Tarumaisia tapahtumia - blogi: Tuuria vai taitoa - ehkä paljon ensimmäistä ja vähän toistakin

Ilmoitin kooikkerit jälleen Varkauteen agilitykisoihin, koska siellä on majoitus, ruokinta sekä koirien hoitopaikka valmiina (minun vanhempani tai Pasin vanhemmat). Samalla tuli käytettyä myös heinäkuussa hankitut agilitylahjakortit.
Lisäksi voin tavata Varkaudessa vanhoja treenikavereitani, ja pidän muutenkin Varkauden ulkokentästä. Se on lämmin, valoisa ja pohja on kivituhkaa, mikä sopii niin minulle kuin kooikkereillekin mainiosti juoksualustaksi.

Tällä kertaa kisajännitys alkoi vasta siinä vaiheessa, kun sain kisakirjeen sähköpostiini. Yllättäen jännitys nousi uusiin lukemiin luettuani lähtölistat paria päivää myöhemmin. Kisapaikalla sitten jo tärisin ja melkein hyperventiloin, jalat olivat jälleen hyytelöä ja ajatukset surisivat päässä.
Ohjaajan hermorakenne: -3 (erittäin hermostunut)
Ohjaajan toimintakyky: -2 (riittämätön)
Onneksi huoltojoukkoni (äitini ja Pasi) pitivät koiria lämpiminä ja minua vähän rauhallisempana, kun tuskailin ja ahdistuin rataantutustumista ennen sekä sen jälkeen.

Tuomarina toimi molemmilla 2-luokkalaisten radoilla Markku Kaukinen.

Ensimmäinen rata oli hyppyrata, jolle olin ilmoittanut vain Aurinkoisen. Rataantutustuminen aiheutti lisää panikointia: hirveästi takaakiertoa, mahdollisia hyllytyspaikkoja monta. B-hyppärin vaikeudesta kertoo ehkä se, että kaiken kaikkiaan radalta tuli 8 tulosta (vain yksi luva), kun koirakoita oli 15.

Aurinkoisen tulos B-hyppyradalta oli 5. Tästä virheestä voin syyttää vain itseäni, koska olin täysin linjan koiran edessä muurilla, josta yksi palikka tuli alas. Jännitin itse liikaa tulevia takaakiertoja, enkä ajatellut loppuun omia linjauksiani.
Lisäksi sähläsin jälleen Aurin juoksulinjalle putken 12. jälkeen, mutta minun kiltti kooikkerini hidasti reilusti vauhtiaan tultuaan putkesta, pudotti raviin, katsoi minua ja odotti että "mihin päin mennään?" Koska Aurinko odottaa estekäskyjä eikä (ainakaan vielä) tee rataa juurikaan ominpäin, meille ei tullut hyllyä.
Sijoituimme tällä ohjaajan sähläyksellä kuitenkin B-hyppärillä toiselle sijalle.

B-hyppyrata (pituus 136m, ihanneaika 39s), Varkaus

A-agilityradalla olin sitten ilmoittanut molemmat kooikkerit, joista Sirius pääsi starttaamaan ensimmäisenä. Tämä rata tuntui helpommalta ja suoraviivaisemmalta, mikä näkyi myös tuloksista: 11 tulosta, kun koirakoita oli 16 kappaletta.
Siriuksen kanssa tämä rata tuntui helpolta, ohjasin sitä samalla tavalla kuin treeneissä, kiritin ja pidin hauskaa. Siriuskin päätti ilmoittaa minulle haukkumalla putkiin mennessään, että hauskaa on ja juostaan vielä kovempaa!
Aurinkoisen kanssa kaarrokset menivät pitkiksi, jokainen käännös oli pari metriä liian laaja mikä tarkoittaa sitä, että Aurille radan pituuteen tuli varmasti 10metriä ylimääräistä. Haltuunottoa on siis harjoiteltava. Kuitenkin Aurinko teki hienoa rataa muutoin, se irtosi hyvin esteille käskyn kuullessaan ja juoksi lujaa. Minulla jännitys meni samantien jalkoihin, kun lähdin radalle Aurinkoisen kanssa, mutta onneksi Aurinko haki putket ja puomin sen verran kaukaa, että minä ehdin edelle ja edes jotenkuten ohjaamaan sen seuraaville esteille.

A-agilityrata (pituus 147m, ihanneaika 46s), Varkaus

Aurinko:
medi2, B-hyppyrata: tulos 5 (aikavirhe -5,58, etenemä 4,10m/s), sij. 2
medi2, A-agilityrata: tulos - 12,31 (etenemä 4,36m/s), sij. 1 -> LUVA

Sirius:
medi2, A-agilityrata: tulos -10,08 (etenemä 4,09m/s), sij. 2 -> SERT ja siirto 3-luokkaan

Sirius meni lujempaa kuin koskaan aikaisemmin kisoissa, se teki puhtaan radan ja sai luokanvaihtosertin! Kun tulokset tulivat, minua itketti ja nauratti yhtä aikaa. Maailman hienoin Titiuu. Nakki-pooka, remppajalka!
Sirius vain haukkui kuin minä hihkuin ja suukotin sitä, se repi hihnaansa ja halusi leikkiä. Aurinko tietysti tahtoi myös yhtyä riemuun, joten eipä auttanut kuin ottaa lelut molempiin käsiin ja leikittää taitavia kooikkereitani.
Palkintojenjaossa hymyilin kuin haljennut nauris, mikä rupesi hymyilyttämään tuomariakin joka onnitteli minua A-radan kaksoisvoitosta. Kyllä kelpasi illalla lähteä marja- ja sienimetsään äitini sekä koirien kanssa, kun kotiinviemisinä oli LUVA ja SERTI!

Kun saisin vielä itseltäni jännityksen vähenemään. Edes niin, ettei se menisi edelleenkään jalkoihin. Pieni jännitys tekee hyvää, mutta rajansa kaikella. Onneksi kooikkerit toimivat hienosti, vaikka minua jännittää ja ahdistaa, ja unohdan ohjata kunnolla. Ovat nuo kaksi koohotinta vaan niin parhaita minulle <3