkona ja viimeisen antibioottiruiskeen annoin perjantaina. Sirius on pirteämpi, eikä pippelistä ole tullut veristä eritettä enää viikkoon. Edelleen Sirius pissailee ulkona, mutta se vaikuttaa normaalilta uroskoiran merkkailulta, koska pissiä tulee ensimmäisellä pissauskerralla isohko määrä eli rakko nähtävästi tyhjenee kunnolla.
 Tyttöjen pissit siis kiinnostavat ulkona, niitä pitää nuolla ja niiden päälle täytyy päästä merkkaamaan. Myöskin narttujen kosiskelu on ihan samanlaista kuin ennenkin, jotenkin tuntuu että nuo hormoonit eivät juurikaan Siriuksen haluihin vaikuttaneet. Pitää tutkituttaa eturauhanen vielä uudelleen muutaman viikon sisällä, kunhan Africa -whippet menee eläinlääkärin veitsen alle steriloitavaksi.


 Africa tosiaan steriloidaan tämän kevään aikana, ennen seuraavia juoksuja. Ensinnäkin näin vältytään whippetin kohdalla kohtutulehduksista. Africaa ei ole myöskään aikomus käyttää jalostukseen, joten miksi turhaan stressata sitä ja muita meidän laumamme koiria juoksuilla?
 Lisäksi Africa ja Aurinko ottavat aina yhteen, kun Africalla alkaa vuoto. Nähtävästi African hormoonit nousevat korkealle, se haastaa Auria ja yllättäen johtajanarttu ei arvosta keskenkasvuisen whippetin pomotusyrityksiä. Rähinähän siitä syntyy ja Africa on ottanut kerran kulmahampaasta reiän huuleensa. Onneksi tytöt tulevat muuten toimeen keskenään erinomaisesti.
 Toiveissa on myös, että steriloinnin jälkeen Africa alkaisi ottaa kiloja itseensä: se on nimittäin todella hoikka, jopa vinttikoiraksi. Painoa saisi olla ainakin 2-3kg enemmän. Ongelmana on myös se, että Africa on allerginen. Se ei kestä perunaa (oksentaa), hiivaa eikä viljoista ainakaan vehnää. Lisäksi nauta sekä soija isompina määrinä/jatkuvasti syötettynä aiheuttavat iho-oireita, jotka ilmenevät suurimalta osin African vatsanahkassa, johon nousee mätäpäisiä finnejä joita whippet sitten nuolee ja iho menee rikki vereslihalle. Africalla voimakkaimmin allergisoiviin ruokiin reagoi sen vatsa, joka menee ripulille niin hiivasta kuin vehnästäkin. Lisäksi hiiva aiheuttaa Africalle furunkuloosia eli tassutulehdusta: sen varpaanvälit menevät kirkkaanpunaisiksi sekä verestäviksi, lisäksi koira nuolee niitä jatkuvasti ja ne haisevatkin hiivaiselle.
 Jokaisessa koiralaumassa täytyy nähtävästi olla aina yksi allergikko ja meillä se on Africa. Onneksi nuo ruoka-aineet on melko helppo jättää pois koiran ruokavaliosta, olipa sitten kyseessä teollinen kuivaruoka tai barffaus.



Tytöt unilla.

 Rallytokoa ei olla menneellä viikolla treenattu yhtään, pitäisi kyllä ryhdistäytyä ja tehdä edes pari rallytokoliikettä päivässä kooikkereiden kanssa. Ne eivät kuitenkaan montaa sekuntia vaadi, eikä yhteen rallytokoliikkeeseen myöskään tarvita hirveän suurta tilaa - olohuone kelpaa mainiosti.
 Olen vain ahdistunut ja huolehtinut Siriuksesta, eikä aivotoiminta ole oikein riittänyt mihinkään pitkäjännitteiseen. Myöskin opiskeluhommat ovat jääneet taka-alalle, mutta siinä nyt ei ole tapahtunut suurta vahinkoa. Välillä tuntuu, että haluaisin lopettaa koko opiskelun ja siirtyä tekemään jotakin aivan muuta. Voisin ehkä jatkaa opiskeluja myöhemmin jollain aivan toisella alalla, mutta tällä hetkellä koko opiskelu vain tympii. Tuntuu ettei siitä opi mitään, eikä siitä ole mitään hyötyä myöskään tulevassa työssäni. Ehkä se johtuu siitä, että minulla on tällä hetkellä meneillään paljon pedagogisia opintoja, jotka ovat täyttä paskaa. Enemmän oppisin olemalla kouluavustajana tai opetusharjoittelussa. Mutta turha opettajankoulutusohjelmaa on uudistaa, kyllähän se sama toimi 80-luvullakin! ARGH.

 Agilitya kuitenkin ollaan tehty, tiistaina kävin ryhmätreeneissä ja perjantaina tekemässä lyhyet itsenäiset treenit koko lauman kanssa.
 Menin taas etuajassa hallille, että ehdin treenamaan Siriuksenkin kanssa ennen varsinaisia treenejä. Sirius meni minihyppyjä, rimat olivat muistaakseni 25cm. Sirius oli vähän hidas ja haluton tekemään, se varmasti vaistosi minun mielentilani koska edelleen ahdistun Siriuksen eturauhasongelmasta (tiedän, olen toivoton). Koiran takia oli kuitenkin pakko ryhdistäytyä, ja keppien jälkeen palkkasin Siriuksen ylenpalttisesti, vaikka suoritus ei ollut parhaasta päästä. Tein rataa pienissä 4-5 esteen pätkissä, ja Sirius laukkaili mukana.
 Tein sen kanssa radan sivussa ollutta hyppytekniikka korkeammilla hypyillä, ja tuntui että koko koira heräsi eloon. Se haukkui, varasti lähdössä ja riehui ympäriinsä lelunsa kanssa. Hyppytekniikkatreenien jälkeen Sirius teki radan varsin mallikkaasti, tosin puomi-putkierottelussa oli ongelmia aluksi. En taas itse tajunnut erotella äänellä ja ohjauksellani tarpeeksi selkeästi esteitä toisistaan: putkessa käsi alas ja keilataan koira putkeen, kiivetessä käsi ylös ja korkealla äänellä "kii-kii-kii". Se alkoi tepsiä. Hyvä että joskus edes itse tajuan, missä teen virheen.

 Aurinkoisen kanssa trenaattiin treenikavereiden valvovien silmien alla, korjausehdotuksia tuli pariin kohtaan lähinnä minulle, kun ohjasin koirasta katsoen hankalammalta puolelta ja varmistelin välillä liikaa sitä, mihin Aurinko menee ja otin vähän liiankin tiukasti koiraa haltuun.
 Toisella kierroksella tein Aurinkoisen kanssa radan kokonaisuudessaan ja nollana! Aurinko teki hyvää putki-puomierottelua, kun itse muistin ohjata oikein, irtosi hyvin ja malttoi kuunnella. Ainoastaan takaakierrot ovat Aurilla vielä hakusessa, sitä on treenattava lisää itsenäisissä treeneissä. Muuten olin kauhean tyytyväinen pikkuakan agiliitoon, siitä on tullut jo hieno mölliagilitykoira :)



Rata 04.02.2014





 Perjantaina otin mukaan itsenäisiin treenihin koko lauman. Ajatuksena oli treenata keppejä sekä takaakiertoja Aurinkoisen kanssa. Sirius tietysti tekisi samaa treeniä ja Africalle jotakin helppoa muistutteluksi siitä, mitä agility taas olikaan (viimeksi taisin tehdä aksaa African kanssa marraskuussa).
 Keppejä tehtiin joka suunnasta kooikkereiden kanssa, Siriuksen kanssa pystyin myös tekemään kepit-putkierottulua, koska Sirius osaa hakea kepit itsenäisesti kauempaa kuin Aurinko. Auri ei vielä kestä sitä, että olisin kauheasti siitä edellä tai takana sen tehdessä keppejä, sivusuunnassa saan jo liikkua kauemmas. Hyppyihin tehtiin mahdollisimman paljon takaakiertoja, ja myös välistävetoa harjoiteltiin kooikkereiden kanssa. Sirius oli innokkaampi kuin tiistain treeneissä, mikä tietysti ilahdutti.
 African kanssa tehtiin ainoastaan hyppyjä ja putkea, putki tuntui unohtuneen whippetiltä melkein kokonaan ja se tarvitsi paljon kannustusta että suostui sinne menemään. Koko treenin ajan putkeen meno vaati monta käskyä, mutta saatiin lopulta menemään jopa 4 estettä peräkkäin. 



Itsenäinen treeni 07.02.2014


 Ensi viikolla on tarkoituksena käydä pari kertaa treenaamassa agilitya ja toivottavasti saada vähän videomateriaaliakin (mikäli koirat pysyvät kunnossa, minä terveenä ja saan Pasin hallille kuvaamaan). Lisäksi kooikkereiden kanssa harjoitellaan muutamaa rallytokon alokasluokan liikettä, ja yritetään saada alokasluokkaa ylipäätään kisakuntoon syksyyn mennessä. Liityin nimittäin Rallytokoyhdistyksen jäseneksi vihdoin ja viimein!
 Nyt vain toivon, että Aurinko ja Sirius pysyvät erittäin terveinä ja kunnossa, että pääsen molempien kanssa kisaamaan virallisissa tänä vuonna - lajilla ei niin ole väliä. Tärkeintä on hauska yhteistyö.



Tomulassa saa ruokaa ÄMPÄRISTÄ!


Sirius valvoo Pasin töitä.

Pitkä Auri-mato

Salamavalon herättämät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti