tiistai 15. toukokuuta 2012

Pari päivää jolloin aurinko paistoi

 Harvassa olivat viime viikolla päivät, jolloin paistoi aurinko ja pystyi olemaan ulkona ilman, että vettä satoi kaatamalla. Yksi niistä päivistä sentään käytettiin agilityyn, kaksi muuta lämmintä päivää menivät joko muuten kiireisinä tai ilman kanto-/treeniapua, eikä agility aina yksin maistu. Eihän siinä saakaan edes kaikkia esteitä radalle.



 Viime treeneissä ei siis ollut mitään muuta kuin hyppyesteitä. Ajattelin ensin lisätä okserin tai muurin treeniin, mutta ajattelin pitää harjoituksen helppona ilman mitään "erikoisia" esteitä. Numeroilla merkityssä harjoituksessa oli ideana tehdä valssi 2-3 hypyn väliin sekä 4-5 hypyn väliin. Tässä pystyi myös tekemään persjätön, jos oli tarpeeksi nopea ja koira seuraa jo hyvin ohjausta.
 Aurin kanssa oli ensimmäisellä valssilla hieman kompurointia, koska en itse pysynyt Aurin vauhdissa mukana ja tein valssin ihan liian myöhään. Seuraava kerta sujui jo erinomaisesti ja tein rataa myös takaperin, että sain itselleni valssiharjoitusta molempiin suuntiin. Siriuksen kanssahan tässä ei ollut mitään ongelmaa, ehdin tekemään valssit ajallaan koska poitsu on sen verran Aurinkoista hitaampi.
 Kirjaimilla merkityssä radassa ajatus oli saada koira irtoamaan ja lukemaan ennakoivaa vartaloohjausta C-D hyppyjen välillä. Liian jyrkkää käännöstä ei ohjaajan kuitenkaan kannata tehdä, Sirius nimittäin livahti C- ja D-hypyn välistä tekemään E-hyppyä, koska luuli minun tekevän välistävetoa. Käännöksen täytyi olla riittävän loiva mutta kuitenkin minun tuli liikkua samalla, että koira pysyi vauhdissa.
 Aurin kanssa tämä harjoitus osoittautui yllättävän helpoksi. Harjoittelin ensin irtoamista narupallon perään kolmella hypyllä (A,B,C) molempiin suuntiin, jonka jälkeen lähdin tekemään harjoitusta. Auri ei juuri eteenpäinvientiä kaivannut, ainostaan käskytystä ja itse pystyi jo B-hypyn kohdalla aloittamaan kääntymistä. C-hypyssä jarrutin Auria äänellä (kis-kis-kis toimii meillä hyvin :D), jolloin se teki melko siisti käännöksen D:lle. Narupallo F-hypyn taakse ja voilá! On se vaan nopea ja iloinen agilitaaja :)

 Lisäksi nyt on ehditty käymään kahdesti perustokotreeneissä Varkaudessa. Auri on molemmilla kerroilla päässyt treenamaan muiden koirien kanssa, Siriuksen kanssa teen itsenäisesti hommia joko ennen tai jälkeen perustokoryhmää.
 Yleisimmät harjoitukset ovat toisten koirien ohittaminen, paikalla pysyminen istuen ja luoksetulo, joissa ei Aurinkoisen kanssa ole mitään ongelmia. Toisten koirien ohittaminen "vierellä" -käskyllä alkaa muistuttaa seuraamista melkein liikaakin, joten ehkä minun olisi aika opettaa Aurille ihan oikea seuraamispaikka ja -tiiviys omalla käskyllään.
 Ryhmäliikkeiden välissä harjoitellaan Aurin kanssa perusasentoa, maahanmenoa, seisomista, istumista, paikkamakuuta ja jääviä liikkeitä. Kisakunnossa ne eivät ole, mutta hitaasti siihen suuntaan edetään (Aurin mielestä voitaisiin edetä nopeamminkin...).

 Siriuksen kanssa jauhetaan edelleen AVO-luokan liikkeitä, asennonvaihdoissa Sirius liikkuu eteenpäin noustessaan istumaan - eli se pomppaa istuma-asentoon, eikä suinkaan nosta itseään etujaloillaan. Seuraamisessa ongelmaksi on noussut edistäminen, joka vaikeuttaa käännöksiä koiraan päin. Toisaalta on mukavaa että seuraaminen ja ylipäätään toko on Siriuksesta niin hauskaa, että pitää touhottaa, heiluttaa häntää ja röhistä liikkeitä tehdessään, mutta silti viretila saisi seuraamisessa olla vähän alempana. Tehotreeniä minulle, että osaan rauhoittaa koiran liikkeeseen ja antaa palkan oikeaan aikaan sekä oikeaan suuntaan!
 Positiivista ovat nouto, hyppy sekä jäävät liikkeet, tosin perusasento meinaa aina jäädä vähän väljäksi sekä vinoksi. Naksutinta kehiin, että saadaan perusasento tiiviiksi! Mutta toisaalta minulle juuri huomautettiin että Aurin perusasento meinaa olla vähän liiankin tiivis ja intensiivinen, kun pikkukooikkeri joutuu kääntämään päätään niin kamalasti sivulle että saa pidettyä huippukontaktinsa... ;)

 Loppuun taas vähän kuvapäivitystä keväiseltä pellolta aurinkoisena päivänä sekä pari kuvaa näyttelytreeneistä viikon takaa.





(c) Niina Koikkalainen

(c) Niina Koikkalainen

(c) Niina Koikkalainen






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti