lauantai 7. tammikuuta 2012

Vähän agilitya ja enemmän teiniä

 Joulu meni rauhallisesti Joroisissa vanhempieni luona, koirat saivat isot kasat lahjoja (herkkuja enimmäkseen), tosin myös molemmille oli pehmeä paketti, koska neuloin niille pipot joululahjaksi.
 Uusi Vuosi ei ollut koirista sen ihmeellisempi, Aurikaan ei kuulemma reagoinut raketteihin ollenkaan ja Sirius tapansa mukaan nukkui sikeästi vuoden vaihtumisen yli saunottuaan oikein kunnoll :)

Aurille on tullut opetettua pari uutta temppua, eikä mitään tokojuttuja niinkuin alunperin ajattelin. En vaan jotenkin uskalla alkaa opettaa sille mitään "oikeita" juttuja, en osaa toimia tokossa samalla tavalla Aurinkoisen kanssa kuin osaan Siriuksen.
 Siriuskaan ei ole oppinut mitään uutta koko 4 viikon lomallani, mutta haitanneeko tuo. Jotenkin nyt ei vaan huvita treenata mitään, eikä oikein tehdäkään mitään, kaikki energia ja älyllinen toiminta on ihan lopussa.

 Eilen ja tänään kuitenkin käytiin Aurinkoisen kanssa agilityn koulutusohjaajien kurssilla Varkaudessa, jossa toimimme harjoituskoirakkona. Perjantaina oli luvassa putken, pussin, pituuden sekä okserin opettelua nollatasolta. Pituus ja okseri tulivat Aurille uusina esteinä, mutta eipä noissa mitään kummallista vaikuttanut olevan. Hienosti Auri suoritti esteet (täydellä vauhdilla tietenkin), vaikka esteet suoritettiinkin yksittäisinä eikä edes peräkkäin. Silti Aurista oli mahtavaa kiitää niin kovaa kuin kintuista lähti!
 Lauantaina opeteltiinkin kontakteja puomilla (maassa olevalla) sekä A-esteellä (joka oli madallettu). Aluksi Auri sähläsi maassa olevalla puomilla, ihan kuin se ei olisi tajunnut että alusta nyt jotenkin muuttui tassujen alla. Parin toiston jälkeen Auri malttoi keskittyä ja paineli puomia pitkin suoraan namialustalle, jättäen puomille ripotellut herkkupalat sikseen. A-esteellä Auri hoksasi homman heti, kun näki minun laittavan lihapullaa namialustalle. Luvan saatuaan Aurinkoinen kiisi A:ta pitkin suoraan namialustalle ja tassutkin osuivat ihan oikein (etutassut maassa, takatassut kontaktilla)! Kontaktitreeneissä oli mukana naksutin, jota kliksuttelin kun Auri otti kontaktin oikein ja iski kirsunsa namialustalle. Selvästi toimiva tekniikka, koska pientä edistymistä tuli heti :)

 Ja pääsihän se Siriuskin vähän tekemään agilitya, se sai olla demokoirakkona koulutusohjaajille sekä muille katsojille: kuinka kisaava agilitykoira suorittaa kontaktit. Ja hienosti teki, otti kaikilta kontaktiesteitä hienosti kontaktit, vaikka kurssin vetäjä käskikin minut tekemään vähän haastavampia juttua (eri kulmia ja etäisyyksiä). A-esteellä on silti vielä harjoittelemista, vaikka Sirius ottaakin kontaktin siitä. Haluaisin että Sirius ottaa 2on-2off -kontaktin A:lla, sain siihen hyviä vinkkejä kouluttajalta joten ne otetaan käyttöön :)
 Siis sitten kunhan päästään seuraavan kerran agiliitämään...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti