Kohta on taas joulu, vastahan sitä vietettiin. Vuosi sitten olin näihin aikoihin hautajaisissa ja tänä viikonloppuna on myös hautajaiset. Olisi mukavaa nähdä ihmisiä myös iloisemmissa merkeissä.
Viime viikolla treenasin kuitenkin vähän rallytokoa kooikkereiden kanssa hallilla. Pasilla ja minulla oli samana päivänä pitkät työpäivät, mutta onneksi kumpi tahansa meistä pystyy tarvittaessa ottamaan koirat mukaansa töihin (ainakin vielä nykyisissä työpaikoissamme). Koirat pääsivät siis minun mukaani hallille.
African kanssa yritin tehdä agilitya, mutta ulkona tuuli koilisesta ja pohjantähti ei ollut asennossaan, joten whippet kieltäytyi tekemästä mitään. Ei väkisin.
Aurinko ja Sirius sen sijaan tekivät innoissaan rallytokojuttuja; eteentuloa, perusasentoja, seuraamista, pujottelua, maahanmenoa ja seisomista. Sirius on ruvennut murmuttamaan myös rallytokossa, kun se kuumuu liikaa esim. pitkästä seuraamispätkästä. Mikäli en puutu ärinään, Sirius alkaa haukkumaan. Pitää yrittää rauhoittaa koiraa vaivihkaa sanoilla, ne eivät varmaan kisoissakaan häiritse.
Aurinko piti aivan upeaa katsekontaktia koko ajan, mutta oli selvästi unohtunut paikkamakuun olennaisen osan - paikallaolon. Sitä saikin hinkata muutaman kerran, ennen kuin Auri tuntui tajuavan, mistä liikkeestä olikaan kyse.
Myös oikealla puolella seuraamista harjoiteltiin, sillä ei ole vieläkään omaa käskysanaa vaan vaihdan koirat yksinkertaisesti jalkojenvälistä tai takakautta oikealle puolelle, jossa sitten vain kehun niitä oikeassa kohdassa kävelemisestä. Perusasennot oikealla puolella ovat vielä aivan alkutekijöissään, vinoja ja kaukana jalasta. Suorastaan hirveää katsottavaa.
Eksyin myös ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Lähdin hallilla koirien kanssa lenkillä, kun minulla oli pari tuntia aikaa ennen töiden jatkumista. Harhailin erilaisilla hiekkateillä Jyväskylän laitamilla, kunnes eksyin jonnekin metsäpolulle. Siinä vaiheessa minua alkoi epäilyttää, mutta en ollut varma osaisinko omia jälkiäni takaisin.
Onneksi aurinko paistoi, joten pystyin sen perusteella päättelemään, mihin suuntaan minun suurinpiirtein pitäisi kulkea, että pääsisin takaisin ihmisten ilmoille. Yllättäen puhelimesta ei ollut tässä tilanteessa mitään apua.
Harhailin varmaan puoli tuntia pitkin metsikköä, kunnes löysin hiekkapolkuja joissa oli menty hevosilla. Rupesin seuraamaan hevosten jälkiä, pitäen auringon koko ajan oikealla puolellani. Parinkymmenen minuutin jälkeen löysin vihdoin asfalttitien sekä tiekyltin!
Tunnin lenkiksi tarkoitettu reissu venyi kahteen tuntiin, koirista moinen metsäseikkailu oli vain hauska kokemusta, vaikka ne olivatkin väsyneitä ja kuraisia suunnistuksen jälkeen. Onneksi osaan suunnistaa ilman navigaattoria ja kompassia, muutoin lenkki olisi voinut venyä vielä pidemmäksi.
Viikonloppuna käytiin jälleen Savossa, tällä kertaa metsän sijaan lähdin äitini kanssa suolle. Ihanaa, kun edes jossain murheet ja ahdistus unohtuvat hetkeksi, ja voin nauttia olostani edes jollain tasolla.
Nukun edelleen todella vaihtelevasti, välillä ihan hyvin ja välillä todella huonosti. Olivatpa yöuneni millaiset tahansa, en tunne itseäni virkeäksi ja levänneeksi päivisin, vaan haukottelen, olen väsynyt enkä jaksa tehdä oikein mitään.
Ehkä tämä helpottaa kevään tullessa. Tai sitten kun olen saanut opiskeluni päätökseen. Haluaisin jaksaa tehdä koirien kanssa enemmän. Ja ylipäätään voida paremmin kaikin tavoin.
 |
| Viikonloppuna saunassa oli ruuhkaa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti