perjantai 31. elokuuta 2012

Kooikkereitten kesäpäivät ja kauheaa oloa

 Kooikerhondjien kesäpäivät järjestettiin tänä vuonna Kiteellä Villa Taivaannannasta -nimisessä paikassa. Paikan päällä tietysti treffailtiin muita kooikkereita omistajineen, agiliidettiin, rallytokoiltiin sekä kuunneltiin mielenkiintoista hajuluentoa.
 Onneksi tein hajuluennosta melko kattavat muistiinpanot, etteivät uudet opit ihan harakoille menisi. Mitään niistä en tosin ole vielä käytännössä opettanut kummallekaan koiralleni, mutta ajatuksissa on tehdä hajutyöskentelystä kovien pakkaspäivien viihdykettä.

 Agility kesäpäivillä ei mennyt ihan putkeen. Sirius toimi hyvin, sillä oli mukavasti virtaa sekä halua tehdä, vaikka kontaktit A:lla paukkuivatkin. Taas saatiin lisää ohjeita vauhdin lisäämiseen tai ainakin siihen, ettei koira hidasta vauhtiaan radalla missään vaiheessa. Toisaalta kouluttaja Mari Lukkari sanoi minulle, ettei Sirius edes ole kovin hidas. Se sentään laukkaa ja välillä ottaa selvästi spurtteja. Keppeihin saatiin neuvoksi ottaa käsi avuksi, että Siriuksen pää saadaan alas keppejä tehdessä jolloin niihin tulee vielä lisää vauhtia. Eri kulmista haku onnistuu jo erittäin hyvin :)
 Sitten Aurinkoinen. Se ei tehnyt mitään. Luimuili, alistui, ravaili, hiimaili, mielisteli. Ei se ollut agilitya eikä varsinkaan hauskaa. Aurin kanssa saatiin ohjeeksi tehdä todella pieniä pätkiä kerrallaan ja toistoa 2-3 kpl korkeintaan. Ja jokaisesta suorituksesta suuri, jättiriemukas palkka jonka jälkeen loppuu treenit. Kontakteja, keppejä sekä pöytää tulee treenata erillisinä esteinä, pari toistoa kerrallaan. Otinkin heti paikan päällä radan sivussa olevaa pöytää naksuttimen avulla, ja sieltä kuoritui miltei heti oma, vauhdikas Aurinkoiseni joka teki raivolla pöytää ja innostui jopa haukkumaan minulle välillä! Jos ensin meinasi itkettää radalla surusta, niin pöytää treenatessa meinasi itkettää ilosta. Ehkä minä sittenkin saan kaivettua takaisin sen Aurin joka minulle oli vielä viime kevättalvena.

 Rallytokoa treenattiin Saijan kanssa mölliradalla, josta Aurinko melkein suoriutui Siriusta paremmin! Siriuksella oli selvästi mielessä tokokuviot, joten se tuntui olevan jotenkin hämillään ylisevuotavasta kehumisestani aluksi. Sitten pooka innostui ja alkoi röhkimään sekä murisemaan hommia tehdessään, niin hauskaa sillä oli :)
 Auri teki rallytokoa reippaasti ja iloisesti, sopivalla vireellä eikä kuumunut kehumisestakaan liikaa. Jos agility ei meiltä sujukaan, niin ehkä voisin ajatella rallytokoa Aurin kanssa. Ja Siriuksen myös, pitäisi vain saada pieni porukka kasaan jonka kanssa treenata. Itsekseen treenaaminen jatkuvasti on kuolettavan tylsää, eikä kukaan ole kertomassa mitä virheitä ohjaajana tulee tehtyä.

 Silti poden huonoa omatuntoa Aurista. Kun se alkoi ahdistumaan agilityssa, ei siinä voinut kuin katsoa itseään peilistä ja miettiä, mitä teki väärin ja missä. En ole keksinyt sitä asiaa, mikä olisi Aurissa tuon ahdistuksen voinut aiheuttaa. Minulle on ehdoteltu Aurin ikävaihetta, valeraskautta ja hormoneja. Sekin on mahdollista, että koira yhdistää pahimmat valeraskauden oireensa nimenomaan agilityyn, eikä siksi halua tehdä aksaa ja pahimmillaan ahdistuu siitä.
 Muissa lajeissa Aurinko kuitenkin on suurimman osan ajasta oma iloinen itsensä, joka on ahne ja haluaa leikkiä.

 Toisaalta Aurinko on selvästi ohjaajapehmeämpi koira kuin Sirius. Se on herkkä, äärettömän miellyttämishaluinen ja suoraansanoen perfektionisti. Se ei kestä epäonnistumista, eikä varsinkaan ainuttakaan moitteen sanaa minulta.
 Aion kokeilla saamia neuvoja Aurin kanssa agilityn suhteen, yritän vahvistaa sen itseluottamusta ihan arkielämässäkin ja tehdä siitä jopa röyhkeän koiran. Tähän tulevat Tuire Kaimion sekä Salme Mujusen neuvot tarpeen, mikseipä muidenkin koirankouluttajien jos vain heiltä aiheesta lisätietoa löytyy.

 Seuraavassa päivityksessä Aurin sairaskertomus sekä toivottavasti myös jotain iloisempia uutisia. Ehkä meidänkin pilvessä on hopeareunus.

2 kommenttia:

  1. Villa Taivaannasta ;)

    Hyvistä hajuluennon muistiinpanoista saa vaikka kirjoittaa jutun Kooikerhondje-lehteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä korjata tuo nimivirhe :D Kiitos huomautuksesta!

      Käsittääkseni Hennalle/Saijalle on tulossa erittäin hyvät muistiinpanot suoraan kouluttujalta?

      Poista