Aikaisia joululahjoja

Minä kävin hakemassa aikaisen joululahjani viikko sitten; Aurinko tuli 9 viikon jälkeen vihdoin kotiin ♥ En tiedä, kumpi meistä oli onnellisempi, minä vai Rouvakoira. Ainakin Auri hyppäsi heti autoon, kun sille vain avattiin ovi. Heti kotiin päästyään Aurinko tervehti Siriuksen sekä Sorayan, jotka täytyi myös haistella tarkasti. Sitten se kiersi kotimme jokaisen nurkan, tarkasti ruokakuppinsa (toivekkaana), ja meni sen jälkeen olohuoneen pedilleen makaamaan. Siitä oli nähtävästi ihanaa olla taas kotona.Tietysti Aurinko oli mielestään jäänyt paljosta huomiosta paitsi, ja se tuli vähän väliä mielistelemään sekä kerjäämään rapsutuksia. Minä sorruin usein sen huomionhakuun, lässyttäen sille sydämeni kyllyydestä. Että pystyikin olemaan sellainen ikävä.

Tästä eteenpäin Aurinko pääsee jalostuseläkkeelle, ja saa jatkossa keskittyä harrastamiseen, uimiseen, sylissä olemiseen, juoksemiseen tai mihin nyt Auri ikinä haluaakaan keskittyä. Valitettavasti jatkuva syöminen ei ole tässä tapauksessa vaihtoehtona, vaikka Rouvakoirasta sen pitäisikin olla.

Myös kaikki pennut pääsivät uusiin koteihinsa viime viikonloppuna. Toivon että niistä kasvaa terveitä, iloisia ja reippaita koiria, joista on onnea perheilleen vielä kymmenen vuoden päästäkin ♥

Lisäksi pennut saivat tietysti omat kutsumanimensä. Alla olevissa kuvissa ne ovat päivää vaille 8. viikkoa vanhoja.

M. Caesar "Freddie"

M. Caspian "Redi"

M. Cassius "Peetu"

M. Coraline "Aeris"

M. Charlotte "Peppi"

Minä itse sain periaatteessa kaksi aikaista joululahjaa, joista toisen tosin annoin pitkän viikonlopun jälkeen eteenpäin. Muskettikoiran Coraline eli tutummin Aeris tuli minun omistukseeni, mutta se on sijoituksessa yhdellä parhaimmaista ystävistäni Roosalla. Tällä hetkellä pikkutermiitin koti on vielä Kuopiossa, mutta saa nähdä muuttako tyttö lähemmäs.

Aeris on vilkas, reipas, ahne ja leikkisä pentu, joka haluaa kovasti käyttää hampaitaan ja haukkuu kimeällä äänellä, mikäli ei saa tahtoaan läpi (kuten esimerkiksi ruokaa tai rahkapurkkia sohvan alta). Sen lempipaikka nukkua on ihmisen syli, mikäli se vain siihen otetaan. Lempiruokaa on KAIKKI, mitä vain lattialta/kupista/kädestä/ulkoa löytyy. Lempilelu on todennäköisesti juurikin se tyhjä rahkapurkki, tai sitten vetolelu jota se veti innokkaasti äitinsä sekä siskopuolensa Sorayan kanssa.

Soraya tosiaan otti Aeriksen hyvin vastaan, alussa toki piti näyttää rääpäleelle, että sitten määrää asioista, mutta nopeasti ne löysivät yhteisen sävelen lelujen avustuksella. Sirius taas teeskenteli, ettei koko pentua edes oikeastaan ollut olemassa - paitsi jos se tuli Siriuksen pedille tai ruokakupille. Silloin Aeris sai rähähdyksen ja hammasta osakseen, mikäli pappakoiran kurkusta kohoava matala murina ei mennyt perille. 

Olin viikonlopun jälkeen menettänyt osan sydämestäni pikku-Aerikselle, ja haikein mielin luovutin sen eteenpäin sijoituskotiinsa. Pyyhin salaa kyyneleitä, ja suukotin Kainaloistani hyvästiksi. Onneksi se tulee taas käymään Uutena Vuotena, niin voin taas lelliä pennun piloille (ja Roosa saa sitten taas korjailla minun lepsuiluani...).

Aika näyttää, mitä Aeriksesta oikein kasvaa, ja tuleeko siitä yksi Tarumaisen -kennelin emoista. Tällä hetkellä sen tulee vain nauttia elämästään, tutustua uusiin asioihin sekä leikkiä niin paljon kuin sielu sietää. 

Ainakin täällä vara-mamman luona Tikkakoskella riittää leikkikavereita ja sylejä, joihin voi aina kiivetä ottamaan torkut. 

Kainaloinen - Aeris

Voittajan voittaja = RTK3

Aurinkoisen ja Tuiskun pikkuplaneetat voivat erittäin hyvin, tosin ne eivät ole enää mitään pieniä - varsinkaan kolme jo alkujaan isointa pentua. Ne ovat syötävän suloisia (kun eivät tunge sängyn alle painimaan), ihanan pehmeitä (kun eivät pure sormia/varpaita/lahkeita) ja leikkisiä (kun eivät nuku, eli noin 2 minuuttia leikkiä ja 2 tuntia unta).

Käyn vielä katsomassa niitä tällä viikolla, ja seuraavan kerran näenkin viisikon silloin kun haen Rouvakoiran takaisin kotiin, jolloin pennut ovat myös lähdössä uusien ihmistensä luokse.

Pikkuplaneetat 28vrk ♥

Pikkuplaneetat 33vrk ♥

Minulla on ollut Auria kamala ikävä, mutta en usko tunteen olleen kovinkaan molemminpuolinen. Rouvakoiralla on varmasti ollut ihan tarpeeksi viihdykettä (ja ärsykettä) omissa pennuissaan, eikä silloin mahdu mikään muu mieleen. 

Varasin Aurinkoiselle kolmen kerran jäsenkorjaussarjan (ihan oikeasti!), jotta se pääsisi mahdollisimman nopeasti lenkkeily- ja treenauskuntoon takaisin. Pentujen saanti ja erityisesti keisarinleikkaus ovat aina isoja stressitekijöitä, sekä lisäksi ne aiheuttavat suuria fyysisiä muutoksia kehossa. Toivon Aurin toipuvan koko pennutuksesta mahdollisimman hyvin, vaikka siihen sitten menisikin vähän enemmän aikaa. Tärkeintä, että Aurinko voi hyvin ja on terve, iloinen oma itsensä.

Onneksi kotona on kuitenkin ollut nuo kaksi muuta treenattavaa, joskin olen käynyt vain kerran viikossa hallilla viikkoryhmän treeneissä. Kotona olen jotain pientä puuhastellut niiden kanssa pari kertaa viikossa, mutta se on jäänyt lähinnä yksittäiseen liikkeeseen tai tekniikan hallintaan. 

Nähtävästi kuitenkin myös tällainen harjoittelu voi tuottaa tulosta; Osallistuin Siriuksen kanssa rally-tokokisoihin lauantaina, jossa tuomarina toimi Taru Leskinen. Radan jälkeen oli hyvä fiilis, vaikka jouduinkin uusimaan kaksi kylttiä, ja käytösruutukin meni ihan OK. Epäilin tosin, että Sirius saisi pistevähennyksiä käytösruudussa istumisesta, koska sillä on huono tapa mennä lonkka-asentoon, nousta siitä taas ryhdikkäästi istuman, lösähtää taas lonkalleen ja niin edelleen. Tällä kertaa kuitenkaan käytösruudun valvojaa/tuomaria ei moinen asento kiinnostanut, tai sitten Sirius ei hetkutellut peppuaan kuin pelkkään lonkka-asetoon kerran (joka on sallittua).

Tulokseksi saatiin erittäin mieluinen 93/100p, 1.sija ja RTK3 ♥

Sirius nauttii oikeutetuista rapsutuksistaan radan jälkeen. © Heli Tuominen

Se olikin tämän vuoden viimeinen rally-tokokisa, ja mahdollisesti myös seuraavankin vuoden. En ole aikeissa ostaa Suomen Palveluskoiraliiton kisalisenssiä, koska minusta se on täysin turha, eikä sillä saa mitään etuuksia (vrt. SAGIn agilitylisenssi). 

Pitänee ensi vuosi vain treenailla, tai sitten alkaa harrastamaan sellaista lajia, jossa mitään lisenssejä ei ainakaan vielä tarvita. 

Ei kuuta taivaalta

Alle viikossa ei ihan hirveästi ehtinyt tapahtua.

Aurinko imettää lapsiaan varsin huolella, koska lauantaina 14vrk täyttäneet pikkuplaneetat eivät todellakaan ole pieniä: painot vaihtelevat 630-890g välillä! Pirjo vähensi jo Aurin ruokamäärää, koska pentuja pitäisi viikon päästä alkaa totuttamaan kiinteään ruokaan, eikä niiden nyt aivan välttämättä nostaa painoaan tällaista tahtia. Melkoisia pulleroita siis nämä pentuset.
Kaikkien pentujen silmät ovat auenneet, ne opettelevat kävelemistä, pyllähtävät istumaan, ja jopa harjoittelevat haukahtelemista. Yksi oli jopa yrittänyt paeta pentuhuoneesta keittiön hajujen maailmaan avoinaisen koiraportin kynnysen yli, mutta pakoyritys oli onneksi huomattu ajoissa.

"Terra", "Mars", "Venus", "Jupiter" ja "Merkurius" ♥

Kävin Siriuksen ja Sorayan kanssa rally-tokon viikkoryhmässä toteamassa, että molemmat kaipaavat perseenkäyttötreeniä. Sirius oikealla puolella seuratessa, ja Sorsa molemmilla puolilla. Jotenkin rasittavaa, että jokaisen koiran kanssa on lähestulkoon samat ongelmat - mikä tietysti viittaa siihen, että minä teen jotakin perustavan laatuisesti väärin, tai en tajua opettaa jotakin käytösmallia koirilleni. Sellainen on ihan helvetin turhauttavaa. 

Toteankin todella usein treeneissä kouluttettavilleni: "Tehkää niin kuin minä sanon, älkää niin kuin minä teen" sekä "Minä olen tästä koirineni varoittava esimerkki, miten EI pidä tehdä." Jospa sitten en siirtäisi tyhmyyttäni ja osaamattomuuttani eteenpäin, vaan toimisin nimenomaan esimerkkinä, jota ei kannata seurata.

Oli rally-tokotreeneissä toki hyvääkin ja saatiin myös onnistumisia.

Sirius teki hienosti pari mestariluokan kylttiä, ja peruutus seuratessa seinää apuna käyttäen onnistui mainiosti.  Sorayan kanssa saatiin siistejä sivulle- ja eteentuloa liikkestä sekä paikoiltaan, sekä käskystä seisominen (vielä vahvan) käsimerkin avulla alkaa hahmottua Sorsalle.
Olen välillä vähän laiska harjoittelemaan kotona, minulla treeni-into menee todellakin kausittain, enkä pidä yksin treenaamisesta. Se on jotenkin haastavaa, hankalaa ja tylsää, eikä kukaan myöskään huomata silloin ohjaajavirheistä.

Voi olla, että RTVA-titteli jää jonnekin hamaan tulevaisuuteen, jos sinnekään. Kenties ajatus mestariluokan koulutustunnuksesta RTK4:stä on meille aivan liikaa.
Yksinkertaisesti varmaan lakkaan tavoittelemasta mahdottomia, koska olen itse todella rajallinen tyyppi, vaikka koirissani voisikin olla potentiaalia (ainakin oikeanlaisella ohjaajalla). En osaa, pysty, jaksa, opi, ymmärrä, vaikka yrittäisinkin. Heitän todella helposti hanskat tiskiin asioiden kanssa, jotka eivät onnistu parin yrittämisen jälkeen. Minulla ei ole pitkäjännitteisyyttä asioiden kanssa, ja olen aina inhonnut sitä, kun joku minun tuntemani henkilö on minua parempi sellaisessa asiassa, joka on minulle merkityksellinen. Silloin yleensä vain luovutan, tosin raivosta nyyhkien ja hammasta purren, mutta minä vain annan periksi. Ei sitten.
En myöskään kestä takaiskuja. Ne lannistavat minut.

Varmaankin tämä pitkäjännitteisyyden puute, kateellisuus ja luovuttaminen ovat saaneet aikaan sen, että tiedän järkyttävän monista asioista pieniä palasia, jotka eivät kuitenkaan muodosta järkevää kokonaisuutta. Tunnistan esimerkiksi kirahvilajit niiden kuvioinnin perusteella - täysin hyödytön, joskin (kenties toisia ihmisiä) huvittava tieto.
Sama ongelma minulla on erityisesti koiraharrastuslajien kanssa. Olen kokeillut hyvin monia koiralajeja, menestynyt joissakin kohtuullisen hyvin aluksi, mutta heti isomman takapakin tullessa olen lopettanut kyseisen harrastuksen kuin seinään.
Saa nähdä, miten rally-tokoharrastuksen käy. Tai tokon, mikäli nyt pääsen edes aloittamaan sitä. Puhumattakaan noseworkista, jossa edelleen odotan alkeiskurssille pääsyä.

Mutta eikös se sananlasku mennyt näin: "Ne, jotka osaavat, tekevät. Ne, jotka eivät osaa, opettavat."

Sähläämistä ja sievistelyä

Nyt on palattava blogipostauksissa vähän ajassa taaksepäin, aikaan ennen Aurin pentujen syntymää, ja ennen kuin Aurinko lähti Pirjon luokse Mikkeliin valmistautumaan synnytykseen. 

Lauma oli vielä viikon kokonainen kuvan oton jälkeen!

Syyskuun lopussa Sirius ja Soraya kävivät rally-tokokisoissa jopa Tampereella asti, jossa tuomarina toimi Minna Hillebrandt.

Siriuksen kanssa tuloksilla ei juhlittu vaan saatiin merkintä VOI0 (64/100p). Pappakoiralla oli kyllä radalla hauskaa, vaikka alkurata tahmoikin parin kyltin ajan, koska peruutus - tuo minun sekä Siriuksen kauhu. Hirveä kyltti on se vieressä peruutus, kun taas mestariluokan edessä peruutus on oikein mallikas.

Sen jälkeen sitten uusittiin pari todella helppoa kylttiä, koska Sirius oli selvästi paineistunut tuosta peruutuksesta (jota se ei edes yrittänyt lähteä tekemään, enkä minä todellakaan uusinut sitä). Tsemppasin sitä parin kyltin ajan todella paljon, jolloin Siriuksella lähti hommat lopulta lapasesta - onneksi ilon takia, pappakoirasta loppurata oli ihan hillittömän hauska homma!
Se teki pari ylimääräistä puolenvaihtoa ja yritti karata seuruusta suorittamaan jotakin (ehkä pujottelun kartioita merkkinä?), joten liekö ihme ettei hyväksytty tulosta irronnut voittajaluokasta? Lisäksi käytösruudusta saatiin -2p: toinen haistelusta (aiheellinen), ja toinen siitä, että koira siirsi jalkaansa (anteeksi kuinka?).

Mutta onneksi Soraya teki erittäin hyvä suorituksen - tosin jouduin uusimaan kyltin "istu" kahdesti, koska Soraya halusi esitellä hänen hienoa liikkestä maahanmenoaan. Lisäksi saatiin jostakin -1p kontrollista, en kyllä tiedä että mitä koira teki, muuta kuin seurasi kauniisti hihna löysällä ja suoritti tehtävät kuten sanoin. 

Samapa tuo, koska Soraya sai tulokseksi ALO HYV 93/100p ja koulutustunnuksen RTK1 ♥ Lisäksi Sorayan pentueveli Ralli (M. Öinen Kuuntanssi) sai rally-tokon alokasluokan koulutustunnuksen syyskuussa. Taitavia teinikakarakoiria.

Sorayan osalta rally-tokossa kisaamiset olivat tältä vuodelta tässä, nyt rakennetaan rauhassa avoimen luokan liikkeitä valmiiksi ja harjoitellaan myös ylempien luokkien kylttejä siinä seassa. Jospa ensi vuonna tulisi treenattua myös tokoa, olisihan se hienoa saada sekä Sorayalle että Aurille alokasluokan koularit eli TK1:set.

Siriuksen kanssa sen sijaan olisi vielä 1-2 kisaa rally-tokossa tiedossa loppuvuodelle, jospa se viimeinen voittajaluokan hyväksytty tulos irtoaisi vielä tämän vuoden puolella.

Soraya sekä Aurinkoisen sulhanen Tuisku kävivät Jyväskylä KV:ssä molempina päivinä, ja minä esitin molemmat kehässä. Paikalla oli nelinkertainen määrä kooikkereita viime vuoteen verrattuna, mikä oli hieman yllättävää - varsinkin kun tuomarit eivät olleet ulkomaalaisia, ja arvostelevat muutenkin kooikkereita myös edullisemmissa ryhmänäyttelyissä vuosittain (toki osa on cacibien perässä). 

Lauantaina kooikkerit tuomaroi Eeva Rautala, joka piti Sorayasta, mutta Tuisku oli tuomarista vähän liian kehittymätön. Tuiskulle kuitenkin AVO ERI2, Sorayalle NUO ERI1 SA PN3 VARA-SERT VARA-CACIB. Erityiskehuja saivat Sorsan lihakset ja luonne.

Sunnuntaina tuomarina oli Harri Lehkonen, jolla sitten taas Tuisku oli mieleen, mutta Soraya oli tuomarista liian kookas ja liian roteva. Sorayalle siis tulokseksi NUO EH1, Tuiskulle AVO ERI1 SA PU3 VARA-SERT. 

Katsotaan miten seuraavassa näyttelyssä tulee menestystä (tai sitten ei tule). Jospa saataisiin toinen cacib Suomesta jossain vaiheessa, ja olisihan tuo koira kiva saada muotovalioksikin, jahka nyt ensin tulee 2 vuotta täyteen.
Kevään muut suunnitelmat sekä näyttelykalenteri menevät niin hienosti ristiin, että kovin montaa näyttelyä ei alkuvuodesta ole tiedossa. Lisäksi tuomarivalinnat ovat joissain näyttelyissä sellaisia, että käytän mieluusti nekin ilmoittautumismaksut johonkin muuhun mukavaan.

Aurinkoisesta ja pikkuplaneetoista sen verran, että Auri on kuulemma erittäin hyväntuulinen, hoitaa pentunsa huolella, ja leikkaushaava on lähtenyt paranemaan hyvin. Pikkuplaneetat tulivat lauantaina jo viikon ikään(!), jolloin Pirjo-kasvattaja lähetti minulle niistä kuvia. Ne ovat kasvaneet hirveästi, ja painot ovat jokaisella enemmän tai vähemmän yli puoli kiloa.
Mamman pienet rakkaat, vielä pitäisi vähän päälle viikko malttaa odottaa, ennen kuin näen Aurikoisen lapsukaisineen uudestaan ♥

Cover up the grey with silver lining

"I know it's too late to stop the setting sun.
You see the shadows in the distant light,
And it's never gonna be alright. --
I will try to save you,
cover up the grey
with silver lining."
© Hurts - Silver lining

Syyskuun lopun ja tämän päivän välissä on tapahtunut moniakin koiriin liittyviä asioita, muutakin kuin mitä nyt kirjoitan, mutta se 'muutakin' voi nyt odottaa. Tämä on minulle itselleni tärkeämpää saada kirjoitetuksi.

Aurinko astutettiin elokuun lopulla peräti kolme kertaa suloisella Tuiskulla (Tarlatan Agrostis Canina), jonka seuraksena tiineysröntgenessä näkyi 6-7 pennunalkua. Selkeitä tiineyden merkkejä Auri alkoi näyttää 5. tiineysviikon lopulla, tosin joku tarkkasilmäisempi (ja vähemmän skeptinen sekä pessimistinen) olisi voinut huomata merkit jo viikkoa aikaisemmin.
Huomautettakoon tässä vaiheessa, että kyseinen pentue menee Muskettikoiran -kenneliin Pirjolle, eli Aurin sekä Sorsan kasvattajalle. 

Aurinkoisella ei ollut missään vaiheessa tiineyttä pahoinvointia, se söi erittäin hyvällä ruokahalulla kaiken, mitä sille vain kehtasi antaa. Varsinkin loppuaikana rouvakoiran ruokahalu oli pohjaton, se kerjäsi kuola valuen mitä tahansa syötäväksi kelpaavaa, ja imuroi itseensä joka ikisen lattialta löytyvän murusen.

Treenaaminen lopetettiin 4. tiineysviikon alkaessa, toki kotona tuli tehtyä jotakin temppuja, mutta ohjattuihin treeneihin ei enää lähdetty rouvakoiran kanssa. Lenkkeilyä jatkettiin lähes normaalisti aina siihen asti, kun Auri lähti Pirjo-kasvattajan hoiviin Mikkeliin.

Aurinkoisen synnytys alkoi lauantaina 21. lokakuuta, kun ensimmäisestä astutuksesta oli kulunut 64 vuorokautta. Istuin aamulla neljältä silmät ristissä Aurin pentulaatikon vieressä, ja odotin kuumeisena pentujen syntymää. Ensimmäinen putkahtikin maailmaan seitsemältä aamulla.
Seuraavan 6 tunnin aikana syntyi vielä 4 pentua lisää, kunnes pentujen tulo loppui. Tiesimme varmaksi, että pentuja pitäisi tulla vielä ainakin yksi. Aurinko supisteli vähän, kädellä autettaessa voimakkaasti.
Sitten alkoi tulla huoli. Olimme eläinlääkäriin yhteydessä, kun viidennen pennun syntymästä oli kulunut vähän päälle tunti. Siitä tunti eteenpäin, ja olimme jo eläinlääkärin vastaanotolla. Pasi oli jäänyt Majavedelle pitämään 5 pikkupentua lämpimänä.Eläinlääkäri tunsi pennun pään, mutta pentu ei noussut kunnolla synnytyskanavaan. Oli tehtävä keisarinleikkaus. Nopea röntgenkuvaus paljasti, että Aurilla oli kohdussaan vielä kolme(!) pentua, joista yksi oli lähellä synnytyskanavaa ja loput kaksi hieman taaempana.
Koska olen ollut kahtena kesänä kunnaneläinlääkärin apulaisena, tiedän kuinka pentuja elvytetään ja kuinka niitä lääkitään  - toki eläinlääkäri laittoi lääkkeet valmiiksi ja kertasi vielä, että kuinka pitikään toimia.

Parikymmentä minuuttia keisarinleikkauksen alettua Pirjo ja minä saimme käsiimme kolme elotonta pentua. Synnytyskanavan suulle juuttunut pentu alkoi jäykistyä nopeasti päästyään pois sikiöpussista, eli se ollut ollut kuolleena kohdussa jo 6-12 tuntia. Kahta muuta elvytimme puoli tuntia (joka on ns. vasteaika keisarinleikkauksissa), mutta tuloksetta.
Minä hieroin, heilutin, painelin, puhalsin, heilutin, hieroin. Ja itkin koko ajan vuolaasti. Nyyhkytin ääneen yrittäessäni saada elämää kahteen pikkupentuun. Lopulta oli annettava periksi. Yhtään sydämen lyöntiä en kuullut, en yhtäkään henkäystä.
Kaksi kaunista tyttöä ja yksi suloinen poika olivat jo siirtyneet sateenkaarisillan toiselle puolelle. Pyyhin kyyneleitäni pentuihin, suukotin niiden pieniä viileitä kuonoja, ja toivotin ihanaa matkaa ikiunien maahan, jossa me nähtäisiin vielä joku päivä. Minusta tuntui, että jalat pettivät alta siinä vaiheessa. Enää ei tarvinnut yrittää, enää ei tarvinnut olla vahva. Nyt sai surra.

Eläinlääkärin apulaisena ollut mies tuli tarkistamaan pentujen tilannetta, eikä hän edes ehtinyt kysyä mitään nähdessään ilmeeni. Hän oli todella pahoillaan pentujen menetyksestä. Itkun keskeltä sain sentään kysyttyä ääneen:
"Sano että se äitikoira edes on kunnossa."
Mies vakuutteli näin olevan, ettei Aurilla ollut missään vaiheessa leikkausta ollut mitään komplikaatioita. Eläinlääkäri kutsuikin minut pian leikkaussaliin. Rakas Aurinko oli osittain hereillä, eläinlääkärin laittaessa laastaria leikkaushaavan päälle, ja pestessään Aurin vatsaa puhtaaksi. Kuullessaan minut (tai haistaessaan, en tiedä) Aurinko nykäisi päänsä pois happinaamarista, ja alkoi heiluttaa häntää ♥ Voi mamman kultarakas. 
Kerroin sille, miten kauhean reipas ja hieno tyttö se olikaan, ja että pentulaatikossa odotti viisi koiravauvaa kovasti äitiään takaisin. Itkien soitin Pasille, että jäljellä olleet pennut menetettiin, mutta Auri itse voi hyvin. Puhelun taustalla kuului kimeää vikinää.

Pirjon kotiin päästyämme Aurinko ryntäsi pentuhuoneeseen. Eläinlääkäri oli varoitellut sen olevan vielä sekaisin anestesian jäljiltä, ja käski laittamaan sille kuonokopan, ettei se vain tappaisi tai vahingoittaisi pentujaan.
Asetin Aurin kyljelleen pentulaatikkoon, laitoin kuonokopan päähän ja käskin Pasia vielä pitämään varmuuden vuoksi Auria kaulasta kiinni. Nostin pennut lämpölaatikosta yksitellen nisille, joista ne alkoivat samantien imeä hirveällä innolla. Auri katsoi pentujaan, vinkui, ja Pasi päästi siitä irti. Aurinko haistoi pentujaan kuonokopan läpi, ja tempaisi sitten tassullaan kuonokopan päästään. Olin salamana pentujen ja Aurin kuonon välissä välissä, mutta aivan turhaan. Aurinko alkoi nuolemaan lapsiaan, vinkui ja nuoli, tuuppi niitä kuonollaan ja venytti itseään pidemmäksi pentulaatikossa, että pennut pääsivät paremmin nisille. 
Minä aloin taas itkemään pelkästä helpotuksesta.

Myötäpäivään keskeltä laskien:
"Venus", "Jupiter", "Merkurius", "Terra" & "Mars" ♥

Tällä hetkellä sekä Aurinko että pennut voivat hyvin. Pikkuplaneettojen painot ovat nousseet tasaisesti, Aurilta tulee leikkauksesta ja lääkityksestä huolimatta hyvin maitoa, ja se on muutoinkin esimerkillinen äiti ♥

En pystynyt kirjoittamaan tätä postausta kuivin silmin. Kolmen pennun menetys surettaa ja harmittaa, edelleen. Olen miettinyt, olisinko voinut tehdä jotakin toisin, tai olisiko tämän tilanteen voinut jotenkin välttää.
Vastaus on, että minä tein kaiken, minkä pystyin. Kuten teki myös Pirjo, eläinlääkäri sekä Aurinko itse. Yksi pentu olisi menetetty joka tapauksessa. Kaksi muuta olisi ehkä saatu elävinä ulos, mikäli Auri olisi keisarinleikattu heti supistusten alettua, eli aamuneljältä ennen kuin yksikään pentu oli maailmassa. Mutta kuka eläinlääkäri olisi leikannut nartun siinä vaiheessa? Ei kukaan.

Tällaista tapahtuu, se on vain hyväksyttävä. Vaikka aina sitä tahtoo ja toivoo sydämensä pohjasta, että kaikki menisi hyvin eikä ainoatakaan pentua menetettäisi.
Nyt sentään pentulaatikkoon jäi viisi terhakkaa pentua (3 urosta ja 2 narttua). Kaikkia ei menetetty. Ja Aurinko itse jäi henkiin. Se on kaikkein tärkeintä.

Kolmelle pienelle rakkaalle sateenkaarien tuolle puolen.
Me nähdään vielä, ja sitten saan teidät taas syliini ♥

Viisiviikkoa vanhat sekä vihdoin vapaalla!

Kävin yli viikko sitten viimeksi katsomassa Aurinkoa ja sen pentuja. Ne olivat kasvaneet hurjasti! Luonne-erotkin näkyivät selkeämmin; Valko ja Tummatyttö olivat muita rauhallisempia sekä jotenkin pehmeämmän oloisia. Nätti ja Sulo taas olivat kaikista vilkkaimpia, muut neljä pentua olivat jotakin näiden kaksikoiden väliltä. Pikku oli todella sosiaalinen tyyppi, Kirjava hieman muita itsenäisempi. Isotyttö ja Sulo olivat kaikista kovimpia leikkimään! Nätti oli se, joka murisi ja ärisi, kävi sisarustensa kimppuun, protestoi kun ruoka (uunijuusto) loppui ja kiukutteli joutuessaan syliin, kun olisi mieluummin riehunut lattialla. Eka oli kaikessa todella keskiverto, siitä tulee luultavasti mukava ja melko helppo koira, jonka kanssa voi tehdä mitä tahansa.

Kaikki pennut ovat nyt löytäneet omat kotinsa, kiitos kaikille kodinetsinnässä auttaneille sekä tietysti itse pennunottajille!

Pennuista tietysti otettiin 5-viikkoiskuvat, joissa kakarat laitettiin taas seisomaan hienosti pakastimen päälle. Uskomatonta, että kohta ne ovat jo luovutusikäisiä ja lähtevät jokainen omaan kotiinsa.
Eilen pennut saivat pentutarkastuksen, mikrosirut niskaansa sekä viralliset nimensä. Seuraavassa postauksessa kerron sitten jokaisen pennun virallisen nimen, sekä mahdollisen kutsumanimen, mikäli pennun ottajat ovat sellaisen jo omalleen päättäneet.

"Eka"

"Nätti"

"Isotyttö" 

"Tummatyttö"

"Valko"

"Pikku"

"Kirjava"

"Sulo"

Siriuksen kanssa olemme treenaanneet oikealle puolella seuraamista, sekä erilaisia puolenvaihtoja vasemmalta oikealle ja toisinpäin. Käskysanaa en ole vieläkään oikealla puolella seuraamiseen liittänyt, koska en ole yksinkertaisesti keksinyt sopivaa, jonka muistaisin myös kisoissa.Onneksi oikealla puolella seuraaminen tulee rallytokossa eteen vasta Voittaja-luokassa, jonne on vielä ainakin 5 kilpailua matkaa.Oikeanlainen perusasento oikealla puolella on todellakin hakusessa, Sirius tulee joko liian eteen tai heittää takalistonsa erittäin vinoon. Todennäköisesti minun oma kehonkieleni ja ohjaukseni on niin kömpelöä, että Sirius ei ymmärrä, mitä haluaisin sen tekevän.Välillä ärsyttää, kun oma kroppa ei toimi niin kuin itse haluaisi sen toimivan.

Aurinkoisen kanssa jatketaan rallytokotreeneillä, kun rouva kotiutuu jouluksi ♥ Agilitya jatketaan, kunhan olen saanut Aurin kunnon kohoamaan pennutuksen jälkeen ja tehnyt speedbumpit valmiiksi. Niitä kun ei hallilla ole. Ihanaa saada rakas Löllö takaisin kotiin, minulla on ollut sitä kauhea ikävä. Vähän yli kahdeksan viikkoa (eli kaksi kuukautta!) Aurinko ehtii olla Pirjon hoivissa. Nopeasti on aika mennyt, kun olen pitänyt itseni kiireisenä töiden suhteen.

Nyt minulla on ansaittu joululoma, joka kestää 17 päivää (vielä 13 päivää jäljellä)! En ole pitänyt yhtään lomaa koko sinä aikana, kun olen ollut TT:llä töissä. Tällä hetkellä vapaapäivät tulevat todella tarpeeseen.

Hurjia petoja

Sirius oppi avaamaan kevythäkin vetoketjun. Ei hyvä. Onneksi ei sentään syönyt itseään läpi, mutta pakoon luikahteleva koira ei ole kovin mukava treeneissä.
Meidän kevythäkissämme on sentään vain yksi ovi (sekä aukeava katto), joten se on helppo kääntää seinää päin niin, että vaikka Sirius saisikin häkin auki, se ei mahdu tulemaan ulos. Ähäkutti.

Siriushan on nyt agilitytauolla, mutta rallytokoa olemme treenailleet aina sopivan tilaisuuden tullen. Hienosäätöä riittää, vaikka vielä onkin ainakin kaksi ALO-luokan starttia edessä. Sitten pääsemme hihnasta eroon, hurraa!
Sää ei kyllä todellakaan suosi lenkkeilyn tai ulkona treenaamisen kannalta, lähes joka päivä sataa vettä, tuulee ja on todella kalsea sää! Mutta välillä on edes yksi hieman aurinkoisempi päivä, jolloin ulkoilusta voi nauttia.

 

Sitten tietysti pentukuvasaastetta!
Pennuthan täyttivät siis sunnuntaina 28vrk eli 4 viikkoa. Ne purevat, murisevat, haukkuvat, leikkivät, syövät ja juoksevat. Sekä tietysti kiipeävät syliin, nuolevat naamaa ja ovat aivan ihania.

Otimme ensimmäiset kunnolliset seisotuskuvat viikonloppuna pentuhuoneessa olevan pakastearkun päällä. Osa pennuista seisoi erinomaisesti, osa taas halusi mieluummin istua. Mutta yksi nimeltä mainitsematon kakara oli kaikista hirvein kuvattava! Se murisi, haukkui, läpsi pienillä tassuillaan, halusi leikkiä kädellä ja puri sormia, yritti juosta pakastimen päältä alas tai peruuttaa pakastimen ja seinän väliin. Siitäkin saatiin kuitenkin jotensakin siedettävä seisotuskuva, kun tarpeeksi kauan jaksettiin neuvotella asiasta.

Saa nähdä, jatkaako tämä pentu samanlaista käytöstä ensi viikonloppuna, vai oliko kyseessä vain jokin hetkellinen mielenhäiriö.
Pentujen luonteissa näkee siis jo jonkinlaisia eroja, mutta mitään varmaa ei voi vielä sanoa. Vilkkailta ja sosiaalisilta ne ainakin vaikuttavat, toiset ovat leikkisämpiä kuin toiset, ja osa sitten keksii kaikkea herjuutta (kuten tämä yllä mainittu kuvattava).

Voisin silti ottaa niistä itselleni minkä tahansa ♥

"Eka", uros.

"Nätti", narttu.

"Isotyttö", narttu.

"Tummatyttö", narttu.

"Valko", uros.

"Pikku", uros.

"Kirjava",  uros.

"Sulo", uros.

Anna (isän omistaja), minä ja koko kahdeksikko!

Maailman rakkain Aurinko ♥

Rotumestaruushopeaa ja pieniä kullanmuruja

Kävin Siriuksen kanssa 29.marraskuuta JATilla agilitykisoissa kolmen startin verran, tuomarina toimi Minna Räsänen. Se täytyy kyllä sanoa, että tuskin lähden toista kertaa hänen radoilleen. Ihanneajat ja etenemät (3,8-3,9m/s) ovat sellaista luokkaa, että monella koiralla ne ottavat erityisesti talviaikaan koville.
Ensimmäiseltä A-agilityradalta saatiin 5vp puomin kontaktista, viimeisellä C-hyppyradalla sitten yliaikaa, koska minun ohjaukseni oli myöhässä ja Sirius meinasi mennä väärälle esteelle. Karjaisulla "täällä!" Sirius iski jarrut pohjaan, kääntyi takaisin hypyltä ja meni putkeen. Siinä tuhlaantui varmaan viisi sekuntia, yliaikaa tuli vähän päälle 2 sekuntia. Sijoituimme kuitenkin C-hyppärillä 3.sijalle, minusta se kertoo radan ihanneajasta sekä vaikeustasosta.
Mutta B-agilityradalta saatiin sitten puhdas aliaikanolla! Kyseinen rata oli myös kooikerhondjien agilityn mestaruusrata ja tuloksellamme sijoituimme mestaruuksissa hopealle! Kun kuulin tuloksen, taisin rutistaa Siriuksen litteäksi. En ollut edes haaveillut moisesta tuloksesta, mutta lämmittelylenkillä aamulla olin kyllä supatellut Siriukselle, että mitäs jos tehtäisiin yksi nolla? Vastaukseksi sain haukkumista ja ylävitosen. Hyvä diili! (Olisikohan sittenkin pitänyt jutella triplanollasta? :D)
Suoritus saatiin videollekin, kiitos Henni Tommola!

Marraskuun viimeisenä perjantaina kävin myös pennunkatsojien (nykyisten pennunostajien) kanssa katsomassa Aurinkoisen 3-viikkoisia pentuja. Kovasti ne jo kävelivät ja harjoittelivat haukkumista, kaikki osasivat jo halutessaan kiivetä pentulaatikosta pois ja tutkivat innoissaan kaikkea uutta.
Syliin pennut kuitenkin rauhoittuivat ja yrittivät maistella nenää, silmäripsiä sekä huulia. Aurinko oli taas revetä liitoksistaan, ja otti myös itselleen täysin vieraat ihmiset iloisesti vastaan. Se yritti tunkea vuoron perään jokaisen syliin ja kerjäsi huomiota, kun selvästi kiinnitimme Aurin mielestä liikaa huomiota pentuihin - olihan Aurikin olemassa!
Pennunottajat ihastuivat yhteen urospentuun ikihyviksi ja varasivat sen seuraavana päivänä itselleen. Myös Aurinko teki pariskuntaan lähtemättömän vaikutuksen. Saa nähdä, mitä kaikkea poikapentu pääsekään kokeilemaan, ainakin juokseminen ja agility tuntui kovasti kiinnostavan tulevaa emäntää. Isännän kanssa poika pääsee varmaankin haisteluhommiin!
Sitten loppuun taas vanhempaa kuvasaastetta 3 viikkoa vanhoista pennuista, ovathan ne aivan liian ällöttäviä!

"Eka", uros.

"Nätti", narttu.

"Isotyttö", narttu.

"Tummatyttö", narttu.

"Valko", uros.

"Pikku", uros.

"Kirjava", uros.

"Sulo", uros.

Supersuloinen ♥

Koko suuri perhe

Kaksiviikkoisia koiranpentuja! (PS. Ne ovat aika ällöttäviä.)

Jyväskylässä olleen KV-koiranäyttelyn jälkeen olo oli lopen uupunut. Vaikka olin vain esittämässä koiraa, oli silti suorastaan fyysisesti raastavaa nousta sekä lauantaina että sunnuntaina jo kuudelta ylös sängystä. Toivottavasti seuraavan näyttelymatkan koittaessa saisin nukkua pidempään. (En muuten saa, koska olen menossa Helsinkiin Vuoden Voittaja -näyttelyyn, ja siellähän on oltava paikanpäällä heti aamukahdeksalta jos haluaa välttää pahimman ryysiksen.)

Kuitenkin sunnuntaina lähdimme Pasin kanssa vielä päivällä käymään Mikkelissä. Aurinkoisen pennuille tuli 14 vuorokautta täyteen juurikin samaisena sunnuntaina, ja Pirjo toivotti meidät tervetulleiksi katsomaan jälleen pikkupyllyköitä.
Eivät ne kyllä enää mitään pieniä olleet. Eivätkä hiljaisia. Mutta sitäkin suloisempia.
Jokainen pentu painoi lähes 600g, eli ne olivat 2,5-3 kertaistaneet syntymäpainonsa kahdessa viikossa. Normaalina kasvuna pidetään sitä, kun pennut tuplaavat syntymäpainonsa 10-14 vuorokaudessa.
Suurimmalla osalla pennuista oli auennut jo molemmat silmät ja ne tuijottivat sinisillä silmillään minua jotensakin hämmentyneen näköisinä. Kaikilla Ö-pentueen lapsosilla oli vähintään toinen silmä auki ja myös korvat olivat alkaneet avautua.
Kovasti pennut harjoittelivat kävelemistä, vaikka kellahtivatkin vähän väliä selälleen. Etutassuissa oli jo pitoa, mutta takajalat eivät vielä ottaneet kuin muutaman horjuvan askeleen kerrallaan. Ruoka sen sijaan maistui kaikille, parhaista tisseistä tuli kamala riita, joka alkoi kiljunnalla, jatkui murinalla ja loppui tyytyväiseen maiskutukseen, kun jokainen pentu löysi itselleen oman tissin.
Aurinko suorastaan repesi liitoksistaan nähdessään minut ja Pasin. Sen koko vartalo tärisi, häntä heilui, se hyppi porttia vasten ja ulvoi. Aurinko tunki suoraan syliini, pesi naamani ja rutkutti tyytyväisenä saadessaan olla minua lähellä, niin kuin se tekee ollessaan erittäin onnellinen. Ikävä oli ollut molemminpuolinen ♥

Sitten tietysti niitä kuvia (joita Pasi räpsi oikein olan takaa):

"Eka", uros.

"Nätti", narttu.

"Tummatyttö", narttu.

"Isotyttö", narttu.

"Valko", uros.

"Pikku", uros.

"Kirjava", uros.

"Sulo", uros.

Nyt pennut alkavat muistuttaa pieniä koiria marsujen tai pelkkien pötköjen sijaan. Ne yrittävät kävellä, mönkivät, imevät toistensa jalkoja/häntiä/kuonoja, vinkuvat, murisevat, heiluttavat häntää, näkevät unia ja reagoivat ympäristöön.
Niiden turkki on suorastaan silkkiä, tassut ovat aivan kirkkaan pinkit, ja pennut tuntuvat kädessä niin lämpimiltä sekä pehmeiltä.

Ja sitten tietysti se tunne, kun pennun nostaa käsiinsä ja painaa sen poskeaan vasten. Pieni nenä alkaa haistella, kohta pentu yrittää imeä nenää tai sormea, mutta rauhoittuu pian kun sen painaa kaulaa vasten. Lopuksi se vain nukahtaa käsiin kauhean tyytyväisenä, siinä kun on lämmin ja turvallinen paikka nukkua ♥

En malta odottaa, että pääsen katsomaan pentuja uudestaan. Kohta on jo joulukuu, sitten joulu ja sen jälkeen Aurinko tuleekin takaisin kotiin. Aika menee nopeasti ja pienet koiranalut kasvavat hurjaa vauhtia.

Onneksi on kasvattaja, jonka luokse voi mennä melkein milloin tahansa, ja joka antaa minun oppia aivan kädestä pitäen asioita, joita vamasti tulen tarvitsemaan, kun joskus rupean itsekin koiria kasvattamaan. Sellaiset kasvattaja-opettajat ovat harvassa. Minulla on käynyt onni.

Sirius saa vieläkin nauttia yksinoikeudestaan olla minun ainoa lenkki- ja harrastukaverini (Africa ja African iho vihaavat lähestyvää talvea). Tänään harjoittelimme kontakti-putkierottelua, ja sunnuntaina suuntaamme agilitykilpailuihin. Tuloksista viis, kunhan itse muistan ohjata kunnolla ja meillä on hauskaa.
Näiden kisojen jälkeen jäämmekin agilitysta 2-3 kuukauden kisatauolle, treenitaukoa tulee ehkä kuukauden verran. Rallytokossa sen sijaan jatkamme ainakin treenaamista, tiedossa on mahdollisesti kisojakin, mikäli aikataulut ja matkat osuvat sopivasti kohdalleen!