keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Herra Hännystelijä ja Neiti Punapöksy

 Kuten ehkä otsikosta voi päätellä, päätti Aurinko aloittaa juoksut <3 Onhan tätä odotettukin! Juoksuväli näkyy olevan melko tarkkaan 8kk, mikä ei ole huono asia harrastuskoiraa ajatellen.
 Tosin Aurinkohan on tarkoitus steriloida, kunhan (ja JOS) se on saanut pari pentueellista pieniä kooikerhondjeja. Tämä on edessä kaikille tuleville narttukoirilleni, ilman juoksuja on vain niin helppo elää eikä tarvitse murehtia kohtutulehduksia.
 Ensi viikolla on siis edessä astutuspuuhia Etelä-Suomessa, ja lisäksi Sirius pääsee jo tänä viikonloppuna muutamaksi päiväksi hoitoon. Africa saa jäädä pitämään Aurinkoiselle seuraa ja toimimaan mahdollisesti astustuksen lämmittelykappaleensa - tosin niin päin, että Aurinko on astuva ja Africa-parka astuttavana...

 Herra Hännystelijä alias Sirius on jo muutaman päivän haistellut Aurin pissit ja pyllyt tarkkaan, ja nyt vihdoin tärppäsi. Sirius ei osoita vielä mitään suurempaa mielenkiintoa Auria kohtaan, syynä ehkä sekin että Aurilla on housut jalassa ettei se sotke hienoa (kirpparilta ostettua) vaaleaa sohvaani. On siinä sekin syy, ettei joka paikka ihan niin pahasti tuoksu Aurille myöskään parin viikon päästä, kun Aurinko on vaihteenvuoksi hoidossa ja Sirius minulla kotona.
 Herra Hännystelijän häntäpatti voi myös paremmin. Antibiootit ja kortisoni ovat tehonneet, samoin haavan parantaminen avoimena. Putsaan hännän kahdesti päivässä ja laitan päälle kuusenpihkavoidetta. Se estää nuolemista, on antiseptistä ja luonnonmukaista. Sillä ovat kaveritkin hoitaneet koiriaan, erityisesti pintaviiltohaavoihin ja anturoiden haavoihin se on kuulemma tehokasta.

 Agilitya on ehditty tekemään vähän, viime viikolla jäi vapaavuorot käyttämättä kennelyskäepäilyn ja muun hässäkän takia. Rallytokoa tein parina iltana Aurinkoisen ja Siriuksen kanssa olohuoneessa, pieniä askelia jälleen eteenpäin.
 Aurin kanssa harjoitellaan erilaisia sivulletuloja sekä käännöksiä seuraamisessa. Siriuksen kanssa tehdään peruuttamista sekä seuraamisen käännöksiä, naksuttimella on helppo palkata oikeasta liikkeestä oikeaan aikaan. Mitään suurta ei olla saatu vielä aikaiseksi, mutta syyskuussa olisi tarkoitus mennä ensimmäisiin rallytokokisohin, mikäli Sirius vain säilyy terveenä eikä ole dopingin alainen. Aurin kanssa ehkä mennään samoihin kisoihin, se riippuu mahdollisesti pennutuksesta sekä Aurin palautumisesta pentujen jälkeen.

 Viikko sitten treeneissä oli ihana pyöritysrata. Siriukselle se ei juurikaan tuottanut ongelmia, mitä nyt minä unohdin pari kertaa, että mihin suuntaan pitikään mennä ja kummalta puolelta este suorittaa. Takaakierto- ja haltuunottoharjoitus, helpotti myös huomattavasti jos koira irtoaa hyvin - mutta silloin sen pitäisi myös olla helposti haltuunotettava ja tulla käskystä käteen kiinni.
 Aurinkoiselle rata oli haastavampi, se osaa kyllä takaakierrot hyvin mutta haltuunotossa on vielä parantamisen varaa. Auri nimittäin lukitsee itse esteitä, palkkautuu niiden suorittamisesta ja haluaa mennä lujaa koko ajan. Sitä täytyy vetää tiukasti oikeaan suuntaan, antaa käskyt riittävän ajoissa ja ennenkaikkea ehtiä itse ennakoimaan sekä tarpeeksi edelle koirasta. Hiki tuli tuolla radalla erityisesti Aurin kanssa, koska sain tosissani juosta että ehdin ohjaamaan kunnolla.
 Molempien koirien kanssa tein ensin radan 4 osassa, että pääsin palkkaamaan usein ja oikeasta suoritustavasta (eli palkkaus tuli koirille vaikeiden kuvioiden jälkeen), ja toisella kierroksella sitten rata tehtiin kahdessa osassa. Molemmilla koirilla toinen ratakierros sujui huomattavasti paremmin, varmasti osittain myös siksi että minä muistin radan ja osasin vähän ohjatatakin.

 

Rata 11.03.2014





 Sitten ehdittiin vielä tällainen rata käydä tekemässä kooikkereitten kanssa. Välistävetoja sekä irtoamista tarvitttiin tällä radalla.
 Tällä kertaa sitten Aurinko loisti ja Siriusta joutui opastamaan enemmänkin. Siriuksen ongelmana on se, ettei se yksinkertaisesti irtoa kovinkaan kauas. Ainoastaan A-esteelle ja puomille Sirius lähtee hieman kauempaakin ohjattuna, vaikka se osaa esteet ja tuntee ne nimeltä. Putkelle 13 jouduin suurinpiirtein saattamaan Siriuksen, ennenkuin se meni putkeen. Mikäli jäin liian kauas sivusuunnassa tai olin liian paljon Siriusta edellä, se lähti tekemään keppejä. (Syynä siihen ehkä viimeaikainen runsas palkkaus kepeiltä, koska olemme harjoitelleet eri keppikulmia...) Muutoin Sirius teki hyvää työtä, palkkasin sitä irtoamisesta jättämällä lelun tai namin eri esteiden taakse, ja ohjaamalla itse kauempaa. Erikseen otettiin vielä keppikulmia (jälleen!) sekä puomi ja A-esteen kontakteja.
 Aurinkoisen kanssa pitäisi treenata haltuunottoa enemmän, välistävedot menivät yllättävän hyvin mutta kaaret jäivät todella laajoiksi - varsinkin kun medikoiran pitäisi pystyä kääntymään pienemmällekin kuin 3metrin kaarella. Sen sijaan Aurinko irtosi hienosti ja kuunteli ohjausta hyvin - ainoa ongelma oli aluksi esteet 7.-8., koska 7.hypyn jälkeen on suora näkymä uudelle hypylle (18.). Syynä siihen, miksi Aurinko teki esteen 18. eikä 8., oli se että minä huusin "hyppy" ja käännyin vasta sitten kohti 8.estettä - ja tein tämän virheen vielä pari kertaa, ennenkuin tajusin miten koiraa oikeasti ohjattiinkaan.
 Keppien aloitukseen olen Aurin kanssa erityisen tyytyväinen, Aurinko haki oikean aloitusvälin vaikka minä olin parin metrin päässä ja myös hankalammista keppikulmista! Kontakteja treenattiin myös Aurin kanssa, sillä on välillä ollut inhottava tapa tehdä juoksukontakteja, erityisesti silloin kun vauhti on kova ja treenaan sen kanssa rataa kisanomaisesti.
 Otin radan aluksi kahdessa osassa ja sitten vielä niin, että palkkasin jokaisen kontaktisuorituksen sekä keppien jälkeen. Kunhan Aurinko pääsee juoksu-/mahdollisesta mammalomaltaan, aloitetaan pikkuakan kanssa agilityssa haltuunottotreenit.
 



 Seuraavien viikkojen ajan minulla ei ole kotona kuin yksi kooikerhondje, mikä tekee elämästä tyhjempää. Punavalkoisia huiskuhäntiä kun pitää olla vähintään kaksi - yksi kumpaankin kainaloon. Eikä useampikaan tiukkaa tee, ovat ne niin ihania etten pois vaihtaisi.

"Onko meidän vuoro kohta, onhan se ihan kohta, onhan?"

<3

Neiti Punapöksy ja Herra Hännystelijä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti