Maanantaina oli viimeiset agilitytreenit niin Sorayalle kuin minullekin. Oman ryhmän ohjaamisen lopettaminen oli haikeampaa kuin itse lajin lopettaminen. Jatkan kuitenkin kouluttamista rallytokon parissa heti heinäkuusta alkaen.
En tiedä, lopetanko agilityn lopullisesti vai jatkanko sitä joskus. Nyt ainakin agility on tauolla siihen asti, että Soraya on terveystutkittu perusteellisesti. Enkä tiedä, että aloitanko agilitya ollenkaan seuraavan koirani kanssa. Pelkään koiran menevän agissa rikki, eikä laji siksi tunnu mielekkäältä.
Viimeisistä treeneistä jäi kuitenkin ihan hyvä mieli. Alla video Sorayan vikoista treeneistä maanantain ryhmässä. Kiitos kavereille ja kouluttajalle erityisesti!
Torstaina oli myös tämän kauden viimeiset rallytokoharkat. Heinäkuun myötä vaihtuu niin ryhmä kuin ohjaajakin. Soraya pääsee alo/avo-ryhmään treenamaan, kun taas Sirius ja Aurinko jakavat ryhmäpaikan voi/mes-ryhmässä.
Onneksi vihdoin pääsen ohjattuun ylempien luokkien ryhmään harjoittelemaan, meillä on monen monta kompastuskiveä erityisesti mestariluokkaan ajatellen, eikä se voittajaluokassa vaadittu peruutuskaan ole todellakaan kisavalmis. Sorayan kanssa haetaan vielä sitä yhteistä tekemistä, tempon yhteen sovittamista ja nimenomaan Sorsalle toimivia ohjauksia. Toki myös liikkeet tarvitsevat vielä lisää vahvistamista sekä varmuutta, ennen kuin voidaan edes ajatella kisaamista avoimessa luokassa.
Tänään sitten tein jotakin sellaista, mitä en ole tehnyt yli kolmeen vuoteen; kävin ohjatuissa tokotreeneissä! Jestas sentään.
Tokosäännötkin ovat muuttuneet tässä välissä, ja olin välillä ihan pihalla siitä, mitä minun pitäisi tehdä ja mihin pitäisikään kävellä tai pysähtyä. Ihmekään, jos koiratkin olivat aika ajoin hieman pöllämystyneitä minun yhtäkkisistä suunnanmuutoksistani ja töksähtelevästä ohjauksestani.
Täytyy silti sanoa, että Sirius olisi pientä hiomista ja ruudun opettelua vaille valmis avoimeen luokkaan. Aurinkoisella liikkeet kaipaavat lähinnä muistuttelua ja vahvistusta, noutokapulan pito on toki meille sellainen ikuisuusprojekti, koska kapulan voi kyllä noutaa mutta suuhun sitä ei voi oikein kädestä ottaa.
Toki molemmat kooikkerit kaipaavat rutiinia tokoon sekä ns. turnauskestävyyttä eli palkattomuutta. Mutta eivätköhän nuo mahdolliset tokostartit jää joka tapauksessa ensi vuodelle, joten tässä on aikaa harjoitella.
Soraya oli ihan superhieno. Sorsahan ei oikeasti osaa tokoa - sen kanssa on tehty agilitya, näyttelyhommia, vähän jälkeä, vähän rallytokoa. Onhan RT:ssä toki samoja elementtejä kuin tokossa, mutta myös paljon erilaista. Sorayan innokkuus tehdä hommia on jotain, mistä olen iloinen.
Toki silläkin on huonoja päiviä ja juoksut sekä valeraskaudet saavat sen mielialan heittämään voltteja hormoonien kanssa, mutta yleisesti ottaen Sorsa on aina ihan fiiliksissä päästessään tekemään jotakin. Ja niin se oli tänäänkin.
Sain palkattua sitä tosi intensiivisistä perusasennoista, hyvästä seuraamisesta, liikkestä maahanmenosta ja jopa liikkeestä seisomisesta! Sitähän Soraya ei oikeasti osaa, enkä ole sitä treenannut. Toki Sorsa osaa käskyt "seiso" (=näyttelyseisonta) ja "odota". Mutta tadaah, käskimerkillä ja sanalla "seis" Soraya pysähtyi nätisti paikoilleen seuruussa, ja minä ehdin ottaa kolme askelta eteenpäin ilman koiraa, ennen kuin edes tajusin palkata sen! Otettiin sitten pari toistoa, jossa palkka tuli heti yhden askeleen päässä, että Soraya saa palkan oikeasta toiminnasta heti eikä kohta.
Kaiken kaikkiaan ainakin tästä tokoilukerrasta jäi tosi hyvä fiilis. Toivottavasti se säilyy ja minäkin innostun edes alimpien luokkien verran kouluttamaan koiriani. Ylemmät luokan kirjaimellisesti pilkunviilauksineen jätään suosiolla muille, tokoa vakavammin harrastaville.Intoa mihinkään SM-tasolle ei edes ole, mutta kyllähän se TK1 ja/tai TK2 tittelinä koiran nimen edessä on aika mukavaa katsottavaa. Ja jos se ei muusta kerro, niin siitä että koira on koulutettavissa, ja että minä itse osaan edes jotakin kouluttajana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti