Hyvinvoinnin valintoja

Olen viime aikoina ajatellut paljon itseäni. Suoraan sanoen, se kuulostaa melko itsekkäältä. Mutta minun hyvinvointini (tai huonostivointini) vaikuttaa myös koiriini, sekä tietysti minulle läheisiin ihmisiin, erityisesti niihin jotka ovat päivittäin kanssani tekemisissä.

Olen jossain asioissa itselleni todella ankara. Kestän epäonnistumista todella huonosti, ja vatvon omia virheitäni helposti viikkojen, kuukausien tai jopa vuosien päästä. Se on typerää, väsyttävää, vähän surullista, eikä tee hyvää itsetunnolle. Mutta sellainen minä olen, olen ollut jo lapsesta lähtien.
Tapojaan voi muuttaa, tiedän. Se ei kuitenkaan tapahdu yhdessä päivässä, eikä edes vuodessa. Varsinkin huonot (tai voisiko sanoa, itselleen haitalliset tavat) istuvat tiukassa.

Miten tämä nyt sitten vaikuttaa koiriini?
Olen kokenut agilityn todella kuormittavaksi lajiksi, niin paljon kuin pidänkin sen vauhdikkuudesta ja erilaisista ohjauskuvioista, jotka muistuttavat minusta kovasti tanssia. (Tähän väliin mainittakoon, että rakastan tanssimista, vaikka en ole siinä mitenkään erikoisen hyvä enkä ole käynyt kuin kaksi tanssikurssia aikuisiällä.)
Agilityssa kilpaillaan toisia vastaan, olosuhteet muuttuvat jokaisella radalla, ja koiran valioituminen on kiinni paitsi 0-tuloksesta, niin myös koiramäärästä, radasta, omista ohjausvalinnoista, nopeudesta kuin muiden koirakoiden suorituksista.
Kuinka monessa muussa koiraharrastuksessa muiden koirien tuloksilla on merkitystä valioitumisen (tai luokkanousun) kannalta?
Koiranäyttelyissä muiden koirien menestyksellä on väliä, mutta sielläkin serti siirtyy eteenpäin niin kauan, kunnes löytyy ensimmäinen ERIn ja SAn saanut koira, joka voi sen sertin ottaa vastaan. Muissa koiraharrastuslaiejssa, kuten muun muassa vepessä, mejässä, tokossa, rallytokossa ja PK-lajeissa valioituminen ei ole kiinni muiden koirien suorituksista. Koiran täytyy vain saada hyväksytty/1-tulos eli tarpeeksi pisteitä siirtyäkseen luokasta toiseen tai valioituakseen.
Toki ylemmissä luokissa vaatimustaso on jo sellainen, että valioitumisen eteen täytyy nähdä todellakin vaivaa. Mutta näissä lajeissa kilpaillaan lähinnä itseään vastaan, omaa osaamistaan ja koulutustaitojaan koetellen. Ainakin sellainen olo minulle tulee.
Agilityssa tunnen olevani jumissa; koirani ovat taitavia ja suhteellisen nopeita, mutta vaikka treenaisin kuinka paljon ja opettelisin paremmaksi ohjaajaksi, en pärjää. Toivottuja tuloksia ei tule. Suoraan sanoen olen lakannut haaveilemasta agility- tai hyppyvalion arvosta jo kauan aikaa sitten. Minun oma pääni ei kestä sitä kilpailua, vaikka koirillani varmaan olisikin täydet mahdollisuudet valionarvoon.

En lopeta agilitya, en ainakaan vielä. Pidän siitä lajista kovasti, ja myös koirani pitävät agista. Minulla on heinäkuusta eteenpäin 6 kuukaudeksi viikoittainen treenipaikka, jonka aion pitää ja jossa treenaan todennäköisesti vuoroviikoin Aurinkoisen sekä Siriuksen kanssa.
Agility saa nyt toistaiseksi jäädä kuitenkin niin sanotuksi kakkoslajiksi, ja keskityn ainakin jonkin aikaa enemmän rallytokoon. Luulen että se tekee minulle hyvää, kun minun ei tarvitse kilpailla ketään muuta kuin itseäni vastaan.

Koirat taitavat olla tyytyväisiä joka tapauksessa, päätinpä mitä tahansa - niille on tärkeintä vain päästä tekemään jotakin minun kanssani ♥