The same old

 Samaa vanhaa edelleen. Treeniä agilityssa ja rallytokossa, lenkkeilyä, koirien hierontaa, koiranruokinnan pohtimista, opiskelua (enemmän siitä ahdistumista kuin itse tekemistä), pitkiä puheluita ystävien kanssa ja Savossa vierailua. Ainoana uutena asiana olivat hautajaiset, jotka eivät olleet kovin mukavat - enkä muutoinkaan ole kuullut kovin ihania uutisia koira- enkä ihmismaailmasta.
 Välillä mietin, että miksi elämä potkii minua sekä lähipiirini ihmisiä niin kovasti päähän? Tuntuu siltä, että sitä huonoa ja pahaa tapahtuu huomattavasti enemmän kuin mitään hyvää. Niin se kyllä onkin. Hyvät asiat ovat niin kovin arkisia ja pieniä, etteivät ne tunnu miltään isojen, huonojen asioiden tullessa eteen. Mikä siinä onkin, että kaikki ikävä ja paha on aina niin suurta, joka vaikuttaa niin monen elämään ja vieläpä pahentamalla asioita?
 En usko enää edes karmaan. Vuosiin (yli vuosikymmeneen?) en ole uskonut mihinkään henkiseen, nykyään uskon vain itseeni - jos siihenkään, mikäli oikein tiukka paikka on. Ei tämä elämä silti ole minkään uskon ja uskomisen asia, se on elämisen ja olemisen asia. Tällä hetkellä yritän elää vain itselleni ja läheisilleni, joihin tietysti lukeutuvat nuo nelijalkaiset, karvaiset ystävät. Elämällä pääsen pidemmälle elämässäni, kuin millään muulla.

Menipä syvälliseksi. Takaisin koira-asioihin.

Viikko sitten agilitytreeneissä oli melko suoraviivainen rata, joka tuntui menevän kuin vettä vaan. Puomi-putki-erottelu tuotti Siriukselle vähän ongelmia, ennen kuin minä muistin taas ohjata selkeämmin: otin Siriuksen tiukemmin haltuun hypyltä ja keilasin sen tarkasti putkeen. Aurinkoisen kanssa muistin tämän heti, mutta jostain syystä X luotan Siriuksen erotteluun paremmin kuin Aurin, vaikka Sirius ei ole siinä niin hyvä kuin Aurinkoinen. Ota nyt edes omasta logiikastaan selvää.
 Keppejä otin erillisenä esteenä niin, että lähetin koiran kauempaa kepeille tekemään ne itsenäisesti. Lisäksi treenasin myös keppien suorittamista niin, että koira joutuu tekemään kepit minua kohti. Tässä on tärkeää muistaa pitää oma kehonkielensä rentona, ettei painosta koiraa jolloin vauhti hidastuu, tai ettei koira jätä keppejä kesken.
 Muutoinkin kokeilin rataa tehdessäni kepeille takaaleikkausta ja persjättöä, ihan sen takia että koirat tottuvat suorittamaan kepit loppuun asti, tein minä sitten mitä tahansa.

Rata 21.10.2014

 Perjantaina kävin rallytokoilemassa Sarin ja Bondin kanssa, muut pehkot jäivät tällä kertaa kotiin. Jälleen huomasin, kuinka paljon oma asenteeni vaikuttaa koirien motivaatioon tehdä  - erittäin paljon. Huomasin myös sen, kuinka paljon inhoan hihnan kanssa räpeltämistä - erittäin paljon! Inhosin sitä jo tokon alokasluokassa, jossa sentään tehdään vain yksi liike hihnassa. Rallytokon alokasluokassa hihnaa joutuu käyttämään koko radan ajan, vielä useammassa kisassa mikäli haluaa avoimeen luokkaan siirtyä! Argh.
 Hihna ei ole kuin tiellä, se kiristyy koko ajan joko minusta tai koirasta johtuen, koirat vaistoavat mielenliikkeeni paljon herkemmin hihnan kanssa ja muutoinkin - mitä hallinnantestaamista se on, jos koira on hihnassa? Pah.
 Ilman hihnaa koko rata meni paljon paremmin, minä oli rennompi ja koirilla oli hauskempaa. Pitänee joka kerta treenata sekä hihnan kanssa että ilman sitä. Onneksi rallytokon ylemmissä luokissa hihnaa ei enää juurikaan tarvita.

Viikonloppuna oltiin sekä iloisissa että surullisissa tunnelmissa. Koirat onneksi saivat vain nauttia olostaan ollessaan vanhemmillani hoidossa yhden päivän. Saunomaankin päästiin kolme kertaa! Metsä- ja peltolenkit jäivät vähän lyhyiksi, mutta koirat saivat sentään juosta irti (ja olivat sen johdosta harmaan mutakuorrutuksen peitossa). Lisäksi treffasin myös siskoani ja tämän murrosikään tulevaa Aku -seropia, jonka mielestä Africa on maailman hemaisevin androgyyni ja kooikkerit maailman kunnioitetumpia olentoja :P

 Tänään oli agilitypäivä, koska eilen en ehtinyt iltapäiväksi Pohjois-Karjalaan. Valitettavasti ikävien asioiden parissa menee usein pidempään, kuin mitä haluaisi.
 Pasi tuli jälleen koirien palkkaajaksi sekä kuvaajaksi: tällä kertaa Pasi palkkasi kooikkereilta kontakteille pysähtymisestä, koska videolla kooikkereitten perseily käy ilmi: Siriuksen treenit ja Aurinkoisen treenit.  Itsekin kyllä vapautan kooikkerit todella nopeasti, koska halusin tehdä radan kisanomaisesti ja harjoitella myös niitä nopeita vapautuksia. Seuraavalla kerralla treeneissä pysäytän ja palkkaan kooikkerit taas kontakteille. 

 Lopuksi sellainen juttu, että jouluun on tasan 8 viikkoa! Kyllä, olen jouluihminen, ihan ihkaoikea tonttu!