tiistai 29. maaliskuuta 2016

Pääsiäisviikon puuhia

Rallytoko alkoi viime kisojen jälkeen kiinnostaa toden teolla. Valitettavasti kisoihin on vaikea päästä 1) osallistujamäärien, 2) kisamatkojen, 3) oman taloudellisen tilanteen takia. Mutta jospa tänä vuonna edes vielä parit kisat pystyisi käymään.
Rallya onkin tullut harjoiteltua viikoittain, ja kooikkerit jaksaisivat varmaan enemmänkin. Asuntomme 65 neliömetrissä vaan ei kovin hurjia suorituksia pysty tekemään, ja ulkona treenaaminen ei tällä hetkellä tunnu kovin houkuttelevalta - joka paikka on täynnä mutaa, loskaa, vettä, tupakantumppeja tai hiekotushiekkaa. 
Järven jääkin alkaa olla siinä pisteessä, ettei sinne ole enää hirveästi asiaa. Jos ei nyt railoon putoa, niin pilkkireikään kuitenkin, eivät ne enää umpeen jäädy tällaisella säällä.

Avoimen luokan liikkeitä olen harjoitellut molempien kooikkereiden kanssa, vaikka Aurinkoisen eteentulo onkin varsin haparoiva tällä hetkellä ja kaipaa selvästi vahvistusta. Jos Auri ei ole aivan varma siitä, mitä haluan sen tekevän, se tarjoaa jotakin. Mikäli annan pelkän "fram" -käskyn ilman käsimerkkiä, Aurinko tekee jotakin - koskettelee tarjolla olevia esineitä, kiipeää niiden päälle, tönii niitä, ottaa niitä suuhunsa. Käskysana kaipaa siis pontta alleen.
Sirius sitten taas vetää rallytokon vauhdikkaammista jutuista (kuten maahanmenosta, juoksemisesta ja pujottelusta) kierrokset, jolloin se alkaa edistämään seuraamisessa, röhkii, murisee ja haukahtelee. On se rally ihan sairaan kiva laji koirien mielestä!

Agility on jäänyt vähemmälle, ratatreeniä on tullut tehtyä ehkä kerran kuukaudessa ja jotakin pientä kerran viikossa. Toisaalta erityisesti Sirius tuntuu olevan tähän määrään tyytyväinen, se ei ole ollut ihan oma itsensä agilityssa viime aikoina. Syynä voi toki olla sekin, että Siriuksen lihaskunto huononee aina talvella, ja koira on huomattavasti jäykempi talvisin kuin kesäisin (murtunut etujalka).
Talvisin pidänkin treenit lyhyinä ja hyppykorkeudet maltillisina, enkä tee ylimääräisiä keppi- tai kontaktiharjoituksia, kun vähemmälläkin pärjää. Toistaalta, Sirius täyttää kesällä 9 vuotta, joten varmasti myös ikä alkaa vaikuttaa Siriuksen agiliitämiseen. Aksa jää siis Titiuun kanssa hiljalleen taka-alalle, ja keskitymme enemmän ja enemmän rallytokoon. Toivottavasti siinä lajissa on vielä monen monta harrastus- ja kisavuotta edessä!


Treenirata 22.03.2016
Tällaista rataa tuli kuitenkin tehtyä sekä Siriuksen että Aurin kanssa.
Sirius oli ensimmäisellä kierroksella aika hidas. Laukkasi kyllä, mutta kepitkin olivat hitaat ja puomilla vain ravasi. Lelulla hetsaaminen sai Siriuksessa säpinää (ja ainakin ääntä) aikaan, kuten myös se kun tein rataa Aurinkoisen kanssa, joten toisella kierroksella Siriuksen vauhti oli jo parempaa ja puomikin meni laukaten.
Parempaakin vauhtia ollaan menty, mutta Sirius ei koskaan juokse TT:n hallissa erityisen kovaa, ei edes leikkiessään toisten koirien kanssa. Liekö keinonurmi-kumirouhepohja Titiuun mielestä liian liukas tai liian pehmeä vaurioituneelle jalalle? 

Aurinkokaan ei juokse niin lujaa TT:n hallissa kuin pääsisi, voi olla että pohjassa on niiden mielestä jotakin, mitä pitää vähän varoa. Itse olen huomannut, että se on tosiaankin pehmeä ja pidempiaikainen juokseminen tuntuu jalkalihaksissa. Märillä kengänpohjilla matto on liukas, samoin paljain jaloin.
Muutoin Aurinko meni rataa aivan erinomaisesti, kun vaan minä ehdin ohjaamaan. Puomi-putkierottelu toimi myös itsenäisesti (minä olin ohjaamassa kauempana), kepit olivat hurjat ja kontaktinotot varsin siistit.
Soraya pääsi juoksemaan putkissa, kiljui mennessään ja puri minua lahkeeseen, jos en ehtinyt sen mielestä tarpeeksi nopeasti pisteestä A pisteeseen B. Toivottavasti vauhtia riittää myös jatkossa, maltillisesti kun edetään, niin eiköhän Sorayasta tule erinomainen harrastuskoira - mihin lajiin nyt sitten sen kanssa päädytäänkään.

Pääsiäisestä sen verran, että sen vietimme Savossa, yhdessä lempipaikoistani. Luulen, että koirat ovat samaa mieltä, koska maalla saa olla vapaana koko lenkin ajan, juosta metsässä ja pelloilla, kahlata ojissa, syödä sammalta, haistella metsäneläinten jälkiä.
Kaikki kolme kooikkeria nukkuivatkin koko maanantain pitkinä punavalkoisina mattoina ikkunasta paistavissa auringonläikissä. Mikäs se ihanampaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti