Tammikuu takana

Laitoin molemmat aikuiset kooikkerit dieetille. Aurinkoisella paino lähenteli 13 kiloa, kun taas Siriuksen paino oli lähellä 12kg. Nyt ne ovat saaneet kaksi viikkoa vähemmän ruokaa ja onneksi myös vähän enemmän liikuntaa, kun paukkupakkaset eivät enää vaivaa.
Pakkasten sijaan täällä on satanut lunta, räntää, jäätä ja vettä. Kadut ovat kuin luistinrata ja hangen pinta repii tassut auki, koska se ei kannata edes koiraa. Lenkkeily on enemmänkin hiipimistä kuin kävelyä, vaikka minulla onkin nastakengät tällaisten kelien varalle.

Viime viikolla minulla on joka päivä ollut vähintään yksi koira töissä mukana, parhaimpana päivänä kaikki neljä. Olen treenannut niiden kanssa rallytokoa sekä vähän agilitya - joskin whippetin kanssa en ole tehnyt mitään sitten syksyn, vaan olen siirtänyt sen koulutusvastuun Pasille. Saa nähdä, teenkö kevään tullessa sen kanssa agilitya vai keskitynkö ainoastaan kooikkereihini.
Agilityssa olemme tehneet keppejä, A:n kontaktia, hyppytekniikka ja helppoja ohjauskuvioita matalilla hypyillä Aurinkoisen ja Siriuksen kanssa. Soraya on lähinnä haistellut esteitä ja ihmetellyt, kun toiset koirat agiliitävät. Mikäli minä teen jotakin toisen koiran kanssa, Soraya kiljuu häkissään kuin syötävä. Se haluaa myös tekemään jotakin, vaikka ei edes osaa oikeastaan mitään.
Sorayan kanssa olemme harjoitelleet (näyttely)hihnassa kulkemista sekä näyttelyseisontaa pöydällä. Aloitan Sorayan kanssa näyttelykurssin ensi viikolla, mikä tekee pikkupiraijalle varmasti hyvää. Siellä on hälinää, vieraita ihmisiä ja koiria, outoja pintoja ja kuitenkin Sorayan pitäisi pystyä keskittymään minuun. Saa nähdä kuinka meidän käy.

Soraya täyttää tänään 3 kuukautta. Painoa on tullut meillä ollessamme pennulle lisää yhteensä 3kg, viikossa 300-600g eli ihan normaalia vauhtia. Soraya 12vk vanhana on täsmälleen samankokoinen kuin Aurinko 12-viikkoisena: 29cm ja 5,4kg.
Jännityksellä odotan, kasvaako Soraya yhtä isoksi kuin Aurinko vai kuinka tässä käy. Ainakin Hiisi-isä on Aurinkoa hieman pienempi, joten pennuista voisi kuvitella tulevan aavistuksen Aurinkoa pienempiä. Geenien maailma on kuitenkin ihmeellinen, eikä koskaan tiedä, mitkä geenit ovat pennuissa päässeet valloilleen.

Kisojakin olen jo kooikkereille katsellut sekä Sorayalle näyttelyitä, mutta mihinkään en ole vielä ilmoittautunut. Jotenkin tuntuu, että 4 kuukauden tauon jälkeen kooikkerit eivät ole valmiita kisoihin, ja minä vielä vähemmän.
Virallisiin näyttelyihin pääsen Sorayan kanssa vasta elokuussa, joten kiire ei sinänsä ole. Mätsäreissä olisi kuitenkin mukava päästä käymään jo ennen alustavasti suunniteltuja pentunäyttelyitä. Muiden lajien tavoitteellinen treenaaminen aloitetaan todennäköisesti ensi vuonna, tänä vuonna lähinnä totutellaan erilaisiin paikkoihin, ääniin ja asioihin, sekä harjoitellaan lähinnä käytöstapoja.
Koiran kanssa tulee kuitenkin elettyä arkea melkein 90% ajasta, kun taas kisat ja treenaaminen vievät vain 10%. Kun arkielämä on mukavaa, voi paremmilla mielin keskittyä varsinaisiin koiraharrastuksiin.

Kurjaa ja kylmää

Paukkupakkasilla ei tullut paljon koiria lenkitettyä. Joka päivä kävin kävelemässä niiden kanssa 15-20min niin, että koirat saivat olla koko matkan irti ja määrätä itse vauhdin.
Päätäni pudistellen luin joidenkin ihmisten sosiaalisen median päivityksiä siitä, kuinka heidän koiransa ulkoilevat -30'c pakkasilla yli tunnin lenkkejä, eikä koiralla ole mitään päällä (tai ehkä juuri ne tossut, jotka eivät lämmitä lihaksia vaan estävät ainoastaan anturoita "jäätymästä").

On olemassa koirarotuja, jotka kestävät kovaakin pakkasta. Mutta suurempi osa koiraroduista ei kestä pakkasta - ei ainakaan sellaista pakkasta joka saa omistajankin vetämään turkishaalarin päälleen, rukkaset käsiinsä ja kulkemaan ihmisten ilmoilla michelinukon näköisenä.
Kooikerhondje ei kuulu niihin rotuihin, jotka kestävät kovaa pakkasta - whippet vielä vähemmän. Vaikka kooikkereilla on aluskarva, se ei tarkoita etteikö koira kärsisi kylmästä ja tarvitsisi lämmikettä ylleen Suomen talveen. Lisäksi pukemalla koiraa vältytään yllättävän monilta lihasperäisiltä ongelmilta.
Voin myös keuhkokuumeen sairastaneena ja siitä arpeutuman toiseen keuhkooni saaneena sanoa, että yli -15'c pakkanen käy keuhkoihin. Saman se tekee myös koirille. Erityisesti hengästymistä tulisi välttää, ja harvoin koirat kireällä pakkasella juoksevatkaan täysillä mikäli saavat itse valita.

Kovimmilla pakkasilla kooikkereilla oli päällään villapaidat, toppamanttelit sekä pipot (säärystimet). Siriuksella oli murtuneessa jalassaan kaksi kyynärpäähän ulottuvaa tossua sekä BoT-pinteli. Silti kooikkereilleni oli tulla kylmä, mikäli lenkitys venyi yli 20 minuutin, ja ne kulkivat kolmella jalalla, vaihtaen ilmassa olevaa jalkaa. Mikäli jouduimme pysähtymään hetkeksi syystä tai toisesta, ne alkoivat täristä ja tutista, nousivat minua vasten ja Sirius jopa itki hiljaa.
Onneksi TT:n halli on lämmin, ja pystyin ottamaan koiria sinne mukaan toisinaan. Siellä ne saivat juosta, leikkiä ja vähän treenatakin. Myös olohuoneessamme oleva jumppapallo oli kovassa käytössä, ja pahimpien pakkasten aikaan tehtiin temppuja aktivoimiseksi.
Koirien kunto on laskenut varmasti parissa viikossa, samoin kuin minunkin. Jospa nyt ei enää tulisi yli -15'c pakkasia, että voimme lenkkeillä normaalisti.

Sorayan kanssa ei siis ole pystytty käymään oikein missään kaksi viikkoa kestäneen ripulin ja kovien pakkasten takia. Kaksi viikkoa hyvää sosiaalistamiskautta on mennyt harakoille. Ja sen huomaa.
Soraya hätkähtää vieraiden koirien haukuntaa, se suhtautuu epäilevästi ihmisiin jotka ovat pukeutuneet huppuun/isoon pipoon/tummiin laseihin/puolet naamasta peittävään huiviin, ja sitä epäilyttää kulkea läheltä (ohittaa) vieraita koiria.
Olen itse yrittänyt pukeutua vaikka mihin vaatteisiin, eikä Soraya välitä mistään, mitä minulla on päälläni. Mutta vierailla ihmisillä erikoiset asusteet ovat jännittäviä.
Soraya inisee, laskee häntänsä alas ja vetää korviaan taaksepäin. Se tuijottaa epäilyksensä kohdetta, yrittää kiertää sen kaukaa. Onneksi Soraya on ahne. Olen lahjonut sitä tutustumaan oudosti pukeutuneisiin ihmisiin nameilla, vienyt sen tyynesti pelottavan asian (kuten jätelava) luokse ja heitellyt nameja maahan. Kun Soraya tajuaa, että vierailta ihmisiltä saakin herkkuja, se unohtaa epävarmuutensa samantien. Yleensä jännittävät asiat unohtuvat myös, kun sen vierestä on syöty muutama nami.
Ohittaminen on sen sijaan vielä haastavaa. Soraya jää seisomaan, tuijottaa ja inisee, mikäli vieras koira reagoi Sorayaan haukkumalla tai murisemalla. Hiljaisten, rauhallisten koirien ohitus sujuu jo paremmin.

Sisätiloissa sen sijaan, olipa kyseessä sitten oma koti tai uusi, vieras ympäristö, hyvin harvat asiat pelottavat pikku-piraijaa. Soraya muun muassa päätti että 20kg tyhjä perunasäkki on hyvä leikkipaikka - ja tuleepahan harjoiteltua samalla pussia agilitya ajatellen.

Olen nyt kahtena päivänä pitänyt Sorayaa Aurinko-emonsa kanssa samassa häkissä hallilla, kun kurssilaiseni treenaavat agilitya. Siinä koirat haukkuvat, juoksevat ja joskus kuumuessaan jopa rähisevät toisilleen. Soraya pääsee seuraamaan erilaisia tilanteita turvallisesti metallihäkistä, emonsa vieressä. Toisinaan pentu myös nukahtaa häkkiin, eikä lotkauta korvaansa koko agilitykurssille.
TT:n hallissa Soraya malttoi keskittyä minuun ja osaamiensa temppujen tekemiseen, vaikka samassa pienessä tilassa oli 5 vierasta, äänekästä koiraa. Astuttuaan pikkukentälle, Soraya laski häntäsä alas ja epäröi, katsoi muita koiria mutta tuli mukanani. Tajuttuaan, että minulla on nameja, vieraat koirat unohtuivat eikä Soraya enää välittänyt niistä.

Tällä viikolla aion ottaa Sorayan parina päivänä töihin ja viedä pennun myös kaupungin keskustaan, kun sääkin on lämpimämpi (ja mikäli ei sada jäähilettä/vettä taivaan täydeltä!). Sisätiloihin kun emme keskustassa pääse, mutta onneksi lämpötilan ollessa vain -2'c, Sorayakin pärjää ulkona pienen hetken toppatakki päällään.

Vatsataudissa

Soraya teki ensimmäisen todella löysän ulosteen uuden vuoden aattona. Ajattelin sen johtuvan jostakin uudesta ruoasta, mitä Sorayalle oli annettu. Ripulointi kuitenkin jatkui. Ostin maitohappobakteerijauhetta, keitin riisiä ja tarjosin sitä raejuuston sekä piimän kanssa.
Parin päivän päästä vatsa olikin hieman parempi. Mutta viikko sitten ripulointi alkoi taas. Ulosteessa oli limaa ja muutama pisara kirkasta verta. Tiistaina vein Sorayan eläinlääkäriin.

Yleisvoinniltaan Soraya vaiktti olevan erinomaisen pirteä. Vatsa oli pehmeä ja aristamaton, ihopoimun palautumisaika ja limakalvot normaalit. Lähdetään hoitamaan ripulia oireen mukaisesti. --

Kaksi päivää Soraya söi eläinlääkärin ohjeen mukaan, lisäksi annoin Canikuria ja maitohappobakteeria. Uloste ei muuttunut juuri mitenkään.
Torstaina soitin eläinlääkäriin, ja sain puhelinsoitolla antibiootit sekä kaoliini-pektiiniä. Nyt Soraya on lääkityksellä neljättä päivää. Eilen kakka oli taas todella löysää, tänään aamu-uloste oli melkein normaalia. Kaoliini-pektiiniä tulee antaa enää vain tänään, ab-kuuri jatkuu aina sunnuntaihin asti.

Soraya on pirteä. Normaali, oma itsensä. Se leikkii, juo ja syö, kiljuu joka kerta kun sille alkaa laittaa ruokaa kuppiin. Eli nälkä on. Pissaa riittää, sitä tulee niin ulos, paperille, lattialle kuin matollekin. Kuivunut pentu ei siis ainakaan ole.
Leikki kelpaa aina, yleensä joko minä tai Aurinko-emo leikittää Sorayaa.

Aluksi tauti vaikutti tarttuvalta. Vietin joulun vanhempieni luona, jossa oli myös toinen siskoni. Siskoni kaksi koiraa ripuloivat 2-3 päivää. Africa ripuloi pari päivää. Sitten aloitti Soraya edelleen kestävän ripuloinnin. Aurinko oksensi ja ripuloi yhtenä päivänä. Haades-veli kävi leikkimässä meillä, ja se ripuloi pari päivää. Hiisi-isä oksensi yhden päivän.
Nyt tautia hoidetaan suolistotulehduksena. Ainakin paksusuolessa on tulehdus, todennäköisesti myös ohutsuolessa. Peräsuoli on ärtynyt pitkään kestäneestä löysästä ulosteesta.
Yritän olla ahdistumatta ja ajattelematta pahinta. Tuijotan Sorayaa herkeämättä, tutkin sen yleisvointia päivittäin ja puristan sen itseäni vasten. Tästä hyvästä Soraya puree minua usein korvaan tai sormeen. "Hittoakos siinä halailet, minä haluan juosta!"

Kovien pakkasten ja ripuloinnin takia emme ole juurikaan ulkoilleet, mutta olemme opetelleet temppuja sisällä. Se tuntuu rauhoittavan vilkasta Sorayaa. Olen myös opettanut pennulle naksuttimen, joka minun mielestäni helpottaa kouluttamista huomattavasti.
Myös Aurinko ja Sirius on treenailleet sisällä rallytokojuttuja. Aurinkoisesta huomaa, että se on ollut 3 kuukautta tekemättä juurikaan mitään; akka juoksee suorastaan seinälle, kun tajuaa että nyt on sen vuoro treenata! Liikkeet meinaavat mennä yleiseksi sähläykseksi ja namit väärään kurkkuun, mutta halu tehdä on kova. Ehkäpä kohta voisin ilmoittaa Aurin rallytokokisoihin.

Nyt vaan pidän sormet ja varpaat ristissä, että Soraya paranee pian. On inhottavaa, pelottavaa ja ahdistaa, kun koiranpentu ei ole täysin terve.

Aurinkoinen on jo 5-vuotias, hälle hurrataan juhlan kunniaks...!

Oma rakas Aurinkoni täytti lauantaina 9.tammikuuta jo 5 vuotta. Aurinko on nyt niin sanotusti parhaassa iässään ♥
Saa nähdä, mitä tämä ikävuosi tuo tullessaan, kun 4-vuotiaana Aurinko ehti tehdä kaikenlaista (muun muassa 8 pentua!) ja saavuttaa monta sellaista asiaa, mitä en olisi uskonutkaan.

Sylin täydeltä onnea, maailman rakkain ja ihanin Aurinko ♥

 

Yhteensä 4 häntää, 8 korvaa, 16 tassua, 72 varvasta ja miljoonia karvoja

Kotoamme löytyy nykyään neljä koiraa: yksi whippet sekä kolme kooikerhondjea.
Meille saapui Aurinko-emon mukana uusi koira, Soraya. Soraya on persiaa ja tarkoittaa Seulaset -tähtikuviota (tunnetaan myös nimillä Pikku Otava sekä Seitsemän Sisarta), joka näkyy myös meidän tähtitaivaallamme. Pysyimme siis kooikkereille valitussa teemassa eli tähdissä (Sirius, Aurinko, Soraya).
Soraya tuli minulle ja Pasille sijoituskoiraksi, kuten rakkain Aurinkokin aikoinaan.

 

Myös Sorayan veli Haades (Muskettikoiran Öinen Kuunkulkija) muutti Jyväskylään, Hiisi -isän luokse! Eli leikkiseuraa löytyy läheltä. Aurinko leikittää kyllä pentuaan monta kertaa päivässä, ja myös Africa-whippet osallistuu kooikkerinalun viihdytykseen. Sirius sen sijaan haluaa pitää Sorayaan puolen metrin hajuraon. Pentu saa tulla nukkumaan Siriuksen lähelle, jopa Siriukseen kiinni, mutta Sirius ei leiki rääpäleen kanssa, eikä halua sitä omien ruokiensa lähelle.

Mitä Sorayasta osaisi kertoa sen perusteella, millainen se oli pikkuisena pentuna Pirjo-kasvattajan luona ja millainen se on nyt, asuttuaan viikon meidän kanssamme?
Soraya on vilkas pentu; se rakastaa vetoleikkejä, jahtausleikkejä, puremista, jyrsimistä, haukkumista, murisemista, vinkumista ja juoksemista.
Soraya on myös sosiaalinen; se pitää uusista ihmisistä, ei ujostele ja leikkii jokaisen kanssa, joka sitä vain jaksaa leikittää. Myös toiset koirat kelpaavat leluiksi, ja Soraya onkin jo tutustunut emonsa ja sisarustensa lisäksi kymmeneen eri koiraan.
Soraya on ahne; aina se ei jaksa syödä kuppiaan tyhjäksi, mutta kädestä kelpaa kaikki aina kurkusta juustoon ja riisinjyvään asti.
Soraya on reipas; se on pelännyt vain kolmea asiaa tähän mennessä (ruusupuska pimeässä, lattiamoppi, kilisevä joulukuusen koristenauha), mutta mennyt itse katsomaan niin muutaman sekunnin muristuaan. Sen jälkeen Soraya on ottanut pelkäämästään asiasta kiinni (ruusu tosin pisti!) ja yrittänyt kuljettaa sitä häntä pystyssä "saalinsa" omalle pedilleen.
Saa nähdä, millainen Sorayasta kasvaa, mutta nyt se on ainakin aika ihana (vaikkakin välillä karmea riiviö!) tyyppi ♥

  







  

Kaikki pennut eivät ole vielä muuttaneet omiin koteihinsa, mutta viimeinenkin pentu pääsee omien ihmistensä luokse Loppiaisen jälkeen. Tänään jo neljä uutta koiranomistajaa (minä mukaan lukien) on saanut nauttia Aurinkoisen ja Hiisin rakkauden hedelmistä.

Aika kertoo, nähdäänkö pentuja näyttelykehissä ja kisakentillä. Ennen kaikkea toivon pentujen säilyvän terveinä ja ihanina koirina, joiden kanssa voi tehdä mitä ikinä keksikään.

"Tuikkikaa, oi joulun tähtöset..."

En viime vuonnakaan tainnut asettaa koirilleni sen suurempia tavoitteita, joten en tee sitä tänäkään vuonna. Haaveita toki on, mutta niiden toteutuminen on monista asioista kiinni ja jopa monien sattumusten summa. 

Haavena on päästä agilityn SM-joukkueeseen molempien kooikkereitten kanssa. Haavena olisi myös saada molemmille yksilökisoihin SM-nollat kasaan. Aurinkoiselle haluaisin kovasti sertejä agilitysta, mutta se tuntuu olevan enemmän kiinni minusta kuin koirasta.
Rallytokon suhteen toivon saavani molemmat koirat ensi vuonna avoimeen luokkaan. Eli kooikkerikaksikolle on tavoitteena RTK1. Siitä voi sitten hyvillä mielin ja kaikessa rauhassa jatkaa harrastusta eteenpäin.
Flyballia jatketaan, siinä ei ole tarkoitus kisata, mutta näytöksissä olisi mukavaa päästä esiintymään. Frisbeetä aletaan harjoittelemaan tammi-helmikuussa, kunhan saan aikaiseksi tilattua pehmeämpiä aloittelufrisbeekiekkoja.
Näyttelyitä on tulossa jonkin verran, mahdollisesti jopa ulkomailla. Sirius tosin saa olla näyttelyistä rauhassa (vaikka kivestodistuksella se voisikin osallistua myös virallisiin näyttelyihin). Mätsäreissä on tarkoitus käydä aina, kun sopiva sattuu kohdalle.

Ainoa tavoitteeni ensi vuodelle on se, että minä kehityn kouluttajana ja ohjaajana (niin agilityssa kuin rallytokossakin). Tällöin tavoin myös koirani kehittyvät ja tulevat paremmiksi, kun minä opin kommunikoimaan niiden kanssa oikealla tavalla, jota koiranikin ymmärtävät.
Saa nähdä, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Toivottavasti enemmän onnellisia edesottamuksia kuin vastoinkäymisiä. Niitä oli vuosi 2015 valitettavasti melko lailla täynnä.

Toivotan tähtösteni kanssa kaikille blogin lukijoille ihanaa ja rauhallista Joulua, sekä Entistä Parempaa Uutta Vuotta 2016 ♥

Viisiviikkoa vanhat sekä vihdoin vapaalla!

Kävin yli viikko sitten viimeksi katsomassa Aurinkoa ja sen pentuja. Ne olivat kasvaneet hurjasti! Luonne-erotkin näkyivät selkeämmin; Valko ja Tummatyttö olivat muita rauhallisempia sekä jotenkin pehmeämmän oloisia. Nätti ja Sulo taas olivat kaikista vilkkaimpia, muut neljä pentua olivat jotakin näiden kaksikoiden väliltä. Pikku oli todella sosiaalinen tyyppi, Kirjava hieman muita itsenäisempi. Isotyttö ja Sulo olivat kaikista kovimpia leikkimään! Nätti oli se, joka murisi ja ärisi, kävi sisarustensa kimppuun, protestoi kun ruoka (uunijuusto) loppui ja kiukutteli joutuessaan syliin, kun olisi mieluummin riehunut lattialla. Eka oli kaikessa todella keskiverto, siitä tulee luultavasti mukava ja melko helppo koira, jonka kanssa voi tehdä mitä tahansa.

Kaikki pennut ovat nyt löytäneet omat kotinsa, kiitos kaikille kodinetsinnässä auttaneille sekä tietysti itse pennunottajille!

Pennuista tietysti otettiin 5-viikkoiskuvat, joissa kakarat laitettiin taas seisomaan hienosti pakastimen päälle. Uskomatonta, että kohta ne ovat jo luovutusikäisiä ja lähtevät jokainen omaan kotiinsa.
Eilen pennut saivat pentutarkastuksen, mikrosirut niskaansa sekä viralliset nimensä. Seuraavassa postauksessa kerron sitten jokaisen pennun virallisen nimen, sekä mahdollisen kutsumanimen, mikäli pennun ottajat ovat sellaisen jo omalleen päättäneet.

"Eka"

"Nätti"

"Isotyttö" 

"Tummatyttö"

"Valko"

"Pikku"

"Kirjava"

"Sulo"

Siriuksen kanssa olemme treenaanneet oikealle puolella seuraamista, sekä erilaisia puolenvaihtoja vasemmalta oikealle ja toisinpäin. Käskysanaa en ole vieläkään oikealla puolella seuraamiseen liittänyt, koska en ole yksinkertaisesti keksinyt sopivaa, jonka muistaisin myös kisoissa.Onneksi oikealla puolella seuraaminen tulee rallytokossa eteen vasta Voittaja-luokassa, jonne on vielä ainakin 5 kilpailua matkaa.Oikeanlainen perusasento oikealla puolella on todellakin hakusessa, Sirius tulee joko liian eteen tai heittää takalistonsa erittäin vinoon. Todennäköisesti minun oma kehonkieleni ja ohjaukseni on niin kömpelöä, että Sirius ei ymmärrä, mitä haluaisin sen tekevän.Välillä ärsyttää, kun oma kroppa ei toimi niin kuin itse haluaisi sen toimivan.

Aurinkoisen kanssa jatketaan rallytokotreeneillä, kun rouva kotiutuu jouluksi ♥ Agilitya jatketaan, kunhan olen saanut Aurin kunnon kohoamaan pennutuksen jälkeen ja tehnyt speedbumpit valmiiksi. Niitä kun ei hallilla ole. Ihanaa saada rakas Löllö takaisin kotiin, minulla on ollut sitä kauhea ikävä. Vähän yli kahdeksan viikkoa (eli kaksi kuukautta!) Aurinko ehtii olla Pirjon hoivissa. Nopeasti on aika mennyt, kun olen pitänyt itseni kiireisenä töiden suhteen.

Nyt minulla on ansaittu joululoma, joka kestää 17 päivää (vielä 13 päivää jäljellä)! En ole pitänyt yhtään lomaa koko sinä aikana, kun olen ollut TT:llä töissä. Tällä hetkellä vapaapäivät tulevat todella tarpeeseen.

Hurjia petoja

Sirius oppi avaamaan kevythäkin vetoketjun. Ei hyvä. Onneksi ei sentään syönyt itseään läpi, mutta pakoon luikahteleva koira ei ole kovin mukava treeneissä.
Meidän kevythäkissämme on sentään vain yksi ovi (sekä aukeava katto), joten se on helppo kääntää seinää päin niin, että vaikka Sirius saisikin häkin auki, se ei mahdu tulemaan ulos. Ähäkutti.

Siriushan on nyt agilitytauolla, mutta rallytokoa olemme treenailleet aina sopivan tilaisuuden tullen. Hienosäätöä riittää, vaikka vielä onkin ainakin kaksi ALO-luokan starttia edessä. Sitten pääsemme hihnasta eroon, hurraa!
Sää ei kyllä todellakaan suosi lenkkeilyn tai ulkona treenaamisen kannalta, lähes joka päivä sataa vettä, tuulee ja on todella kalsea sää! Mutta välillä on edes yksi hieman aurinkoisempi päivä, jolloin ulkoilusta voi nauttia.

 

Sitten tietysti pentukuvasaastetta!
Pennuthan täyttivät siis sunnuntaina 28vrk eli 4 viikkoa. Ne purevat, murisevat, haukkuvat, leikkivät, syövät ja juoksevat. Sekä tietysti kiipeävät syliin, nuolevat naamaa ja ovat aivan ihania.

Otimme ensimmäiset kunnolliset seisotuskuvat viikonloppuna pentuhuoneessa olevan pakastearkun päällä. Osa pennuista seisoi erinomaisesti, osa taas halusi mieluummin istua. Mutta yksi nimeltä mainitsematon kakara oli kaikista hirvein kuvattava! Se murisi, haukkui, läpsi pienillä tassuillaan, halusi leikkiä kädellä ja puri sormia, yritti juosta pakastimen päältä alas tai peruuttaa pakastimen ja seinän väliin. Siitäkin saatiin kuitenkin jotensakin siedettävä seisotuskuva, kun tarpeeksi kauan jaksettiin neuvotella asiasta.

Saa nähdä, jatkaako tämä pentu samanlaista käytöstä ensi viikonloppuna, vai oliko kyseessä vain jokin hetkellinen mielenhäiriö.
Pentujen luonteissa näkee siis jo jonkinlaisia eroja, mutta mitään varmaa ei voi vielä sanoa. Vilkkailta ja sosiaalisilta ne ainakin vaikuttavat, toiset ovat leikkisämpiä kuin toiset, ja osa sitten keksii kaikkea herjuutta (kuten tämä yllä mainittu kuvattava).

Voisin silti ottaa niistä itselleni minkä tahansa ♥

"Eka", uros.

"Nätti", narttu.

"Isotyttö", narttu.

"Tummatyttö", narttu.

"Valko", uros.

"Pikku", uros.

"Kirjava",  uros.

"Sulo", uros.

Anna (isän omistaja), minä ja koko kahdeksikko!

Maailman rakkain Aurinko ♥

Rotumestaruushopeaa ja pieniä kullanmuruja

Kävin Siriuksen kanssa 29.marraskuuta JATilla agilitykisoissa kolmen startin verran, tuomarina toimi Minna Räsänen. Se täytyy kyllä sanoa, että tuskin lähden toista kertaa hänen radoilleen. Ihanneajat ja etenemät (3,8-3,9m/s) ovat sellaista luokkaa, että monella koiralla ne ottavat erityisesti talviaikaan koville.
Ensimmäiseltä A-agilityradalta saatiin 5vp puomin kontaktista, viimeisellä C-hyppyradalla sitten yliaikaa, koska minun ohjaukseni oli myöhässä ja Sirius meinasi mennä väärälle esteelle. Karjaisulla "täällä!" Sirius iski jarrut pohjaan, kääntyi takaisin hypyltä ja meni putkeen. Siinä tuhlaantui varmaan viisi sekuntia, yliaikaa tuli vähän päälle 2 sekuntia. Sijoituimme kuitenkin C-hyppärillä 3.sijalle, minusta se kertoo radan ihanneajasta sekä vaikeustasosta.
Mutta B-agilityradalta saatiin sitten puhdas aliaikanolla! Kyseinen rata oli myös kooikerhondjien agilityn mestaruusrata ja tuloksellamme sijoituimme mestaruuksissa hopealle! Kun kuulin tuloksen, taisin rutistaa Siriuksen litteäksi. En ollut edes haaveillut moisesta tuloksesta, mutta lämmittelylenkillä aamulla olin kyllä supatellut Siriukselle, että mitäs jos tehtäisiin yksi nolla? Vastaukseksi sain haukkumista ja ylävitosen. Hyvä diili! (Olisikohan sittenkin pitänyt jutella triplanollasta? :D)
Suoritus saatiin videollekin, kiitos Henni Tommola!

Marraskuun viimeisenä perjantaina kävin myös pennunkatsojien (nykyisten pennunostajien) kanssa katsomassa Aurinkoisen 3-viikkoisia pentuja. Kovasti ne jo kävelivät ja harjoittelivat haukkumista, kaikki osasivat jo halutessaan kiivetä pentulaatikosta pois ja tutkivat innoissaan kaikkea uutta.
Syliin pennut kuitenkin rauhoittuivat ja yrittivät maistella nenää, silmäripsiä sekä huulia. Aurinko oli taas revetä liitoksistaan, ja otti myös itselleen täysin vieraat ihmiset iloisesti vastaan. Se yritti tunkea vuoron perään jokaisen syliin ja kerjäsi huomiota, kun selvästi kiinnitimme Aurin mielestä liikaa huomiota pentuihin - olihan Aurikin olemassa!
Pennunottajat ihastuivat yhteen urospentuun ikihyviksi ja varasivat sen seuraavana päivänä itselleen. Myös Aurinko teki pariskuntaan lähtemättömän vaikutuksen. Saa nähdä, mitä kaikkea poikapentu pääsekään kokeilemaan, ainakin juokseminen ja agility tuntui kovasti kiinnostavan tulevaa emäntää. Isännän kanssa poika pääsee varmaankin haisteluhommiin!
Sitten loppuun taas vanhempaa kuvasaastetta 3 viikkoa vanhoista pennuista, ovathan ne aivan liian ällöttäviä!

"Eka", uros.

"Nätti", narttu.

"Isotyttö", narttu.

"Tummatyttö", narttu.

"Valko", uros.

"Pikku", uros.

"Kirjava", uros.

"Sulo", uros.

Supersuloinen ♥

Koko suuri perhe

Kaksiviikkoisia koiranpentuja! (PS. Ne ovat aika ällöttäviä.)

Jyväskylässä olleen KV-koiranäyttelyn jälkeen olo oli lopen uupunut. Vaikka olin vain esittämässä koiraa, oli silti suorastaan fyysisesti raastavaa nousta sekä lauantaina että sunnuntaina jo kuudelta ylös sängystä. Toivottavasti seuraavan näyttelymatkan koittaessa saisin nukkua pidempään. (En muuten saa, koska olen menossa Helsinkiin Vuoden Voittaja -näyttelyyn, ja siellähän on oltava paikanpäällä heti aamukahdeksalta jos haluaa välttää pahimman ryysiksen.)

Kuitenkin sunnuntaina lähdimme Pasin kanssa vielä päivällä käymään Mikkelissä. Aurinkoisen pennuille tuli 14 vuorokautta täyteen juurikin samaisena sunnuntaina, ja Pirjo toivotti meidät tervetulleiksi katsomaan jälleen pikkupyllyköitä.
Eivät ne kyllä enää mitään pieniä olleet. Eivätkä hiljaisia. Mutta sitäkin suloisempia.
Jokainen pentu painoi lähes 600g, eli ne olivat 2,5-3 kertaistaneet syntymäpainonsa kahdessa viikossa. Normaalina kasvuna pidetään sitä, kun pennut tuplaavat syntymäpainonsa 10-14 vuorokaudessa.
Suurimmalla osalla pennuista oli auennut jo molemmat silmät ja ne tuijottivat sinisillä silmillään minua jotensakin hämmentyneen näköisinä. Kaikilla Ö-pentueen lapsosilla oli vähintään toinen silmä auki ja myös korvat olivat alkaneet avautua.
Kovasti pennut harjoittelivat kävelemistä, vaikka kellahtivatkin vähän väliä selälleen. Etutassuissa oli jo pitoa, mutta takajalat eivät vielä ottaneet kuin muutaman horjuvan askeleen kerrallaan. Ruoka sen sijaan maistui kaikille, parhaista tisseistä tuli kamala riita, joka alkoi kiljunnalla, jatkui murinalla ja loppui tyytyväiseen maiskutukseen, kun jokainen pentu löysi itselleen oman tissin.
Aurinko suorastaan repesi liitoksistaan nähdessään minut ja Pasin. Sen koko vartalo tärisi, häntä heilui, se hyppi porttia vasten ja ulvoi. Aurinko tunki suoraan syliini, pesi naamani ja rutkutti tyytyväisenä saadessaan olla minua lähellä, niin kuin se tekee ollessaan erittäin onnellinen. Ikävä oli ollut molemminpuolinen ♥

Sitten tietysti niitä kuvia (joita Pasi räpsi oikein olan takaa):

"Eka", uros.

"Nätti", narttu.

"Tummatyttö", narttu.

"Isotyttö", narttu.

"Valko", uros.

"Pikku", uros.

"Kirjava", uros.

"Sulo", uros.

Nyt pennut alkavat muistuttaa pieniä koiria marsujen tai pelkkien pötköjen sijaan. Ne yrittävät kävellä, mönkivät, imevät toistensa jalkoja/häntiä/kuonoja, vinkuvat, murisevat, heiluttavat häntää, näkevät unia ja reagoivat ympäristöön.
Niiden turkki on suorastaan silkkiä, tassut ovat aivan kirkkaan pinkit, ja pennut tuntuvat kädessä niin lämpimiltä sekä pehmeiltä.

Ja sitten tietysti se tunne, kun pennun nostaa käsiinsä ja painaa sen poskeaan vasten. Pieni nenä alkaa haistella, kohta pentu yrittää imeä nenää tai sormea, mutta rauhoittuu pian kun sen painaa kaulaa vasten. Lopuksi se vain nukahtaa käsiin kauhean tyytyväisenä, siinä kun on lämmin ja turvallinen paikka nukkua ♥

En malta odottaa, että pääsen katsomaan pentuja uudestaan. Kohta on jo joulukuu, sitten joulu ja sen jälkeen Aurinko tuleekin takaisin kotiin. Aika menee nopeasti ja pienet koiranalut kasvavat hurjaa vauhtia.

Onneksi on kasvattaja, jonka luokse voi mennä melkein milloin tahansa, ja joka antaa minun oppia aivan kädestä pitäen asioita, joita vamasti tulen tarvitsemaan, kun joskus rupean itsekin koiria kasvattamaan. Sellaiset kasvattaja-opettajat ovat harvassa. Minulla on käynyt onni.

Sirius saa vieläkin nauttia yksinoikeudestaan olla minun ainoa lenkki- ja harrastukaverini (Africa ja African iho vihaavat lähestyvää talvea). Tänään harjoittelimme kontakti-putkierottelua, ja sunnuntaina suuntaamme agilitykilpailuihin. Tuloksista viis, kunhan itse muistan ohjata kunnolla ja meillä on hauskaa.
Näiden kisojen jälkeen jäämmekin agilitysta 2-3 kuukauden kisatauolle, treenitaukoa tulee ehkä kuukauden verran. Rallytokossa sen sijaan jatkamme ainakin treenaamista, tiedossa on mahdollisesti kisojakin, mikäli aikataulut ja matkat osuvat sopivasti kohdalleen!