Sirius ja Auri tuntuvat nauttivan lenkkeilystä, ainakin hangessa juokseminen vapaana on molemmisa hurjan hauskaa, varsinkin jos joku heittelee keppiä tai käpyjä. Toisaalta Siriuksen selkä ja murtunut etujalka menevät helposti jumiin kylmässä vaatetuksesta huolimatta, ja koko koira alkaa liikkua kankeasti kun pakkasta on liikaa.
Ja sitten vielä Auri, joka haukkuu ihmisiä, puita, postilaatikoita, toisia koiria, lintuja, tuulenpuuskaa, lumikokkaretta tiellä ja lista jatkuu... Ihmeellistä tyhmäilyä, taisi teiniakalla jäädä aivot juoksupöksyihin vai minne lie hävinneet. Pitää vaan itse yrittää laskea kymmeneen ja jatkaa kouluttamista.
Eilen käytiin kuitenkin Anniinan ja Adyan kanssa pitkällä lenkillä, Aakkoset ainakin viihtyivät erinomaisesti ja leikkivät keskenään. Sirius taisi keskittyä enemmän hajujen maailmaan ja merkkailuun, kun kerrankin oli kaksi ihanaa tyttöä mukana.
Pari tuntia siinä vierähti jutellessa kooikkereista ja muista koirajutuista (mistäs muustakaan). On mukavaa saada samanhenkistä seuraa lenkille, varsinkin vielä kooikkeri-ihminen! Parasta kyllä on se, että kaikki kolme luppakorvaa tulevat hienosti toimeen toistensa kanssa ja tykkäävät yhdessäolosta.
Viikonloppuna Aurinko sai uuden talvitakin (vuori on kunnon kerros vanua ja sisäpinta paksua fleeceä), halvalla ja ihan uutena Tokmannilta (!). Vähän piti takin vatsakappaletta pienentää ja lisätä muutama heijastin, mutta ainakin nyt Aurilla on lämmin mantteli.
Siriuksen takkiinkin lisättiin pari heijastinta, nyt tosin rupesin säästämään rahaa että saisin ostettua ukolle vihdoinkin BoT -verkkoloimen. Se tulisi kyllä tarpeeseen ja sitä voisi lainata Aurillekin treenailuja varten.
Saa nähdä, milloin on seuraavat tokotreenit, agiliitämään on tarkoitus mennä lauantaina WaU:n porukalla. Lämpimässä sisähallissa vieläpä :D
Multatien lumipellolla |
Keppikeppikeppikeppi |
Mun keppi! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti