Viime viikon sisältö

Huomasin muuten, että minulta on jäänyt yhdet tulokset kokonaan tänne kirjoittamatta. Kävin siis LAUKAn rallytokokisoissa 11. syyskuuta, tuomarina Minna Hillebrand: Sirius AVO HYV 92p ja 2.sija, Aurinko AVO HYV 88. Täältä saatiin Siriuksen toinen AVO-tulos, ja Aurille ensimmäinen.

Nämä kisat olivat siis päivää ennen kuin Aurinko alkoi oireilla todenteolla. Olihan se vaisu kisoissakin, varsinkin alkuun, mutta ajatttelin sen johtuneen siitä, että Joensuun RT-kisoissa paineistin tuota koiraa. Totuus taitaakin olla aivan toinen, eli Auri oli tuolloin tulehdustilassa ja todennäköisesti myös kipuinen.

Voin kertoa, että harmittaa kun en itse omistaja tajunnut koiran olevan huonovointinen. Itsesyytösten määrä on ollut jotakin mittaamatonta kahden viimeisen viikon aikana.

Tällä hetkellä Aurinko voi ihan hyvin, ainakin paremmin kuin viikko sitten. Se ravistelee, venyttelee etuosaansa, raapii korvaansa takajalallaan, ravaa reippaasti hihnassa, haistelee ja muutenkin reagoi ympäristöönsä enemmän positiivisesti. Häntä on jo aika lailla normaali, mutta takaosaa Auri ei venytä. Se kuitenkin nukkuu molemmilla kyljillään, eli pystyy vaihtamaan asentoa ongelmitta.

Toissaviikolla Aurinko vain ahdistui kaikesta muutoksesta ympärillään, peläten todennäköisesti kipua. Auri on alkanut itse taas hakea minuun kontaktia ja pyytää päästä tekemään asioita. Nyt olenkin tehnyt sen kanssa pienissä osissa ja hyvin rauhallisesti NoseWork -alkeita. Laitan videon tännekin jos-ja-kun edistymme haisteluhommissa.

Viimeisen Tramalin neljännesosan annoin eilen illalla, nyt sitten mennään pelkästään antibiootilla ja tulehduskipulääkkeellä.

Siriuksen kanssa pitäisi tehdä lisää seuraamistreeniä oikealla puolella, ja opettaa lisää takapään käyttöä. Vielä ei ole tuloksia havaittavissa, mutta eihän tässä ole treenattukaan kuin pari kertaa. Sorayan kanssa pelkästään vasemmalla puolella seuraaminen on hankalaa, sen opettaminen tuottaa minulle harmaita hiuksia. Kuinka ihmeessä opetin joskus Milon, Siriuksen ja Aurin seuraamaan? Miksi en enää osaa opettaa Sorayaa? Perusasentoakaan se ei osaa, mutta istuu ja menee maahan sentään. Liikkestä maahanmeno onkin Sorayan bravuuri.

Mutta en nyt jaksaisi ottaa "turhaa" stressiä siitä, mitä minun 10kk vanha koirani osaa ja ei osaa. Varsinkaan kun kyseessä ei ole sille mikään elintärkeä käsky (kuten "irti", "tänne" tai "odota"). Ehtii sitä myöhemminki.

Agilityssa Soraya on edistynyt hieman paremmin, tai ainakin minusta tuntuu siltä. Ehkä olen myös itse agilityn suhteen varmempi kouluttaja, joka taas heijastuu myös koiraan.  Mitään erikoista emme ole vielä ottaneet, emmekä ota niin kauan kuin minulla on siihen sananvalta. Kepit ja kisakorkuiset kontaktit voivat odottaa sitä, että Soraya on täysikasvuinen.

Kun vain osaisin rentoutua ja jaksaa odottaa, että mitä tuleman pitää, enkä ahdistua etukäteen aina kaikesta. Minkä sitä perusluonteelleen mahtaa? Edelleen stressaan joka päivä Aurin terveydestä kaiken muun stressin ohessa. Onneksi tilanne on sentään mennyt edes vähän parempaan suuntaan.

Aurin selkäsairaus vol. 2, mutta jotain hyvääkin

Olen ottanut talteen viime viikkojen agilitytreenien ratapiirrokset. Ei huvita laittaa niitä tänne yhtään. Miksi? Koska Aurinkoisen kanssa ei tehdä enää agilitya ollenkaan. Eikä Siriuksen. Sorayan kanssa varmaan, ainakin vielä vähän aikaa. Saa nähdä, mitä päätän ensi vuonna kunhan Sorayalle tehdään viralliset terveystutkimukset marras-joulukuussa 2017.

Minua ei harmita lopettaa agilitya Aurin kanssa, vaikka pidän lajista paljon. Pidän kuitenkin koirastani enemmän - rakastan koiraani enemmän kuin mitään harrastusta. Koiran hyvinvointi on tärkeintä.

Aurinko ei voi siis tehdä enää agilitya, ja se on minun päätökseni. Aurin selkätuledus (diskospondyliitti, eng. discospondylitis) on nimittän erittäin todennäköisesti uusiutunut (täältä voi lukea ensimmäisestä kerrasta). Nikamiinhan jää tietenkin tulehduksen jälkeenkin tietty heikkous, jota en todellakaan halua enää pahentaa millään koiraa paljon rasittavalla harrastuksella (kuten agilitylla, flyballilla, frisbeellä...). Jos ja kun Auri paranee, toki se saa juosta vapaana juuri niin kuin itse haluaa. Mutta se on eri asia, siinä Aurinko saa itse päättää vauhdin, suunnanmuutokset, linjat, pysähdykset. Rallytokoa ja näyttelyitä jatketaan sitten ensi vuonna Aurin kanssa, samoin mejää ja muita hajutunnistus/-etsintäjuttuja.

Kliiniset oireet viittaavat nikamien ja välilevyjen bakteeritulehdukseen vahvasti. Kipu liikkuessa (laukkaaminen, hyppääminen, kiipeäminen) joka ei kohdistu mihinkään lihakseen, kipu myös levossa joka ilmenenee tärinänä ja kosketuksen varomisena, apaattisuus, ulostamisen hankaluus (eli etsi varsinkin pissipaikkaa todella pitkään, varmaan ponnistaminen sattui/tuntui inhottavalta). Lisäksi häntä meni veltoksi ja lakkasi liikkumasta kunnolla, tuntoaisti kuitenkin hännässä normaali, samoin takajaloissa.

Toki kävimme eläinlääkärissä ottamassa veri- ja virtsanäytteet. Tulehdusarvot eivät olleet yli "normaalirajojen", mutta ylärajoilla kuitenkin. Bun-to-crea -arvo on myös aivan ylärajalla (27), vaikka muuten munuaisarvot olivat erittäin hyvin sallittujen rajoissa. Toisaalta tuo B/C-arvo voi viitata kuivumiseen tai sitten nimenomaan virtsaelinten tulehdukseen

Jyväskylän eläinlääkärissä lähdettiin tautia hoitamaan virtsatietulehduksena, mukaan siis antibiootit sekä peruskipulääke. Virtsaviljelyn tuloksia muuten odotetaan edelleen. Sillä on lähinnä tarkoitus nyt eritellä tulehduksen aiheuttaja, että tiedetään pitääkö lääkitystä muuttaa.
 

Kun Aurin oireet eivät helpottaneet parissa päivässä, soitin perjantaina Aurinkoisen selkää aikaisemmin hoitaneelle (meidän luotto)eläinlääkärille Joensuuhun. Vastaus tuli samantien; "Diskospondyliitti voi uusia, ja kuulostaa että on uusinut." Samantien sain reseptin pitkään antibiootti- ja tulehduskipulääkekuuriin, sekä käskyn vaatia JKL:n hoitaneelta eläinlääkäriltä Tramalia kovimpaan kipuun.

Nyt Aurinko siis saa päivittäin antibiootit, tulehduskipulääkkeen ja Tramalin. Suurta muutosta ei tilassa ole tapahtunut. Tänään Aurinko tosin ravisteli, mitä se ei ole tehnyt sitten tiistain. Ruoka sentään on maistunut koko ajan.

Tiedossa on 4-6 viikkoa täyslepoa, liikkumisen rajoitus aivan minimiin, lääkitystä ja hellää hoivaa. Huoli on todella kova, minua on ahdistanut joka päivä ja olen käynyt kaiken maailman kauhukuvat mielessäni läpi. Minä todella toivon, että Aurinko paranee ja pystyy elämään normaalia koiranelämää vielä toiset 5,5 vuotta ainakin. Haluaisin myös uskoa Aurin paranemiseen, mutta se on liikaa. En uskalla.

Hetki kerrallaan. Taas sen muistaa, kuinka pienestä kaikki voikaan olla kiinni.

Laitetaan nyt sen verran iloisia asioitakin, että Sirius kävi rallyilemassa itselleen RTK2 -koulutustunnuksen Jyväskylässä hienolla 95 pisteellä. Avoimen luokan tuomarina oli Kirsi Petäjä. Samalla oltiin LAUKAn rallyjoukkueessa, joka sijoittui piirinmestaruuskisoissa pronssille. Saamme siis Siriuksen kanssa myös mitalin kotiin.

Sorayan kanssa ollaan myös rallytokoiltu. Ajatuksena olisi kokeilla taitojamme oma koiraseuramme joulukuun kisoissa, mikäli minulla vain kantti kestää. Agilitya tehdään ainakin tammikuun loppuun asti, kun kerran kausimaksu on maksettu, ja minä olen sitoutunut kouluttajaksi muistaakseni ensi vuoden kesäkuun loppuun saakka. Sen jälkeen mietin asiaa uudestaan.

Yritän päästä nyt tulevan talven aikana johonkin rallytokoryhmään tms. Siriuksen kanssa, koska tarvitsemme paljon  apua voittajaluokan liikkeiden kanssa. Eikä Sorayankaan kanssa tee yhtään huonoa joutua valvovien, opastavien silmien alle rallytokon parissa. Se kun on sellainen sählä!

Nyt vaan Aurinkoisen kanssa toivotaan parasta, varaudutaan pahimpaan muttei ajatella sitä liikaa. Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta kyllä me selvitään tästä(kin). Toivon niin. Niin kovasti ♥

Näyttelytähti ja RT-tähdet

Sorayan ensimmäinen näyttely on takanapäin. Ja kuinka hienosti pikku-Sorsa aloittikaan uransa! Lauantaina 4. syyskuuta Joensuun ryhmänäyttelyssä kooikerhondjet arvosteli Jouko Leiviskä, joka piti Sorayasta erittäin paljon ja se näkyi myös arvostelussa.

Juniorityttölle irtosi siis JUN ERI1 SA PN1 VSP SERT ♥

Erittäin kaunis, erinom. rotutyyppiä oleva lupaava narttu, joka tasapainoisesti rakentunut. Erinomainen kaula ja selkälinja, ikäisekseen sopiva runko ja erittäin kaunis pää. Kauniit silmä ja ilme, hyvin kiinnittyneet korvat, lupaavat hapsut. Erinomainen luusto, hyvä leveä reisi. Erinomaiset kulmaukset, hyvät käpälät. Liikkuu erinomaisella askeleella. Kantaa häntänsä hyvin.

Mutta kyllä Soraya olikin kehässä niin kauniisti, erityisesti pöydällä ja liikkeessä. Maassa seisoessa Sorsa istahti aina välillä (kun namia ei tullut sen mielestä tarpeeksi nopealla tahdilla) ja tarjosi tassua. Pitänee ehkä hieman vielä harjoitella sitä paikoillaan pönöttämistä...

Sunnuntaina oli sitten aikuisten kooikkereiden vuoro lähteä kisaamaan rallytokossa. Siriukselle oli tiedossa ensimmäinen kerta avoimessa luokassa, Aurinko taas havitteli koulutustunnusta alokasluokasta.

Tuomarina toimi Hannele Pirttimaa, joka on kyseisenä päivänä melkoisen tiukalla päällä. Vinoista asennoista lähti alokasluokassakin helposti pisteitä, puhumattakaan ylemmistä luokista. Radat itsessään eivät olleet erikoisen vaativia, tilaa kylttien välillä olisi tosin voinut olla hieman enemmän.

Aurinko sai kuin saikin RTK1:n melko surkealla 74 pisteellä. Ihan itse mokasin koiran hienosti alkaneen suorituksen, laitoin Aurin uusimaan yhden kyltin kahdesti, josta Aurinko erittäin ohjaajapehmeänä paineistui ja loppuradasta tulikin sitten tuon 2x -3p lisäksi kahdesti -10p (TVÄ). Opinpa ainakin, että Aurin kanssa on parempi jättää uusiminen sikseen. Se tajuaa jostakin minun elekielestäni tehneensä väärin, jolloin koko koiran olemus lyhistyy - se alkaa hidastella, mielistellä minua, häntä ei heilu eikä Aurinko oikein tee mitään pyydettyä.
Siriuksen kanssa saatiin 2x -1p (kauneusvirheitä) sekä yksi -10p (TVÄ), koska Siriuksella oli liian iloinen pylly! Itse en edes tajunnut tuota virhettä, kehuin Siriusta rivakasta istumisesta, jolloin Titiuu innostui niin, että hypähti innosta ilmaan ja pamahti sitten takaisin istumaan. Tämähän tulkitaan siten, että koira istuu kahdesti (vaikka pitäisi istua vain kerran), joten koko tehtävä on suoritettu väärin. Tuloksena siis 88p ja toinen sija AVO-luokassa! Tuollaisesta kympin virheestä en voi olla kuin iloinen, ainakin koiralla oli hirmuisen hauskaa.

Silti minua v*tutti jälkeenpäin se, kuinka olin paineistanut Aurinkoa ja saanut niukinnaukin tuloksen. Tänä viikonloppuna on taas rallytokokilpailut, joihin olen menossa sekä Aurin että Siriuksen kanssa. Kävin sentään keskiviikkona ohjatuissa rallytokotreeneissä, joissa Aurinko toimi todella hienosti ja se helpotti hieman minun oloani. Pelkään silti sählääväni taas sunnuntaina ja sotkevani Aurin suorituksen, erityisesti kun kyseessä on vielä ensimmäinen startti avoimessa luokassa. Siriuksen kanssa minulla ei jostain syystä ole samanlaisia paineita, ei oikein missään lajissa vaikka jännitänkin suoritustani myös sen kanssa.

Sorayakin pääsi kokeilemaan rallytokoa ensimäistä kertaa ikinä, ja mitäpä sitä turhia aloittamaan muusta, kuin suoraan alokasluokan radalta. Soraya osaa toki istua, mennä maahan ja "seurata", mutta se seuraa yllättävän hyvin käsiliikkeitä sekä vartaloapuja, joten sain sen varsin näppärästi eteeni istumaan, ja jopa perusasentoon oikealta sekä vasemmalta. Toki vielä on paljon tehtävää ennen kuin Sorayan kanssa voi edes ajatella menevänsä RT-kisoihin, mutta alku näytti erittäin lupaavalta.

Meidän laumassa, erityisesti kisatilanteissa, minä olen se heikoin lenkki. Onneksi kohdalle on sattunut noin hienoja koiria. 

Ratapiirroksia ja rasitusta oman pään sisällä

Tässä postauksessa päätin vain yksinkertaisesti jakaa ne ratapiirrokset, joita ollaan harjoiteltu maanantaisin Aki-koutsin valvovien silmien alla. Osa treeniradoista on mennyt hyvin, osa erittäin hyvin. Jotain uuttakin olen oppinut, vaikka osa ohjaustekniikoista (kuten jaakotus) on minulle yllättävän vaikeita.
Kiva kuitenkin nähdä, että Aurinko osaa vaikka mitä. Aki onkin usein näyttänyt Aurin kanssa, kuinka jokin minulle hankala ohjauskuvio tulisi tehdä. Se on katkeran kaunista katsoa, kuinka oma koira ohjautuu niin hienosti osaavan, vieraan ihmisen kanssa.

Monen monta kertaa olenkin sanonut, että jos Aurinkoisella olisi agilityssa osaavampi ohjaaja, se olisi varmasti jo agility/hyppyvalio. Siinä on potentiaalia, vauhtia, iloa ja intoa, se kestää toistoja ja haluaa miellyttää, se lähtee todella harvoin lapasesta ja antaa ohjaajan pieniä virheitä anteeksi.
Valitettavasti Aurinko EI kestä sitä, että minä jännitän kisoissa kuollakseni. Se hidastelee, ravailee, ei kuuntele, mielestelee minua, eikä tee agilitya treeneissä nähtävällä riemulla ja nopeudella. Sitä ne treenikaveritkin sanovat, että kuin olisi kaksi eri koiraa kisoissa ja treeneissä. Sama koskee tietysti minua - kuin olisin kaksi eri ihmistä.
Hävettää, harmittaa, ärsyttää, vituttaa, itkettää, raivostuttaa, tekee katkeraksi. Se epäonnistumisen tunne kerta toisensa jälkeen, kun kisat kaatuvat vain ja ainoastaan minun jännitykseeni ja sen takia muuttuneeseen käytökseeni. Kun Aurinko voisi antaa ja olla niin paljon enemmän, mutta minä pidättelen sitä, estän koiran menestymisen.
Voin kertoa, että tällainen ei todellakaan tee hyvää itsetunnolle eikä motivaatiolle. En tiedä, mitä mantroja minun pitäisi lukea, etten jännittäisi kilpailemista. Mistään neuvoista, mitä olen saanut, ei ole ollut apua. Toinen vaihtoehto olisi kokeilla vetää kourallinen rauhoittavia ennen rataantutustumista. Mitähän siitäkin tulisi.

Joka tapauksessa, elokuun ratapiirrokset alla. Yhden treenikerran sijaistin minä, joten silloin en yllättäen itse päässyt treenaamaan, ja yhden kerran pilasi rankkasade-ukkosrintama. Kiitos vaan. Onneksi kohta päästään halliin.

Rata 08.08.2016

Rata 22.08.2016

Rata 29.08.2016

Siriuskin on päässyt tekemään näitä ratoja 1-2 kierrosta minikorkeuksilla, ihan vain huvin vuoksi. Vaikka pyöreät vuodet lähestyvät vauhdilla, jatketaan agilityn harrastelua Siriuksen kanssa niin pitkään, kuin se vain itse jaksaa ja haluaa.

Sorayan kanssa harjoitellaan helppoja ohjauskuvioita muuri-hyppy-putki-esteillä, pikkuhiljaa voisin alkaa opettamaan myös rengasta ja pituutta. Ajatuksena on myös opettaa Sorayalle irtoaminen eteenpäin suoralla linjalla, sen kouluttaminen on jäänyt aina jotekin roikkumaan edellisten agilitykoirien kanssa.

On vaikeaa sanoa, mitä Sorayasta vielä tulee vai tuleeko siitä mitään. Vähän yli 9kk vanha koira on vielä aivan kesken kaikilta osin, eikä terveystuloksiakaan kannata tehdä vielä vuoteen. Siihen asti siis tehdään rauhassa ja koiraa säästellen, opetellaan perusasioita koiraa vähemmän kuluttavilla esteillä ja jätetään vaikeat hommat siihen hetkeen, kun Soraya on terveystutkittu ja (toivottavasti) terveeksi todettu.

Välillä meinaa tulla itsellekin kiire koirankoulutuksessa, mutta onneksi yleensä joku sanoo, että hidasta vähän. Anna junnukoiran olla vielä pentu, ehtii sitä myöhemminkin kouluttaa eri lajeihin. Mikä on tullut itsekin todistettua jo 3 koiran kohdalla, että kyllä se aikuinenkin koira oppii uusia temppuja ja ehtii harrastamaan vaikka mitä lajeja.

Ei karhutkaan riehu koko aikaa,
ne vetää välillä puolukoita!