Amnesia in April

Voimat ovat lopussa. Perheen sisäisen vakavan sairaustapauksen takia tällä kertaa. Nyt jo vähän alkaa tuntua paremmalta, mutta edelleen odotan sitä päivää, viikkoa, kuukautta että voin olla murehtimatta mistään. Kaksi viikko sitten pelotti, ahdisti ja itketti, tällä hetkellä on vain jotenkin tyhjä olo. En oikein tajua mistään mitään, en muista mitään ja mikään ei oikein tunnu miltään.
Opiskelu menee siinä sivussa, arki menee siinä sivussa, harrastukset menevät siinä sivussa. Kroppa ja mieli yrittävät sanoa, että rauhoitu ja rentoudu, mutta sitä en voi tehdä. Pitää opiskella ja yrittää hakea (kesä)töitä. On liikaa murehdittavaa ja stressattavaa, ja liian vähän voimia tehdä mitään. Yritän mennä päivän kerrallaan eteenpäin, vaikka tunnin kerrallaan, mutta kun minun on pakko ajatella monta kuukautta eteenpäin. Koulua ja töitä, töitä ja koulua. Kun tulevaisuudessakaan ei ole mitään varmaa eikä pysyvää. Sehän tässä vielä lisäksi keljuttaa.

Siriukselta poistettiin tikit, leikkaushaava parantui erinomaisesti ja Sirius liikkua sekä treenata normaalisti. Tosin agilitytreeneissä Sirius ei ole ollut oma itsensä, vaan hieman tahmea, hidas ja ahdistunut. Kai se on taas vaistonnut mielialani, sen että minussa ei ole kaikki kohdallaan eikä hyvin. Lenkilläkin Sirius on kulkenut tasan jalkani vieressä vasemmalla puolellani, vaikka on ollut irti. Aina kun olen istunut sohvalle katsomaan telkkaria tai tekemään koulujuttuja, Sirius on hypännyt viereeni ja painautunut kylkeeni kiinni.
Aurinko ahdistuu itkustani, se haluaa tulla syliini, mielistelee ja nuolee naamaani. Se on hakenut huomiotani tunkemalla syliini joka kerta, kun minulla on ollut paha olla. Aurinkokin huomaa sen, etten ole kunnossa. Sekään ei ole ollut agilityssa eikä ulkoillessa oma itsensä, vaan on rauhoitellut itseään (ja minua) hidastelemalla, haistelemalla eikä se ole totellut  juuri laisinkaan.

Ajattelin aluksi, että niillä on pahoja lihasjumeja ja hieroin molemmat kooikkerit puolitoista viikkoa sitten. Kummastakaan ei löytynyt mitään erikoisia triggereitä, joita en olisi saanut lämmöllä ja kotihieronnalla auki. Ruoka on pysynyt samana koko ajan, olemme ulkoilleet yhtä paljon kuin normaalistikin.
Nyt kun minä olen päässyt pahimman yli, ovat Aurinko ja Sirius alkaneet käyttäytyä melko tavallisesti - tai ainakaan minä en näytä enää ahdistavan niitä. Aurinko tuntuu jo omalta itseltään, Sirius rauhoittelee minua edelleen eleillään ja teoillaan, muttei läheskään yhtä paljon kuin viikko sitten. Saa nähdä, kuinka tämän viikon agilitytreenit sujuvat. 

Pari viikkoa sitten tein kooikkereiden kanssa tällaista ratatreeniä:

Rata 01.04.2015

Sirius oli unohtanut välistävedon ja tarjosi ensimmäisellä kierroksella koko ajan takaakiertoa hypyille 3-5. Aurinko kieltäytyi hyppäämästä muuria, mikäli en sanonut "muuri" ja osoittanut selkästi muurille. Pienellä muistuttelulla Siriuskin muisti välistävedot ja Aurinko hyppäsi muurin myös silloin, kun annoin pelkän suullisen käskyn. Toisella treenikierroksella tehtiin jo hyvännäköistä rataa, vaikka Aurinkoisella kaarrokset olivat melko laajoja ja Siriuksella vauhti ei ollut ihan parhaimmillaan.
Lisäksi kompastuin itse putken painoon ja lensin oikean kyynärpään kautta selälleni. Aurinkoisesta se oli nähtävästi hauskaa, koska se alkoi haukkumaan ja repi housuni lahjetta ja läpsi etutassuillaan naamaani. Onneksi Auri ei ottanut kaatumisestani (ja kiroilustani) itseensä, vaan juoksi yhtä innoissaan uudestaan putkeen. Oikea käteni sen sijaan on vieläkin kipeä, kun yritän työntää jotakin raskasta tai teen kädelläni kiertoliikkeen. Pari päivää se oli turvoksissa enkä kärsinyt edes pukea paitaa päälleni kunnolla, mutta lääkärille en tietenkään mennyt sitä näyttämään...

Rata 08.04.2015

Viime viikolla Sirius aloitti agilitytreenit ahdistumisella, joten tein radan ensimmäisen kerran Aurinkoisen kanssa. Aurille haasteeksi osoittautui pituus, joka ei ollut hypyn jälkeen suorassa linjassa vaan viistosti kohti seinää. Aurinko ei suostunut mitenkään hyppäämään pituutta, ei edes silloin kun en leijeröinyt (jäänyt puomin kauemmalle puolelle) vaan juoksin Aurin vierellä. Kun Aurinko palkattiin pari kertaa pituuden jälkeen, suostui Auri tekemään pituuden myös silloin kun minä leijeröin. Ota nyt tästä selvää, että mikä oli pikkuakalla ongelmana! Sen sijaan puomi-putkierottelu oli Aurinkoisella hyvää sekä keppien aloitus leijeröimällä erinomainen.
 Sirius innostui nähtyään Aurinkoisen juoksemassa, joten sain Titiuustakin vähän vauhtia sekä vaarallisen tilanteen irti - Sirius haukkasi sormeeni jälleen reiän, koska leikitin sitä KeHu-lelulla, joka on todellakin hintansa väärti ainakin minun kooikkereilleni. Sirius otti kontaktit melko hitaasti, mutta muuten se suoritui radasta puhtaasti - pituus ei ainakaan ollut Siriukselle ongelma, leijeröinpä sitten tai en.

On vaikeaa koota ajatuksiaan pidemmän kirjoitustauon jälkeen. Tuntuu siltä, että olen unohtanut puolet kaikesta siitä mitä kahtena viimeisenä viikkona on tapahtunut.
Onneksi olen ottanut koirista kuvia edes kännykkäkameralla, pääsiäisenä ei tullut mieleen sellainen asia kuin koirien-valokuvaus-järkkärillä sattuneesta syystä. Siispä kuvaspämmiä postauksen loppuun. Kaikki kuvat on otettu huhtikuun kahtena ensimmäisenä viikkona, huomatkaa sään ja kooikkereiden vaatetuksen vaihtelut!