tiistai 16. syyskuuta 2014

Kolmosluokkalaiset kooikkerit

Se oli sitten siinä. Nyt on molemmat kooikkerit agilityn 3-luokassa.

 Aurinko nousi PoKSin kisoissa Anne Saviojan agilityradalta kolmosluokkaan, sijoittuen toiseksi. Varmistelin liikaa ja keinulla kului useita sekunteja, koska en halunnut toistaa möllikisoissa tapahtunutta lentokeinua. Kuitenkin vauhti riitti siihen, että luokkanoususerti meille irtosi! Jälleen minua itketti ja nauratti yhtäaikaa, olin kauhen tyytyväinen Aurinkoiseen, joka teki hienoa työtä vaikka minä olin välillä käskyineni vähän myöhässä ja kaarrokset menivät pitkiksi - kuten meillä yleensäkin. Aurinko siis nousi 2-luokasta kisaamaan kolmosissa neljällä startilla. Aika hurjaa. Saa nähdä miten monta starttia vaaditaan siihen, että Aurinko saa 3-luokasta tuloksen, puhumattakaan 0-tuloksesta.

 Kisasin sekä Siriuksen että Aurinkoisen kanssa kolmosissa, molemmille 2 starttia. Tuomarina 3-luokassa toimi Jari Tienhaara. Radat eivät olleet hirvittävän vaikeita, mutta selvästi 2-luokan ratoja haastavampia ansapaikkoineen.

 Aurinkoisen kanssa radat menivät hyllyiksi. Ensimmäisellä agilityradalla minä itse ohjasin koiran putken väärään päähän, mutta olin kauhean tyytyväinen Aurinkoisen kontakteihin ja keppien aloituksen hakuun! Toisella radalla Aurinko päätti ihan itse valita hyppynsä minne menee, vaikka huusin "tässätässäTÄSSÄ" ja käytin kroppaani ja käsiäni ohjaamiseen. Ei, Aurinko halusi hypätä juurin sen hypyn, joka oli minun selkäni takana parin metrin päässä. Loppurata meni taas hirveän hienosti ja nopeaa vauhtia, Aurinko haki pimeän putkikulman taitavasti ja aloitti jälleen kepit oikein kauempaakin käskettynä. Vau! Eipä tässä tarvita kuin lisää treeniä ja selvästikin haltuunoton harjoittelua, niin ehkä ne kolmosten radat alkavat meiltäkin sujumaan.

 Sirius sai 5 ratavirhettä (kielto) ensimmäiseltä radalta, kiitos minun huonon ohjaukseni. Kiltti kooikkeri kuitenkin suoritti radan hienosti loppuun ja kontaktit napsahtivat kohdalleen.  Toisella radalla Sirius sitten kipitti ensimmäisen nollansa! Vaikka minä jälleen sähläsin ja unohdin totaalisesti kesken radan, kummalta puolelta hyppy nro 12 piti suorittaa. Siinä sitten pyörin muutaman sekunnin ajan ja Sirius (jälleen kiltisti) pyöri mukana ja odotti, että "mihin suuntaan mamma nyt minun haluaa menevän?". Titiuu on maailman kiltein agilitykaveri, jos vain minä taas oppisin ohjaamaan kunnolla niin voisi niitä nollia tulla vähän nopeammilla ajoilla!Siihenkään ei auta kuin harjoittelu ja se, että opin valitsemaan koirilleni parhaat ohjauskuviot enkä katso miten muut, kokeneemmat ja mahdollisesti paljon taitavammat ohjaajat tekevät. Treeneissä voin sitten opetella erilaisia ohjaustekniikoita ja opettaa ne koirilleni, enkä ottaa kisoissa yhtäkkiä käyttöön jotakin sellaista, mistä kooikkerit vain hämmentyvät ja sitten tekevät omia ratkaisujaan.

 Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen sekä Aurinkoisen että Siriuksen suorituksiin. Aurinko nousi kolmosiin ja Sirius sai ensimmäisen nollansa. Tämän vuoden haaveet on täytetty kaksinkertaisesti! Haaveilin Aurin nostamisesta kakkosluokkaan ja Siriuksen nostamisesta kolmosiin.  Ehkä vielä parissa kisassa käyn tänä vuonna, sitten saavat kooikkerit nauttia kisatauosta. Joulun aikoihin tulee myös kuukauden mittainen treenitauko, minkä uskon tekevän vain hyvää.

Sirius agiliitää 11.09.2014
Aurinko agiliitää 11.09.2014
Africa agiliitää 11.09.2014

 Tällä kertaa postauksen loppuun videot kisoja edeltävän viikon agilitytreeneistä jokaisen koiran osalta. Minä kaipaan selvästi enemmän treeniä kuin koirat, mutta toivottavasti kehityn paremmaksi ohjaajaksi tässä ajan saatossa. Jotain olen ainakin osannut tehdä oikein, kun olen molemmat kooikkerini kolmosluokkaan agilityssa saanut :)
 Seuraava tavoite on sitten kehittyä myös rallytokon suhteen, jos siinä päästäisiin kisaamaan vaikka ensi vuonna! Haaveita on ainakin hyvä olla, sekä se kuuluisa varasuunnitelma - ja varasuunnitelman varasuunnitelma. 


Kisaaminen on rankkaa...

...Onneksi toisessa mummolassa on pehmeät sohvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti