Poikakaverini Antti vietti tupareitaan pari viikkoa takaperin, jossa myös Sirius ja Auri olivat mukana. Paikalla oli kymmenkunta ihmistä, kaikki Aurille uusia tuttavuuksia: parikymppisiä pitkiä ja leveitä nuoria miehiä kerrostaloyksiö täynnä! Mutta Auri ei nähtävästi ole kokorasisti, kaikki jätkät olivat yhtä kivoja ja pentua kierrätettiinkin sylistä syliin koko ilta :) Sirius sai rapsutuksista oman osansa tietysti, se kun ei purrut käsiä tai yrittänyt maistella nenää.
Auri on oppinut jotenkuten näyttelyseisonnan, käsimerkillä pysyy jaloillaan muutaman sekunnin ennenkuin joko istuu tai lähtee liikkeelle. Odota -käskyn Auri kyllä ymmärtää, mutta se tuntuu toimivan vain istuessa tai ollessa makuulla. Tokoalkeita siis opetellaan hiljalleen.
Kaupungilla olen käynyt molempien koirien kanssa muutaman kerran, onpa Auri päässyt itsekseenkin keskustassa käymään, ettei se opi tukeutumaan pelkästään Siriukseen. Kunhan rokotukset ovat kunnossa, aletaan käymään myös koirakentällä sekä mahdollisesti koirapuistossa - jos lumet joskus sulavat ja koiraihmiset ryömivät ulos kodeistaa treenaamaan...
Auri keksi myös, kuinka sängyille sekä sohville päästään. Nyt Sirius ei pääse pikkusiskoa enää mihinkään pakoon, kun narttu loikkaa perässä. Auri tajusi lisäksi sen, että jos pallon tuo mammalle takaisin, se heitetään uudestaan! Paljon ei järki Aurilla päätä pakota, mutta joskus sentään silläkin välähtää ;)
Auri täytti 12vk sunnuntaina, joten oli aika mennä eläinlääkäriin ottamaan ensimmäinen rokotus. Jari Aho koplasi pennun kauttaaltaan läpi, katsoi hampaat (jota ei oltu harjoiteltu yhtään!) ja käski pitää lujasti kiinni rokotuksen ajan. Auri oli oma reipas itsensä, piikitettäessä katsoi Ahoa loukkaantuneena muttei päästänyt ääntäkään. Nähtävästi mitään huomautettavaa ei ollut, kun Aho iski leimat paperiin ja taputti Auria. Tiskillä laskua maksettaessa saatiin mukaan vielä pentupaketti (ruokanäytteitä) ja hoitaja antoi mukaan vielä puruluita, koska Auri oli kuulemma niin ihana - kiipesi siis hoitajan syliin ja pureskeli nenää.
Eläinlääkärin jälkeen käytiin sateisessa säässä leikkimässä kooikkerityttö Adyan (Bonita Laika V.D. Kooiker Hoeve) kanssa leikkimässä Joensuun raviradalla, minulla oli sekä Sirius että Auri mukana. Emäntä Anniina saikin vähän kuvasatoa koirien touhuista, joita voi käydä ihastelemassa Anniinan blogista. Hauskaa tuntui olevan kaikilla, täytyy ottaa paremmalla säällä uusiksi!
Loppuun taas uusia kuvia, suurin osa on otettu sisällä koska ulkona kuvaaja sekä kamera ehtivät erittäin harvoin tilanteeseen mukaan. Tai vaihtoehtoisesti pitää komentaa Sirius olemaan paikoillaan, jolloin Aurikin on aloillaan tarvittavat 5 sekuntia. Ja tietysti Aurin mitat:
11vk: 4,8kg - 28cm
12vk: 5,4kg - 29cm
Kaunis kevätsää takapihalla |
Yhteinen nojatuoli. |
...ja yhteinen sänky. |
Auri Antin jaloissa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti