Aurinko täyttää tänään 10kk, miun pikku kääkkänen <3 Tosin pennulta se näyttää vieläkin ja käyttäytyy minua kohtaan pentumaisesti. Muille koirille esitetäänkin sitten emäntää ja Isoa Tyttöä niin että pölisee. Lähinnä minä pölläytän Auria ja passitan sen jäähylle, jos pikkuakka ei osaa olla kivoiksi koiriksi.
Lisäksi uutena mausteena arkeen on tullut remmirähjäys. Ei aina, ei jokaiselle koiralle mutta silloin tällöin. Mitä pimeämpää, mitä suurempi koira ja mitä epävarmempi taluttaja (vastaantulevalla siis), sitä todennäköisempi on rähähdys. Tosin useimmiten vastauksena toisen koiran rähinälle. Auri nostaa kaikki karvansa pystyyn näyttäen pieneltä hyeenalta, rähähtää, näyttää hampaitaan, väistää kauas ja pälyilee.
Onneksi Sirius ei sentään lähde tähän pöllöilyyn mukaan. Nami sentään auttaa Aurinkoisella, jos vaan tajuan vetää sen tarpeksi aikaisin esiin ja saamaan kontaktin pikkuakkaan. Tällöin ohitukset sujuvat hyvin, ja Siriuskin saa ansaitun palkintonsa hienosta käytöksestä.
Vapaana ollessaan Aurinko (sekä Sirius) ohittavat toiset koirat ja kaiken muunkin ilman minkäänlaisia ongelmia, kutsun koirat vaan vierelle kävelemään tai pysäytän istumaan jos vastaantulijalla on hankaluuksia oman nelijalkaisensa kanssa.
Ei kai auta kuin itse ennakoida toisten koirien ohituksia ja vahvistaa Aurin hyvää käytöstä. Teini-ikä koettelee kovasti, rähjäämisen lisäksi myös pelottavia asioita ilmestyy lenkille/taloon/autoon/pihalle, joille täytyy murista niskaharja pörhössä. Ohimenevä kausi, sitä mantraa on täytynyt itselleen hokea.
Tokoa on treenattu nyt pikkuryhmässä itsenäisesti pari kertaa, ja ainakin Sirius on ihan tulessa siitä hommasta. Lähtee liikkeisiin mukaan vähän liiankin säpäkästi välillä, mutta helpompi on koiraa rauhoitella kuin yrittää virittää moottoria. Avoimen liikkeet alkavat melkein olla hankassa (luoksetulon pysähdystä lukuunottamatta), täytynee ottaa treenilistalle pari voittajaluokan liikettä ettei tokotreeneistä tule pelkkää vanhan kertausta taitavalle Titiuulle :)
Aurin kanssa harjoitellaan kontaktia, perusasentoa, luoksetuloa ja paikallaoloa. Istuminen ja maahanmeno kuuluvat myös harjoiteltaviin asioihin. Auri ei osaa mitään muuta kuin katsekontaktin oikeasti, muihin se tarvitsee vielä käsimerkin suullisen käskyn lisäksi sekä paljon treenausta.
Nyt tosin aloin opettaa Aurinkoista naksuttimelle, toivottavasti sen kapineen avulla saadan parempia treenejä aikaiseksi :D
Aurinkoisen mitat:
10kk: 10,2kg - 39cm
Ja Sirius myös reiluuden vuoksi:
4,5v: 11,5kg - 40cm
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti