maanantai 2. maaliskuuta 2015

Born to be a film star?

 Tänää Aurinko ja Sirius pääsivät videokuvattavaksi PoKSin hallille!
 Eräs poksilainen tekee PoKSille esittelyvideota, johon on tarkoitus kuvata erilaisia koiralajeja. Nähtävästi myös agilityjaosto on saamassa oman esittelyvideonsa, koska agilitykoirakoita ilmoittautui enemmän kuin tarpeeksi videokameran eteen :)
 Sirius esitteli pari temppua kameralle, Aurinko sai esittää yhden bravuurinsa - kooikkerithan osaavat suurinpiirtein samat temput. Lisäksi tietysti kuvattiin agilitya eri kulmista ja eri esteiltä, saa nähdä pääsevät punavalkoiset mukaan esittelyvideolle, kun osallistuja on niin paljon!
 Kooikkereille on kuitenkin vielä luvassa ainakin rallytokon kuvaamista ja ehkä pari temppujuttua, mikäli saan opetettua jommalle kummalle (tai molemmille) jonkin näyttävämmän tempun. Perustemput (anna tassu, kieri, leiki kuollutta, hauku... jne.) ne osaavat, joten olisi mukava esitellä jotakin vähän haastavampaa tai ainakin sellaista joka näyttää hauskalta. Katsellaan, jos keksin jotakin kivaa kooikkereiden pään menoksi.

 Viime viikolla agilitytreeneissä oli tuttu rata edessä, ainoastaan numeroiden paikat olivat vaihtuneet. Aurinkoinen ei ensimmäisellä kerralla suorittanut keppejä itsenäisesti loppuun, vaan karkasi kesken pois. Nakitin yhden treenikavereistani palkkaamaan Aurinkoista keppien toiseen päähän, jolloin sain samantien Aurille onnistuneet itsenäiset kepit. Auristahan oli myös hirrrveän hauskaa, kun tällä radalla sai mennä monta kertaa putkeen!
 Siriuksen niskakipuilun takia molemmat kooikkerit tekivät radan pelkillä ponnareilla, mikä tietysti aiheutti sen, että minä sain juosta kovempaa kuin normaalisti. Siriuksen kanssa en tehnyt kepit kuin kerran, pujotteluliike käy kuitenkin koiran niska- sekä selkälihaksiin, joten en viitsinyt rasittaa Siriusta enempää. Nyt Sirius on jo täysin normaali, sen pää kääntyy hyvin kaikkiin suuntiin ja se pystyy tekemään kaikki temput sekä rallytokoliikkeet puhtaasti. Hyvä niin.

Rata 25.02.2015

Rallytokotreenejä teen edelleen vain omassa olohuoneessa, halli kun on alkuviikosta täynnä agilityesteitä (mikäli tekisin kokonaisen rallytokoradan, minun pitäisi raivata kaikki esteet ensin pois ja sitten laittaa ne takaisin paikoilleen), kun taas loppuviikosta halli on ollut todella täynnä. Erakkoluonne kun olen, minua ei kiinnosta mennä treenaamaan kenenkään tuntemattoman kanssa. Varsinkaan kun loppuviikosta hallissa on nimenomaan tokon harrastajia, joten minun pitäisi raivata rallytokokyltit pois jokaisen suorituksen jälkeen, että tokoilija pääsisi treenaamaan. En arvosta tätä yhtään. Odotan että lumet sulaisivat pois, jolloin voisin treenata kooikkereiden kanssa rallytokoa PoKSin hallin hiekkakentällä. Taidan joutua odottamaan vielä muutaman kuukauden kevään tuloa täällä Itä-Suomessa...

 Huomenna minä lähden Pasin kanssa pariksi päiväksi Keski-Suomeen, koirat sen sijaan pääsevät vanhemmilleni maalaistaloon sylikoiriksi. Onneksi kooikkerit ovat vain yhden yön hoidossa, vanhemmillani on nimittäin tapana rakastaa koiria erityisesti ruoalla. Aurinko ja Sirius eivät laita ollenkaan pahakseen sitä, että naaman eteen ilmestyy vähän väliä jotakin herkullista - Africalla ruokavalio on huomattavasti rajallisempi, joten sitä eivät edes vanhempani ehdi viikossa lihottamaan. Ahneille spaaanieleille kilot sen sijaan kertyvät huomattavasti helpommin... :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti