Kaksiviikkoisia koiranpentuja! (PS. Ne ovat aika ällöttäviä.)

Jyväskylässä olleen KV-koiranäyttelyn jälkeen olo oli lopen uupunut. Vaikka olin vain esittämässä koiraa, oli silti suorastaan fyysisesti raastavaa nousta sekä lauantaina että sunnuntaina jo kuudelta ylös sängystä. Toivottavasti seuraavan näyttelymatkan koittaessa saisin nukkua pidempään. (En muuten saa, koska olen menossa Helsinkiin Vuoden Voittaja -näyttelyyn, ja siellähän on oltava paikanpäällä heti aamukahdeksalta jos haluaa välttää pahimman ryysiksen.)

Kuitenkin sunnuntaina lähdimme Pasin kanssa vielä päivällä käymään Mikkelissä. Aurinkoisen pennuille tuli 14 vuorokautta täyteen juurikin samaisena sunnuntaina, ja Pirjo toivotti meidät tervetulleiksi katsomaan jälleen pikkupyllyköitä.
Eivät ne kyllä enää mitään pieniä olleet. Eivätkä hiljaisia. Mutta sitäkin suloisempia.
Jokainen pentu painoi lähes 600g, eli ne olivat 2,5-3 kertaistaneet syntymäpainonsa kahdessa viikossa. Normaalina kasvuna pidetään sitä, kun pennut tuplaavat syntymäpainonsa 10-14 vuorokaudessa.
Suurimmalla osalla pennuista oli auennut jo molemmat silmät ja ne tuijottivat sinisillä silmillään minua jotensakin hämmentyneen näköisinä. Kaikilla Ö-pentueen lapsosilla oli vähintään toinen silmä auki ja myös korvat olivat alkaneet avautua.
Kovasti pennut harjoittelivat kävelemistä, vaikka kellahtivatkin vähän väliä selälleen. Etutassuissa oli jo pitoa, mutta takajalat eivät vielä ottaneet kuin muutaman horjuvan askeleen kerrallaan. Ruoka sen sijaan maistui kaikille, parhaista tisseistä tuli kamala riita, joka alkoi kiljunnalla, jatkui murinalla ja loppui tyytyväiseen maiskutukseen, kun jokainen pentu löysi itselleen oman tissin.
Aurinko suorastaan repesi liitoksistaan nähdessään minut ja Pasin. Sen koko vartalo tärisi, häntä heilui, se hyppi porttia vasten ja ulvoi. Aurinko tunki suoraan syliini, pesi naamani ja rutkutti tyytyväisenä saadessaan olla minua lähellä, niin kuin se tekee ollessaan erittäin onnellinen. Ikävä oli ollut molemminpuolinen ♥

Sitten tietysti niitä kuvia (joita Pasi räpsi oikein olan takaa):

"Eka", uros.

"Nätti", narttu.

"Tummatyttö", narttu.

"Isotyttö", narttu.

"Valko", uros.

"Pikku", uros.

"Kirjava", uros.

"Sulo", uros.

Nyt pennut alkavat muistuttaa pieniä koiria marsujen tai pelkkien pötköjen sijaan. Ne yrittävät kävellä, mönkivät, imevät toistensa jalkoja/häntiä/kuonoja, vinkuvat, murisevat, heiluttavat häntää, näkevät unia ja reagoivat ympäristöön.
Niiden turkki on suorastaan silkkiä, tassut ovat aivan kirkkaan pinkit, ja pennut tuntuvat kädessä niin lämpimiltä sekä pehmeiltä.

Ja sitten tietysti se tunne, kun pennun nostaa käsiinsä ja painaa sen poskeaan vasten. Pieni nenä alkaa haistella, kohta pentu yrittää imeä nenää tai sormea, mutta rauhoittuu pian kun sen painaa kaulaa vasten. Lopuksi se vain nukahtaa käsiin kauhean tyytyväisenä, siinä kun on lämmin ja turvallinen paikka nukkua ♥

En malta odottaa, että pääsen katsomaan pentuja uudestaan. Kohta on jo joulukuu, sitten joulu ja sen jälkeen Aurinko tuleekin takaisin kotiin. Aika menee nopeasti ja pienet koiranalut kasvavat hurjaa vauhtia.

Onneksi on kasvattaja, jonka luokse voi mennä melkein milloin tahansa, ja joka antaa minun oppia aivan kädestä pitäen asioita, joita vamasti tulen tarvitsemaan, kun joskus rupean itsekin koiria kasvattamaan. Sellaiset kasvattaja-opettajat ovat harvassa. Minulla on käynyt onni.

Sirius saa vieläkin nauttia yksinoikeudestaan olla minun ainoa lenkki- ja harrastukaverini (Africa ja African iho vihaavat lähestyvää talvea). Tänään harjoittelimme kontakti-putkierottelua, ja sunnuntaina suuntaamme agilitykilpailuihin. Tuloksista viis, kunhan itse muistan ohjata kunnolla ja meillä on hauskaa.
Näiden kisojen jälkeen jäämmekin agilitysta 2-3 kuukauden kisatauolle, treenitaukoa tulee ehkä kuukauden verran. Rallytokossa sen sijaan jatkamme ainakin treenaamista, tiedossa on mahdollisesti kisojakin, mikäli aikataulut ja matkat osuvat sopivasti kohdalleen!