Kävin Siriuksen kanssa 29.marraskuuta JATilla agilitykisoissa kolmen startin verran, tuomarina toimi
Minna Räsänen. Se täytyy kyllä sanoa, että tuskin lähden toista kertaa hänen radoilleen. Ihanneajat ja etenemät (3,8-3,9m/s) ovat sellaista luokkaa, että monella koiralla ne ottavat erityisesti talviaikaan koville.
Ensimmäiseltä A-agilityradalta saatiin 5vp puomin kontaktista, viimeisellä C-hyppyradalla sitten yliaikaa, koska minun ohjaukseni oli myöhässä ja Sirius meinasi mennä väärälle esteelle. Karjaisulla "
täällä!" Sirius iski jarrut pohjaan, kääntyi takaisin hypyltä ja meni putkeen. Siinä tuhlaantui varmaan viisi sekuntia, yliaikaa tuli vähän päälle 2 sekuntia. Sijoituimme kuitenkin C-hyppärillä 3.sijalle, minusta se kertoo radan ihanneajasta sekä vaikeustasosta.
Mutta B-agilityradalta saatiin sitten puhdas aliaikanolla! Kyseinen rata oli myös kooikerhondjien agilityn mestaruusrata ja tuloksellamme sijoituimme mestaruuksissa hopealle! Kun kuulin tuloksen, taisin rutistaa Siriuksen litteäksi. En ollut edes haaveillut moisesta tuloksesta, mutta lämmittelylenkillä aamulla olin kyllä supatellut Siriukselle, että mitäs jos tehtäisiin yksi nolla? Vastaukseksi sain haukkumista ja ylävitosen. Hyvä diili! (Olisikohan sittenkin pitänyt jutella triplanollasta? :D)
Suoritus saatiin videollekin, kiitos
Henni Tommola!
Marraskuun viimeisenä perjantaina kävin myös pennunkatsojien (nykyisten pennunostajien) kanssa katsomassa Aurinkoisen 3-viikkoisia pentuja. Kovasti ne jo kävelivät ja harjoittelivat haukkumista, kaikki osasivat jo halutessaan kiivetä pentulaatikosta pois ja tutkivat innoissaan kaikkea uutta.
Syliin pennut kuitenkin rauhoittuivat ja yrittivät maistella nenää, silmäripsiä sekä huulia. Aurinko oli taas revetä liitoksistaan, ja otti myös itselleen täysin vieraat ihmiset iloisesti vastaan. Se yritti tunkea vuoron perään jokaisen syliin ja kerjäsi huomiota, kun selvästi kiinnitimme Aurin mielestä liikaa huomiota pentuihin - olihan Aurikin olemassa!
Pennunottajat ihastuivat yhteen urospentuun ikihyviksi ja varasivat sen seuraavana päivänä itselleen. Myös Aurinko teki pariskuntaan lähtemättömän vaikutuksen. Saa nähdä, mitä kaikkea poikapentu pääsekään kokeilemaan, ainakin juokseminen ja agility tuntui kovasti kiinnostavan tulevaa emäntää. Isännän kanssa poika pääsee varmaankin haisteluhommiin!
Sitten loppuun taas vanhempaa kuvasaastetta 3 viikkoa vanhoista pennuista, ovathan ne aivan liian ällöttäviä!
|
"Eka", uros. |
|
"Nätti", narttu. |
|
"Isotyttö", narttu. |
|
"Tummatyttö", narttu. |
|
"Valko", uros. |
|
"Pikku", uros. |
|
"Kirjava", uros. |
|
"Sulo", uros. |
|
Supersuloinen ♥ |
|
Koko suuri perhe |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti